Jos kansa olisi tarpeeksi kykeneväinen moraalisten arvojen pohdintaan, se harkitsisi ainakin kaksi kertaa Halosen uudelleenvalitsemista.
Jos ajattelemme nykyhallinnon meille tarjoamia moraalisia malleja, voi aiheellisesti huolestua kansan puolesta.
Jo pelkästään Linnan juhlien kutsuvieraitten joukosta erottautuneet miesparit (ja kenties naisparitkin?)kuvastavat sitä ns. avarahenkisyyttä, jota Halonen edustaa yksinhuoltajaäitinä ja pitkään avosuhteessa (vielä presidentiksi tultuaankin!) eläneenä erityisjärjestöjen entisenä puheenjohtajana.
Muita hämmästyttäviä ilmiötä viimeisten kuuden vuoden ajalta:
Optiomiljoonien laillisuuden puolustaminen oli presidentiltä moraalinen kannanotto sen puolesta, että hän voi hyväksyä myös täysin kohtuuttomuuksiin menevät rahansiirrot köyhiltä rikkaille, mutta sen sijaan "väliaikaiseksi" luvattua eläkkeiden indeksileikkurin lopettamista ei saada aikaan millään lailla tai asetuksella!
Suomi ei saa itärajan liikennesumppua millään kuntoon, ja Halonen puhuu asiasta vain ympäripyöreitä.
Suomalaisista kuljetusliikkeistä on moni jo kokenut konkurssin tai lopettanut liikenteen itärajan yli kokonaan, koska venäläiset keksivät aina uusia hankaluuksia tai rahanlypsämiskeinoja suomalaiskuljettajien työn vaikeuttamiseksi.
Mitä presidentti on asialle tehnyt vaikka kahdenkeskisissä tapaamisissaan Putinin kanssa?
Ilmeisesti ei mitään...
Hoiva-alan ja terveyshuollon työntekijöiden piina jatkuu työn kuormittumisen ja palkan mitättömyyden johdosta Halosen aikana ennallaan.
Hoitokodit joutuvat karsimaan vanhusten vaipanvaihtokertoja varojen puutteessa, ja sairaanhoitajat sekä lähihoitajat juoksevat paniikissa sairasvuoteelta toiselle liian vähäisten resurssien uuvuttamina!
Presidentti halailee sillä aikaa maailmaa globalisaatiota tavoitellen, ja maailman muiden mantereiden puutteellisissa oloissa elävät köyhät saavat kyllä Halosen äänen värisemään empatian tunteiden sykähdyttäminä!
Kansalaiset, medborgare!
Vieläkö kuusi tällaista vuottako lisää?
Viisas kansa sanoisi tässä kohtaa: "JO RIITTÄÄ!"
Vähemmän viisas kansa toteaa sen sijaan: "Nykyinen presidentti jatkakoon"...
Vaalit- moraalinen valinta?
18
1498
Vastaukset
- äänestänyt
saulia,mutta se perkele suosii kohdun vuokrausta,jopa homppelli pareille.
mitähän minä tosi uskovainen nyt sitten äänestän voi voi,kun vanhanenkin on eronnut ja siten rikkonut herraa vastaan.ei taida jäädä jäljelle kun tämä meidän laupias samarialainen bjaarne kjallis joka johtaa suomen tytätekevän,kirkossa käyvän,jumalaa pelkäävän katajaisenkansan lopulliseen voittoon belsebubin ikeestä.aamen - ironmikes
"Optiomiljoonien laillisuuden puolustaminen oli presidentiltä moraalinen kannanotto sen puolesta, että hän voi hyväksyä myös täysin kohtuuttomuuksiin menevät rahansiirrot köyhiltä rikkaille, mutta sen sijaan "väliaikaiseksi" luvattua eläkkeiden indeksileikkurin lopettamista ei saada aikaan millään lailla tai asetuksella".
Eikö lahoon kalloosi millään uppoa, ettei laillisuuden puolustaminen optioissa liity mitenkään kannanottoihin muihin rahansiirtoihin köyhiltä?
Optiot eivät vieneen kansalta eurokaan, muista myös tämä tosiasia, ennen kuin autot seuraavan kerran kitusiasi optioista.
Halonen ei ole koskaan vaatinut, että kansalta leikattasiin etuja taikka puolustanut niiden leikkaamisia. Anna yksikin esimerkki, tai pidä suuta supummalla.
Yksi ehdokas on näin kuitenkin tehnyt!
Niistö oli kovin hanakasti puuttumassa, jopa kaikkein heikompien, eli työttömien etuihin ja koitti leikata työttömiltä mm. jo ennestäänkin pientä työttömyysturvaa, joten iskit kirveesi taas kiveen, kuten Niitöstökin haaveissaan em. asiassa. Luuta tuli nimittäin kurkuun SAK:n taholta.
Koita myös vähitelle tajuta, miten tässä maassa poliittisesti toimitaan, äläkä jatkuvasti paina Halosen niskaan sellaista, mikä ei kuulu hänen päätettäviinsä asioihin, taikka hänen toimivaltaansa prsesidenttinä.
Eikö sinulle ole vieläkään selvinnyt, kuka hoitaa maan taloutta ja samalla koittaa taata, että sairaita ja vanhuksia hoidettaisiin asiallisesti. Kun rahaa menee miljarditolkulla aivan turhiin aseisiin ja poikien pyssyleikkeihin armeijassa, niin älä yhtään ihmettele, ettei rahaa repeä joka paikkaan.
Joku yhtä tyhmä kuin sinä saattaa jopa uskoa sinua ja kusetuksiasi Halosen toimivallan suhteen. Itse sinä näyt niihin ainakin uskovan.
Kun aikasi täällä valehtelet, niin alat jo näköjään itsekin uskoa niihin.- Hitman-1
Tiedänhän minä, että olet kritiikitön Halosen puolustaja, vaikka hän möisi maamme pilkkahintaan Putinille!
En nyt muuten viitsi kommentoida alatyylistä vuodatustasi paitsi sillä neuvolla, että rauhoittuisit vähän.
Kiivastuessasi teet helpommin kirjoitusvirheitäkin -vai keitä ovat "Niistö" tai "Niitöstö"? :-O
- loginomi
Vuosi sitten olisin ollut kiihkeä Halosen puolestapuhuja, mutta kaksi asiaa ärsyttää hänen kannanotoissaan:
1. Turkin Euroopan Unionin jäsenyyden kannattaminen.
2. Maahanmuuttajien haaliminen ja vaatimukset suomalaisten sopeutumisesta muukalaisiin sekä "monikulttuurisuuteen".
3. En ole nähnyt hänen melipiteitään työelämän kurjuudesta ( työttömyys, epätyydyttävät työsuhteet, matalapalkkaisuus jne. ...)
4. Suhtautuminen hyvinvointiyhteiskunnan alasajoon kuin jonkinlaisena pakkona. ( se osa säästetään, mitä voidaan)
Valitettavasti ei mieleistäni "täsmäehdokasta" nyt löydy, joten on äänestettävä toiseksi parasta!- rytky
neljäkin asiaa jotka ärsyttää sinua!
- ironmikes
Suomeen tarvitaan tulevaisuudessa maahanmuuttajia, siitä ovat kaikki asiantuntijat aivan yhtä mieltä, eli Halonen on siinäkin täysin oikeassa.
On vain valittava oikeanlaisia maahanmuuttajia, eli koulutettua ja ammattitaitoista väkeä, eikä vain maan hyvivoinnista nauttivia vapaamatkustajia.
Halonen ei suinkaan ole ollut ajamassa alas hyvinvointiyhteiskuntaamme, mutta hän varmaakin käsittää, ettei työhaluttomia ja uusavuttomia luusereita pidä ikuisti hyysätä yhteiskunnan varoilla.
Halonen on useaan otteseen puuttunut epätasapainoon, työttömyyteen ja tasa-arvon puutteeseen Suomessa, mutta se on tainut jäädä sinultakin huomaamatta. Onko se "toiseksi" paras puuttunut em. asioihin, muutoin kuin niiden innokkaana leikkaajana.:-))) - osccar
ironmikes kirjoitti:
Suomeen tarvitaan tulevaisuudessa maahanmuuttajia, siitä ovat kaikki asiantuntijat aivan yhtä mieltä, eli Halonen on siinäkin täysin oikeassa.
On vain valittava oikeanlaisia maahanmuuttajia, eli koulutettua ja ammattitaitoista väkeä, eikä vain maan hyvivoinnista nauttivia vapaamatkustajia.
Halonen ei suinkaan ole ollut ajamassa alas hyvinvointiyhteiskuntaamme, mutta hän varmaakin käsittää, ettei työhaluttomia ja uusavuttomia luusereita pidä ikuisti hyysätä yhteiskunnan varoilla.
Halonen on useaan otteseen puuttunut epätasapainoon, työttömyyteen ja tasa-arvon puutteeseen Suomessa, mutta se on tainut jäädä sinultakin huomaamatta. Onko se "toiseksi" paras puuttunut em. asioihin, muutoin kuin niiden innokkaana leikkaajana.:-)))Halonen on kärkiehdokkaista ainoa sellainen, joka uskoo ideologisesti afrikkalaisten, erityisesti somalien, olevan Suomelle suureksi eduksi. Juuri tämän päivän Hesarissa hän mainitsee, ettei maahanmuuttajia voi valita asuinpaikan mukaan.
Jokainen tietää, ettei näistä vapaamatkustajista ole Suomelle kuin suunnatonta haittaa. Niinistö ja Vanhanen ovat tämän ymmärtäneet ja haluavatkin maahanmuuttajia juuri työtä tekemään. Tällöin Halosen suosimat maat tosin tippuvat kokonaan kelkasta. - loginomi
ironmikes kirjoitti:
Suomeen tarvitaan tulevaisuudessa maahanmuuttajia, siitä ovat kaikki asiantuntijat aivan yhtä mieltä, eli Halonen on siinäkin täysin oikeassa.
On vain valittava oikeanlaisia maahanmuuttajia, eli koulutettua ja ammattitaitoista väkeä, eikä vain maan hyvivoinnista nauttivia vapaamatkustajia.
Halonen ei suinkaan ole ollut ajamassa alas hyvinvointiyhteiskuntaamme, mutta hän varmaakin käsittää, ettei työhaluttomia ja uusavuttomia luusereita pidä ikuisti hyysätä yhteiskunnan varoilla.
Halonen on useaan otteseen puuttunut epätasapainoon, työttömyyteen ja tasa-arvon puutteeseen Suomessa, mutta se on tainut jäädä sinultakin huomaamatta. Onko se "toiseksi" paras puuttunut em. asioihin, muutoin kuin niiden innokkaana leikkaajana.:-)))suomalaisista voi kouluttaa osaavaa väkeä, kuten on jo vuosikymmenten ajan tapahtunutkin eli koulutusjärjestelmää on rukattava ja se on kalibroitava nyky- ja tulevaisuuden vaatimusten mukaiseksi; kyse on työvoiman laadusta!
Halonen ei konkreettisesti osallistu hyvinvointivaltion alasajoon, hän "seuraa katseella" tapahtuvaa törkeyttä! - Hitman-1
osccar kirjoitti:
Halonen on kärkiehdokkaista ainoa sellainen, joka uskoo ideologisesti afrikkalaisten, erityisesti somalien, olevan Suomelle suureksi eduksi. Juuri tämän päivän Hesarissa hän mainitsee, ettei maahanmuuttajia voi valita asuinpaikan mukaan.
Jokainen tietää, ettei näistä vapaamatkustajista ole Suomelle kuin suunnatonta haittaa. Niinistö ja Vanhanen ovat tämän ymmärtäneet ja haluavatkin maahanmuuttajia juuri työtä tekemään. Tällöin Halosen suosimat maat tosin tippuvat kokonaan kelkasta.Olen muistaakseni joskus ollut eri mieltä joistakin asioista kanssasi, mutta ainakin maahanmuuttajapolitiikassa ja Halosen liiallisesta maailmaasyleilevästä ideologiasta olen täsmälleen samaa mieltä kanssasi!
Täysin käsittämätöntä on se komediaksi muuttunut näytelmä, jossa maahamme tulleita elintasopakolaisia paapotaan meidän verorahoillamme kuuukaudesta toiseen ja lopuksi kyyditetään, taas meidän verorahoillamme, ilmaisella lentomatkalla takaisin lähtömaahansa!
Muutaman kuukauden kuluttua samat pellet kansoittavat uudestaan vastaanottokeskuksiamme, jolloin heille tarjotaan uudestaan "toimeentulotukea" ja "vaaterahaa", kun omat vanhuksemme saavat värjötellä omissa nukkavieruissa asuissaan vuodesta toiseen... - saadaan
ironmikes kirjoitti:
Suomeen tarvitaan tulevaisuudessa maahanmuuttajia, siitä ovat kaikki asiantuntijat aivan yhtä mieltä, eli Halonen on siinäkin täysin oikeassa.
On vain valittava oikeanlaisia maahanmuuttajia, eli koulutettua ja ammattitaitoista väkeä, eikä vain maan hyvivoinnista nauttivia vapaamatkustajia.
Halonen ei suinkaan ole ollut ajamassa alas hyvinvointiyhteiskuntaamme, mutta hän varmaakin käsittää, ettei työhaluttomia ja uusavuttomia luusereita pidä ikuisti hyysätä yhteiskunnan varoilla.
Halonen on useaan otteseen puuttunut epätasapainoon, työttömyyteen ja tasa-arvon puutteeseen Suomessa, mutta se on tainut jäädä sinultakin huomaamatta. Onko se "toiseksi" paras puuttunut em. asioihin, muutoin kuin niiden innokkaana leikkaajana.:-)))Suomeen koulutettua ja ammattitaitoista väkeä muuttamaan? Sellainen aineshan kiertää Suomen kaukaa. On nimittäin tämä "ilmastokysymys"! Sinänsä ihan oikea kuvainnollinen ilmaisu syylle, miksi tänne ei juurikaan työporukkaa tule, vaan pelkkää loisijaa.
- Juipe
Niinistö kävi koko ajan ylikierroksilla, tuohtuneena, ärsyyntyneenä, kun muut ehdokkaat olivat rauhallisia, lukuunottamatta tämä uusi, joka ei tahtonut puheenvuoroa saada. Niinistö oli selvästi turhaantunut, kun ei saanut mitään kunnon otetta Halosesta, joka loisti ulkopolitiikan tuntemuksellaan, josta Niinistö on taas aivan ulkona. Presidenttiä EI valita maan taloutta silmälläpitäen ja sitä Niinistö ei tunnu lainkaan käsittävän.
- Hitman-1
Etkö nyt tajua ehdokkaiden vaalitaktiikasta mitään?
Nuo kolme kärkiehdokasta ovat niin avustajiensa treenaamia ammattilaisia, ettei yksikään heistä käy "ylikierroksilla" muutoin kuin halutessaan esittää sellaista roolia.
Niinistö oli nähnyt hyväksi ottaa aloitteen omiin käsiinsä ja siksi hän pani kaksi muuta pääehdokasta altavastaajiksi tiukoilla kysymyksillään.
Hal(p)onen meni halpaan ja menetti lähes täysin konseptinsa joutuessaan kerrankin vähän kiperämpien kysymysten eteen.
Paniikki olikin niin täydellinen, että "ylipäälliköltä" katosi muistista niinkin helppo asia kuin alikersantin natsat!;)
Ulkopolitiikkaa ei tuossa keskustelussa käsitelty vielä ollenkaan, vaan se jätettiin seuraavaan vaalikeskusteluun, joten miten Halonen olisi siinä voinut "loistaa"?
Vai tarkoitatko hänen lapsellisia vastauksiaan Niinistön kysymykseen, miksei Halonen aja Suomen etua "maailmoja syleilevässä globalisaatiohuumassaan"...?
Presidentti voidaan toki valita myös maan taloutta silmälläpitäen, ja sitähän ainakin Niinistö presidenttinä tekisi -Halosta ahkerammin- edistäessään Suomen vientikauppaa talousjohtajien läsnäololla vahvistetuilla valtiovierailuillaan.
- osccar
Niinistö ei suinkaan ole populistinen vain Hitman-1. Tuskin hän itsekään uskoo puheisiinsa.
Myös Niinistö on homojen suhteen avomielinen. Homoja pelkäävät yleensä vain peräkamarin pojat. Minulle ainakin on täysin sama, mitä ihmiset makuuhuoneissaan tekevät, jos siihen on molempien osapuolien puolien hyväksyntä.
Bushin kaltaisille homofobikoille ei Suomessa löydy kuin parin prosentin kannatus. Onneksi esimerkiksi ehdokas Niinistö ei ole sellainen.- Hitman-1
Populismia tai ei, olen Halosen uudelleenvalintaa vastaan.
Kestän toki sen, jos kansa tyhmyyksissään valitsee Halosen uudelleen, mutta ihan kansan parasta ajatellen Niinistö olisi moninkertaisesti parempi valinta kuin paikalleen kenraalien seuralaiseksi jämähtänyt "ylipäällikkömme"... - osccar
Hitman-1 kirjoitti:
Populismia tai ei, olen Halosen uudelleenvalintaa vastaan.
Kestän toki sen, jos kansa tyhmyyksissään valitsee Halosen uudelleen, mutta ihan kansan parasta ajatellen Niinistö olisi moninkertaisesti parempi valinta kuin paikalleen kenraalien seuralaiseksi jämähtänyt "ylipäällikkömme"...Mutta perustelusi ovat populistiset. Niinistön tueksi löytyy myös kosolti asiallisia perusteluja.
- ????????
kirjoittelet vaaleista "väärällä palstalla";) Vaikea mennä vaalipalstalle kirjoittelemaan vaaleista? Joillakin se tuotta ilmeisiä vaikeuksia käsittää palstojen erot.
- FemmeLikeMe
Aina ei oikein kulje ja ajattelukin pätkii!
- ¤#"*^½"@$
On Suomen kansaa aliarvioivaa väittää ettei se oli kykeneväinen moraalisten arvojen pohdintaan.
Palstalla paheksuttiin pari päivää sitten Itsenäisyyspäivävieraiden joukossa ollutta miesparia ja syyllistettiin presidentti Tarja Halosta liian avarakatseiseksi asian suhteen. Tarjan puheenjohtajuus Setassa ei tee hänestä lesboa, kuten ei toiminta työryhmässä, joka tutki mustalaisten ongelmia, tehnyt hänestä mustalaista. Juristina Tarja sai alulle kehityksen, joka toi muutoksia homo-ja lesboparien perimysjärjestelyihin ja lopulta mahdollisti parisuhteen virallistamisen. Samankaltainen kehitys on tuttua kaikkialta maailmassa, sitä sanotaan myös sivistykseksi...tervetuloa vuoteen 2005.
Fortumin optioihin Halonen nimenomaan otti "moraalisesti" kantaa toteamalla, että "jokainen voi tykönään miettiä, onko saanut ansionsa mukaan ja kohtuudella"? Lakinaisena Halonen taas tiesi ettei juridisia perusteita tehtyjen sopimusten purkamiseen ollut ja osoitti selkärankaa sortumatta asiassa turhaan populismiin ja jeesusteluun.
Samainen kirjoittaja pisti Halosen syyksi myös itärajan rekkajonot, kas kun ei vielä Jokerien kehnoa alkukauttakin? Venäjän tulli elää joka joulun alla "omaa elämäänsä", tuo korruptio kun on hiukan isompi ongelma idässä kuin meillä Suomessa? Tuskinpa siinä Halosen kahdenkeskiset neuvottelut Putinin paljoa auttaisivat tai "maan tapaa" muuttaisivat?
Hoiva-alan ja terveyden huollon budjeteista ei myöskään kannata presidenttiä osoitella vaan hallitusta ja eduskuntaa. Saulin mallihan leikkaisi menoja entisestään, sillä rikkailla on varaa yksityisiin palveluihin ja vakuutuksiin, köyhällä ei ole niin väliä...paitsi vaalien alla. Silloin ollaan kaveria ja duunaria jokainen.
Globalisaation arvostelusta Halonen sanoi hyvin: " Ei se ole suomalaisilta pois, jos maailma olisi hiukan oikeudenmukaisempi paikka." Kyllä hyvä presidentti voi ajaa oikeudenmukaisuutta koko maailmaan, vaikka suomalaisten etua ajattelisikin.
Nyt on mahdollisuus saada 6 hienoa vuotta lisää. Siihen viisas kansa toteaa: "Nykyinen presidentti jatkakoon!"
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330728Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764141Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972714Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1321879Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5901654- 861584
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751561Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591488Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721238