Kysymys helluntailaisille

Miten helluntailaiset suhtautuvat esiaviolliseen seksiin ja ehkäisyyn? Olen ymmärtänyt aiemmista kirjoituksista, että ehkäisyä käytetään, mutta miten on seksin laita esim. seurustellessa? Jos käyttää aviopuolisonsa kanssa ehkäisyä, voi helluntailaisten mukaan olla uskossa..? Entä jos harrastan tyttöystäväni kanssa seksiä (aikomuksena avioliitto tulevaisuudessa)? Olenko silloin uskossa? Entä jos tulee lankeemuksia em. asioissa? Miten lankeemukset saa mielestänne anteeksi?
661546
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 66

Vanhimmat

Riippuu keneltä hellarilta kysyy. Luulisin kuitenkin että suurin osa hellareista on sitä mieltä että esiaviollinen seksi on syntiä, eikä sitä pidä tehdä ennen avioliittoa. Ehkäisy ei käsittääkseni ole hellareille syntiä (ainakaan samalla tavalla kuin esim letoille).

Mutta toi viimeinen lauseesi vähän pistää miettiin...kuulostaa siltä, että olet jo päättänyt tehdä "syntiä", koska ajattelet että sitten myöhemmin kuitenkin jollakin keinolla saat ne anteeksi;)Eli siis kaikkea voi tehdä kunhan sitten pyytää anteeksi...meneeks se noin?Ei taida mennä. Yhtä hyvin voisit olla yrittämättä olla "uskovainen" ja harrastaa seksiä ilman huonoa omaatuntoa, oman oikeustajusi ja omantuntosi mukaan toista kunnioittaen.

Ei se ole muiden asia kertoa sinulle oletko uskossa vai et. Sinä sen tiedät itse parhaiten.

Hassua kuinka usein täällä liikkuu ihmisiä jotka eivät itse tiedä ovatko uskossa vai ei, ja sitten kyselevät sitä joltain tuikituntemattomilta nettipalstakeskustelijoilta!:D

Äänestä

Ei kai sillä ole merkitystä miten helluntailaiset ajattelevat eri asioista? Jokainen kristitty, olkoon helluntailainen tai ei, voi lukea Raamatusta ohjeet elämäänsä varten.

Kysyt:

"Entä jos harrastan tyttöystäväni kanssa seksiä (aikomuksena avioliitto tulevaisuudessa)? Olenko silloin uskossa?"

Pitäisi kysyä toisin päin: Kun olen uskossa, voinko harrastaa avioliiton ulkopuolista seksiä?

Raamattu vastaa:

"Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset,
eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.
Ja tuommoisia te olitte, jotkut teistä; mutta te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä.
Kaikki on minulle luvallista, mutta ei kaikki ole hyödyksi; kaikki on minulle luvallista, mutta minä en saa antaa minkään itseäni vallita." 1 Kor. 6:9-12

sekä:

"Vaeltakaamme säädyllisesti, niinkuin päivällä, ei mässäyksissä ja juomingeissa, ei haureudessa ja irstaudessa, ei riidassa ja kateudessa,
vaan pukekaa päällenne Herra Jeesus Kristus, älkääkä niin pitäkö lihastanne huolta, että himot heräävät." Room. 13:13

Kun olet "pukenut päällesi Herran Jeesuksen Kristuksen", niin Pyhä Henki neuvoo Sinua kaikessa. En usko Pyhän Hengen sallivan sitä, että teemme jotakin sellaista joka ei ole Jumalan mielen mukaista.

Kuinka paljon kunnioitat omaa rakastettuasi? Tarkoitan inhimillisesti?

Ehkäisystä:

Käsitykseni mukaan ehkäisyssä ei ole mitään sellaista, mikä olisi Jumalan Hengen vastaista.

Lankeemukset saa anteeksi seuraavasti:

"Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä." 1 Joh. 1:9

Syntejä ei voi luetella. Syntiä on kaikki se, mikä erottaa meidät Jumalasta. Kaikki vääryys on syntiä. Kaikki, mikä ei tapahdu uskosta, on syntiä.

Kun teet jotakin josta olet epävarma, mieti pääsisitkö mukaan, jos Jeesus tulisi juuri sillä hetkellä?

Äänestä

"Miten helluntailaiset suhtautuvat esiaviolliseen seksiin ja ehkäisyyn?"

-hellarit pitavat esiaviollista seksia syntina, koska sita se raamatun mukaan on. ehkaisya ei pideta syntina.

"Olen ymmärtänyt aiemmista kirjoituksista, että ehkäisyä käytetään, mutta miten on seksin laita esim. seurustellessa?"

-seurustelusuhteessa seksi on vaarin, sehan on silloin esiaviollista seksia.

" Jos käyttää aviopuolisonsa kanssa ehkäisyä, voi helluntailaisten mukaan olla uskossa..?"

-eli niinkuin sanoin, ehkaisy ei ole syntia.

"Entä jos harrastan tyttöystäväni kanssa seksiä (aikomuksena avioliitto tulevaisuudessa)?"

-vastaukseni jo tiedatkin tuohon kysymykseen...

"Entä jos tulee lankeemuksia em. asioissa? Miten lankeemukset saa mielestänne anteeksi? "

-synnit saa anteeksi, mutta on turha kuvitella, etta sita voi tehda mita syntia vain, koska jumala antaa anteeksi. ei se ihan niin pelaa. eli tanaan ajattelet "no, ma nyt harrastan seksia mun tyttoystavan kanssa, vaikka tiedan sen olevan syntia, mutta jumalahan kuitenkin antaa sen anteeksi". jos noin tekee, tulee olemaan vaikeaa kun tekee tiedollista syntia.

Äänestä
  • Vastauksessasi ja samoin edellisissä todistetaan Raamatulla huorintekeminen synniksi. Mutta mitä tarkoitetaan huorintekemisellä?

    Minusta sanalla tarkoitetaan avioliiton ulkopuolista sukupuolista kanssakäymistä. Ei siis esiaviollista seksiä. Jos olen väärässä, osoittakaa se Raamatun selvällä sanalla - edellä esitetyistä sitaateista asia ei selviä.

    Yleensähän Raamattu käskee kivittää huorintekevän naisen, mutta ei miestä.

    Äänestä

  • StarEye, perustelet esiaviollisen seksin synniksi Raamatun perusteella. Ihan oikein, Raamatun mukaan se on synti Jumalaa vastaan.

    Sitten sanot, että ehkäisy ei ole syntiä. Missä perustelut? Jos Raamattua katsotaan, on täysin selvää, että ehkäisy on syntiä.

    Aiemmassa keskustelussa tuli sama asia jo esiin:

    Raamattu todellakin kieltää ehkäisemisen. Siitä on juuri siksi annettu esimerkki, tarkoitan tällä Onaniaan kohtaloa... Jumala tahtoi hänen saattavan naisen raskaaksi, mutta Onanias kapinoi Jumalaa vastaan ja laski "siemenensä maahan". Samalla tavalla tekevät tänä päivänä todella monet "hengelliset" ihmiset.

    Jumala antaa elämän hengen, sitä ei kai kiellä kukaan kristityn nimeä kantava? Saako siis yksikään lapsi alkuaan äitinsä kohdussa Jumalan sitä tarkoittamatta? Ei saa. Jos siis Jumalan tahto tapahtuu aina raskauden alkaessa, miksi kapinoitte Jumalan tahtoa vastaan? Taivaan Isä antaa jokaiselle avioparille lapsia oman tahtonsa ja tarkoituksensa mukaan. Miksi te helluntailaiset ette tässä asiassa tyydy Jumalan tahtoon?

    Moni omavanhurskas ja hengellinen ihminen puolustelee ehkäisyn käyttöä terveyssyillä, mutta todellisuudessa ehkäisee omien itsekkäiden halujensa vuoksi. Halutaan enemmän aikaa itselle, maallista mammonaa, elämänlaatua jne...

    Yksin Jumalalla on oikeus päättää elämän alkamisesta ja päättymisestä. Jumala antaa jokapäiväisen leivän ja juuri niin paljon ajallista hyvää kuin parhaaksi näkee, eli juuri niin paljon kuin tarvitsemme. Jumala myös näkee parhaiten, miten monta lasta hän perheeseen lahjoittaa.

    Yleensä monen hengellisen ihmisen usko loppuukin juuri siinä vaiheessa, kun pitäisi pystyä luopumaan jostain, jota oman lihansa puolesta haluaisi. Vaikka ihminen ei satu "haluamaan" lapsia, ei se todellakaan oikeuta ehkäisemään!

    Lestadiolaiset haluavat tässäkin asiassa kilvoitella Raamatun neuvojen mukaan. Emme ole kuitenkaan autuaita sen tähden, että yritämme elämässämme täyttää Jumalan tahdon... Töiden puolesta kukaan lestadiolainen ei kelpaa Jumalalle.

    Olemme autuaita siksi, että meillä on synnit anteeksi. Meille on annettu armoevankeliumi, joka pesee matkan vioista ja virheistä!

    Sanot: "-synnit saa anteeksi, mutta on turha kuvitella... ei se ihan niin pelaa."

    Miten se syntien anteeksi saaminen sitten helluntailaisten mukaan tarkalleen ottaen pelaa? Kun tuntuu, ettei kukaan helluntailainen oikein osaa sanoa, miten se synti ja kuorma laitetaan pois. Voisitko kertoa, miten ihan konkreettisesti laitatte sen synnin pois? Rukoilemalla? Yhdessä rukoilemalla? Vai miten?

    Äänestä

  • Vanhoillinen kirjoitti:

    StarEye, perustelet esiaviollisen seksin synniksi Raamatun perusteella. Ihan oikein, Raamatun mukaan se on synti Jumalaa vastaan.

    puppua tuli taas.

    Ensinnäkään et kerro, missä kohtaa Raamattua esiaviollinen seksi sanotaan huoruudeksi. Ei se mikään itsestäänselvyys ole.

    Toiseksi: Oonania rangaistiin siksi, ettei hän tahtonut siittää lasta veljensä vaimolle. - Vai oliko se nyt leskelle. Se oli tarinan opetus, ei ehkäisy sinänsä.

    Jos muistan väärin, pyydän anteeksi sekaantumiseni keskusteluun; en voi tarkistaa, kun minulla ei ole Raamattua. (Joka maailmankolkkaan niitä kyllä lähetetään, mutta ei meille suomalaisille pakanoille, jotka pimeydessä saamme vaeltaa.)

    Äänestä

  • Kalsu kirjoitti:

    Vastauksessasi ja samoin edellisissä todistetaan Raamatulla huorintekeminen synniksi. Mutta mitä tarkoitetaan huorintekemisellä?

    Minusta sanalla tarkoitetaan avioliiton ulkopuolista sukupuolista kanssakäymistä. Ei siis esiaviollista seksiä. Jos olen väärässä, osoittakaa se Raamatun selvällä sanalla - edellä esitetyistä sitaateista asia ei selviä.

    Yleensähän Raamattu käskee kivittää huorintekevän naisen, mutta ei miestä.

    on huoraamista, eli avioliiton ulkopuolista seksia, seka aviopuolison pettamista.

    ehkaisyn kaytti minun kasitykseni mukaan ole syntia. olen sita raamatusta tutkinut, mutta en ole loytanyt.

    ja mita syntien anteeksisaamiseen tulee, emme ajattele sita niinkuin lestaadiolaiset, etta pitaa olla joku henkilo saarnaamassa synnit anteeksi. varmaan sen tiesitkin jos olet yhtaan muita viesteja lukenut?

    Äänestä

  • StarEye kirjoitti:

    Tiesin kyllä että mielestänne ette tarvi ketään saarnaamaan syntejänne anteeksi. Juuri SIKSI kysyinkin, että miten sitten saatte ne syntinne ja lankeemuksenne anteeksi? Jos ette kenenkään toisen ihmisen kautta niin yksin rukoilemallako? Töiden kautta? Miten?

    Äänestä

  • Kalsu kirjoitti:

    Ensinnäkään et kerro, missä kohtaa Raamattua esiaviollinen seksi sanotaan huoruudeksi. Ei se mikään itsestäänselvyys ole.

    Toiseksi: Oonania rangaistiin siksi, ettei hän tahtonut siittää lasta veljensä vaimolle. - Vai oliko se nyt leskelle. Se oli tarinan opetus, ei ehkäisy sinänsä.

    Jos muistan väärin, pyydän anteeksi sekaantumiseni keskusteluun; en voi tarkistaa, kun minulla ei ole Raamattua. (Joka maailmankolkkaan niitä kyllä lähetetään, mutta ei meille suomalaisille pakanoille, jotka pimeydessä saamme vaeltaa.)

    ..mielestäsi on tuon Raamatunkohdan opetus tämän ajan uskovaisille?

    "Oonania rangaistiin siksi, ettei hän tahtonut siittää lasta veljensä vaimolle. - Vai oliko se nyt leskelle. Se oli tarinan opetus, ei ehkäisy sinänsä."

    Eli mikä tuon Raamatunkohdan opetus mielestäsi on? Että jos uskovainen kieltäytyy siittämästä lasta veljensä leskelle, tekee hän syntiä?

    Uskon ymmärryksellä ajattelisin näin: Oonan ei nöyrtynyt Jumalan tahtoon, vaan kapinoi sitä vastaan. Oonan ei kieltäytynyt makaamasta lesken kanssa, vaan "laski siemenensä maahan". Eli ehkäisi. Ja sen tähden "hänen piti kuoleman".

    En ymmärrä, miten ns. "uskovainen" ihminen VOI ehkäistä hyvällä omallatunnolla. Lapsen syntymä on AINA Jumalan tahto. Lapset ovat Jumalan lahjoja. Eivät vain minun mielestäni, vaan RAAMATUN sanojen mukaan. Ja sitten hengelliset ihmiset sanovat, ettei ehkäisy ole syntiä.

    Mistä lähtien Jumalan tahtoa vastaan kapinoiminen on lakannut olemasta syntiä?

    "En ymmärrä, miten ns. "uskovainen" ihminen VOI ehkäistä hyvällä omallatunnolla. Lapsen syntymä on AINA Jumalan tahto. Lapset ovat Jumalan lahjoja. Eivät vain minun mielestäni, vaan RAAMATUN sanojen mukaan. Ja sitten hengelliset ihmiset sanovat, ettei ehkäisy ole syntiä."

    Siis sinun mielestäsi kaikissa olosuhteissa ehkäisy on kiellettyä? Olipa äiti terve tai sairas, olipa perheen rahatilanne hyvä tai huono jne.

    Aina on naisen alistuttava synnytys- ja lapsentekokoneeksi?
    Hurjaa hommaa ja tekstiä sieltä tulee!

    Tuo Raamatun kohta ei todellakaan kiellä ehkäisyä. Eikä sitä kielletä missään muussakaan kohdassa Raamattua.
    Tässä on jälleen yksi lestadiolaisten ikioma tulkinta, joka on ihan mettässä.

    Äänestä

  • Kalsu kirjoitti:

    Vastauksessasi ja samoin edellisissä todistetaan Raamatulla huorintekeminen synniksi. Mutta mitä tarkoitetaan huorintekemisellä?

    Minusta sanalla tarkoitetaan avioliiton ulkopuolista sukupuolista kanssakäymistä. Ei siis esiaviollista seksiä. Jos olen väärässä, osoittakaa se Raamatun selvällä sanalla - edellä esitetyistä sitaateista asia ei selviä.

    Yleensähän Raamattu käskee kivittää huorintekevän naisen, mutta ei miestä.

    Onko esiaviollinen seksi sitten mielestäsi avioliiton sisäpuolista? Miten se voisi olla?

    Äänestä

  • Isä kirjoitti:

    "En ymmärrä, miten ns. "uskovainen" ihminen VOI ehkäistä hyvällä omallatunnolla. Lapsen syntymä on AINA Jumalan tahto. Lapset ovat Jumalan lahjoja. Eivät vain minun mielestäni, vaan RAAMATUN sanojen mukaan. Ja sitten hengelliset ihmiset sanovat, ettei ehkäisy ole syntiä."

    Siis sinun mielestäsi kaikissa olosuhteissa ehkäisy on kiellettyä? Olipa äiti terve tai sairas, olipa perheen rahatilanne hyvä tai huono jne.

    Aina on naisen alistuttava synnytys- ja lapsentekokoneeksi?
    Hurjaa hommaa ja tekstiä sieltä tulee!

    Tuo Raamatun kohta ei todellakaan kiellä ehkäisyä. Eikä sitä kielletä missään muussakaan kohdassa Raamattua.
    Tässä on jälleen yksi lestadiolaisten ikioma tulkinta, joka on ihan mettässä.

    ..ehkäisy "ole kiellettyä", vaan se on synti Jumalaa vastaan. Siksi emme ehkäise.

    Sanot: "Siis sinun mielestäsi kaikissa olosuhteissa ehkäisy on kiellettyä? Olipa äiti terve tai sairas, olipa perheen rahatilanne hyvä tai huono jne."

    Kaikissa olosuhteissa Jumala tietää, mikä meille on parhaaksi. Näin minä uskon. Sinä ilmeisesti et usko näin? Joka elämäntilanteessa Jumala joko antaa sen elämän hengen tai sitten ei. Luuletko, ettei Jumala näe ihmisen elämäntilannetta? Luuletko että Jumala antaa ihmiselle liian suuren taakan kannettavaksi? Näin ei ole Raamatun mukaan.

    Itse en tiedä yhtään monilapsistakaan vanhoillislestadiolaista perhettä, joka olisi nähnyt nälkää, kulkenut vaatteitta jne jne... Jumala antaa jokapäiväisen leivän lapsilleen, hengellisessä ja ajallisessa mielessä.

    Lopulta kysymys on vain uskosta. Mihin asti sinun uskosi riittää? Siihenkö asti, kun pitää luopua jostain, jota oman lihasi puolesta haluat? (elintasoa, "omaa" aikaa, harrastuksia jne jne)

    Edelleenkään en ymmärrä, miten hengelliset ihmiset voivat ns. hyvällä omallatunnolla ehkäistä. Jos kaikkivaltias JUMALA näkee parhaaksi antaa perheeseen lapsen ja SINUN mielestäsi se ei kyseisessä elämäntilanteessa oikein sovi, kumpi on oikeassa?

    Sinä, vai Jumala?

    "Jos kaikkivaltias JUMALA näkee parhaaksi antaa perheeseen lapsen ja SINUN mielestäsi se ei kyseisessä elämäntilanteessa oikein sovi, kumpi on oikeassa?"

    milloin meidän on syytä hankkia lapsia ja milloin meidän on syytä käyttää ehkäisyä.

    Mistään synnistä ei tietenkään ehkäisyssä ole kysymys!!

    Jos ehkäisy on syntiä, niin kerro toki kyseinen kohta Raamatusta.
    Mutta älä vaan toista tuota vanhaa kohtaa, josta olet/olette vetäneet omat pieleen menneet tulkintanne.
    Kerro Raamatusta ihan oikea kohta, joka määrää ehkäisyn synniksi.

    Jään odottamaan.

    Äänestä

  • StarEye kirjoitti:

    on huoraamista, eli avioliiton ulkopuolista seksia, seka aviopuolison pettamista.

    Minua on pitkään mietityttänyt tuo teidän kantanne esiaviollisesta seksistä. Enkä vieläkään ole saanut minua askarruttaviin asioihin ts.tuon huoraamisselostuksen olen kuullut monta kertaa, mutta mitä se käytännössä tarkoittaa?

    Eli siis jos asun avoliitossa, jonka tiedän muuttuvan avioliitoksi, kunhan saamme rahaa tarpeeksi (Tiedäthän tämän luterilaisten tavan juhlia naimisiin menoa sukujen kesken. Mihin tietysti pienissäkin kekkereissä uppoaa rahaa ihan kivasti eli opiskelijan kukkarolle liikaa), niin rakatellessamme avoliitossa me petämme toisiamme? Eli siis minä petän avopuolisonini kanssa tulevaa aviopuolisoani, joka on sama kuin avopuolisoni? Miten sama pari voi pettää toisiaan? Tarkoitan en tunne itseäni petetyksi? Minuun ei satu millään lailla?

    Toinen mitä en ymmärrä. Tiedän (se mistä tiedän on toinen juttu ja niin pitkä, etten sitä tässä rupea kertomaan), että Jumala on tarkoittanut meidät toisillemme ja silloin kun osuimme kohdakkain Jumala liitti meidät yhteen. Eli mielestäni Jumala on jo alusta asti siunannut meidän suhteemme. Miksi siis me teemme mielestänne huorin siihen asti kunnes joku ihminen sanoo, että olemme aviopari?

    ..tuo ehkäisyasia pitäisi Raamatussa selittää, että sinäkin uskoisit Jumalan sanaa?!

    Eikö sinulle riitä, että Jumala kertoo, mikä on sellaisen ihmisen kohtalo joka ehkäisee raskauden ja näin kapinoi Jumalan tahtoa vastaan? Eikö riitä, että Jumala moneen kertaan kertoo, että on synti taistella Hänen tahtoaan vastaan?

    Sanot, että Jumala tietää "milloin meidän on syytä hankkia lapsia ja milloin meidän on syytä käyttää ehkäisyä."

    Luehan itsekin tuo lauseesi vielä kerran ja sano, onko siinä edes JÄRKEÄ saati uskon ymmärrystä!

    Jumala itse on se, joka elämän laittaa naisen kohdussa alulle. Vai tapahtuuko Jumalalle mielestäsi vahinko, jos raskaus alkaa ns. huonona ajankohtana!? Jumala ei tarvitse sinua käyttämään ehkäisyä, jos hän näkee parhaaksi että ette vaimosi kanssa saa lasta. Jos Jumalan tarkoitus on, että ette lasta saa, ei vaimosi silloin tule raskaaksi. Näin yksinkertaisesta asiasta on kysymys!

    Lapsia ei Raamatun mukaan HANKITA, kuten sinä sanoit, niitä saadaan Jumalan lahjana. Jos Jumala haluaa lahjoittaa sinulle jälkeläisen ja sinä teet sen mahdottomaksi, teet syntiä Jumalaa vastaan. JUMALA todellakin tietää, milloin Hän teille lapsia antaa. SINÄ et tiedä Jumalan kaikkia tarkoituksia. Siksi sinulla ei ole oikeutta "astua Taivaan Isän varpaille" ehkäisemällä Hänen tarkoittamansa raskaus!

    Vielä kerran: Jumala antaa elämän hengen. Jokainen raskaus alkaa, koska Jumala niin tahtoo. Jos ehkäiset, teet tyhjäksi Jumalan tahdon.

    Tätä asiaa ei liene vaikea JÄRJELLÄKÄÄN ymmärtää. Moni ei sitä vaan tahdo hyväksyä, koska rakastaa liian paljon itseään ja maallista mammonaa, vapaa-aikaa, harrastuksia jne jne jne...

    Miksi sinä teet tyhjäksi Jumalan tahdon lapsiasiassa?

    Jään odottamaan vastaustasi.

    te jästipäät mitään järkipuhetta usko.

    Oli sitten kyseessä harhaoppi Pyhästä Hengestä, taivaaseen pääsystä tahi ehkäisystä, niin aivan sama puhua teille yhtikäs mitään.

    Jos se harha on lestadiolaispöntöstä julistettu, niin silloin se ohittaa Raamatun tekstin.

    Sääliksi käy teidän naisihmisiänne, kun tämän ehkäisyharhan alla ponnistelevat.

    "Ettehän te jästipäät mitään järkipuhetta usko."

    Nyt olet kyllä asian ytimessä. Emme usko IHMISJÄRJEN puhetta vaan Jumalan sanaa. Ja se on Raamatunkin mukaan tälle maailmalle hulluus. Ja sinä pidät sanojani ja uskoamme hulluutena. Tässäkin kohtaa Raamattu on erehtymätön.

    Sitä en voi kyllä ymmärtää, miten voit pitää esim. uskovaisten kantaa ehkäisyasiaan harhana?

    Vastaapa vaikka itseksesi yksitellen seuraaviin kysymyksiin:

    Onko Jumala kaikkivaltias?

    Onko uusi ihmiselämä Jumalan luoma, antaako Jumala elämän hengen?

    Tapahtuuko naisen tullessa raskaaksi Jumalan tahto, vai alkaako elämä hänen kohdussaan vastoin Jumalan tahtoa?

    Saako uskovainen Jumalan sanan mukaan tehdä kohdallaan tyhjäksi Jumalan tahdon?

    Kun näihin kysymyksiin rehellisesti vastaat ja tutkit, mitä Jumalan sana sanoo, olet jo lähellä totuutta. Täydellisesti ymmärtääksesi sinun tulee kuitenkin USKOA.

    Mainitsemistasi "lestadiolaispöntöistä" julistetaan tervettä Jumalan sanaa, sellaisena kuin se on muistiin kirjoitettu. Raamatun tekstiä ei todellakaan ohiteta, vaan sitä yritetään ymmärtää uskon kautta niin tarkasti kuin mahdollista.

    Tämän maailman hengellisyyksissä kyllä ohitetaan Jumalan sana aina sellaisesta kohdasta, jossa sana sattuu ihmisen omaan lihaan. Synnit "saadaan" anteeksi rukoilemalla yksinäisyydessä, ehkäisy on ok, taivaaseen pääsee monenlaisella uskolla jne jne jne...

    Miksi siis säälit lestadiolaisia naisia? Eivät he ponnistele ehkäisyasian alla. Heillä on sydämen halu kilvoitella uskossa ja päästä taivaaseen. He eivät HALUA kapinoida Jumalaa vastaan. Uskovaisen naisen osa on hyvä! Heillä on synnit anteeksi ja heidän kohdallaan Jumalan tahto saa kaikessa täyttyä. He pääsevät taivaaseen, koska heillä on synnit anteeksi.

    Lopuksi haluaisin vielä sanoa, että olen itse ollut omavanhurskauden tilassa ja koin sellaisena kelpaavani Jumalalle. Tiesin lestadiolaisten elämästä ja kieltäymyksistä ja kapinoin niitä vastaan aivan samalla tavalla kuin sinäkin nyt.

    Kuitenkin, kun sain parannuksen armon, YMMÄRSIN uskomisen salaisuuden ja HALUSIN kilvoitella Jumalan sanan mukaan! Ymmärryksen saa vasta uskon kautta, sen tiedän todellakin omakohtaisesti. Ja juuri siksi haluan sinulle ja muillekin kanssasi samoin ajatteleville kertoa totuuden. Sellaisena kuin se Jumalan sanassa on.

    Jos haluat päästä taivaaseen, täytyy sinulla olla viimeisenä päivänä synnit anteeksi. Etsi Jumalan valtakuntaa, josta synnit vielä saarnataan anteeksi, tee parannus, ota ristisi ja seuraa Elämän Herraa.

    "Jos haluat päästä taivaaseen, täytyy sinulla olla viimeisenä päivänä synnit anteeksi. Etsi Jumalan valtakuntaa, josta synnit vielä saarnataan anteeksi, tee parannus, ota ristisi ja seuraa Elämän Herraa."

    seurannut jo vuosikausia.

    Lestadiolaisia en ole tarvinnut tähän päivään mennessä enkä tarvitse jatkossakaan. Harhaoppi työntää pois luotaan. Mieluummin pyrin noudattamaan Raamattua kuin niin paljon itse keksittyä Raamatun väärennöstä kuin lestadiolaisten opetuksessa on.

    Äänestä

  • Vanhoillinen kirjoitti:

    ..mielestäsi on tuon Raamatunkohdan opetus tämän ajan uskovaisille?

    "Oonania rangaistiin siksi, ettei hän tahtonut siittää lasta veljensä vaimolle. - Vai oliko se nyt leskelle. Se oli tarinan opetus, ei ehkäisy sinänsä."

    Eli mikä tuon Raamatunkohdan opetus mielestäsi on? Että jos uskovainen kieltäytyy siittämästä lasta veljensä leskelle, tekee hän syntiä?

    Uskon ymmärryksellä ajattelisin näin: Oonan ei nöyrtynyt Jumalan tahtoon, vaan kapinoi sitä vastaan. Oonan ei kieltäytynyt makaamasta lesken kanssa, vaan "laski siemenensä maahan". Eli ehkäisi. Ja sen tähden "hänen piti kuoleman".

    En ymmärrä, miten ns. "uskovainen" ihminen VOI ehkäistä hyvällä omallatunnolla. Lapsen syntymä on AINA Jumalan tahto. Lapset ovat Jumalan lahjoja. Eivät vain minun mielestäni, vaan RAAMATUN sanojen mukaan. Ja sitten hengelliset ihmiset sanovat, ettei ehkäisy ole syntiä.

    Mistä lähtien Jumalan tahtoa vastaan kapinoiminen on lakannut olemasta syntiä?

    Kyllä minä sen ymmärrän, että Jumalan tahdon vastustaminen on syntiä. Jumalan tahto oli, että Oonan olisi tehnyt lapsen veljensä leskelle, ja Oonan rikkoi tätä käskyä vastaan. Syntiä oli änkyröinti Jumalaa vastaan, ei keskeytetty yhdyntä sinänsä. Sitä paitsi nykyään on muitakin ehkäisykeinoja, jos halutaan karvoja halkaista.

    Tästä voidaan hyvin väitellä vaikka loppuelämä, mutta minun tulkintani on yhtä oikea kuin sinunkin.

    Missäs tässä muuten on se kristillinen sukupuolimoraali, kun veljen lesken kanssa piti maata?

    Äänestä

  • StarEye kirjoitti:

    on huoraamista, eli avioliiton ulkopuolista seksia, seka aviopuolison pettamista.

    Siitäpä asia selvisikin. Kerro nyt vielä se Raamatun kohta, missä esiaviollinen seksi kielletään.

    Äänestä

  • Kalsu kirjoitti:

    Siitäpä asia selvisikin. Kerro nyt vielä se Raamatun kohta, missä esiaviollinen seksi kielletään.

    ...mun viesti ehkäisystä ja huoraamisesta. (siis, itse en ole suoraa kohtaa siihen löytänyt, koska avioliitto oliko se nyt Paavalin kirjeessä jossain, katsotaan alkaneeksi siitä, kun mies yhtyy vaimoonsa...) - usein tämä sotketaan sitten sellaiseen seremoniaan, jossa avioliitto tulee julkiseksi muillekin - ts. ko. ihmisten toistenkin edessä tunnustama aikomus elää yhdessä kunnes kuolema erottaa.

    Sinänsä olisi varmaan hyvä, että nämä tapahtumat olisivat suht. lähellä toisiaan täällä ajassa, ettei ihmisille tule pahennusta ja väärinkäsityksiä.

    Äänestä

  • el kirahwi kirjoitti:

    Onko esiaviollinen seksi sitten mielestäsi avioliiton sisäpuolista? Miten se voisi olla?

    Puhutaanko Raamatussa avioliiton ulkopuolisesta seksistä? Puhutaanko siellä nykytarkoituksessa edes avioliitosta? Jäin edelleen kaipaamaan niitä Raamatun direktiivejä.

    Talon ulkopuolisesta tilasta voidaan puhua vasta, kun on talo, ja avioliiton ulkopuolisesta seksistä vasta kun on avioliitto.

    Äänestä

  • Mietiskelijä kirjoitti:

    Minua on pitkään mietityttänyt tuo teidän kantanne esiaviollisesta seksistä. Enkä vieläkään ole saanut minua askarruttaviin asioihin ts.tuon huoraamisselostuksen olen kuullut monta kertaa, mutta mitä se käytännössä tarkoittaa?

    Eli siis jos asun avoliitossa, jonka tiedän muuttuvan avioliitoksi, kunhan saamme rahaa tarpeeksi (Tiedäthän tämän luterilaisten tavan juhlia naimisiin menoa sukujen kesken. Mihin tietysti pienissäkin kekkereissä uppoaa rahaa ihan kivasti eli opiskelijan kukkarolle liikaa), niin rakatellessamme avoliitossa me petämme toisiamme? Eli siis minä petän avopuolisonini kanssa tulevaa aviopuolisoani, joka on sama kuin avopuolisoni? Miten sama pari voi pettää toisiaan? Tarkoitan en tunne itseäni petetyksi? Minuun ei satu millään lailla?

    Toinen mitä en ymmärrä. Tiedän (se mistä tiedän on toinen juttu ja niin pitkä, etten sitä tässä rupea kertomaan), että Jumala on tarkoittanut meidät toisillemme ja silloin kun osuimme kohdakkain Jumala liitti meidät yhteen. Eli mielestäni Jumala on jo alusta asti siunannut meidän suhteemme. Miksi siis me teemme mielestänne huorin siihen asti kunnes joku ihminen sanoo, että olemme aviopari?

    "avioliiton ulkopuolista seksia" tarkoitin seksia ennen avioliittoa. teitenkin tuosta voi ymmartaa aviokumppanin pettamisen. ehka en sanonut sita taysin ymmarrettavasti. eli huoraaminen on esiaviollista seksia tai aviokumppanin pettamista.

    on totta etta jumala voi siunata jonkin parin jo ennenkuin menevat naimisiin, mutta silti seksin harjoittaminen ennen avioliittoa on vaarin. se vain on vaarin. kun mennaan avioliittoon, siina tullaan yhdeksi lihaksi. seksi on siis tarkoitettu kuvaamaan sita tilaa mika 2 ihmisella on kun he ovat yhta. seksi ei ole ainoastaan fyysista kanssakaymista, vaan siina sielutkin yhtyvat. avioliitto on ihmisen omaksi parhaaksi jossa on turvallista olla. se on myos lapsen (jos sellainen tulee) parhaaksi. niin paljon on pareja, jotka haloavat sen takia etta nainen tulee raskaaksi. jotkut miehet saavat sillon aikkia jalat alleen kun eivat halua ottaa vastuuta.
    raamatussa on paikka joka kuuluu: "pitakaa aviovuoteenne puhtaana". eli se tarkoitaa ettei harrasteta seksia ennen avioliittoa. jos kuitenkin niin tekee, menee siunaus tulevalta avioliitolta. tietenkin voi katua syntejaan ja lopettaa sen synnin harjoittaminen, ja odottaa siihen asti kun menee naimisiin. silloin myos jumala siunaa avioliiton.

    Äänestä

  • Kalsu kirjoitti:

    Siitäpä asia selvisikin. Kerro nyt vielä se Raamatun kohta, missä esiaviollinen seksi kielletään.

    muista paikka missa raamatussa se sanotaan, mutta muistan miten se kohta kuuluu: "pida aviovuode puhtaana". on myos muita kohtia. jos itse lukisit raamattua, olisi se sinulle selva etta raamattu kieltaa esiaviollisen seksin.

    Äänestä

  • Vanhoillinen kirjoitti:

    Tiesin kyllä että mielestänne ette tarvi ketään saarnaamaan syntejänne anteeksi. Juuri SIKSI kysyinkin, että miten sitten saatte ne syntinne ja lankeemuksenne anteeksi? Jos ette kenenkään toisen ihmisen kautta niin yksin rukoilemallako? Töiden kautta? Miten?

    eli katumalla synteja, pyytamalla anteeksi.

    Kuinkas sen aviovuoteen puhtaana pitää ennen avioliittoa? Tämä nyt ei esiaviolliseen seksiin liity millään tavalla!

    Lukisinhan minä, mutta kun minulla ei Raamattua ole, vaan olen ihan kouluaikaisen muistitiedon varassa. Lähettäisitte helluntailaiset minullekin yhden, kun sinne Venäjälle ei enää niitä tarvitse rahdata. Mutta semmoinen, missä on myös VT, pelkkä UT ei riitä, kiitos.

    raamatut kovin kalliita ole. mene vaikka ostaan yksi jostain kaupasta. suurimmassa osassa raamatuista on molemmat VT ja UT. raamatussa kaytetaan paljon vertauskuvallista tekstia, kuten mm. "aviovuoteen puhtaanapito". ja tama oli vain yksi paikka jossa niin sanottiin. niita paikkoja on muitakin.

    Äänestä

  • Kalsu kirjoitti:

    Kyllä minä sen ymmärrän, että Jumalan tahdon vastustaminen on syntiä. Jumalan tahto oli, että Oonan olisi tehnyt lapsen veljensä leskelle, ja Oonan rikkoi tätä käskyä vastaan. Syntiä oli änkyröinti Jumalaa vastaan, ei keskeytetty yhdyntä sinänsä. Sitä paitsi nykyään on muitakin ehkäisykeinoja, jos halutaan karvoja halkaista.

    Tästä voidaan hyvin väitellä vaikka loppuelämä, mutta minun tulkintani on yhtä oikea kuin sinunkin.

    Missäs tässä muuten on se kristillinen sukupuolimoraali, kun veljen lesken kanssa piti maata?

    ..mielestäsi ei ole synti jos Jumala tahtoo antaa avioparille lapsen ja aviopari ehkäisee. Ja näin "änkyröi" Jumalan tahtoa vastaan?

    Mielestäni tämä asia on niin selvä, ettei siitä edes voi väitellä! Itse sanoit, että Jumalan tahdon vastustaminen on syntiä, mutta jos Jumala tahtookin antaa lapsen, niin sitä vastaan sopii hangoitella keinolla millä hyvänsä?!

    Äänestä

  • Isä kirjoitti:

    "Jos haluat päästä taivaaseen, täytyy sinulla olla viimeisenä päivänä synnit anteeksi. Etsi Jumalan valtakuntaa, josta synnit vielä saarnataan anteeksi, tee parannus, ota ristisi ja seuraa Elämän Herraa."

    seurannut jo vuosikausia.

    Lestadiolaisia en ole tarvinnut tähän päivään mennessä enkä tarvitse jatkossakaan. Harhaoppi työntää pois luotaan. Mieluummin pyrin noudattamaan Raamattua kuin niin paljon itse keksittyä Raamatun väärennöstä kuin lestadiolaisten opetuksessa on.

    ..olet niin kaukana totuudesta kuin olla voi!

    "Mieluummin pyrin noudattamaan Raamattua kuin niin paljon itse keksittyä Raamatun väärennöstä kuin lestadiolaisten opetuksessa on."

    Itse keksittyä Raamatun väärennöstä?????!!! Kyllä se on niin, että vanhoillislestadiolaisten seuroissa luetaan sitä vanhaa Raamattua, jonka sanaan ei ole vielä lisätty "pumpulia". Uusi käännöskin kelpaa, valitettavasti alkuperäinen viesti on siinä jo joissain kohdin hämärtynyt. Hyvä esimerkki on mm. paimenpsalmi. Jumalan vitsa ja sauva on väännetty pelkäksi paimensauvaksi...

    Mitään "itse keksittyä" ei Jumalan lasten seuroissa todellakaan saarnata.

    Jos todella olet sitä mieltä, että sanani ovat harhaa, niin todista mielipiteesi Raamatun sanoilla. Älä omilla "järkipuheillasi".

    Eikö Jumala mielestäsi olekaan kaikkivaltias?
    Eikö Jumala annakaan mielestäsi elämän henkeä?
    Eivätkö lapset synnykään Jumalan tahdosta?
    Eikö Jumalan tahtoa vastaan kapinoiminen olekaan syntiä?

    Perustele mielipiteesi Jumalan sanalla.

    Sanot, ettet tarvitse lestadiolaisia. Kyllä Jeesuksen aikanakin kirjanoppineet ja omavanhurskaat sanoivat, etteivät he tarvitse opetuslapsia ja ettei heidän tarvitse tulla opetuslapsiksi. Myös he syyttivät opetuslapsia harhaopista.

    Mutta omin keinoin ja omalla tavallaan uskomalla he eivät päässeet taivaaseen. Näin todistaa Raamattu.

    Äänestä

  • StarEye kirjoitti:

    eli katumalla synteja, pyytamalla anteeksi.

    ..ymmärsin oikein, niin tarkoitat anteeksi pyytämisellä anteeksi rukoilemista?

    Katumalla syntejä ei niitä vielä saada anteeksi. Rukoilemalla et voi myöskään saada syntejäsi anteeksi. Jeesus kehottaa tekemään synnistä parannuksen. Opetuslapsiaan hän kehotti "pesemään toistensa jalat" matkan vioista. Ei rukoilemaan syntejään anteeksi.

    Unohtamalla syntisi et voi pestä häävaatteitasi.

    pitaa sitten siita synnista tehda parannus, mutta se ei liity syntien anteeksisaamiseen. parannus tulee kun on pyytanyt anteeksi. eiko se ole ihan loogikan mukaan selva asia?

    "Ei rukoilemaan syntejään anteeksi."

    -en tietaakseni ole niin vaittanyt, vaan sanoin, etta pyytamalla synteja anteeksi.

    "Unohtamalla syntisi et voi pestä häävaatteitasi."

    -ei niin. tuntuu vain vahan kummalliselta, etta lestaadiolaiset kuvittelevat, etta ainoastaan tekemalla niinkuin he, tapahtuu asiat niinkuin pitaisi. eli tekemalla oikeanlaiset rituaalit tapahtuu ne asiat jotka pitaisi tapahtua, ja jos ei tee prikuulleen niin, niin ei tapahdu mitaan. olenko oikeassa?
    koska tekstisi perusteella voisin vetaa sellaisen johtopaatoksen, etta kuvittelet, etta esim. mina tai kukaan muu joka on jumalalta pyytanyt synteja anteeksi, ei ole niita saanut anteeksi, koska sita ei ole tehty niinkuin lestaadiolaiset tekevat.

    Äänestä

  • Vanhoillinen kirjoitti:

    ..olet niin kaukana totuudesta kuin olla voi!

    "Mieluummin pyrin noudattamaan Raamattua kuin niin paljon itse keksittyä Raamatun väärennöstä kuin lestadiolaisten opetuksessa on."

    Itse keksittyä Raamatun väärennöstä?????!!! Kyllä se on niin, että vanhoillislestadiolaisten seuroissa luetaan sitä vanhaa Raamattua, jonka sanaan ei ole vielä lisätty "pumpulia". Uusi käännöskin kelpaa, valitettavasti alkuperäinen viesti on siinä jo joissain kohdin hämärtynyt. Hyvä esimerkki on mm. paimenpsalmi. Jumalan vitsa ja sauva on väännetty pelkäksi paimensauvaksi...

    Mitään "itse keksittyä" ei Jumalan lasten seuroissa todellakaan saarnata.

    Jos todella olet sitä mieltä, että sanani ovat harhaa, niin todista mielipiteesi Raamatun sanoilla. Älä omilla "järkipuheillasi".

    Eikö Jumala mielestäsi olekaan kaikkivaltias?
    Eikö Jumala annakaan mielestäsi elämän henkeä?
    Eivätkö lapset synnykään Jumalan tahdosta?
    Eikö Jumalan tahtoa vastaan kapinoiminen olekaan syntiä?

    Perustele mielipiteesi Jumalan sanalla.

    Sanot, ettet tarvitse lestadiolaisia. Kyllä Jeesuksen aikanakin kirjanoppineet ja omavanhurskaat sanoivat, etteivät he tarvitse opetuslapsia ja ettei heidän tarvitse tulla opetuslapsiksi. Myös he syyttivät opetuslapsia harhaopista.

    Mutta omin keinoin ja omalla tavallaan uskomalla he eivät päässeet taivaaseen. Näin todistaa Raamattu.

    raukkaa!

    Muuta sinäkin lestadiolaisten harhaopit siitä

    1) kenellä on Pyhä Henki
    2) ketkä menevät taivaaseen
    3) miten tullaan uskoon

    Raamatun mukaisiksi OIKEIKSI opeiksi, niin Jumala ottaa sinut harhapoluille eksyneen avosylin vastaan.

    Äänestä

  • Vanhoillinen kirjoitti:

    ..mielestäsi ei ole synti jos Jumala tahtoo antaa avioparille lapsen ja aviopari ehkäisee. Ja näin "änkyröi" Jumalan tahtoa vastaan?

    Mielestäni tämä asia on niin selvä, ettei siitä edes voi väitellä! Itse sanoit, että Jumalan tahdon vastustaminen on syntiä, mutta jos Jumala tahtookin antaa lapsen, niin sitä vastaan sopii hangoitella keinolla millä hyvänsä?!

    Ja niinollen minä en lapsia tarvitse. Jos Jumala haluaa minulle lapsen antaa väkisin, niin on kai uskottava, että se tapahtuu, vaikka ehkäisisinkin. Ehkäisyni osoittaa vain minun tahtoani. Jumala voi rikkoa kumin tai ohittaa pillerin - ei se liene ongelma. Kysymys on siitä, mikä on Jumalan tahto, ja sitä ei tässä asiassa ole selvään sanottu.

    Jos kaiken pitää antaa tapahtua niin kuin luonnostaan tapahtuu, niin ei autossakaan tarvittaisi jarruja. Jumala pysäyttää auton, kun niin hyväksi katsoo, ja jos ei pysäytä, niin minun on määrä jäädä junan alle. - Näinhän te järkeilette.

    Äänestä

  • StarEye kirjoitti:

    raamatut kovin kalliita ole. mene vaikka ostaan yksi jostain kaupasta. suurimmassa osassa raamatuista on molemmat VT ja UT. raamatussa kaytetaan paljon vertauskuvallista tekstia, kuten mm. "aviovuoteen puhtaanapito". ja tama oli vain yksi paikka jossa niin sanottiin. niita paikkoja on muitakin.

    Raamattua pitäisi myös lukea. Raamattuja vietiin Venäjälle tuhansittain, kun se oli kiellettyä. Oliko se seksikkäämpää, kun sai uhmata kommunistista normistoa? Olihan se ainakin Amerikan alkuhelluntailaisten käskyjen mukaista.

    Et sinäkään näy kirjaasi kovin hyvin tuntevan, kun et vastaa kysymyksiin.

    Äänestä

  • Vanhoillinen kirjoitti:

    ..mielestäsi ei ole synti jos Jumala tahtoo antaa avioparille lapsen ja aviopari ehkäisee. Ja näin "änkyröi" Jumalan tahtoa vastaan?

    Mielestäni tämä asia on niin selvä, ettei siitä edes voi väitellä! Itse sanoit, että Jumalan tahdon vastustaminen on syntiä, mutta jos Jumala tahtookin antaa lapsen, niin sitä vastaan sopii hangoitella keinolla millä hyvänsä?!

    Ja niinollen minä en lapsia tarvitse. Jos Jumala haluaa minulle lapsen antaa väkisin, niin on kai uskottava, että se tapahtuu, vaikka ehkäisisinkin. Ehkäisyni osoittaa vain minun tahtoani. Jumala voi rikkoa kumin tai ohittaa pillerin - ei se liene ongelma. Kysymys on siitä, mikä on Jumalan tahto, ja sitä ei tässä asiassa ole selvään sanottu.

    Jos kaiken pitää antaa tapahtua niin kuin luonnostaan tapahtuu, niin ei autossakaan tarvittaisi jarruja. Jumala pysäyttää auton, kun niin hyväksi katsoo, ja jos ei pysäytä, niin minun on määrä jäädä junan alle. - Näinhän te järkeilette.

    Äänestä

  • Isä kirjoitti:

    raukkaa!

    Muuta sinäkin lestadiolaisten harhaopit siitä

    1) kenellä on Pyhä Henki
    2) ketkä menevät taivaaseen
    3) miten tullaan uskoon

    Raamatun mukaisiksi OIKEIKSI opeiksi, niin Jumala ottaa sinut harhapoluille eksyneen avosylin vastaan.

    Oppimme ovat kyllä täysin Raamatun mukaisia:

    1) kenellä on Pyhä Henki
    - Pyhä Henki on niillä joille se on annettu, ei muilla. Jeesus sanoi omille OPETUSLAPSILLENSA, "Ottakaa Pyhä Henki, joille te synnit anteeksi annatte maan päällä, niille ne ovat anteeksi annetut taivaissa" Me saarnaamme synnit anteeksi maan päällä, juuri niinkuin Jeesus opetti.

    2) ketkä menevät taivaaseen
    -On yksi usko, yksi kaita tie ja yksi kapea portti joka vie taivaaseen. Ja vähän on niitä jotka perille pääsevät. Taivaaseen ei vie monta tietä ja sinne pääsevät vain ne, jotka ovat vaattensa Kristuksen veressä valkaisseet. Ja Jeesus neuvoi tarkalleen, miten uskovaisten tulee vaatteensa valkaista! Vanhoillislestadiolaiset uskovat ja kilvoittelevat juuri niinkuin Jeesus opetti.

    3) miten tullaan uskoon
    -"Etsikäät ensin Jumalan valtakuntaa, niin teille kaikki annetaan. Etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan." Eli Jumalan valtakunta pitää löytää maan päältä, täytyy kolkuttaa (pyytää päästä Jumalan valtakunnan asukkaaksi) ja siten tehdä parannus. Eli uskoa toisen uskovaisen saarnaama armoevankeliumi. Sitä ovea ei voi itse rukoilemalla avata, vaan "kolkuttavalle avataan" täällä maan päällä.

    Siinä todella lyhyesti Raamatun oppia.

    Selitä sinä vuorostasi, minkä Raamatun opin koet OIKEAKSI, jos kerran olemme mielestäsi väärässä. Eli neuvo ihmeessä, jos todella tunnet olevasi Raamatun mukaan oikeassa.

    Odotan vastaustasi.

    Äänestä

  • Kalsu kirjoitti:

    Ja niinollen minä en lapsia tarvitse. Jos Jumala haluaa minulle lapsen antaa väkisin, niin on kai uskottava, että se tapahtuu, vaikka ehkäisisinkin. Ehkäisyni osoittaa vain minun tahtoani. Jumala voi rikkoa kumin tai ohittaa pillerin - ei se liene ongelma. Kysymys on siitä, mikä on Jumalan tahto, ja sitä ei tässä asiassa ole selvään sanottu.

    Jos kaiken pitää antaa tapahtua niin kuin luonnostaan tapahtuu, niin ei autossakaan tarvittaisi jarruja. Jumala pysäyttää auton, kun niin hyväksi katsoo, ja jos ei pysäytä, niin minun on määrä jäädä junan alle. - Näinhän te järkeilette.

    ..jopas tulee mielenkiintoista tekstiä. Kertakaikkiaan.

    "Jos Jumala haluaa minulle lapsen antaa väkisin, niin on kai uskottava, että se tapahtuu, vaikka ehkäisisinkin. Ehkäisyni osoittaa vain minun tahtoani. Jumala voi rikkoa kumin tai ohittaa pillerin - ei se liene ongelma. Kysymys on siitä, mikä on Jumalan tahto, ja sitä ei tässä asiassa ole selvään sanottu."

    Siis ihan oikeasti, etkö näe puheidesi ristiriitaa?!

    Jumala ilmoittaa tahtonsa VARSIN selvästi kun et käytä ehkäisyä! Lapsi joko saa alkunsa tai sitten ei. Jos todella uskot, että Jumalan tahto tapahtuu sinun vastustamisesta huolimatta, niin kaikkihan täältä taivaaseen pääsisivät. Jos Jumalan tahto saisi kaikkien kohdalla kaikessa täyttyä vaikka miten tekisismme syntiä Häntä vastaan, pääsimme kaikki takuulla taivaaseen.

    Jos haluat tietää, mikä Jumalan tahto lapsiasiassa omalla kohdallasi on, elä vaimosi kanssa avioelämää ilman ehkäisyä, niinkuin Raamattu opettaa. Sittenhän näette, haluaako Jumala teille lapsia antaa! Jos lapsi saa tuolloin alkunsa, tapahtuu Jumalan tahto. Jos taas ei, tapahtuu silloinkin Jumalan tahto, eikä SINUN TAHTOSI.

    Todella selvää ja yksinkertaista. Miksi ihmeessä ehkäiset jos uskot Jumalaan?

    Ja vielä noista auton jarruista... =)
    Sielunvihollinen sanoi Jeesukselle jotenkin näin: Hyppää alas jyrkänteeltä, kyllä Jumala lähettää enkelinsä varjelemaan niin ettet loukkaa itseäsi. Ja Jeesus vastasi "on kirjoitettu, älä kiusaa Herraa, sinun Jumalaasi".

    Eli emme mekään voi/halua kiusata Taivaan Isää. Tämän varmasti itsekin ymmärsit..?

    Äänestä

  • Vanhoillinen kirjoitti:

    Oppimme ovat kyllä täysin Raamatun mukaisia:

    1) kenellä on Pyhä Henki
    - Pyhä Henki on niillä joille se on annettu, ei muilla. Jeesus sanoi omille OPETUSLAPSILLENSA, "Ottakaa Pyhä Henki, joille te synnit anteeksi annatte maan päällä, niille ne ovat anteeksi annetut taivaissa" Me saarnaamme synnit anteeksi maan päällä, juuri niinkuin Jeesus opetti.

    2) ketkä menevät taivaaseen
    -On yksi usko, yksi kaita tie ja yksi kapea portti joka vie taivaaseen. Ja vähän on niitä jotka perille pääsevät. Taivaaseen ei vie monta tietä ja sinne pääsevät vain ne, jotka ovat vaattensa Kristuksen veressä valkaisseet. Ja Jeesus neuvoi tarkalleen, miten uskovaisten tulee vaatteensa valkaista! Vanhoillislestadiolaiset uskovat ja kilvoittelevat juuri niinkuin Jeesus opetti.

    3) miten tullaan uskoon
    -"Etsikäät ensin Jumalan valtakuntaa, niin teille kaikki annetaan. Etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan." Eli Jumalan valtakunta pitää löytää maan päältä, täytyy kolkuttaa (pyytää päästä Jumalan valtakunnan asukkaaksi) ja siten tehdä parannus. Eli uskoa toisen uskovaisen saarnaama armoevankeliumi. Sitä ovea ei voi itse rukoilemalla avata, vaan "kolkuttavalle avataan" täällä maan päällä.

    Siinä todella lyhyesti Raamatun oppia.

    Selitä sinä vuorostasi, minkä Raamatun opin koet OIKEAKSI, jos kerran olemme mielestäsi väärässä. Eli neuvo ihmeessä, jos todella tunnet olevasi Raamatun mukaan oikeassa.

    Odotan vastaustasi.

    is stupid, he/she is always stupid.

    Sleep well!

    Äänestä

  • Kalsu kirjoitti:

    Raamattua pitäisi myös lukea. Raamattuja vietiin Venäjälle tuhansittain, kun se oli kiellettyä. Oliko se seksikkäämpää, kun sai uhmata kommunistista normistoa? Olihan se ainakin Amerikan alkuhelluntailaisten käskyjen mukaista.

    Et sinäkään näy kirjaasi kovin hyvin tuntevan, kun et vastaa kysymyksiin.

    "Et sinäkään näy kirjaasi kovin hyvin tuntevan, kun et vastaa kysymyksiin."

    -ja mihin kysymyksiin en ole mielestasi vastannut?

    "Ei ostaminen riitä Raamattua pitäisi myös lukea."

    -niinpa, mutta aiotko sina sita lukea yhtaan sen enempaa vaikka jos joku sinulle antaisi raamatun?

    "Oliko se seksikkäämpää, kun sai uhmata kommunistista normistoa?"

    -siis milla tavalla se on "mielestasi" ollut seksikasta? tai mika tuossa asiassa ylipaansa sai sinut ajattelemaan seksia? tuskinpa se seksikasta(?) on ollut, tai on. siina on halu auttaa ihmisia, eika halu kuunnella joitain tyhmia normeja.

    Kun tunnet Raamattusi hyvin, niin varmaan löydät sieltä selvän esiaviollisen seksin kiellon. Sitähän tässä on haettu kissojen ja koirien kanssa kymmenen ihmisen voimalla.

    Kyllä minä lukisin. Enkö ole kohtalaisen hyvin lukenut läksyni jo kansakoulussa, kun vieläkin sieltä jotain muistan. Ainakin yhtä hyvin kuin venäläiset, joille Raamattuja salakuljetitte.

    annoin vastauksen, mutta luultavasti se ei sinua miellyttanyt. sanoin myos, etta siella on enemmankin niita kohtai jotka kieltavat esiaviollisen seksin kuin se jonka mina kirjoitin.

    "Enkö ole kohtalaisen hyvin lukenut läksyni jo kansakoulussa, kun vieläkin sieltä jotain muistan. Ainakin yhtä hyvin kuin venäläiset, joille Raamattuja salakuljetitte. "

    -"salakuljetitte"?! en mina ole kuljettanut mitaan minnekaan! en ole edes koskaan kaynyt venajalla!

    Tarkoitatko vastauksella sitä, kun muistelit lukeneesi jostakin kohtaa Raamatusta, että "pidä aviovuode puhtaana"? Mitenkä sen voi puhtaana pitää, ennen kuin sitä on pedattukaan? Taitava sananvääntäjä olet, jos tuon saat käännetyksi esiaviollisen seksin kielloksi.

    Eikö tämä keskustelu käydä helluntailaisten suhtautumisesta ea-seksiin, ja etkö sinä edusta helluntailaisia. Helluntailaiset ylpeilevät sillä, että he salakuljettivat Raamattuja NL:oon.

    Äänestä

  • Isä kirjoitti:

    is stupid, he/she is always stupid.

    Sleep well!

    perustelut? Etkö pysty perustella kantaasi enää raamatulla? Siinäkö syy tuollaiseen viestiin?

    Väittely on ihan ymmärrettävää, mutta kun loppuu omat perustelukohteet, ei pidä ruveta haukkumaan vastapuolta.

    Erittäin lapsellista.

    Äänestä

  • eräs kirjoitti:

    "Erittäin lapsellista."

    Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että on erittäin lapsellista lestadiolaisten taholta hokea samaa harhaoppia hokemasta päästyään tällaisella julkisella valtakunnallisella keskustelupalstalla.

    Saisivat hävetä!

    Äänestä

  • Kalsu kirjoitti:

    Tarkoitatko vastauksella sitä, kun muistelit lukeneesi jostakin kohtaa Raamatusta, että "pidä aviovuode puhtaana"? Mitenkä sen voi puhtaana pitää, ennen kuin sitä on pedattukaan? Taitava sananvääntäjä olet, jos tuon saat käännetyksi esiaviollisen seksin kielloksi.

    Eikö tämä keskustelu käydä helluntailaisten suhtautumisesta ea-seksiin, ja etkö sinä edusta helluntailaisia. Helluntailaiset ylpeilevät sillä, että he salakuljettivat Raamattuja NL:oon.

    jankutat samaa asiaa raamatun salakuljetuksesta venajalle? niinkuin sanoin, en ole sita itse tehnyt. eikavatka helluntailaiset "ylpeile" silla, etta vievat raamattuja venajalle. miksi ylpeilesivat? he vain haluavat auttaa ihmisia.

    tuosta esiaviollisesta seksista en kanssasi jaksa jauhaa. ajattele siita mita ajattelet.

    Äänestä

  • Isä kirjoitti:

    is stupid, he/she is always stupid.

    Sleep well!

    ..aavistin, että tässä käy näin. Ei ole ensimmäinen kerta, kun minua pilkataan. En osaa oikein edes loukkaantua, koska tiedän miksi sanoit minua tyhmäksi...

    Uskomisen asia tulee aina olemaan maailmalle hulluus. Niin... HULLUUS! Mitään JÄRKEÄ uskomisen asiassa ei olekaan, eikä Raamatun mukaan kuulukaan olla! Kyse todellakin on USKOSTA.

    Tyhmä en kai ole, opiskelen yliopistossa maisteriksi, kirjoitin yo-kirjoituksissa 3 laudaturia, 2 eximiaa ja yhden magnan... Järkeilemällä en kuitenkaan pääse taivaaseen, vaan Jumalan edessä täytyy synnit olla anteeksi.

    Tiedän, että lähestyt tätä asiaa järjen kautta. Mietihän siis tätä: Et pysty perustelemaan mielipidettäsi Raamatun sanalla. Minä perustan kaiken uskoni Raamattuun ja Jeesuksen opetukseen. Kumman usko on siis rakennettu hiekalle ja kumman kalliolle?

    Olen yrittänyt kertoa, mitä Raamattu opettaa uskomisen asiasta. Olen kertonut miten minä uskon, olen yrittänyt valottaa uskomisen salaisuutta ja kehottanut sinua tekemään parannuksen.

    Sinun täytyy omalla kohdallasi tehdä asiassa ratkaisu. Täällä ajassa Sinulla on vapaus jatkaa tielläsi ja "viitata kintaalla" sanoilleni. Mutta viimeisenä päivänä avataan Elämän kirjat ja Sinultakin kysytään, ovatko sinun syntisi anteeksi. Silloin on myöhäistä katua.

    Toivon Sinulle sydämestäni kaikkea hyvää.

    Äänestä

  • StarEye kirjoitti:

    jankutat samaa asiaa raamatun salakuljetuksesta venajalle? niinkuin sanoin, en ole sita itse tehnyt. eikavatka helluntailaiset "ylpeile" silla, etta vievat raamattuja venajalle. miksi ylpeilesivat? he vain haluavat auttaa ihmisia.

    tuosta esiaviollisesta seksista en kanssasi jaksa jauhaa. ajattele siita mita ajattelet.

    En minäkään jaksa kuunnella saarnoja. Yritin saada sinulta selville ne Raamatun kohdat, jotka kieltävät esiaviollisen seksin, ja niitä et löytänyt.

    Venäjän Raamattuvienti on vain osa sitä amerikkalaista propagandaa, jota helluntailaiset levittävät - osittain varmaan tietämättömyyttään. Olen lukenut mm. helluntailaisten lehtisen, jossa ennustettiin Raamatun perusteella NL:n hyökkäys Lähi-itään ja Egyptiin. Näyttää menevän pieleen.

    Tällä kritisoin sellaista auktoriteettiuskoa, joka perustuu muuhun kuin Raamattuun, tässä tapauksessa amerikkalaisten lahkon henkisten johtajien poliittisiin käsityksiin.

    En minä tahdo uskoasi horjuttaa saati pilkata. Toivon vain hieman kriittistä silmää myös oman lahkon käsityksiin ja sanomaan. Toivotan sinulle onnea valitsemallasi tiellä!

    Äänestä

  • Vanhoillinen kirjoitti:

    ..aavistin, että tässä käy näin. Ei ole ensimmäinen kerta, kun minua pilkataan. En osaa oikein edes loukkaantua, koska tiedän miksi sanoit minua tyhmäksi...

    Uskomisen asia tulee aina olemaan maailmalle hulluus. Niin... HULLUUS! Mitään JÄRKEÄ uskomisen asiassa ei olekaan, eikä Raamatun mukaan kuulukaan olla! Kyse todellakin on USKOSTA.

    Tyhmä en kai ole, opiskelen yliopistossa maisteriksi, kirjoitin yo-kirjoituksissa 3 laudaturia, 2 eximiaa ja yhden magnan... Järkeilemällä en kuitenkaan pääse taivaaseen, vaan Jumalan edessä täytyy synnit olla anteeksi.

    Tiedän, että lähestyt tätä asiaa järjen kautta. Mietihän siis tätä: Et pysty perustelemaan mielipidettäsi Raamatun sanalla. Minä perustan kaiken uskoni Raamattuun ja Jeesuksen opetukseen. Kumman usko on siis rakennettu hiekalle ja kumman kalliolle?

    Olen yrittänyt kertoa, mitä Raamattu opettaa uskomisen asiasta. Olen kertonut miten minä uskon, olen yrittänyt valottaa uskomisen salaisuutta ja kehottanut sinua tekemään parannuksen.

    Sinun täytyy omalla kohdallasi tehdä asiassa ratkaisu. Täällä ajassa Sinulla on vapaus jatkaa tielläsi ja "viitata kintaalla" sanoilleni. Mutta viimeisenä päivänä avataan Elämän kirjat ja Sinultakin kysytään, ovatko sinun syntisi anteeksi. Silloin on myöhäistä katua.

    Toivon Sinulle sydämestäni kaikkea hyvää.

    "ja kehottanut sinua tekemään parannuksen.

    Sinun täytyy omalla kohdallasi tehdä asiassa ratkaisu"

    tehnyt molemmat jo vuosia sitten..

    "Mutta viimeisenä päivänä avataan Elämän kirjat ja Sinultakin kysytään, ovatko sinun syntisi anteeksi."

    Silloin kysytään minulta kuten kaikilta muiltakin: Onko Kristuksen veri puhdistanut sinut synneistä? Vastaan: On.

    Silloin ei kysytä: Oliko joku lestadiolainen silloin vierelläsi, kun halusit antaa elämäsi Jumalalle.
    That's the truth.

    ..Kristuksen veri on sinut puhdistanut? Rukouksessako? Kuka on se, joka on sinun "jalkasi pessyt" täällä maan päällä?

    Elät elämäsi tehden syntiä, kuten kaikki ihmiset. Käytät ehkäisyä, etkä ota Jumalan lahjoja vastaan. Eli kapinoit hänen tahtoaan vastaan. Et etsi Jumalan valtakuntaa maan päältä, niinkuin Jeesus opetti. Et kolkuta Jumalan valtakunnan ovea, vaan ajattelet voivasi "päästää itse itsesi sinne sisälle". Äsken pilkkasit minua tyhmäksi.

    Ja uskot, että olet tahraton viimeisenä päivänä Jumalan edessä? Miten sinä "laitat pois sen kuorman ja synnin, joka matkan hitaaksi tekee"? Miten? Miten sinä teet synnistä parannusta? Yrittämällä unohtaa tekemäsi synnit?

    Jos toinen uskovainen ei elävällä evankeliumilla pese syntejäsi pois ja et synninpäästön sanoja omalle kohdallesi usko, et kelpaa Jumalalle viimeisenä päivänä.

    Jos taivaaseen mentäisiin uskomalla Jumalan olemassaoloon ja elämällä hyvää elämää oman järjen ja lihan äänen mukaan, olisi tie sinne todella leveä ja perille pääsijöitä paljon.

    Näin ei Raamatun mukaan ole.

    That's the REAL truth!

    Äänestä

  • Vanhoillinen kirjoitti:

    ..aavistin, että tässä käy näin. Ei ole ensimmäinen kerta, kun minua pilkataan. En osaa oikein edes loukkaantua, koska tiedän miksi sanoit minua tyhmäksi...

    Uskomisen asia tulee aina olemaan maailmalle hulluus. Niin... HULLUUS! Mitään JÄRKEÄ uskomisen asiassa ei olekaan, eikä Raamatun mukaan kuulukaan olla! Kyse todellakin on USKOSTA.

    Tyhmä en kai ole, opiskelen yliopistossa maisteriksi, kirjoitin yo-kirjoituksissa 3 laudaturia, 2 eximiaa ja yhden magnan... Järkeilemällä en kuitenkaan pääse taivaaseen, vaan Jumalan edessä täytyy synnit olla anteeksi.

    Tiedän, että lähestyt tätä asiaa järjen kautta. Mietihän siis tätä: Et pysty perustelemaan mielipidettäsi Raamatun sanalla. Minä perustan kaiken uskoni Raamattuun ja Jeesuksen opetukseen. Kumman usko on siis rakennettu hiekalle ja kumman kalliolle?

    Olen yrittänyt kertoa, mitä Raamattu opettaa uskomisen asiasta. Olen kertonut miten minä uskon, olen yrittänyt valottaa uskomisen salaisuutta ja kehottanut sinua tekemään parannuksen.

    Sinun täytyy omalla kohdallasi tehdä asiassa ratkaisu. Täällä ajassa Sinulla on vapaus jatkaa tielläsi ja "viitata kintaalla" sanoilleni. Mutta viimeisenä päivänä avataan Elämän kirjat ja Sinultakin kysytään, ovatko sinun syntisi anteeksi. Silloin on myöhäistä katua.

    Toivon Sinulle sydämestäni kaikkea hyvää.

    "Jos toinen uskovainen ei elävällä evankeliumilla pese syntejäsi pois"

    kuule syntejä pysty lestadiolainen eikä kukaan muukaan uskovainen pesemään pois. Sen tekee VAIN KRISTUKSEN VERI!!!

    "Jos taivaaseen mentäisiin uskomalla Jumalan olemassaoloon ja elämällä hyvää elämää oman järjen ja lihan äänen mukaan, olisi tie sinne todella leveä ja perille pääsijöitä paljon."

    Kuka näin on väittänyt. En minä ainakaan!

    SINÄ sanot: "Ehei kuule syntejä pysty lestadiolainen eikä kukaan muukaan uskovainen pesemään pois. Sen tekee VAIN KRISTUKSEN VERI!!!"

    JEESUS sanoi OMILLENSA: "Joille te synnit anteeksi annatte maan päällä, niille ne ovat anteeksi annetut taivaissa."

    Olet siis asiasta tiukasti eri mieltä kuin Jeesus, Elämän Herra?!

    Etkö todellakaan huomaa, että puhut täysin Jumalan sanaa vastaan?!

    Sinun uskosi ei perustu Jumalan sanaan ja siihen mitä se opettaa, oli uskosi omasta mielestäsi kuinka vahva hyvänsä!

    Jeesus ANTOI uskovaisille saarnaviran ja opetti, miten ihminen pääsee Jumalan valtakuntaan:

    "Etsikäät ensin Jumalan valtakuntaa, niin teille kaikki annetaan. Etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan."

    Kolkuttavalle avataan. Kun ajallisessa elämässä ihminen kolkuttaa oveen, hän pyytää päästä sisälle. Eli hengellisessä mielessä Jumalan valtakunnan täältä maan päältä löytäneen täytyy vielä "kolkuttaa" eli pyytää päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. Ja sitten hänelle avataan ovi. ITSE hän ei sitä voi avata.

    Jumalan sana EI SANO, että etsivä löytää ja saa avata oven Jumalan valtakuntaan.

    Eli yksin rukoilemalla et voi tehdä parannusta. Näin sanoo Raamattu. Sinä sanot jotain aivan muuta.

    Äänestä

  • Vanhoillinen kirjoitti:

    Oppimme ovat kyllä täysin Raamatun mukaisia:

    1) kenellä on Pyhä Henki
    - Pyhä Henki on niillä joille se on annettu, ei muilla. Jeesus sanoi omille OPETUSLAPSILLENSA, "Ottakaa Pyhä Henki, joille te synnit anteeksi annatte maan päällä, niille ne ovat anteeksi annetut taivaissa" Me saarnaamme synnit anteeksi maan päällä, juuri niinkuin Jeesus opetti.

    2) ketkä menevät taivaaseen
    -On yksi usko, yksi kaita tie ja yksi kapea portti joka vie taivaaseen. Ja vähän on niitä jotka perille pääsevät. Taivaaseen ei vie monta tietä ja sinne pääsevät vain ne, jotka ovat vaattensa Kristuksen veressä valkaisseet. Ja Jeesus neuvoi tarkalleen, miten uskovaisten tulee vaatteensa valkaista! Vanhoillislestadiolaiset uskovat ja kilvoittelevat juuri niinkuin Jeesus opetti.

    3) miten tullaan uskoon
    -"Etsikäät ensin Jumalan valtakuntaa, niin teille kaikki annetaan. Etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan." Eli Jumalan valtakunta pitää löytää maan päältä, täytyy kolkuttaa (pyytää päästä Jumalan valtakunnan asukkaaksi) ja siten tehdä parannus. Eli uskoa toisen uskovaisen saarnaama armoevankeliumi. Sitä ovea ei voi itse rukoilemalla avata, vaan "kolkuttavalle avataan" täällä maan päällä.

    Siinä todella lyhyesti Raamatun oppia.

    Selitä sinä vuorostasi, minkä Raamatun opin koet OIKEAKSI, jos kerran olemme mielestäsi väärässä. Eli neuvo ihmeessä, jos todella tunnet olevasi Raamatun mukaan oikeassa.

    Odotan vastaustasi.

    1)Jos Pyhä Henki on mielestänne vain annettu Jeesuksen opetuslapsille, niin miksi te, jotka ette ole Jeesuksen opetuslapsia , olette ottaneet opetuslapsien tehtävän, vaikka se on vain annettu opetuslapsille? (Viittaan ko. sitaattiisi Pyhän Hengen laskeutumisesta opetuslapsien päälle)

    - Muuten, miten selitätte raamatun kohdan "Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat, niin kuin kirjoituksissa sanotaan.
    Tällä Jeesus tarkoittti Henkeä, jonka häneen uskovat tulisivat saamaan..." Joh.7:38-39?

    2)Eikö muka yksin usko riitä, sillä ihminen on aina syntinen ja ihminen tekee aina syntiä, vaikka yrittäisi kuinka olla tekemättä syntiä?

    "Jeesus vastasi:Minä olen tie,totuus ja elämä. Ei kukaan pääse isäni luo muuten kuin minun kauttani" Joh.14:6

    "Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, JOTTEI YKSIKÄÄN JOKA HÄNEEN USKOO, JOUTUISI KADOTUKSEEN, VAAN SAISI IANKAIKKISEN ELÄMÄN" Joh 3:16

    3)Eikö uskoon tulossa vaikuta Jumala? Eikö Jumala kutsu ihmistä luokseen ja jos ihminen avaa sydämensä Jumalalle.Pyhä Henki saa vaikuttaa ja usko, yhteys Jumalaan, syntyy. Toimiiko teidän uskonne mukaan ko.toinen uskovaine Jumalan välikätenä? Saarnaako hän siis omalla vai Jumalan sanalla?

    1)"Jos Pyhä Henki on mielestänne vain annettu Jeesuksen opetuslapsille, niin miksi te, jotka ette ole Jeesuksen opetuslapsia , olette ottaneet opetuslapsien tehtävän, vaikka se on vain annettu opetuslapsille? (Viittaan ko. sitaattiisi Pyhän Hengen laskeutumisesta opetuslapsien päälle)"

    -Emme ole ottaneet opetuslapsen paikkaa. Raamatun mukaan kaikki elävässä uskossa olevat ovat opetuslapsia. Jeesuksen opetuslapset saarnasivat katuville synnit anteeksi ja näin parannuksentekijästä tuli itsestään opetuslapsi, joka alkoi saarnata elävää armoevankeliumia. Tämä asia on täsmälleen samalla tavalla tänä päivänä vanhoillislestadiolaisten seurakunnassa.

    "Muuten, miten selitätte raamatun kohdan "Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat, niin kuin kirjoituksissa sanotaan."

    -joka uskoo Jeesukseen, niinkuin Jeesus opetti, on elämän veden lähde. Tuo elämän vesi pesee synnistä. Eli kun uskovainen saarnaa katuvalle synnit anteeksi maan päällä, on ne annettu anteeksi myös taivaissa. Ihminen, joka on omavanhurskas ei voi olla elämän veden lähde.

    2)"Eikö muka yksin usko riitä, sillä ihminen on aina syntinen ja ihminen tekee aina syntiä, vaikka yrittäisi kuinka olla tekemättä syntiä?"

    -Usko itsessään ja tieto oikeasta ei riitä. Juuri siksi Jeesus antoi omillensa saarnaviran. Hän omalla esimerkillään näytti, miten uskovaisten tulee elämän vedellä pestä toistensa jalat matkan vioista ja synneistä. Uskovainen tekee aina syntiä ja synnistä on Raamatun mukaan tehtävä parannusta. "Pankaa pois se kuorma ja synti, joka matkan hitaaksi tekee." Synnit on todellakin laitettava pois Jeesuksen neuvomalla tavalla.

    "Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, JOTTEI YKSIKÄÄN JOKA HÄNEEN USKOO, JOUTUISI KADOTUKSEEN, VAAN SAISI IANKAIKKISEN ELÄMÄN"

    -Jeesus todellakin on tie, totuus ja elämä. Juuri siksi uskomme tarkalleen, niinkuin JEESUS opetti uskomaan. Jumala antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään häneen uskova hukkuisi... Täytyy siis uskoa niinkuin Jeesus opetti. Jeesukseen ei voi uskoa monella tavalla ja päästä monella tavalla taivaaseen. On yksi usko ja yksi uskovaisten joukko, joka pääsee perille ahtaasta portista. Ilmestyskirjassakin kerrotaan, että viimeisenä päivänä on paljon niitä, jotka Jeesukselle sanovat profetoineensa ja tehneensä ihmetekojakin Hänen nimessään, mutta Jeesus sanoo heille: "Minä en tunne teitä".

    3)"Eikö uskoon tulossa vaikuta Jumala? Eikö Jumala kutsu ihmistä luokseen ja jos ihminen avaa sydämensä Jumalalle.Pyhä Henki saa vaikuttaa ja usko, yhteys Jumalaan, syntyy. Toimiiko teidän uskonne mukaan ko.toinen uskovaine Jumalan välikätenä? Saarnaako hän siis omalla vai Jumalan sanalla?"

    -Jumala antaa ihmiselle synnintunnon ja siten kutsuu luokseen. Sanaansa hän on kirjoittanut pelastumisen ohjeet:

    "Etsikäät ensin Jumalan valtakuntaa, niin teille kaikki annetaan. Etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan."

    -Kolkuttavalle avataan. Kun ajallisessa elämässä ihminen kolkuttaa oveen, hän pyytää päästä sisälle. Eli hengellisessä mielessä Jumalan valtakunnan täältä maan päältä löytäneen täytyy vielä "kolkuttaa" eli pyytää päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. Ja sitten hänelle avataan ovi. ITSE hän ei sitä voi avata.

    -Jumalan sana EI SANO, että etsivä löytää ja saa avata oven Jumalan valtakuntaan. (esim.rukoilemalla)

    -Jumalan lapset (uskovaiset) saarnaavat synnit anteeksi Jeesuksen valtuuttamina. He todellakin ovat Jumalan "välikätenä" se suu, jolla JUMALA antaa synnit anteeksi. Saarnavirka meillä on vain, koska Jeesus sen meille antoi. Elävä usko syntyy vasta kuullusta sanasta.

    Tässä nopeasti vastauksia... Jos jotain jäi epäselväksi, niin kysy ihmeessä. Kiireessä kirjoittaessa ei aina huomaa sanoa kaikkea... =)

    Heräsi pari kysymystä kirjoitustasi luettaessa:

    -Ajatteletko niin, että jos uskovainen joutuu syntiin, ja kuolee ennen kuin on tunnustanut synnin ja saanut synninpäästön (eli ripittäytynyt), niin tämä uskovainen joutuu kadotukseen? Tästä on joskus jollain palstalla ollut vanhoillisten ja muiden välillä keskustelua, ja vaikutti ensin siltä, että siellä oli yksi vanhoillinen, joka oli sitä mieltä, että joutuu kadotukseen, mutta kun toiset vanhoilliset sanoivat, että usko riittää, niin sitten tämäkin tuntui sen hyväksyvän. Mikä on sinun käsityksesi siitä, miten vanhoillisuudessa opetetaan tai miten itse ajattelet?

    -Toinen kysymys liittyy tähän kolkuttamiseen. Eli täytyykö ihmisen äänellisesti pyytää synninpäästöä vai voiko uskon saada esim. penkissä istuen yleisesti kaikille julistetusta synninpäästöstä tai jos joku julistaa synninpäästön yksityisesti ilman sen kuulijan omaa edeltävää pyyntöä. Tästäkin oli joskus jossain keskustelua, ja muistaakseni vanhoillisilla oli jopa joku ihan oma sanakin tälle tällaiselle ilman pyyntöä tapahtuvalle synninpäästön julistamiselle. Ja ymmärsin, että uskon saamista pidetiin mahdollisena myös silloinkin, vaikka ihminen ei äänellisesti ole kolkuttanut eli pyytänyt. Miten sinä ajattelet tästä?

    -Ja sitten opetuslapseudesta. Tämä ei niinkään ole sinulla nimim. vanhoillinen kuin sille, joka tuolla edellä ihmetteli sitä opetuslapsijuttua. Tähän ajattelin kommentoida, että sanotaanha jo siinä ns. lähetyskäskyssäkin, suurinpiirtein, että "opetuslapseuttakaa kaikki kansat kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, jotka minä olen teitä opettanut." Eikä tämä ole varmasti ainoa paikka Raamatussa, josta käy ilmi, että kaikki uskovaiset ovat Jeesuksen opetuslapsia.

    Äänestä

  • Isä kirjoitti:

    "Erittäin lapsellista."

    Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että on erittäin lapsellista lestadiolaisten taholta hokea samaa harhaoppia hokemasta päästyään tällaisella julkisella valtakunnallisella keskustelupalstalla.

    Saisivat hävetä!

    että miksi SINÄ et perustele raamatulla, mikä lestadiolaisuudessa on harhaoppia? Loppuiko järki ja ymmärrys?

    Äänestä

  • Vanhoillinen kirjoitti:

    Tiesin kyllä että mielestänne ette tarvi ketään saarnaamaan syntejänne anteeksi. Juuri SIKSI kysyinkin, että miten sitten saatte ne syntinne ja lankeemuksenne anteeksi? Jos ette kenenkään toisen ihmisen kautta niin yksin rukoilemallako? Töiden kautta? Miten?

    raamatunpaikka jossa kay selville, ettei tarvita toista ihmista saarnaamaan synteja anteeksi:

    "mina tunnustin Sinulle syntini enka peittanyt pahoja tekojani; mina sanoin: "mina tunnustan Herralle rikokseni", ja Sina annoit anteeksi minun syntivelkani, Sela."

    psalmi 32:5

    miten mina ymmarran tuon "joille te synnit anteeksi annatte jne." tarkoittaa sita, etta kun joku henkilo on tehnyt vaarin sinua kohtaan, ja jos sina annat hanelle anteeksi hanen pahat tekonsa, on ne hanelle annettu anteeksi.

    Ihan mielenkiintoinen Raamatunkohta... Ilmeisesti Vanhan Testamentin puolelta..?

    Olisi todella hyvä kun saisi nähdä tuon Raamatunpaikan ja asiayhteyden, koska:

    Kyseinen henkilö sanoo: "Minä tunnustin Sinulle syntini enkä peittänyt pahoja tekojani; minä sanoin: minä tunnustan Herralle rikokseni, ja Sinä annoit anteeksi minun syntivelkani..."

    Ensimmäinen ajatus, joka tulee mieleen on se, että jos kyseinen ihminen olisi puhunut suoraan Jumalalle yksinäisyydessä, ei hän olisi sanonut "minä tunnustan Herralle rikokseni", vaan "minä tunnustan Sinulle Herrani rikokseni"...

    Tuo Raamatunpaikka kuulostaa siis luettuna siltä, että kirjoittaja on paljastanut syntinsä toiselle ihmiselle, joka on ne anteeksi saarnannut.

    Tältä siis luettuna kuulostaa ja näin sen ymmärrän. Jos todella katsot kirjoittajan käyttämiä sanamuotoja, niin tämän vaikutelman tekstistä saa. Enempää en voi sanoa, koska en kyseistä Raamatunpaikkaa tunne, eikä suomenkielistä Raamattua ole nyt käsillä. Sen kuitenkin tiedän, että Vanhan liiton (uhriliitto) aikanakaan ihmiset eivät saaneet syntejään anteeksi yksin rukoilemalla.

    "Joille te synnit anteeksi annatte..." Niin se Jeesus sanoi. Ei hän sanonut, että jos te anteeksi annatte, kun joku on teitä kohtaan tehnyt vääryyttä, on tämä teko annettu anteeksi myös taivaassa. Jeesus sanoi yksinkertaisesti, että synnit ovat tämän saarnan kautta anteeksi. Kaikki synnit.

    sen paikan monta kertaa, ja siita kay hyvin selvasti esille, etta tama henkilo rukoili suoraan jumalalle, jossa ei ollut toista ihmista mukana. voisin vaikka katsoa eng. kielista raamattuani, ja katsoa mita se sanoo.

    Äänestä

  • StarEye kirjoitti:

    raamatunpaikka jossa kay selville, ettei tarvita toista ihmista saarnaamaan synteja anteeksi:

    "mina tunnustin Sinulle syntini enka peittanyt pahoja tekojani; mina sanoin: "mina tunnustan Herralle rikokseni", ja Sina annoit anteeksi minun syntivelkani, Sela."

    psalmi 32:5

    miten mina ymmarran tuon "joille te synnit anteeksi annatte jne." tarkoittaa sita, etta kun joku henkilo on tehnyt vaarin sinua kohtaan, ja jos sina annat hanelle anteeksi hanen pahat tekonsa, on ne hanelle annettu anteeksi.

    vanhan testamentin puolta. Eikös psalmit olekin sieltä?

    Nyt on uuden testamentin aika, jolloin on elettävä Jeesuksen opetusten mukaan.

    Äänestä

  • eräs kirjoitti:

    vanhan testamentin puolta. Eikös psalmit olekin sieltä?

    Nyt on uuden testamentin aika, jolloin on elettävä Jeesuksen opetusten mukaan.

    eikos se raamattu pida ottaa kokonaisuutena eika sielta noukita niita mieluisia paloja jotka kuulostaa itselle hyvalta? vanhatestamentti on vielakin voimassa (ei ihan kaikilta osin). uusi testamentti ei kumoa laheskaan kaikkea mita VT:ssa on.

    "Nyt on uuden testamentin aika, jolloin on elettävä Jeesuksen opetusten mukaan."

    -eika jeesus opettanut jumalan sanaa vastaan vaikka se sana olisikin VT:ssa. jumalahan sen VT:n kirjoitti.

    Äänestä

Eiköpä jotain ohjetta ole jo tuossa Vuorisaarnan sanassakin:
"Joka himoiten katsoo naista, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssaan."
Jos jo paha ajatuskin on synti (vrt. myös saman luvun tyhmä vihastuminen), niin eikö sitten esiaviolliset suhteet? Mielestäni Raamatun kokonaisilmoitus puhuu seksin kuulumisesta yksinomaan avioliittoon niin vahvasti, että on hiusten halkomista väittää muuta.

Äänestä
  • Tämä pykälähän kieltäisi kaiken lisääntymisen: ei kai yhdyntä onnistu ilman himoa naiseen. Yksittäisistä lauseista ei pidä tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä.

    Äänestä

Helluntailaista näkemystä asiasta löytyy kirjasta Onko todella? kirjoittaja Tapani Sopanen. http://kirja.on.to

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Tiedonhaluinen kirjoitti:

Miten helluntailaiset suhtautuvat esiaviolliseen seksiin ja ehkäisyyn? Olen ymmärtänyt aiemmista kirjoituksista, että ehkäisyä käytetään, mutta miten on seksin laita esim. seurustellessa? Jos käyttää aviopuolisonsa kanssa ehkäisyä, voi helluntailaisten mukaan olla uskossa..? Entä jos harrastan tyttöystäväni kanssa seksiä (aikomuksena avioliitto tulevaisuudessa)? Olenko silloin uskossa? Entä jos tulee lankeemuksia em. asioissa? Miten lankeemukset saa mielestänne anteeksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu