matkani varrella olen useita kertoja luottanut siihen että uskovat ymmärtävät huono-osaisia paremmin kun tavalliset ihmiset. En ole alkoholisti olen vaan tavallinen yksinhuoltaja jota on kohdannut ajottain työttömyys taloudelliset vaikeudet. Lapseni on luterilaisen kirjon jäsen he eivät ole saaneet surakunnalta kestätöitä vaikka ovat hakeneet useampana vuonna ja osaavat kyllä haravoida niinkuin muutkin. Itse hain koulutuksessa ollessani kristilliseen opistoon harjoittelupaikkaa kun muualta ei löytynyt pidin viimeisnä oljenkortena ajattelin että he ymmärtävät hätäni kun paikka ei meinannut mistään löytyä. Samalla tavalla käänsivät selkänsä kun muutkin. Olen tullut siihen tulokseen että seurakuntalaiset auttavat vain oman seurakuntansa niitä jäseniä joilla on hyvät suhteet tai sitten heillä kaikilla on asiat niin hyvin että ei tarvitse ajatella toisten ongelmia
Olen
1
98
Vastaukset
- tuttan
Kun tulin uskoon ja tapasin seurakunnassa muita uskovia ihmisiä, pidin heitä mielestäni puoli-Jumalina. Ajatella että nuo ihmiset ovat olleet vuosia uskossa, he ovat varmaan aivan hurjan oppineita Jumalan palvelijoita ja heillä on varmaan aivan suora linja Jumalan työpöydälle.
Oltuani vuoden verran uskossa ja seurattuani tilannetta, huomasin, että diagnosini oli ollut hieman huti. Ihmiset joita katselin jumaloiden osoittautuivat täysin tavallisiksi ja moninpaikoin erehtyväisiksi ihmisiksi. Alkuun tulin ärsyyntyneen masentuneeksi tästä oudosta huomiostani ja saatoinpa epäillä jopa Jumalaa ja hänen kyvykkyyttään muuttaa ihmisiä.
Edettyäni omassa Jeesus-idolsissani opin eron Jumalan mielen ja ihmisen mielen välille. Tavallaan hengen mielen ja lihan mielen välille.
Tajusin sen että pelaan ihan omaa pakkaani kaikenaikaa. Se toinen pelaa myös ihan omaa pakkaansa tässä Jumala-pasianssissa, jos näin saa sanoa. Ne valinnat ja nöyryyden paikat ja parannukset joita minä Jumalan kanssa toimitan, ovat Jumala-minä suhde. Se että toinen ihminen pelaa erilailla ja mahdollisesti hylkää minut, tai nakkaa maantiekurat silmilleni ohi kurvatessaan, ei ole mitään tekemistä Jumala-minä suhteessa. Hän pelaa ihan omaa pakkaansa.
Siunataan heitä jotka meitä sysivät, niin voidaan oletushakemistossa ymmärtää olevamme Korkeimman lapsia. Annetaan heille anteeksi heidän syntinsä meitä kohtaan, niin Taivaallinen Isämmekin antaa meille anteeksi.
Joskus joutuu menemään niin pienelle paikalle ja vielä pienemmälle. Hiljainen kuiskaus nurkan pimeydestä - Isä ei niinkuin minä haluan, vaan niinkuin sinä haluat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331925- 69842
Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28812Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259724Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64703Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132670- 10664
- 26639
- 77637
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.200627