Paratiisissa ihminen lankesi perisyntiin, koki hengellisen kuoleman ja kaikki perisynnin kiroukset tulivat ihmiskunnan päälle ja ihminen joutui synnin alle. Sairaudet ja kuolema tuli kaikkien osaksi.
Ihminen karkotettiin paratiisista otsasi hiessä sinun pitää leipäsi syömän ja kivulla ja tuskalla lapsesi synnyttämän. Kerubi määrättiin vartioimaan elämän puuta, josta ihminen ei ehtinyt syödä, jotta olisi saanut ikuisen elämän. Miten sellainen ihminen eläisi ikuisesti tai voisi saada ikuisen tuomion, joka ei edes elä ikuisesti?
Ihmisen kuollessa sellaisen ihmisen henki palaa Jumalan luokse ja tomumaja maatuu maahan.
Saarn. 12:7
Ja tomu palajaa maahan, niinkuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin.
Jeesus Kristus kuitenkin elää ikuisesti ja kaikki ne, jotka on kasteessa oksastettu tuohon jaloon viinipuuhun. Kristusruumiiseen liitytään Raamatun mukaan kasteessa. Kastaminen suoritettiin perhekunnittain. Kaikki perheenjäsenet oksastettiin kasteessa jaloon viinipuuhun kiinni. Seurakunta on Kristuksen ruumis.
Apt.16
30 Hän vei heidät ulos ja kysyi: "Herrat! Mitä minun on tehtävä, että pelastuisin?" [Ap. t. 2:37]
31 He vastasivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin pelastut, sinä ja sinun perhekuntasi." [Luuk. 19:9]
32 He puhuivat sitten Herran sanaa hänelle ja koko talonväelle.
33 Heti paikalla, keskellä yötä, vanginvartija otti heidät hoiviinsa ja pesi ruoskaniskujen haavat, ja hänet ja hänen perhekuntansa kastettiin heti.
34 Hän vei heidät kotiinsa ja kattoi heille ruokapöydän, ja yhdessä koko talonväkensä kanssa hän riemuitsi, kun nyt uskoi Jumalaan. [Luuk. 5:29]
(riemuitsivat uskosta vasta kasteen jälkeen, ei ennen sitä)
1.Kor.12
12 Sillä niinkuin ruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä, mutta kaikki ruumiin jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis, niin on Kristuskin;
13 sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä.
Joh. 6:29
Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt".
Mark.9
36 Ja hän otti lapsen ja asetti sen heidän keskellensä; ja otettuaan sen syliinsä hän sanoi heille:
42 Ja joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat, sen olisi parempi, että myllynkivi olisi pantu hänen kaulaansa ja hänet olisi heitetty mereen.
Ef.4
4 yksi ruumis ja yksi henki, niinkuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte;
5 yksi Herra, yksi usko, yksi kaste;
6 yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa.
1. Kor. 12:27
Mutta te olette Kristuksen ruumis ja kukin osaltanne hänen jäseniänsä.
Elääkö ihminen ikuisesti?
13
383
Vastaukset
- Minäuskon
31 He vastasivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin pelastut, sinä ja sinun perhekuntasi." [Luuk. 19:9]
32 He puhuivat sitten Herran sanaa hänelle ja koko talonväelle.
33 Heti paikalla, keskellä yötä, vanginvartija otti heidät hoiviinsa ja pesi ruoskaniskujen haavat, ja hänet ja hänen perhekuntansa kastettiin heti.
34 Hän vei heidät kotiinsa ja kattoi heille ruokapöydän, ja yhdessä koko talonväkensä kanssa hän riemuitsi, kun nyt uskoi Jumalaan. [Luuk. 5:29]
Niin mikä pelasti? Usko Herraan Jeesukseen.
Puhuivat sitten Herran sanaa hänelle ja koko talonväelle.
Kaikille kerrottiin Jumalasta. Ei vain perheenpäälle vaan kaikille.
Kaste tuli vasta uskon jälkeen kun uskoivat sanan.
Kaste ei auta jos ei ole uskoa niinhän lutheri sanoi muistatko k-mies?- Jumalan teko
Uskon kautta koko perhe kastettiin ja vietiin sisälle pelastukseen. Usko ja kaste, kaste ja usko liittyvät yhteen.
Ap. t. 15:11
Mehän uskomme, että meidät pelastaa yksin Herran Jeesuksen armo, samalla tavoin kuin heidät.
1. Piet. 3:21
Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus, - Minäuskon
Jumalan teko kirjoitti:
Uskon kautta koko perhe kastettiin ja vietiin sisälle pelastukseen. Usko ja kaste, kaste ja usko liittyvät yhteen.
Ap. t. 15:11
Mehän uskomme, että meidät pelastaa yksin Herran Jeesuksen armo, samalla tavoin kuin heidät.
1. Piet. 3:21
Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus,Usko ja kaste liittyvät yhteen mutta ensin usko ja sitten kaste. Pitäisihän sinun muistaa kun niin monta kertaa on kerrattu!?
- Punaisessa Meressä
Minäuskon kirjoitti:
Usko ja kaste liittyvät yhteen mutta ensin usko ja sitten kaste. Pitäisihän sinun muistaa kun niin monta kertaa on kerrattu!?
Israelin kansa mukaan lukien sylilapset saivat kasteen Punaisen Meren ylityksen aikana pakon edessä, egyptiläisten seuratessa heitä. Kaikki saivat saman kasteen, johon liittyi hengen juominen Kristuskalliosta. Kasteen jäkeen kansa uskoi Herraan ja hänen palvelijaansa Moosesta. Kansa sai Jeesukselta henkeä ja kansa näki egyptiläisten upotuksen ja uskoivat sen jälkeen.
1.Kor.10
1 Sillä minä en tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä, että isämme olivat kaikki pilven alla ja kulkivat kaikki meren läpi
2 ja saivat kaikki kasteen Moosekseen pilvessä ja meressä
3 ja söivät kaikki samaa hengellistä ruokaa
4 ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa. Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; ja se kallio oli Kristus.
5 Mutta useimpiin heistä Jumala ei mielistynyt, koskapa he hukkuivat erämaassa.
2. Moos. 14:31
Ja Israel näki sen suuren teon, jonka Herra teki tuhotessaan egyptiläiset. Silloin kansa pelkäsi Herraa ja uskoi Herraan ja uskoi hänen palvelijaansa Moosesta.
Lyydian perhe sai kasteen. Vain Lyydian sanotaan kyselleen epäröiden uskostaan kasteen jälkeen muiden mielipidettä. Muiden kastettujen uskosta ei mainita mitään.
14 Ja eräs Lyydia niminen purppuranmyyjä Tyatiran kaupungista, jumalaapelkääväinen nainen, oli kuulemassa; ja Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vaarin siitä, mitä Paavali puhui.
15 Ja kun hänet ja hänen perhekuntansa oli kastettu, pyysi hän meitä sanoen: "Jos te pidätte MINUA Herraan uskovaisena, niin tulkaa minun kotiini ja majailkaa siellä". Ja hän vaati meitä.
Vanginvartijakin iloitsi uskostaan vasta kasteen jälkeen "nyt". Kaikille julistettiin sanaa, mutta perheenpäämiehen sanotaan varmuudella uskoneen.
Ap. t. 16:34
Hän vei heidät kotiinsa ja kattoi heille ruokapöydän, ja yhdessä koko talonväkensä kanssa HÄN riemuitsi, kun NYT uskoi Jumalaan. [Luuk. 5:29]
On hyvä tuntea myös ajan juutalaisuuden terminologia. Kastettuja nimitettiin "uskoviksi". - tarkastelua
Minäuskon kirjoitti:
Usko ja kaste liittyvät yhteen mutta ensin usko ja sitten kaste. Pitäisihän sinun muistaa kun niin monta kertaa on kerrattu!?
E.Kallio on käsitellyt uskon ja kasteen suhdetta.
5. HARHA: RAAMATUN MUKAAN ENSIN USKO SITTEN KASTE. Uudelleenkastajat väittävät, että Raamattu tuntee vain yhden järjestyksen: ensin usko ja sitten kaste. Perusteluna on käytetty ainakin sitä, että Raamatussa kuvataan vain uskoontulleiden kastetta sekä Mark 16:16. Mitä tähän on sanottava? Jokainen luterilainen myöntää, että Raamatussa kastetaan pääasiassa uskoontulleita aikuisia. Se on aivan luonnollista, koska kyseessä on kristinuskon alkuaika. Näin toimii luterilainen kirkkokin lähetyskentillä. Pakanoita kastetaan, kun he ovat tulleet uskoon, eli heistä on tullut kristittyjä. (Näitäkään kasteitamme eivät uudelleenkastajat hyväksy!) Aikuiskaste ei ole luterilaisille mikään ongelma. Toki me tunnustamme myös aikuiskasteen ja kastamme myös aikuisia, mutta emme kasta ketään toista kertaa, vaikka hän tätä pyytäisi. Entäpä Mark 16:16 "Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva" (Tässä kohdassa niinkuin muissakaan ei ole merkitystä sillä, mitä Raamatun käännöstä käytetään).
Kyseiseen jakeeseen pätevät ainakin seuraavat faktat:
Suomen kielessä "ja" -sana on aina rinnasteinen. Mikään Suomen kielioppi ei tunne ja -sanalle merkitystä, että se ilmaisisi järjestystä. Eli uudelleenkastajat luovat aivan omaa kielioppia väittäessään ja -sanan ilmaisevan järjestystä.
Markuksen evankeliumin loppu, jakeet 9-20, puuttuvat vanhimmista käsikirjoituksista. Tämä ilmenee selvästi uudesta Raamatun käännöksestämme, mutta näkyy myös Novumista, osa 1, sivu 837: "Muutamissa vanhim- missa käsikirjoituksissa ei ole jakeita 9-20. Joissakin käsikirjoituksissa Markuksen evankeliumilla on toisen- lainen päätös." Eli uudelleenkastajat perustavat oppinsa Raamatun jakeeseen, jonka alkuperästä ei ole yksimielisyyttä. Toisaalta on turha ruveta tietenkään "repimään" Raamattua. Itse olen valmis hyväksymään myös loppujakeet Markukseen, koska täyttä varmuutta asiasta ei sittenkään ole eikä evankeliumi ole voinut loppua jakeeseen 16:8.
Jos käytämme uudelleenkastajien logiikkaa, eli sitä että ja -sana ilmaisee järjestystä, voidaan perustellusti väittää, että Matteuksen evankeliumissa vastaavassa kohdassa on päinvastainen järjestys, eli se puhuu kasteesta ennen uskoa. Matt. 28:19 kuuluu: "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä..." Tämä kohta onkin tuottanut uudelleenkastajille päänvaivaa ja siihen tehdään oma lisäys, esim. "tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni saarnaamalla heille evankeliumia" tai "kastakaa heidät uskoon tultuaan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen." Miksi uudelleenkastajat eivät lue tätä Raamatun kohtaa niinkuin se on kirjoitettu? Mainittua Raamatun kohtaa on yritetty monin vippaskonstein pakottaa heidän oppiinsa sopivaksi. Jotkut vetoavat jakeen partisiippirakenteisiin, mutta ne eivät todista yhtään mitään. Joku haluaa korvata verbin "tehdän opetuslapseksi" verbillä "opetuslapseuttakaa". Mutta se ei muuta jakeen ajatusta toiseksi. Ehkä turhin pakotusyritys on vetoaminen Agricolan tai Saarisalon tai muihin epävirallisiin tai vanhempiin kään- nöksiin. Niillä ei voi todistaa mitään, koska nykyinen ja edellinen Kirkkoraamatun käännös vastaavat alkutekstiä sananmukaisesti. (Kannattaa muuten taas vilkaista sitä Novumia osaa 1 sivuilta 581 ja 582. Näyttää sielläkin tämä helluntailaisten mainio dokumentti olevan kirkkoraamatun linjoilla käännöksessään).
Myös jo edellä käsitelty Joh 3:5 "Totisesti, totisesti; jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan" sisältää uudelleenkastajien oppiin nähden päinvastaisen järjestyksen, jos käytämme heidän logiikkaansa. Eli vedestä syntyminen (kaste) edeltää Hengestä syntymistä (usko). Näiden Raamatun kohtien valossa luterilaisten järjestys "ensin kaste, sitten usko" voittaa uudelleenkastajien järjestyksen "ensin usko, sitten kaste" numeroin 2-1.
Ja -sana kaikissa edellisissä jakeissa ei ole sitä varten, että se ilmaisisi järjestystä, vaan siksi, että se osoittaa kasteen ja uskon (opettamisen) yhteenkuuluvuutta. Kumpikin tarvitaan pelastukseen. Uudelleenkastajat väittävät aina, että kirkko ei lue Raamattua niinkuin se on kirjoitettu, vaan tekee sinne omia lisäyksiään. Jo näiden Raamatun kohtien tutkiminen osoittaa, missä niitä Raamatun kohtia itse asiassa vääristellään. - PKS
tarkastelua kirjoitti:
E.Kallio on käsitellyt uskon ja kasteen suhdetta.
5. HARHA: RAAMATUN MUKAAN ENSIN USKO SITTEN KASTE. Uudelleenkastajat väittävät, että Raamattu tuntee vain yhden järjestyksen: ensin usko ja sitten kaste. Perusteluna on käytetty ainakin sitä, että Raamatussa kuvataan vain uskoontulleiden kastetta sekä Mark 16:16. Mitä tähän on sanottava? Jokainen luterilainen myöntää, että Raamatussa kastetaan pääasiassa uskoontulleita aikuisia. Se on aivan luonnollista, koska kyseessä on kristinuskon alkuaika. Näin toimii luterilainen kirkkokin lähetyskentillä. Pakanoita kastetaan, kun he ovat tulleet uskoon, eli heistä on tullut kristittyjä. (Näitäkään kasteitamme eivät uudelleenkastajat hyväksy!) Aikuiskaste ei ole luterilaisille mikään ongelma. Toki me tunnustamme myös aikuiskasteen ja kastamme myös aikuisia, mutta emme kasta ketään toista kertaa, vaikka hän tätä pyytäisi. Entäpä Mark 16:16 "Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva" (Tässä kohdassa niinkuin muissakaan ei ole merkitystä sillä, mitä Raamatun käännöstä käytetään).
Kyseiseen jakeeseen pätevät ainakin seuraavat faktat:
Suomen kielessä "ja" -sana on aina rinnasteinen. Mikään Suomen kielioppi ei tunne ja -sanalle merkitystä, että se ilmaisisi järjestystä. Eli uudelleenkastajat luovat aivan omaa kielioppia väittäessään ja -sanan ilmaisevan järjestystä.
Markuksen evankeliumin loppu, jakeet 9-20, puuttuvat vanhimmista käsikirjoituksista. Tämä ilmenee selvästi uudesta Raamatun käännöksestämme, mutta näkyy myös Novumista, osa 1, sivu 837: "Muutamissa vanhim- missa käsikirjoituksissa ei ole jakeita 9-20. Joissakin käsikirjoituksissa Markuksen evankeliumilla on toisen- lainen päätös." Eli uudelleenkastajat perustavat oppinsa Raamatun jakeeseen, jonka alkuperästä ei ole yksimielisyyttä. Toisaalta on turha ruveta tietenkään "repimään" Raamattua. Itse olen valmis hyväksymään myös loppujakeet Markukseen, koska täyttä varmuutta asiasta ei sittenkään ole eikä evankeliumi ole voinut loppua jakeeseen 16:8.
Jos käytämme uudelleenkastajien logiikkaa, eli sitä että ja -sana ilmaisee järjestystä, voidaan perustellusti väittää, että Matteuksen evankeliumissa vastaavassa kohdassa on päinvastainen järjestys, eli se puhuu kasteesta ennen uskoa. Matt. 28:19 kuuluu: "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä..." Tämä kohta onkin tuottanut uudelleenkastajille päänvaivaa ja siihen tehdään oma lisäys, esim. "tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni saarnaamalla heille evankeliumia" tai "kastakaa heidät uskoon tultuaan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen." Miksi uudelleenkastajat eivät lue tätä Raamatun kohtaa niinkuin se on kirjoitettu? Mainittua Raamatun kohtaa on yritetty monin vippaskonstein pakottaa heidän oppiinsa sopivaksi. Jotkut vetoavat jakeen partisiippirakenteisiin, mutta ne eivät todista yhtään mitään. Joku haluaa korvata verbin "tehdän opetuslapseksi" verbillä "opetuslapseuttakaa". Mutta se ei muuta jakeen ajatusta toiseksi. Ehkä turhin pakotusyritys on vetoaminen Agricolan tai Saarisalon tai muihin epävirallisiin tai vanhempiin kään- nöksiin. Niillä ei voi todistaa mitään, koska nykyinen ja edellinen Kirkkoraamatun käännös vastaavat alkutekstiä sananmukaisesti. (Kannattaa muuten taas vilkaista sitä Novumia osaa 1 sivuilta 581 ja 582. Näyttää sielläkin tämä helluntailaisten mainio dokumentti olevan kirkkoraamatun linjoilla käännöksessään).
Myös jo edellä käsitelty Joh 3:5 "Totisesti, totisesti; jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan" sisältää uudelleenkastajien oppiin nähden päinvastaisen järjestyksen, jos käytämme heidän logiikkaansa. Eli vedestä syntyminen (kaste) edeltää Hengestä syntymistä (usko). Näiden Raamatun kohtien valossa luterilaisten järjestys "ensin kaste, sitten usko" voittaa uudelleenkastajien järjestyksen "ensin usko, sitten kaste" numeroin 2-1.
Ja -sana kaikissa edellisissä jakeissa ei ole sitä varten, että se ilmaisisi järjestystä, vaan siksi, että se osoittaa kasteen ja uskon (opettamisen) yhteenkuuluvuutta. Kumpikin tarvitaan pelastukseen. Uudelleenkastajat väittävät aina, että kirkko ei lue Raamattua niinkuin se on kirjoitettu, vaan tekee sinne omia lisäyksiään. Jo näiden Raamatun kohtien tutkiminen osoittaa, missä niitä Raamatun kohtia itse asiassa vääristellään.apostolien toimittaman kättenpäällepanemisen kautta oli alkukirkon tapa. Apt 8:14-17 kerrotaan, että samarialaiset saivat Pyhän Hengen vasta, kun apostolit olivat panneet kätensä heidän päällensä.
Tätä tarkoittaa Jeesuksen sana, että pitää syntyä vedestä ja Hengestä. Ensin kastetaan ja sitten toimitetaan vahvistuksen sakramentti. Näin apostolit tämän asian käsittivät, ja niin kirkko on sen alusta asti ymmärtänyt.
Mitä tulee kasteen ja uskon väliseen suhteeseen, niin eihän ihminen voi oikein uskoa Kristukseen, jollei ole saanut Pyhää Henkeä. Vain Pyhä Henki on oikea opettaja ja uskon antaja. Kastettavan (tai hänen vanhempiensa ja kummiensa hänen puolestaan) tulee vain luopua entisestä elämästään ja tahtoa liittyä Kristukseen. Oikea järjestys on siis ensin kaste, sitten usko. - kasteet
tarkastelua kirjoitti:
E.Kallio on käsitellyt uskon ja kasteen suhdetta.
5. HARHA: RAAMATUN MUKAAN ENSIN USKO SITTEN KASTE. Uudelleenkastajat väittävät, että Raamattu tuntee vain yhden järjestyksen: ensin usko ja sitten kaste. Perusteluna on käytetty ainakin sitä, että Raamatussa kuvataan vain uskoontulleiden kastetta sekä Mark 16:16. Mitä tähän on sanottava? Jokainen luterilainen myöntää, että Raamatussa kastetaan pääasiassa uskoontulleita aikuisia. Se on aivan luonnollista, koska kyseessä on kristinuskon alkuaika. Näin toimii luterilainen kirkkokin lähetyskentillä. Pakanoita kastetaan, kun he ovat tulleet uskoon, eli heistä on tullut kristittyjä. (Näitäkään kasteitamme eivät uudelleenkastajat hyväksy!) Aikuiskaste ei ole luterilaisille mikään ongelma. Toki me tunnustamme myös aikuiskasteen ja kastamme myös aikuisia, mutta emme kasta ketään toista kertaa, vaikka hän tätä pyytäisi. Entäpä Mark 16:16 "Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva" (Tässä kohdassa niinkuin muissakaan ei ole merkitystä sillä, mitä Raamatun käännöstä käytetään).
Kyseiseen jakeeseen pätevät ainakin seuraavat faktat:
Suomen kielessä "ja" -sana on aina rinnasteinen. Mikään Suomen kielioppi ei tunne ja -sanalle merkitystä, että se ilmaisisi järjestystä. Eli uudelleenkastajat luovat aivan omaa kielioppia väittäessään ja -sanan ilmaisevan järjestystä.
Markuksen evankeliumin loppu, jakeet 9-20, puuttuvat vanhimmista käsikirjoituksista. Tämä ilmenee selvästi uudesta Raamatun käännöksestämme, mutta näkyy myös Novumista, osa 1, sivu 837: "Muutamissa vanhim- missa käsikirjoituksissa ei ole jakeita 9-20. Joissakin käsikirjoituksissa Markuksen evankeliumilla on toisen- lainen päätös." Eli uudelleenkastajat perustavat oppinsa Raamatun jakeeseen, jonka alkuperästä ei ole yksimielisyyttä. Toisaalta on turha ruveta tietenkään "repimään" Raamattua. Itse olen valmis hyväksymään myös loppujakeet Markukseen, koska täyttä varmuutta asiasta ei sittenkään ole eikä evankeliumi ole voinut loppua jakeeseen 16:8.
Jos käytämme uudelleenkastajien logiikkaa, eli sitä että ja -sana ilmaisee järjestystä, voidaan perustellusti väittää, että Matteuksen evankeliumissa vastaavassa kohdassa on päinvastainen järjestys, eli se puhuu kasteesta ennen uskoa. Matt. 28:19 kuuluu: "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä..." Tämä kohta onkin tuottanut uudelleenkastajille päänvaivaa ja siihen tehdään oma lisäys, esim. "tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni saarnaamalla heille evankeliumia" tai "kastakaa heidät uskoon tultuaan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen." Miksi uudelleenkastajat eivät lue tätä Raamatun kohtaa niinkuin se on kirjoitettu? Mainittua Raamatun kohtaa on yritetty monin vippaskonstein pakottaa heidän oppiinsa sopivaksi. Jotkut vetoavat jakeen partisiippirakenteisiin, mutta ne eivät todista yhtään mitään. Joku haluaa korvata verbin "tehdän opetuslapseksi" verbillä "opetuslapseuttakaa". Mutta se ei muuta jakeen ajatusta toiseksi. Ehkä turhin pakotusyritys on vetoaminen Agricolan tai Saarisalon tai muihin epävirallisiin tai vanhempiin kään- nöksiin. Niillä ei voi todistaa mitään, koska nykyinen ja edellinen Kirkkoraamatun käännös vastaavat alkutekstiä sananmukaisesti. (Kannattaa muuten taas vilkaista sitä Novumia osaa 1 sivuilta 581 ja 582. Näyttää sielläkin tämä helluntailaisten mainio dokumentti olevan kirkkoraamatun linjoilla käännöksessään).
Myös jo edellä käsitelty Joh 3:5 "Totisesti, totisesti; jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan" sisältää uudelleenkastajien oppiin nähden päinvastaisen järjestyksen, jos käytämme heidän logiikkaansa. Eli vedestä syntyminen (kaste) edeltää Hengestä syntymistä (usko). Näiden Raamatun kohtien valossa luterilaisten järjestys "ensin kaste, sitten usko" voittaa uudelleenkastajien järjestyksen "ensin usko, sitten kaste" numeroin 2-1.
Ja -sana kaikissa edellisissä jakeissa ei ole sitä varten, että se ilmaisisi järjestystä, vaan siksi, että se osoittaa kasteen ja uskon (opettamisen) yhteenkuuluvuutta. Kumpikin tarvitaan pelastukseen. Uudelleenkastajat väittävät aina, että kirkko ei lue Raamattua niinkuin se on kirjoitettu, vaan tekee sinne omia lisäyksiään. Jo näiden Raamatun kohtien tutkiminen osoittaa, missä niitä Raamatun kohtia itse asiassa vääristellään.No eipä kaste yksin pelasta... kastettiinpa ihminen nyt mitentahtoo,millonvain,missävain.
Jos ihmisellä ei ole uskoa Jeesukseen mitäs kasteella teet...
Kyllä ihminen pelastuu lapsikasteellakin jos uskoo Herraan Jeesukseen henkilökohtaisena vapahtajana,ja pelastuu jos ensin eksyy ja käy sitten uskonkasteella.Uskon ettei väärää kastetta olekaan. Jos ei nyt kasteta kirkkoon esim.MAP kirkko.(Silloin kirkko neljäs osapuoli)
sitäpaitsi paavali kehoittaa hebrealaiskirjeessä luku 6 meitä heittämään pois kiistat opeista.
6:1 Jättäkäämme sentähden Kristuksen opin alkeet ja pyrkikäämme täydellisyyteen, ryhtymättä taas uudestaan laskemaan perustusta: parannusta kuolleista töistä ja uskoa Jumalaan,
6:2 oppia kasteista ja kätten päällepanemisesta, kuolleitten ylösnousemisesta ja iankaikkisesta tuomiosta.
poika - PKS
kasteet kirjoitti:
No eipä kaste yksin pelasta... kastettiinpa ihminen nyt mitentahtoo,millonvain,missävain.

poikaMormonit eli MAP-kirkko ei ole kristillinen kirkko ollenkaan, eikä heidän kasteensa ole kristillinen kaste.
- Matt.7
kasteet kirjoitti:
No eipä kaste yksin pelasta... kastettiinpa ihminen nyt mitentahtoo,millonvain,missävain.
Jos ihmisellä ei ole uskoa Jeesukseen mitäs kasteella teet...
Kyllä ihminen pelastuu lapsikasteellakin jos uskoo Herraan Jeesukseen henkilökohtaisena vapahtajana,ja pelastuu jos ensin eksyy ja käy sitten uskonkasteella.Uskon ettei väärää kastetta olekaan. Jos ei nyt kasteta kirkkoon esim.MAP kirkko.(Silloin kirkko neljäs osapuoli)
sitäpaitsi paavali kehoittaa hebrealaiskirjeessä luku 6 meitä heittämään pois kiistat opeista.
6:1 Jättäkäämme sentähden Kristuksen opin alkeet ja pyrkikäämme täydellisyyteen, ryhtymättä taas uudestaan laskemaan perustusta: parannusta kuolleista töistä ja uskoa Jumalaan,
6:2 oppia kasteista ja kätten päällepanemisesta, kuolleitten ylösnousemisesta ja iankaikkisesta tuomiosta.
poikaKarismaattiselta uskonlahkolta saatu kaste on todella huono vaihtoehto, koska Jeesusta ei ole ollenkaan mukana, pelkästään vieraita voimia.
22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'. - lampaat
Matt.7 kirjoitti:
Karismaattiselta uskonlahkolta saatu kaste on todella huono vaihtoehto, koska Jeesusta ei ole ollenkaan mukana, pelkästään vieraita voimia.
22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.Niin ei kaste yksin pelasta,mikälielainen kaste.
Tosin minut on kastettu uskonkasteella järvessä
(ei helluntaissa)
Mormoonit eivät kristyttyjä kuin eivät Jehovietodistajat,7 Päivän Adventistit..
Tosi on että tänäpaivänä on paljon eksytystä.
Mutta muistetaan että Jeesus on se oikea hyvä paimen. Joh. luku 10:27-29
10:27 Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.
10:28 Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni.
10:29 Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä.
poika - Goofy
Jumalan teko kirjoitti:
Uskon kautta koko perhe kastettiin ja vietiin sisälle pelastukseen. Usko ja kaste, kaste ja usko liittyvät yhteen.
Ap. t. 15:11
Mehän uskomme, että meidät pelastaa yksin Herran Jeesuksen armo, samalla tavoin kuin heidät.
1. Piet. 3:21
Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus,"Pelastus tapahtuu kasteessa"
Hui-hai... Tyypillistä rituaaliajattelua. "Kastakaa pikku palleronne nuppi vedellä lausuen parit hospotipomiloit ja pelastutte".
Mitenkäs mahtanee käydä kaikille ei-kristityille, harhatetuille tai muuten vaan harhautuneille? Maailmassa on vieläkin miljoonia ihmisiä, jotka eivät edes tunne koko hemmetin kristinuskoa. Vielä enemmän on niitä, jotka uskovat johonkin muuhun. Jos ihmiselämä on tuo mitta jona aikana päätös tulisi tehdä olemme tuhoajan eli tyrannin vallan alla, emme luojan.
Pikkuisen jonkinlaista holttia tuohon ahtaaseen ajatteluun ja asioiden ilmaisuun, jos saan pyytää. Ei se ihan nuin kyllä voi mennä... vai mitä? - kasteessa
Goofy kirjoitti:
"Pelastus tapahtuu kasteessa"
Hui-hai... Tyypillistä rituaaliajattelua. "Kastakaa pikku palleronne nuppi vedellä lausuen parit hospotipomiloit ja pelastutte".
Mitenkäs mahtanee käydä kaikille ei-kristityille, harhatetuille tai muuten vaan harhautuneille? Maailmassa on vieläkin miljoonia ihmisiä, jotka eivät edes tunne koko hemmetin kristinuskoa. Vielä enemmän on niitä, jotka uskovat johonkin muuhun. Jos ihmiselämä on tuo mitta jona aikana päätös tulisi tehdä olemme tuhoajan eli tyrannin vallan alla, emme luojan.
Pikkuisen jonkinlaista holttia tuohon ahtaaseen ajatteluun ja asioiden ilmaisuun, jos saan pyytää. Ei se ihan nuin kyllä voi mennä... vai mitä?Raamatun mukaan ilman Kristuksen Henkeä ei voi olla hänen omansa. Pyhän Hengen lahja luvataan antaa teille ja teidän lapsille kasteessa.(Apt.2:38-39)
Room. 8:9
Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa.
- Trubaduuri
Jos ihminen(kuka hyvänsä)ei milloinkaan juo elämän veden Lähteestä, eikä myöskään syö elämän Puusta, niin ei hän myös silloin eläkkään ikuisesti. Näin yksinkertaista se on. Ja kuten jo näemmä tiedätkin
, raamatusta löytyy opastus sille tielle joka johtaa itse totuuteen, jonka tunteminen puolestaan tuo tuon ikuisen elämän lähelle, melkein tykö jo täällä maan päällä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331935Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28850- 69845
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259728Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64710- 10677
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132671- 26644
- 77642
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.200635