Surullista

Lauantaina tuli töllössä 3-osaisesta sarjasta 'Uusiutuvaa energiaa' toinen osa. Siinä käsiteltiin esimerkkitapauksin uusiutuvien energioiden käyttöä ja kehitystä Ruotsissa ja Euroopassa sekä niiden tulevaisuudennäkymiä.

Mieli tuli apeaksi ohjelmaa katsellessa. Kun suomalaiset on antaneet luvan itsensä ankkuroitiin luuseri(häviäjä-)ydinenergiaan, muualla mennään uusiutuvilla ohi niin että humahtaa vain.

Euroopassa aurinkoenergia on todella vahvasti etenemässä ja hinta tulee kohisten alas. Ruotsin esimerkissä keskityttiin nollaenergiataloihin ja kaupunginosaan, jonka lähes kaikki jätteet hyödynnetään jossain muodossa takaisin asukkaille.

Minulle uutuus oli tyhjiöputki, jota käytetään aurinkolämmön keräämiseen ja on jo laajalti käytössä Japanissa.

Ohjelmassa Peter Lund kertoi uudesta aurinkoenergiasovelluksesta: kalvo, joka on helppo valmistaa ja jota tulevaisuudessa voidaan vaikka maalata talon seinään energiaa tuottamaan. Mihin ydinenergiaa oikein tarvitaan, kun talojen energiantarve saadaan maalista!
15980
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat
Aloittaja

Professori Peter Lund mainitsi ohjelmassa pari huomionarvoista juttua:

1) Suomessa aurinkoenergiasta saatava hyöty on suurempi kuin yleensä uskotellaan, koska meillä on pitkä valoisa aika, jolloin on myös kylmä! Tämä tekee osittain tyhjäksi väitteen, jonka mukaan aurinkoenergian käyttö ei kannata Suomessa läheskään yhtä hyvin kuin Keski-Euroopassa.

2) Keski-Euroopan nopeasti levinnyt aurinkoenergian hyödyntämisen osasyynä on energian kallis hinta siellä! Näin on tullut todistettua oikeaksi yli 1500 tiedemiehen, joukossa yli 100 nobelistia, sanat:

"Yrityksiä lisätä energian säästöä ja parantaa energiatehokkuutta estävät alhainen energian hinta sekä perverssit kannustimet, jotka rohkaisevat tuhlaamiseen.
...
Siirtyminen uusiutuvien, fossiilihiilivapaiden energianlähteiden käyttöön on toteutettavissa mutta se ei ole näköpiirissä voimakkaan poliittisen tahdon puuttumisen vuoksi."
http://www.ilmasto.org/i2e2l1.htm

Äänestä
  • Aloittaja

    "Osa 2. Kohti aurinkoa. Auringolla on annettavaa kylmässä Pohjolassakin. Palkituissa ruotsalaisissa rivitaloissa ei ole lainkaan lämmitysjärjestelmää, ja Ruotsissa toimii myös Euroopan suurin aurinkolämpölaitos. Stereo."
    http://www.yle.fi/tv1/ohjelmaopas.php?date=20051212&time=2330

    Vain puoli tuntia videolle!

    Äänestä

  • Aloittaja

    Ohjelmassa kerrottiin Teknillisessä Korkeakoulussa parhaillaan testattavana olevista ohutkalvopaneeleista, joihin piitä tarvitaan vain sadasosa tavanomaisiin aurinkopaneelehin verrattuna.

    Tulevaisuuden 'energiamaali' - maali, josta saadaan energiaa - taas on nanotekniikkaa, materiaalina titaanioksiidi.

    Äänestä

"Mihin ydinenergiaa oikein tarvitaan, kun talojen energiantarve saadaan maalista!"

Kävin viikko siitten kaverin mökillä tutustumassa hänen uuteen aurinkopaneelisysteemiinsä. Päivä oli pilvinen ja lunta sateli hiljakseen. Eipä värähtänyt aurinopaneelin viisari lainkaan. Agregaatilla piti akkuja ladata ja kaasuinfrapunalämmittimellä lämmitettiin mökkiä kun ei tullut ydinsähköä töpselistä :(

Silloin kun Suomessa tarvitaan eniten valoa ja lämpöä, ei aurinkosähköstä ole mitään iloa. Mietippä tätä taustaa vasten ydinvoiman tarvetta.

PS. Jos oikein muistan, katselin itsekin samaisen ohjelman, jossa tätä uutta maalattavaa (tai ainakin halpaa) aurinkokalvoa esiteltiin. Taisipa siinä taustalla vilahtaa Jyväskylän Yliopisteon fyssan ja biologian laitokset. Tutkimusryhmän vetäjä puhui ainakin sujuvaa suomea, joten tänkin alan kehityksessä suomalaiset ovat näköjään eturintamassa. Niin että elä sinä poika turhaan öitäsi murehdi, Suomessa on kohta uusi ydinvoimala jauhamassa sinulle PC-sähköä. Jos oikein hyvin käy, on sen suojakupu maalattu suomalaisella aurinkokennomaalilla: saat sinäkin ostaa ydinvoimalassa tuotettua vihreää sähköä ajatustesi levittimeen :) Ja eikös ydinvoimalan pihalla pyöri tuulimyllykin ydinvoimalaa varmistamassa

Äänestä
  • Aloittaja

    "
    "Mihin ydinenergiaa oikein tarvitaan, kun talojen energiantarve saadaan maalista!"

    Kävin viikko siitten kaverin mökillä tutustumassa hänen uuteen aurinkopaneelisysteemiinsä. Päivä oli pilvinen ja lunta sateli hiljakseen. Eipä värähtänyt aurinopaneelin viisari lainkaan. Agregaatilla piti akkuja ladata ja kaasuinfrapunalämmittimellä lämmitettiin mökkiä kun ei tullut ydinsähköä töpselistä :( "

    Miksi itket LÄMMÖN AVULLA KEHITETYLLÄ SÄHKÖLLÄ LÄMMITTÄMISEN perään? Sehän on täysin näiden maailman viisaimpienkin ihmisten toiveiden vastaista:

    "Yrityksiä lisätä energian säästöä ja parantaa energiatehokkuutta estävät alhainen energian hinta sekä perverssit kannustimet, jotka rohkaisevat tuhlaamiseen.
    ...
    Siirtyminen uusiutuvien, fossiilihiilivapaiden energianlähteiden käyttöön on toteutettavissa mutta se ei ole näköpiirissä voimakkaan poliittisen tahdon puuttumisen vuoksi."
    (Yli 1500 tiedemiestä, joukossa yli 100 Nobel-palkittua, v. 1997)
    http://www.ilmasto.org/i2e2l1.htm

    Äänestä

  • UPDATE_5836427 kirjoitti:

    "Miksi itket LÄMMÖN AVULLA KEHITETYLLÄ SÄHKÖLLÄ LÄMMITTÄMISEN perään? Sehän on täysin näiden maailman viisaimpienkin ihmisten toiveiden vastaista:"

    Sinä väitit avauksessasi, että aurinkoenergialla tuotettaisiin meille sähkö ja ydinvoimaa ei tarvita mihinkään. Minä itken sitä kun talvella on kylmä ja aurinko ei lämmitä yhtään.

    Eikä me sitä mökkiä aurinkoenergialla lämmitetty. Kaasulla ja haloilla se tehtin. Aurinkoa yritettiin telkkariin ja valoihin, vaan eipä onnistunut edes se, vaikka oli energiansäästölamput katossa :(

    Äänestä

  • Aloittaja

    Jussi kirjoitti:

    "Sinä väitit avauksessasi, että aurinkoenergialla tuotettaisiin meille sähkö ja ydinvoimaa ei tarvita mihinkään."

    Täysin kaistapäinen päätelmä, jollaisiin kyllä olen jo ydinvoiman kannattajien puolelta tottunutkin, kirjoituksestani:

    "Mihin ydinenergiaa oikein tarvitaan, kun talojen energiantarve saadaan maalista!"

    Äänestä

  • UPDATE_5836427 kirjoitti:

    "
    "Mihin ydinenergiaa oikein tarvitaan, kun talojen energiantarve saadaan maalista!"

    Kävin viikko siitten kaverin mökillä tutustumassa hänen uuteen aurinkopaneelisysteemiinsä. Päivä oli pilvinen ja lunta sateli hiljakseen. Eipä värähtänyt aurinopaneelin viisari lainkaan. Agregaatilla piti akkuja ladata ja kaasuinfrapunalämmittimellä lämmitettiin mökkiä kun ei tullut ydinsähköä töpselistä :( "

    Miksi itket LÄMMÖN AVULLA KEHITETYLLÄ SÄHKÖLLÄ LÄMMITTÄMISEN perään? Sehän on täysin näiden maailman viisaimpienkin ihmisten toiveiden vastaista:

    "Yrityksiä lisätä energian säästöä ja parantaa energiatehokkuutta estävät alhainen energian hinta sekä perverssit kannustimet, jotka rohkaisevat tuhlaamiseen.
    ...
    Siirtyminen uusiutuvien, fossiilihiilivapaiden energianlähteiden käyttöön on toteutettavissa mutta se ei ole näköpiirissä voimakkaan poliittisen tahdon puuttumisen vuoksi."
    (Yli 1500 tiedemiestä, joukossa yli 100 Nobel-palkittua, v. 1997)
    http://www.ilmasto.org/i2e2l1.htm

    "Miksi itket LÄMMÖN AVULLA KEHITETYLLÄ SÄHKÖLLÄ LÄMMITTÄMISEN perään?"

    Eikös sitten tuolla periaatteella vois naureskella myös aurinkopaneeleille, kun ensin valosta tehdään sähköä ja sitten katon toisella puolella sähköllä valoa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Safa kirjoitti:

    Tuhlausta valo-sähkö-valo
    Safa 12.12.2005 klo 11.42

    "Miksi itket LÄMMÖN AVULLA KEHITETYLLÄ SÄHKÖLLÄ LÄMMITTÄMISEN perään?"

    Eikös sitten tuolla periaatteella vois naureskella myös aurinkopaneeleille, kun ensin valosta tehdään sähköä ja sitten katon toisella puolella sähköllä valoa.
    "

    Saat toki naureskella ihan vapaasti - en yllättyisi lainkaan.

    Joskus kerron sulle, miksi huomattava osa maailman tiedemiehistä ei sille naura.

    Äänestä

"Perinteisillä" tavoilla tuotetun sähkön hinta nousee ja juttusi mukaan seinälle penslattavalla kalvolla tuotetun sähkön hinta laskee kohisten. Kyllä kansa tietää, mikä kannattaa, ja äänestää valinnoillaan.

Pitääköhän uudessa systeemissä ottaa taas tähti-kolmio käyttöön moottoreiden käynnistyksessä, jotta eivät tule startissa maalit alas seinältä!

Äänestä
  • Aloittaja

    "juttusi mukaan seinälle penslattavalla kalvolla tuotetun sähkön hinta laskee kohisten."

    Näin en ole sanonut. Aurinkoenergian hinta on laskemassa rajusti. Tuo maalausjuttu on vain eräs aurinkoenergian sovellus, jonka hinta uskoakseni myöskin tulee aikanaan laskemaan, jahka saadaan edes tuotantoon.

    "Pitääköhän uudessa systeemissä ottaa taas tähti-kolmio käyttöön moottoreiden käynnistyksessä, jotta eivät tule startissa maalit alas seinältä!"

    Aurinkoenergian hyödyntäminen autoissa tulee myös väistämättä yleistymään. Tällä hetkellä se on vähäpätöistä - ilmastointilaitteiden lisäenergialähteeksi tarkoitetut kattoluukkuaurinkokennot on yleisin sovellus.

    Niisähän on pienemmän virtapiikin käynnistysmahdollisuus tuolla tähti-kolmio-kytkennällä.

    Äänestä

.....on että käytät esimerkkinä tyhmiä hurrihomoulkomaalaisia kun pitäisi puhua meidän Suomalaisten omasta sähköntuotannosta ??
No onneksi Suomeen rakennetaan kohta uusi ydinvoimala. Sinä voit lämmittää mökkisi vaikka pierullasi, kiitos.

Äänestä

Ohutkalvotekniikastakin on puhuttu jo piitkään.
Itsellänikin on kaksi ohutkalvopaneelia mökin katolla. Toinen on sökö kohta on toinenkin.
Valmistajan takuu oli viisi vuotta ja juuri tuon ajan yli ne kestikin.
Miten kauan luulette tuon "maalattavan" aurinkopaneelikalvon kestävän säitä talon seinässä?

Äänestä

" Mieli tuli apeaksi ohjelmaa katsellessa. Kun suomalaiset on antaneet luvan itsensä ankkuroitiin luuseri(häviäjä-)ydinenergiaan, muualla mennään uusiutuvilla ohi niin että humahtaa vain."

Ei kannata myydä maataan moisen takia, sillä Ruotsi on ainoa Euroopan maa jolle Suomi häviää uusiutuvien tuotannossa. Ydinvoiman tuotannossa Suomi häviää Ruotsin lisäksi monelle muullekin, mutta olemme ottamassa hieman niitä kiinni, joten CO2-päästöissäkin pääsemme ehkä lähelle samaa tasoa.

" Ohjelmassa Peter Lund kertoi uudesta aurinkoenergiasovelluksesta:

... Mihin ydinenergiaa oikein tarvitaan, kun talojen energiantarve saadaan maalista! "

Sinä voit puolestasi kertoa Peter Lundille, että Suomessa talojen energiantarve saadaan lämmityksestä ja sähkölaitteista. Maali ei tarvitse yhtään energiaa, meillä se kuivuu haihtumalla tai kovettuu hapen tai kosteuden vaikutuksesta!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_5836427 kirjoitti:

Lauantaina tuli töllössä 3-osaisesta sarjasta 'Uusiutuvaa energiaa' toinen osa. Siinä käsiteltiin esimerkkitapauksin uusiutuvien energioiden käyttöä ja kehitystä Ruotsissa ja Euroopassa sekä niiden tulevaisuudennäkymiä.

Mieli tuli apeaksi ohjelmaa katsellessa. Kun suomalaiset on antaneet luvan itsensä ankkuroitiin luuseri(häviäjä-)ydinenergiaan, muualla mennään uusiutuvilla ohi niin että humahtaa vain.

Euroopassa aurinkoenergia on todella vahvasti etenemässä ja hinta tulee kohisten alas. Ruotsin esimerkissä keskityttiin nollaenergiataloihin ja kaupunginosaan, jonka lähes kaikki jätteet hyödynnetään jossain muodossa takaisin asukkaille.

Minulle uutuus oli tyhjiöputki, jota käytetään aurinkolämmön keräämiseen ja on jo laajalti käytössä Japanissa.

Ohjelmassa Peter Lund kertoi uudesta aurinkoenergiasovelluksesta: kalvo, joka on helppo valmistaa ja jota tulevaisuudessa voidaan vaikka maalata talon seinään energiaa tuottamaan. Mihin ydinenergiaa oikein tarvitaan, kun talojen energiantarve saadaan maalista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu