Kirja : "Uusi viini ´juovuttaa"

reastråhlmann

Neljä vuotta sitten sain kuulla kirjasta "uusi viini juovuttaa" kirj.Juhani Aitomaa www.kristitynfoorumi.fi.
Olin silloin alkanut tutkia syvemmin Raamattua.Siihen oli syynä epämiellyttävät kokemukseni Pirkko Jalovaaran ja Markku Koiviston käsien alla kaatumisesta.Olin kokenut "liimautumista" lattiaan.Sekä Esa Suojalan käsien alla kokemani sähköinen voimavirta ja hahmon ilmestyminen eteeni, esittäen Jeesusta.

Kun matkustin Helsinkiin entiseen kotikaupunkiini, menin kyselemään kirjaa Helsingin Saalem seurakunnan kirjakaupasta.
Hyllyillä näkyi kaikenlaisia hengellisten kirjojen nimellä kirjoitettuja, minun mielestäni roskakirjoja, kuten Jabesin rukous vain yhden mainitakseni.
Kysyessäni myyjältä miksi tällaisia kirjoja on myynnissä kristillisessä kirjakaupassa.Sain vastaukseksi, että jollei niitä olisi, ei tulisi rahaakaan kirjakaupan kassaan.Ihmiset ovat kiinnostuneita nykyaikana tämän tyylisestä kirjallisuudesta.

Kysyin sitten miksi ei löydy kirjaa "uusi viini juovuttaa".Siihen minulle vastattiin ettei sellaista kirjaa voi myydä täällä.
Ei ole ollut kysyntääkään.
Nyt ihmettelen, oliko seurakunnan johto kieltänyt kyseisen kirjan tilaamisen vai mistä oli kysymys?
Kun tämä henkilö kuitenkin tiesi kirjan olemassaolosta.

Sain kuitenkin myöhemmin käsiini kirjan, oman sisareni kautta joka oli saanut lainaksi sen eräältä uskovalta kolleegaltaan eräässä Helsinkiläisessä sairaalassa.

Kehoitan sinua joka et ole tutustunut tähän kirjaan, tilaamaan sen kristitynfoorumilta.
Suosittelen myös toista kirjaa: Brault: "Kulissien takana" .

Nämä kirjat vahvistivat ymmärrystäni jo epäilemiini harhaoppeihin, ilmiöihin jne.

21

1606

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tietämään

      hiukan kyseisen kirjan sisällöstä enenkuin hankin sen, mutta kiinnostaa kyllä. Mikä on sen hinta? Olen vähävarainen.

      • reastråhlmann

      • että kannattaa lukea
        reastråhlmann kirjoitti:

        Tästä linkistä:

        http://www.kristitynfoorumi.fi/tuoteluettelo.htm

        Monet ihmiset juoksevat pääasiassa ihmeitten perässä ja ihmeitä saa aikaan myös Jumalan vastustaja mutta vain siksi että voisi johtaa ihmisiä harhaan. Jumalan suurin ihme on johtaa ihminen pelastuksen ja totuuden tielle. Mutta niiden ihmeitten perässä ei juuri juosta, miksiköhän ei? Sielunvihollinen ei niitä ihmeitä tee.


      • SIUNAUSTA
        että kannattaa lukea kirjoitti:

        Monet ihmiset juoksevat pääasiassa ihmeitten perässä ja ihmeitä saa aikaan myös Jumalan vastustaja mutta vain siksi että voisi johtaa ihmisiä harhaan. Jumalan suurin ihme on johtaa ihminen pelastuksen ja totuuden tielle. Mutta niiden ihmeitten perässä ei juuri juosta, miksiköhän ei? Sielunvihollinen ei niitä ihmeitä tee.

        http://www.uskonkirjat.net/products/kcgvk.html


    • Sim-son

      Kohta kymmenen vuotta sitten meidän seurakunnan vanhemmistoveli kokouksessa antoi minulle tuon kirjan. Olen sen lukenut ja kirja on hyvä. Lainaan kyllä kirjaa tarvittaessa.
      Kun ensi kerran näin torontolaisuutta ja muuta mitä kirjassa kerrottiin huomasin hengessä heti; sielun piilevä voima.

      Kuulun helluntaiseurakuntaan ja ei kaikki kannata noita ilmiöitä. Ihmiset ovat vain arkoja puhumaan niistä.
      Kirjassa todistetaan Hinnin ym puheet koulutuksestaan ja syntymäperästään valeeksi. Hinn on käsittääkseni aina ihannoinut katolilaisuutta ja on jotenkin sitä lähellä.

      Hovioikeudenneuvos Paavo Hiltunen, on kirjoittanut samoista asioista ja luin ne jo 15 vuotta sitten.

      • reastråhlmann

        En tiennytkään että kirja oli noin vanha.
        Itse luin sen helmikuussa 2002.
        Ensi alkuun se järkytti, mutta luettuani Raamattua sitäkin ahkerammin, alkoi järkytys muuttua ymmärrykseksi.
        Suosittelisin sinulle kirjaa :"Palvele pyhillä armolahjoilla" Esa Suojala.
        Se on täynnä epäraamatullista opetusta, hän mm esittää että hänellä itsellään on kaikki armolahjat, mitkä Korinttolaiskirjeessä mainitaan.


    • DoctorT

      Kirjasuosituksesi on paikallaan.

      Siihen voin lisätä Paavo Hiltusen Torontoilmiö läpivalaisussa ja hänen Superuskovat vlta 1986!

      Miksikö kirjaa ei myydä Saalemissa eikä muissa! Terveenopin jakelu kun ei kiinnosta näitä harhaan menneitä!

      Raha määrittää ei ainoastaan kirjanmyyntiä, ja vähiten sitä, mutta tätä sensaatioshowta, jota srkssa eritavoin pyöritetään!

      Molempien miesten kirjat ovat ANSIOKKAITA TUTKIMUSTEOKSIA AIHEESTA MENESTYSTEOLOGIA JA HARHAOPIT!

      LUKEKAA ENEMMÄN, LUULETTE VÄHEMMÄN, EIKÄ KAIKKEA SENJÄLKEEN TARVITSE PELOISSAAN USKOA PYHÄN HENGEN AIKAANSAAMAKSI!

      Harhaopin henki on jyllännyt jo vuosia, varottajia ei kuunnella, vaan kivitetään kuoliaaksi kuin Jeesuksen itkemät Jerusalemin profeetat. Ei nyt ihan kivin, mutta muuten vaiennetaan!

      LUKEKAA JA TUTKIKAA, se tuo valon, rauhan ja selkeyden. Tosin myös murheen!

    • Sim-son

      Muotojumalisuus jota kirkko edustaa ei sinua tunnu häiritsevän. Suurin osa kirkkokansasta ei ole uskossa ollenkaan. Minulle on aina ollut propleema kuinka uudestisyntynyt voi toimia hengellisesti kuolleen kanssa? Ei yhtä kertaa vaan jatkuvasti.

      Minusta pieni ylilyönti ei haittaa mutta kuollut usko on yhtä kaukana elävästä kuin itä lännestä. Penseän Jeesus oksentaa ulos jos ei tee parannusta.

      Tulee aina joskus täällä mieleen Raamatussa mainittu Iisebel.

      • reastråhlmann

        Siinä missä muutkin tämän päivän kirkot.
        Hyvin pitkän ja vakaan harkinnan jälkeen olen liittynyt luterilaisen kirkon jäseneksi.
        Muotojumalisuutta ilmenee yhtä lailla helluntaiherätyksen piirissä,kuin missä tahansa kirkossa tai seurakunnassa.
        Mitä muotojumalisuuteen muutoin tulee, olenhan kaikkialla tekemisissä ihmisten kanssa, evankeliumiakin julistaen aina sopivan tilanteen tullen.
        Oma kantani onkin elää kristittynä eli ihmisenä toisten ihmisten joukossa.


    • tänään
    • tänään
    • ilmoitus kirjapalstalle

      http://www.uskonkirjat.net/products/kjbss.html

      Saatanan syötti
      Bevere, John (Kirjailijaesittely)

      (suurempi kuva)Pysy vapaudessa. Vältä loukkaantumisen kuolemanansa. Pakene vihollisen tappavaa ansaa

      Saatanan syötti paljastaa yhden petollisimmista ansoista, joita Saatana käyttää saadakseen uskovat pois Jumalan tahdosta, loukkauksen. Useimmat Saatanan syötin nielleet eivät edes tiedä joutuneensa ansaan.

      Älä anna pettää itseäsi! Joudut kyllä kohtaamaan loukkauksen, mutta sinusta riippuu, kuinka se vaikuttaa suhteeseesi Jumalan kanssa. Se, miten siihen reagoit, määrää tulevaisuutesi. Jos käsittelet loukkauksen oikein, sinusta tulee vahvempi, sen sijaan, että sinusta tulisi katkera.

      Tässä bestseller-kirjansa ilmestymisen kymmenennen vuosipäivän laitoksessa John Bevere osoittaa sinulle, kuinka voit pysyä vapaana loukkauksesta ja välttää uhriksi joutuneen asenteen. Kirja, jonka painosmäärä on Amerikassa yli 400 000, sisältää alkuperäisen kirjan lukeneiden ja elämässään muutoksen kokeneiden ihmisten todistuksia sekä oppaan hiljentymishetkiin, johon kuuluu keskustelukysymyksiä, raamatunkohtia ja rukouksia.

      Löydät vastaukset vaikeisiin kysymyksiin, kuten:

      -Miksi minun on pakko kertoa "oma näkemykseni" asiasta?

      -Kuinka voin taistella epäilyksen ja epäluottamuksen ajatuksia vastaan?

      -Mitä voin tehdä lakatakseni kertaamasta mielessäni menneitä loukkauksia?

      -Kuinka voin alkaa jälleen luottaa, kun joku on loukannut minua syvästi?

      Tämä kirja auttaa sinua sekä välttämään vihollisen loukkaavan ansan että vahvistumaan, pysyäksesi vapaana loukkauksesta ja kyetäksesi säilyttämään esteettömän suhteen Jumalan kanssa.
      Tuotetiedot

      Hinta:
      20,00 €

      Ulkoasu:
      Nidottu

      Sivuja:
      267

      Koko:
      135 x 210 mm

      Kustantaja:
      Kristillinen kirja- ja musiikkikust.

      Julkaistu:
      2005, huhtikuu

      Lisää ostoskoriin kpl


      Aihe: Kristillinen elämä



      --------------------------------------------------------------------------------

    • ilmoitus kirjapalstalle

      http://www.uskonkirjat.net/products/kbhhhph.html

      Hyvää huomenta, Pyhä Henki
      Hinn, Benny
      (suurempi kuva)Benny Hinn johdattaa sinut mukanaan jännittävälle tutkimusmatkalle, jolla voit oppia tuntemaan Jumalan kolmannen persoonan, Pyhän Hengen, henkilökohtaisesti omassa elämässäsi. Hinn kertoo oman tarinansa ja totuuksia, mitä hän on oppinut Jumalalta vuosien mittaan.
      Tuotetiedot

      Hinta:
      13,00 €

      Ulkoasu:
      Nidottu

      Sivuja:
      172

      Koko:
      135 x 200 mm

      Kustantaja:
      Uskon Sanan Kustannus Oy

      Lisää ostoskoriin kpl


      Aihe: Pyhä Henki



      --------------------------------------------------------------------------------
      Seuraavat tuotteet saattavat myös kiinnostaa sinua:
      Howard-Browne, Rodney M.: Pyhän Hengen ilmentyminen, Stiftattu
      Howard-Browne, Rodney M.: Pyhän Hengen persoonan todellisuus, Stiftattu

    • tode'

      minä pidän tapanani käydä mahdollisuuksien mukaan omassa kotikirkossani, jossa saan tervehenkistä opetusta. olen siitä hyvin kiitollinen Jumalalle.

    • leileihin

      Matt. 9:17
      Eikä nuorta viiniä lasketa vanhoihin nahkaleileihin; muutoin leilit pakahtuvat, ja viini juoksee maahan, ja leilit turmeltuvat; vaan nuori viini lasketaan uusiin leileihin, ja niin molemmat säilyvät."
      Mark. 2:22
      Eikä kukaan laske nuorta viiniä vanhoihin nahkaleileihin; muutoin viini pakahuttaa leilit, ja viini menee hukkaan, ja leilit turmeltuvat; vaan nuori viini on laskettava uusiin leileihin."
      Luuk. 5:38
      Vaan nuori viini on laskettava uusiin leileihin.

    • kirjaesittely

      Antaminen avain läpimurtoon
      Rich, Debra K.
      (suurempi kuva)Tämä voideltu opetus tarjoaa sinulle avaimen omaan henkilökohtaiseen läpimurtoosi. Debbie Rich kertoo, että hänellä oli Jumalan antama näky, mutta ei mahdollisuutta toteuttaa sitä, ennen kuin Rodney Howard-Browne antoi hänelle avaimen siihen. Tämä avain on vienyt hänet kahteenkymmeneenkolmeen maahan. Nyt hän on ottanut avaimesta kopioita ja tarjoaa yhtä sinulle. Ota avain vastaan ja ala elää siunaukseksi muille.

      Rukoilemme, että voisit saada suuren siunauksen ja muuttua Debbie Richin dynaamisen sanoman kautta. Debbie aloitti toimintansa Alaskan pienissä kylissä, joihin hän toivoi herätyksen tulien syttyvän. Jumala puhui hänelle, että eräänä päivänä hänen työnsä ulottuisi koko Amerikkaan ja kaikkialle maailmaan. Niin on tapahtunut. Vuonna 1997 Debbien järjestö muutti Tampaan, Floridaan. Muutto laajensi hänen työnsä vaikutusalaa. Debbie on Rodney Howard-Brownen työtoveri ja opettaa usein hänen The River Bible Institute- raamattukoulussaan. Kansainvälisesti hänen tunnetaan tulisena evankelistana, joka sytyttää herätystä missä hän liikkuukin. Kun Debbie aina tinkimättömästi julistaa Jumalan sanaa ja antaa Pyhälle Hengelle täyden toimintavapauden, Jumala myös vahvistaa sanansa ihmeillä ja merkeillä. Raamattu sanoo: "Ano minulta, niin minä annan pakanakansat sinun perinnöksesi. "Tämä on Debbie Rich Ministries - järjestön motto.

      Debbien näky on levittää herätystä kaikkeen maailmaan kunnes "maa on oleva täynnä Herran tuntemusta, niin kuin vedet peittävät meren."
      Tuotetiedot

      Hinta:
      20,00 €

      Ulkoasu:
      Nidottu

      Sivuja:
      267

      Koko:
      135 x 210 mm

      Kustantaja:
      Take it Now Ministries ry

      Julkaistu:
      2004, syyskuu

      Lisää ostoskoriin kpl


      Aihe: Talous

      http://www.uskonkirjat.net/products/kdraal.html

      • tode'

        tuntemattomalle ulkolaissaarnaajalle rahan antaminen ei ole todellakaan mikään avain läpimurtoon.
        se tultiin huomaamaan juuri tuon esille ottamasi RHBn suomen kiertueella, jonka jäljiltä haavoilla olevia, parantumattomaksi jääneitä hoidettavia eri seurakuntien sielunhoitajat saavat nyt hoitaa "niskat limassa".
        omalla paikkakunnallani RHb lupaili sitä suurempaa herätystä, mitä enemmän annamme hänen kolehtiHAAVIINSA! kymppitonnilla olisi kuulemma saanut aikaiseksi aikamoiset herätykset!


      • siivekässuhisee
        tode' kirjoitti:

        tuntemattomalle ulkolaissaarnaajalle rahan antaminen ei ole todellakaan mikään avain läpimurtoon.
        se tultiin huomaamaan juuri tuon esille ottamasi RHBn suomen kiertueella, jonka jäljiltä haavoilla olevia, parantumattomaksi jääneitä hoidettavia eri seurakuntien sielunhoitajat saavat nyt hoitaa "niskat limassa".
        omalla paikkakunnallani RHb lupaili sitä suurempaa herätystä, mitä enemmän annamme hänen kolehtiHAAVIINSA! kymppitonnilla olisi kuulemma saanut aikaiseksi aikamoiset herätykset!

        miksi sinun täytyy tuppaantua sellaisiin kokouksiin ja sitten ravata sielunhoitajalla?


      • kirjaesittely
        tode' kirjoitti:

        tuntemattomalle ulkolaissaarnaajalle rahan antaminen ei ole todellakaan mikään avain läpimurtoon.
        se tultiin huomaamaan juuri tuon esille ottamasi RHBn suomen kiertueella, jonka jäljiltä haavoilla olevia, parantumattomaksi jääneitä hoidettavia eri seurakuntien sielunhoitajat saavat nyt hoitaa "niskat limassa".
        omalla paikkakunnallani RHb lupaili sitä suurempaa herätystä, mitä enemmän annamme hänen kolehtiHAAVIINSA! kymppitonnilla olisi kuulemma saanut aikaiseksi aikamoiset herätykset!

        taloudestaan ja siunauksistaan (lue kirja niin ymmärrät Jumalaa paremmin
        http://www.uskonkirjat.net/products/kdraal.html ), heillä on parempi tieto myös talouden alueella Aabrahamin mallin mukaisesti. Muilla voi olla vaikeaa, kun ei kuule Pyhän Hengen ääntä ja lihallisesti ansaitakseen jotain laittaa liikaa kolehtihaaviin, uskonnollinen on uskonnollinen, minkäs teet...


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pysy kaukana musta

      Ja kaikista mun läheisistä. Oon tosissani.
      Ikävä
      101
      6153
    2. Kuvaile kaivattusi

      ulkonäköä. 💡
      Ikävä
      212
      3406
    3. Näin susta unta

      Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!
      Ikävä
      18
      3335
    4. Toiselle puolikkaalleni

      Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j
      Ikävä
      66
      3298
    5. Niin voimakkaat tunteet

      Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi
      Ikävä
      16
      2515
    6. Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen

      sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk
      Ikävä
      24
      2494
    7. Katu täyttyy askelista...

      Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.
      Ikävä
      28
      2353
    8. Onko 172cm lyhyt?

      Pitääkö miehen olla pidempi kuin 172cm?
      Sinkut
      270
      2081
    9. Puhe on halpaa

      Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.
      Ikävä
      44
      1646
    10. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      25
      1417
    Aihe