Olen usein sanonut, täällä ja vastaavilla muilla palstoilla, että olen sitoutumaton antisosialisti, joka kannattaak kokoomusta, kun parempaakaan vaihtoehtoa ei ole.
Tällä kertaa kannatan kokoomuksen presidenttiehdokasta, Sauli Niinistöä, ja kerron myös syyt siihen.
Niinistö on oikeudenmukainen.
Niinistö katsoo asiat asioina ilman poliittista kähmintää ja hyväveli-pelejä. Hän on myös vahvasti poliittisia virkanimityksiä vastaan ja ajaa korkeisiin virkoihin aina asiantuntijaa ohi niiden pitkään palvelleiden puoluekonkareiden, joilla pätevyyden sijalla on vain halu päästä nauttimaan vihreästä oksasta ennen kuin eläkeikä tulee eteen.
Oikeudenmukaisuus on presidentille erittäin tärkeä ominaisuus, sillä hänellä on merkittävää nimitysvaltaa.
Niinistö hallitsee kansainväliset suhteet.
Kahden hallituksen valtionvarainministerinä, Euroopan konservatiivipuolueiden liiton pitkäaikaisena puheenjohtajana ja Euroopan investointipankin varapoääjohtajana Niinistö on tullut tutuksi kaikkien merkittävien valtionpäämiseten ja keskeisten poliitikkojan kanssa ympäri maailman.
Tämä kansainvälinen valmius antaa Niinistölle sekä kokemuksen ettäpätevuuden ottaa vastaan presidentin ulkopoliittinen rooli sujhteiden ylläpitäjänä' ja Suomen näkemysten esiintuojana hyvin vakuuttavalla tavalla.
Niinistö hallitsee talouden
Vaikkei talouspolitiikka kuulukaan presidentin valtaoikeuksien piiriin, se on tarpeellinen osaamisalue presidentille, sillä kaikki päätökset myös ulko- ja turvallisuuspolitiikassa projisoituvat tavalla tai toisella talouteen ja hallituksen valtapiiriin kuuluvaan budjettiin.
Presidentin on siis aivan ehdottomasti hallittava markkinatalouden mekanismit ja kansainvälisen talouden lainalaisuudet, koska raha on takana ja vahvana vaikuttimena kikissa ulkopoliittisissa suhteissa - siitä ei kukaan pääse mihinkään.
Niinistö on työväen presidentti
On jo aika lopettaa vastakkainasettelu eri etuyryhmien välillä siten, että ne, jotka katsovat koko Suomen parasta pitkällä aikavälillä hylkäävät putkinäköiset puolueet, joiden tavoite ei ole muuta kuin ahneus etujen haalimisessa omille kannattajille. Tällaisia ovat puhtaimmillaan kepu ja SDP.
Me olemme kaikki työväkeä siivoojista pääjohtajiin ja eläkeläisistä opiskelijoihin. Kun työtä tehdään, niin koko maa vaurastuu.keinotekoiset vastakkainasettelut etujärjestökorporaatioiden välillä tuhoavat mahdollisuuksia vaurastus, kun kateellisina riidellään siitä, että joku ei saa vaurastua, jollei tämän vaurastumisesta päästä kahmimaan jotain itselle.
Liberaalisti ja puoluesidonnaisuuksista vapaalla tasolla toimivien ihmisten aika on tullut näissä vaaleissa: Ääni Niinistölle osoittaa, että kepulaisen taskusta toiseen -talouden aika on ohi ja sen että sosialidemokraattisen ay-kiristyspolitiikan aika myös jää taakse. Ammattiyhdistysten tärkeä rooli tulee kohdistaa työehdoista sopimiseen, mutta parlamentarismin pöydässä ei ay-järjestöllä ole tuolia.
Uskon, että minun tavallani ajattelevia suomalaisia on hyvin paljon enemmän kuin kokoomuksen kannattajia.
Niinpä meidän ehdokkaamme on nyt kokoomuksen ehdokas, Sauli Niinistö.
Syitä miksi olen kokoomuksen kannattaja
17
835
Vastaukset
- uskoo Tarjaan
Samalla tavalla Halosen kannattajat uskovat paatoksen pullistamat rinnat täynnä Haloseen ja hänen tuomaan onneen ja valaistukseen.
Kuulepas Jäbä! Kansa ON oikeasti tyhmää vaikka et sitä haluaisikaan uskoa.- Jaba_43
Jokaisen pitää uskoa omaan ehdokkaaseensa, ja mennä äänestämään. Silloin saamme hyvät vaalit ja presidentin, johon kansan enemmistö uskoo.
- Halosen kannattaja
En kuulu ökyrikkaisiin, ts. en saa suurinta osaa tuloistani ansiottomina pääomatuloina vaan ansiotuloina, en ole sotahullu idiootti, en ole nurkkapatriootti, en ole rasisti, en ole sovinisti, en ole egoisti, en ole ahne...
- Jaba_43
Noita ihmisiä on varmasti kokoomuksessa, mutta pienenä vähemmistönä, koska ehitä on hyvin vähän.
Kokoomuksen enemmistö on palkansaajia, hyvin iso osa on hyvin koulutettuja naisia, jotka toimivat pienipalkkaisissa tehtävissä. - Emeritus
...yksi vaan puuttui; et ole oikein viisaskaan.
- Koivu ja tähti
ammattiyhdistysten rooli rajoittaa vain työehdoista sopimiseen. Miksi ihmeessä? Eihän me edes tarvita ammattiyhdistyksiä, kun meillä on duunaripressa joka huolehtii isä aurinkoisen tavoin omista pikkuduunareistaan. Äänestetään valtaan Sauli III:s ja ongelmat ovat tipotiessään.
- Jaba_43
AY-toiminta on tärkeää, koska sen avulla voidaan rationalisoida työedoista sopimisen yhteiset puitteet, mutta politiikkaa ja keskusjärjestöjen vallanhimo pitää saada ay-toiminnasta pois.
vaikeaa se tietysti on, koska vasemmistopuolueet edelleen taistelevat vallasta ay-liikkeen sisällä, vaikkeivat enää niin rajusti kuin 50-70 -luvuilla.
- Johannes XX
Kyllä Jaballa oli järkevät ja asialliset perustelut miksi kannattaa Kokoomusta ja Niinistöä. "Uskoo Tarjaan" nimimerkin perustelut olivat kuin uskoisi joulupukkiin, mutta eiköhän pidetä ne uskonasiat muualla ja tukeudutaan politiikassa tosiasioihin. Jaba sai vahvistettua minunkin käsitystäni, joten eiköhän anneta ääni Saulille ilman mitään turhia kiemurteluja.
- Sielun veli
On liikuttavaa, miten Johanneksen usko vahvistui
Jaban profetian ansiosta. - Jaba_43
Itse olen päätynyt kokoomuksen kannalle hyvin pitkän järkeilyn tuloksena, ja tämä järkeily on edelleen jatkuva prosessi, jossa arvioin kokoomusta suhteessa muihin puolueisiin.
Sama juttu on Niinistön kohdalla. Suhtauduin häneen hyvin kriittisesdti aiemmin, etenkin kuusi vuotta sitten, mutta nyt kun hän on ehdokkaana, olen tullut siihen tulokseen, jonka avaukseeni kirjoitin.
- liikkuva kanasalainen
Kun Sauli Niinistö lupautui Kokoomuksen presidenttiehdokkaaksi, olin iloinen ja uskoin maan saavan pitkästä aikaa porvarillisen presidentin. En olisi uskonut olevani niin väärässä Niinistön suhteen.
Palasin illalla työmatkalta ulkomailta ja katsoin aamulla nauhoituksen keskiviikon vaalikeskustelusta. Olin todella yllättynyt, kun Niinistö teki kaikki samat virheet kuin Esko Aho edellisellä kerralla. Osin jopa tuplaten. Äsken näkemäni Niinistö ei ollut se Niinistö, jonka olen oppinut tuntemaan.
Mitä pitemmälle keskustelu eteni, sen enemmän Niinistö laski ja Vanhanen nousi minun arvoasteikossani.
Kuka sitteen onkin Niinistön roolin takana, on hän väärä henkilö. Niinistön on nyt äkkiä palattava normaaliksi Niinistöksi, joka ei ota ohjeita näiltä vääriä arviointeja tekeviltä kampanjahenkilöiltä.- Jaba_43
...mitkä keskustelun kohdat saivat sinut noihin johtopäätöksiin?
Nyt kirjoituksesi jäi kovin yleiselle tasolle moittimaan Niinistöä ja hänen kampanjaväkeään, etten oikein osaa sitä kommentoida, en asiapohjalta ainakaan.
- Art-zi
No joo, en ole mikaan kapitalisti ja optiomiljonaari, vaan opiskelijan tuloilla toimeentuleva, silti olen kokoomuksen kannattaja ja aanestan Saulia.
Olen nahnyt tarpeeksi mihin suuntaan SDP on maatamme viemassa, uutisoikoon valtamedia mitatahansa. Tuntuu etta Halonen on kiinnostuneempi Afrikan koyhista kuin Suomen tyottomista, vahaosaisista ja sotaveteraaneista.
Muutenkaan en ole koskaan, enka tule milloinkaan aanestamaan ainoankaan vasuripuolueen ehdokkaita missaan vaaleissa. Suhtaudun erittain kyynisesti ja kriittisesti politikkoihin, jotka ovat pesseet itsensa tulipunaisesta vaaleanpunaiseksi. Varoittavaa esimerkkia kommunismin ihanuuksista ei tarvinne kaukaa etsia?
Ja koska en omista kammenalaakaan peltoa tai metsaa, miksi aanestaisin/kannattaisin Keskustaa? Mielestani Kokoomus osaa ottaa parhaiten huomioon PK-yritykset, nama firmat kuitenkin tyollistavat leijonanosan Suomen tyontekijoista. Ei Nokian tai Stora Enson tyyliset yritykset.
Siina muutama miete, jokainen toki aanestaa mielensa mukaan...- Jaba_43
Olen hyvin pitkälle samaa mieltä, mutta sillä poikkeuksella, että tunnistan selviä linjaeroja SDP:n sisällä. Siellä on henkilöitä, poliitikkoja ja mielipiteitä, jotka ovat arvomaailmaltaan enemmän oikealla kuin kokoomuksen vasen laita.
Valtaosa SDP:stä ja sen kenttäväestä on kuitenkin herravihaa puhkuvia työväenaatteen veteraaneja, joille ay-liike on uskonto ja kansan kahtiajako työläisiin ja herroihin ilmeisesti jonkinlaisen konservatiivisen muuttumattomuuden ikoni.
Tätä keinotekoista vastakkainasettelua Niinistö vaalikampanjassaan kyseenalaistaa, ja siinä hän tekee aivan oikein.
Markkinataloudessa me olemme kaikki työväkeä, vaikka sata vuotta sitten, työväenliikkeen syntyessä, tilanne oli toisin. Silloin pääomia hallussa pitäneet kapitalistit muodostivat kartellejaan pitääkseen hinnat ylhäällä ja kustannukset alhaalla. Nyt markkinataloudessa pitää jättää menneet vastakkainasettelut taakse, ja koko työväen on toimittava koko kansan yhteisen edun ja hyvinvoinnin kartuttamiuseksi.
- Emeritus
...viimeksi kannatit demareita, oikea suunta sinulla!
- Jaba_43
Kirjoitatko taas hame päällä, kun valetta tulee solkenaan?
Tiedät varsin hyvin, etten ole koskaan kannattanut demareita, vaan aina valinnut käsillä olevista vaihtoehdoista sen, joka on kokoomuksen kannalta vähemmän vahingollinen, jos kokoomuksen ehdokas ei ole mukana vaalissa.
Lue yllä oleva niin monta kertaa, että vihdoinkin tajuat sen. - Emeritus
Jaba_43 kirjoitti:
Kirjoitatko taas hame päällä, kun valetta tulee solkenaan?
Tiedät varsin hyvin, etten ole koskaan kannattanut demareita, vaan aina valinnut käsillä olevista vaihtoehdoista sen, joka on kokoomuksen kannalta vähemmän vahingollinen, jos kokoomuksen ehdokas ei ole mukana vaalissa.
Lue yllä oleva niin monta kertaa, että vihdoinkin tajuat sen....kun minä kerron vain sen, minkä itse olet itsestäsi kertonut.
Kerroit viime presidentin vaaleissa äänestäneesi Tarja Halosta ja hän oli silloinkin demarien asettama ehdokas. Voiko kukaan enempää kannattaa demareita, kuin että äänestää demarien ehdokasta?
Se että yrität selitellä asiaa, osoittaa että vähän kadut käyttäytymistäsi, mikä on myönteinen asia, niinkuin edellisessä puheenvuorossani sanoinkin.
Jos tulevissa vaaleissä on toisella kierroksella vastakkain Vanhanen ja Halonen, niin äänestätkö jälleen demarien ehdokasta, joka nyt on myös vasemmistoliiton ehdokas?
Minä suosittelen antisosialisti Vanhasta.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331910- 69834
Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28787Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?258717Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64698Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132669- 10653
- 26633
- 77633
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.200626