Ovat kirkot omineet, vai ovat kirkot saaneet valtansa Jumalalta

K 750 cc

Epäilen, että Jeesus olisi antanut valtansa yhdellekkään kirkolle, minä ainoastaan uskon, että kirkot ovat vain omineet valtansa ja sisällyttäneet eri aikakausiensa käsityksiä asiaan, kuinka Jumalaa tulee palvella.

Näissä Raamatun kauneimmissa kohdissa on syvä totuus, eikä näissä kodissa valitettavasti ole kirkoista sanaakaan.

Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.

Joh. 3:16
Sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi.

Room. 3:23-24

Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisten tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä.

Ef. 2:8-9

13

675

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • LLL

      ei kirkkoa, ei raamattua.
      ei kirkkoa, ei evankelioimista.
      jne.

      Kirkko saarnasi ja saarnaa evankeliumia.
      Kirkko kokosi raamatun. Tottakai me tarvitsemme kirkkoa. Mistä me muuten tietäisimme Jumalan Totuuden. Jeesushan sanoi "tälle kalloille minä rakennan KIRKKONI...". Kyllä raamattukin puhuu Herramme kirkosta.

      • Perunamies

        LLL kertoo asian niin kuin se on! Jeesus perusti Kirkon sanoessaan kuuluisat sanansa: 'tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni jne...' Tämä kerrotaan selväsanaisesti Raamatussa! Jos vielä vähän täsmentäisin, niin Jeesus nimenomaan perusti Katolisen Kirkon, siihen tällä raamatunkohdalla viitataan.

      • K 750 cc

        merkitsee kenties, että tälle asemalle. Uuden liiton tointa tai asemaa ei ole sidottu paikkoihin eikä henkilöihin, kuten leeviläinen virka, vaan se ulottuu kaikkialle maailman ääriin. Aseman merkitys ei perustu yhdenkään ihmisen arvovaltaan, vaan Kristukselta peräisin olevaan sanaan. Useimmat pyhistä isistäkin selittävät sanat "tälle kalliolle" niin, ettei se tarkoita Pietaria henkilönä tai yhdenkään kuolevaisen ylivaltaa, näin esim. Origenes, Ambrosius, Cyprianus, Hilarius ja Beda.

      • K 750 cc
        Perunamies kirjoitti:

        Jumalaa ei olisi ilman kirkkoja ja etteikö ihminen voi tuntea Jumalan läheisyyttä muualla, kun kirkossa.

      • Grecian2000
        K 750 cc kirjoitti:

        Jumalaa ei olisi ilman kirkkoja ja etteikö ihminen voi tuntea Jumalan läheisyyttä muualla, kun kirkossa.

        Jumalan läsnä olon kyllä tuntee juuri Katolisessa Kirkossa Kaikkein Pyhimmän Alttarin Sakramentin äärellä. Jo Raamattu ilmoittaa selvin sanoin ja sävelin, että juuri Katolinen Kirkko on se Todellinen Kirkko jonka Jeesus Kristus perusti. Sen voi lukea Raamatusta ja se kerrotaan sinulle kyllä myös Katolisesta Tiedotuskeskuksesta kun soitat sinne ja kysyt.

      • Grecian2000
        K 750 cc kirjoitti:

        merkitsee kenties, että tälle asemalle. Uuden liiton tointa tai asemaa ei ole sidottu paikkoihin eikä henkilöihin, kuten leeviläinen virka, vaan se ulottuu kaikkialle maailman ääriin. Aseman merkitys ei perustu yhdenkään ihmisen arvovaltaan, vaan Kristukselta peräisin olevaan sanaan. Useimmat pyhistä isistäkin selittävät sanat "tälle kalliolle" niin, ettei se tarkoita Pietaria henkilönä tai yhdenkään kuolevaisen ylivaltaa, näin esim. Origenes, Ambrosius, Cyprianus, Hilarius ja Beda.

        tarkoittaa Pietaria, ensimmäistä Paavia.

      • puavi

        antanut ymmärtää että kaikki jotka tunnustavat Jeesuksen Herrakseen ja Vapahtajakseen, ovat "Kristus-kalliolla", ja näistä se oikea seurakunta sitten muodostuu. Tilanteessahan Pietari oli juuri tunnustanut Hänet kirjoitusten ennustamaksi messiaaksi. Kirkkojärjestelmät ovat ihmisten keksintöä. Ottakaapa selvää alkuperäisestä tekstistä.

      • Grecian2000
        puavi kirjoitti:

        on kyllä kerettiläisten syöttämää harhaoppia. Noin se ei mene Raamatussa. Soitapa Katoliseen Tiedotuskeskukseen ja kysy sieltä, he osaavat antaa sinulle tuohon vastauksen.
        Pyhän Isän nimeä ei pitäisi pilkata, edes nimimerkissä. Ei meillä ole savolainen Paavina.

      • Grecian2000
        Perunamies kirjoitti:

        LLL kertoo asian niin kuin se on! Jeesus perusti Kirkon sanoessaan kuuluisat sanansa: 'tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni jne...' Tämä kerrotaan selväsanaisesti Raamatussa! Jos vielä vähän täsmentäisin, niin Jeesus nimenomaan perusti Katolisen Kirkon, siihen tällä raamatunkohdalla viitataan.

        Rouskun lisäksi tänne kirjoittavat hyviä kirjoituksia juuri LLL, Katolinen tyttö ja Marie.
        Minusta parasta ekumeniaa on se, että saamme olla aidosti ja voimakkaasti Katolilaisia eikä tarvitse muita kumarrella. Siitä, että olemme Katolilaisia ja uskomme Kirkon opettamalla tavalla ei saa ruveta tinkimään minkään ekumenioiden nimissä. Katolinen Kirkko on kaikkialla sama, Pyhälle Isälle ja Traditiolle uskollinen kirkko. Kun muut ovat valmiita noudattamaan Katolisen Kirkon Katekismuksen opetusta, niin ekumeniaa ei enää tarvita. Silloin Kristikunta on oikealla tavalla yhtenäinen. Muu on minusta ihan selvää harhaoppia ja harhautusta.

      • puavi
        Grecian2000 kirjoitti:

        on kyllä kerettiläisten syöttämää harhaoppia. Noin se ei mene Raamatussa. Soitapa Katoliseen Tiedotuskeskukseen ja kysy sieltä, he osaavat antaa sinulle tuohon vastauksen.
        Pyhän Isän nimeä ei pitäisi pilkata, edes nimimerkissä. Ei meillä ole savolainen Paavina.

        Ketä Herramme tarkoitti, kun Hän rukoili Pyhää Isää raamatussa?
        (Ja minä en enää ole maailmassa, mutta he ovat maailmassa, ja minä tulen sinun tykösi. Pyhä Isä, varjele heidät nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, että he olisivat yhtä niinkuin mekin. )
        Sitten toinen kysymys.
        Onko Pyhiä Isiä monta?
        (Ja isäksenne älkää kutsuko ketään maan päällä, sillä yksi on teidän Isänne, hän, joka on taivaissa. )

      • katolinen poika

        sinun tietävän, että paavi eli Pyhä Isä on katolilaisille Kolmiyhteisen Jumalan vikaari eli sijainen maan päällä. Eli kai se tuosta kysymykseesi taitaa vastaus löytyä?

      • Repostor
        Grecian2000 kirjoitti:

        Jumalan läsnä olon kyllä tuntee juuri Katolisessa Kirkossa Kaikkein Pyhimmän Alttarin Sakramentin äärellä. Jo Raamattu ilmoittaa selvin sanoin ja sävelin, että juuri Katolinen Kirkko on se Todellinen Kirkko jonka Jeesus Kristus perusti. Sen voi lukea Raamatusta ja se kerrotaan sinulle kyllä myös Katolisesta Tiedotuskeskuksesta kun soitat sinne ja kysyt.

        että pyhän Tiedotuskeskuksenkin kirjoitat isolla alkukirjaimella. Näin toimii kunnon katolinen mies!

      • puavi
        katolinen poika kirjoitti:

        sinun tietävän, että paavi eli Pyhä Isä on katolilaisille Kolmiyhteisen Jumalan vikaari eli sijainen maan päällä. Eli kai se tuosta kysymykseesi taitaa vastaus löytyä?

        näyttää olevan räikeässä ristiriidassa Pyhässä kirjassa olevan Herramme nimenomaisen käskyn kanssa. Mitä tästä seuraa? Onko Hän erehtynyt, tai muuttanut mielensä, vai ovatko ihmiset nousseet röyhkeästi Hänen pyhää sanaansa vastaan?

        Hänen Pyhän Sanansa mukaan Hänen päätöksensä on muuttumaton, ja myös Hän on tullut iankaikkiseksi ylimmäiseksi papiksi. Näin meillä on oikeus Jeesuksen nimen turvissa mennä rohkeasti Isän eteen armoistuimelle. Hän Kristus on ainoa tarvittava ja luotettava välimiehemme. Palkkapaimenet pakenevat, eivätkä voi kestää vihollisen edessä, joten viisas turvaa ainoastaan Häneen joka voi heikkoa auttaa.

        (17 Sentähden, kun Jumala lupauksen perillisille vielä tehokkaammin tahtoi osoittaa, että hänen päätöksensä on muuttumaton, vakuutti hän sen valalla,
        18 että me näistä kahdesta muuttumattomasta asiasta, joissa Jumala ei ole voinut valhetella, saisimme voimallisen kehoituksen, me, jotka olemme paenneet pitämään kiinni edessämme olevasta toivosta.
        19 Se toivo meille on ikäänkuin sielun ankkuri, varma ja luja, joka ulottuu esiripun sisäpuolelle asti,
        20 jonne Jeesus edelläjuoksijana meidän puolestamme on mennyt, tultuaan ylimmäiseksi papiksi Melkisedekin järjestyksen mukaan, iankaikkisesti. )

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1925
    2. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      842
    3. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      812
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      724
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      703
    6. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      670
    7. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      664
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      639
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      77
      637
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      200
      627
    Aihe