Menin tänään pitkästä aikaa käymään Espoon keskuksessa asioilla ja ihme kumma, eipä näkynyt Espoontorilla tai sen ympäristössäkään yhtään humalaista. Espoontorilla oli liikkeellä ihan tavallisia ihmisiä, jotkut kauppa-asioilla ja kahviloissa, jotkut vain istuskelivat penkeillä ja katselivat vilskettä ympärillään. En tiedä, onko seutu siistiytynyt vai ovatko hurjat puheet Espoon keskuksen levottomuuksista jo mennyttä legendaa. Joka tapauksessa päivällä kahdentoista ja yhden välillä oli rauhallisempaa kuin Sellossa.
rauhallista Espoontorilla
4
652
Vastaukset
- alpo susi
Juoppokanta on siellä pysynyt aika samana jo kauan, joten katoaminen on varmaan osin selitettävissä myös "luonnollisella" poistumalla.
Vielä elossa olevat on sitten poistettu vartijoiden toimesta, sillä vartijat ovat nähtävästi ottaneet kunnolla asiakseen myös sen aseman siistimisen. Ei siellä kauaa ehdi juoppu juhlia, kun tulee kyyti.- niin...
Moni ei taida enää päästä Espoon keskustaan asti vaan pysyvät kotona, osa taas jo elelee elämäänsä jossakin hoitolaitoksessa. Vapautuvat asunnut menee pakolaisille. Edelliset kaksi talveakin on ollut sen verran kovia että montakohan koditonta pääse pois tästä maailmasta. En ole itse käyny ainakaan puoleen vuoteen Espoon keskustan kauppakeskuksessa että ei tiedä sanoa miltä siellä näyttää. Jospa Espoon häpeäpilkkua on alettu siistiä..
- minä
niin... kirjoitti:

Espoon keskuksen, ei keskustan :) Keskusta on Lepuskissa. Sinne kaupungintaloki pitäs siirtää.. Meinaan vaan, että se pitäs olla siellä missä keskusta on. Tuntuu vähän hassulta, että kaupungintalo on siellä syrjässä ja Lepuskissa ihmiset joutuu sitten asioimaan pääkirjaston yhteydessä olevassa yhteispalvelupisteessä. Sinänsä se yhteispalvelupistekin toki toimii ihan hyvin.
- hourit siellä omiasi
minä kirjoitti:

Tiedoksi vaan sinulle, että Leppävaara EI ole "Espoon keskus". Älä väitä jos et tiedä! In you dreams maybe..;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331935Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28850- 69845
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259728Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64710- 10677
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132671- 26644
- 77642
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.200635