Änkyrät

Onneksi änkyröitä ei ole vielä liian paljon. Muuten ne pilaavat Eurooppalaisen joulutunnelman, johon kuuluu sivistynyt ostelu ja muutama kulkunen. Pohjimmiltani minä säälin näitä ihmisparkoja.

Päivästä, kuukaudesta, vuodesta toiseen he jaksavat valittaa EU:n diktatorisuudesta, epäjohdonmukaisuudesta, turhuudesta ja talousvimmasta. Kaipaavatko he takaisin marxilaiseen aikaan, kun mitään ei vielä ollut? Nyt on taistelulentokoneet, suurempi maissi, ydinvoimalat ja uudistettu sosiaalijärjestelmä kaikki meille hyvinvointia tuottamassa. Miksi änkyrät eivät hyväksy ihmisen ja luonnon liittoon perustuvaa, luonnollista Euroopan Unionin olemusta, vaan änkyttävät siitä kuinka EU tyrannisoi, terrorisoi, manipuloi ja saastuttaa. Ei se tee niin. Änkyrät ovat väärässä.

EU ei ole mikään ihmisiä vainoava Neuvostoliitto. Tätäkään eivät änkyrät opi. Aina jaksetaan vertailla kuinka Suomi oli ennen EU:ta itsenäisempi. Paksan marjat - suomi on nyt EU-jäsenyyden aikana itsenäisempi kuin koskaan, ja itsenäisyys on lisääntymään päin.

Esko Aho kirjoitti vuonna 1998, että jos olisimme jääneet EU:n ulkopuolelle, asiat olisivat vielä huonommin kuin nykyään. Muistakaa se änkyrät!
8373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

sinun säälisi ei varmaan paljon kiinnosta.

ETA-aika ei ollut marxilaista aikaa, taistelukoneet suomi osti paljon ennen eu:ta, ydinvoimaloita tehdään ihan ilman euta ainoastaan nyt eu-aikana voidaan saada eu-maiden ydinjätteet joku kaunis päivä tänne omaan maahaan mansikkaan...

Mitä luonnollisuuteen tulee niin historiassa aina kun on yritetty vetää rajoja eurooppaan jonkun muun kuin kansallisuuden mukaan niin ennemmin tai myöhemmin Poks! Viimeksi Jugoslavia...

Sinun kirjoutustyylisi on hyvin sellainen taivaanrannanmaaleiden eu-intoilijoiden tyyppiesimerkki jossa ei reaalielämällä ole mitään sijaa.

Pakko loppuu todeta että minä säälin sinua...

Äänestä

...mutta koko ajan lisääntyy kun ihmisten silmät aukeavat sille mikä tämä EU on. Kaltaisesi vouhottajat jäävät pieneen vähemmistöön, mutta suvaitsevat EU-vastustajat kyllä sallivat sinun ilmaista mielipiteesi. Olet kuin huutava ääni yössä.

Äänestä

siivellä, ryöstävät tai ovat muuten epärehellisiä

Äänestä
  • Talollinen on änkyrä numero 1

    Äänestä

itsenäisyys onkin sitten pitänyt määritellä koknaan uusiks jäsenyyden vuoksi...enää se ei tarkoita itsenäistä päätösvaltaa,sillä lapsikin tietää että Brysselistä käskyt jaellaan!

Äänestä

Voiko enään idiootimaisempaa änkyrää olla kun on tuo talollinen voi onneton.Mitä Esko Ahon kirjoitukseen tulee niin onko Aho vielä jollain tavalla päivän politiikassa niin että se siitä oikein isosta änkyrästä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


talollinen kirjoitti:

Onneksi änkyröitä ei ole vielä liian paljon. Muuten ne pilaavat Eurooppalaisen joulutunnelman, johon kuuluu sivistynyt ostelu ja muutama kulkunen. Pohjimmiltani minä säälin näitä ihmisparkoja.

Päivästä, kuukaudesta, vuodesta toiseen he jaksavat valittaa EU:n diktatorisuudesta, epäjohdonmukaisuudesta, turhuudesta ja talousvimmasta. Kaipaavatko he takaisin marxilaiseen aikaan, kun mitään ei vielä ollut? Nyt on taistelulentokoneet, suurempi maissi, ydinvoimalat ja uudistettu sosiaalijärjestelmä kaikki meille hyvinvointia tuottamassa. Miksi änkyrät eivät hyväksy ihmisen ja luonnon liittoon perustuvaa, luonnollista Euroopan Unionin olemusta, vaan änkyttävät siitä kuinka EU tyrannisoi, terrorisoi, manipuloi ja saastuttaa. Ei se tee niin. Änkyrät ovat väärässä.

EU ei ole mikään ihmisiä vainoava Neuvostoliitto. Tätäkään eivät änkyrät opi. Aina jaksetaan vertailla kuinka Suomi oli ennen EU:ta itsenäisempi. Paksan marjat - suomi on nyt EU-jäsenyyden aikana itsenäisempi kuin koskaan, ja itsenäisyys on lisääntymään päin.

Esko Aho kirjoitti vuonna 1998, että jos olisimme jääneet EU:n ulkopuolelle, asiat olisivat vielä huonommin kuin nykyään. Muistakaa se änkyrät!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu