Onko Jumalanne sadisti?

poikalapsi

Täällä ehtimiseen toistetaan eri asioiden olevan syntiä. On helppo käsittää, että syntiä ovat moraalittomat teot, vaikkapa varastaminen, ahneus, irstailu jne. Toistuvasti kuitenkin ns. uskovat väittävät synneiksi myös sellaisia asioita, joille ihminen ei voi mitään ja joita hän ei ole valinnut. Koska Jumalan katsotaan luoneen kaikki ihmsiet, onko Hän siis helluntailaisten mielestä sadisti, joka on tahallaan luonut erilaisia ihmisiä, joista osa on ominaisuuksiensa takia syntusuä ja osa vain tekojensa takia? Jos Jumala on luonut osan ihmisistä sylkykupeiksi uskoville, miksi Hän niin on tehnyt?

12

536

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sadisti.
    • Hanko

      "joille ihminen ei voi mitään ja joita hän ei ole valinnut."

      - Esim. ?

      • separi

        cp-vammaisuus, mielisairaudet, talidomilapset aikoinaan, sokeat kuurot, kuuromykät, suomutautiset, ne. joilla on karvankasvuhäiriö eli turkki päällä,kääpiöt, sydänvikaiset lapset, leukemiaa sairastavat lapset,onnettomuudessa loukkaantuneet, raajansa menettäneet, tulipalossa vammautuneet, "vihannekset" jotka eivät maailman menosta paljon mitään tiedä, aivokuolleet,lihassurkastumaa sairastavat, Tourettelaiset...mitä vielä haluat tietää.
        Jumalasi on luonut heidät kaikki kärsimään vai ovatko he itse osansa valinneet?
        Lapset, jotka syntyvät vailla kummankaan sukupuolen selviä sukupuolielimiä,,,jopa ilman peppureikää syntyviä....heidän puolestaan päätetään kumpaan sukupuoleen heidät kasvatetaan..entäs jos se ei olekaan se oikea?

      • separi
        separi kirjoitti:

        ennenaikaisesti vanhenevat lapset, haluaisitko kenties olla sellainen?
        Kaiken tuon keskellä te kohdistatte ajatuksenne SEKSIIN JA VAIN SEKSIIN ja se kiinnostaa niin helvetisti, mitä ihmiset keskenään petissä puuhaavat.

        Kyllä jumalanne on pahasti erehtynyt ainakin teidät luodessaan.
        Törkimykset.

      • Nassen

        esimerkiksi asia jolle et voi mitään ja jota et ole valinnut on älykkyytesi.

      • Hanko
        Nassen kirjoitti:

        esimerkiksi asia jolle et voi mitään ja jota et ole valinnut on älykkyytesi.

        ... ?

      • olet oikeassa
        separi kirjoitti:

        ennenaikaisesti vanhenevat lapset, haluaisitko kenties olla sellainen?
        Kaiken tuon keskellä te kohdistatte ajatuksenne SEKSIIN JA VAIN SEKSIIN ja se kiinnostaa niin helvetisti, mitä ihmiset keskenään petissä puuhaavat.

        Kyllä jumalanne on pahasti erehtynyt ainakin teidät luodessaan.
        Törkimykset.

        Vaikka mitä hirveyksiä maailmassa sitten onkaan, on kaksipäisiä lapsia ja sellaisia joilla on osittain toisetkin kasvot omien lisäksi joko pään sivussa tai muualla.
        Olen nänyt Venäjällä museossa sellaisia.
        Silloin tuli mieleen että taitaa olla sattumanvaraista millaisksi me muodostumme.Osoittaa suunnatonta omahyväisyyttä kuvitella olevansa jokin etuoikeutettu jumalan lapsi kun samanaikaisesti miljoonia lapsia ja aikuisi kuolee nälkään ja sairauksiin.
        Ja kaikesta huolimatta SEKSI on se synneistä pahin.
        On se kamalaa jos kaksi ihmistä nauttii toisistaan. kaiken tämän kurjuuden keskellä.
        Mitä enemmän asian kieltää sen enemmän kiinnostaa,
        koska seksuaalisuutta on vaikea hallita.
        Kieroutuneet ihmiset ovat asia erikseen.
        mutta usein he itse kärsivät eniten.
        En tarkoita kieroutuneilla homoja enkä lesboja.

      • frihet
        olet oikeassa kirjoitti:

        Olethan tiennyt ja huomannut,että synti on ihmiselle mieleen.

        Eli mitä syntisempää,sitä eniten kiinostusta.

    • manman

      Kauanko vielä meinaat rimpuilla?

    • RitariOlevainen

      väärin,et tiedä niinkuin tietää tulee?
      Jumala ei ole luonut erikseen jokaista ihmistä, Hän on luonut tasan tarkkaan kaksi ,Aadamin ja Eevan,jokianen seuraava heistä on heidän jälkeläisiään,sellaisia kuin Aadam ja Eeva olivat,sellaisia mekin olemme.
      Ja he eivät olleet homoja eikä lesboja,vaan mitä täydellisimmät ihmiset,Jumalan kädestä luotuina virheettöminä ,lähes jumal´olentoina.

      Lankeemus syntiin saastutti ihmisen,ja tämä lankeemus syntiin johti siihen,että nyt ihmiskunta saa kantaa sen seurauksia,mm:ssa,että on homoutta ja leboutta,eikä ne suinkaan ole Jumalan luomia viettejä,vaan synnin seurausta,ensimmäisten ihmisten lankeemuksen tähden.
      Siksihän juuri Jeesuksen täytyi tulla korjaamaan synnyin seuraukset,ja sen Hän teki uhraamalla itsesensä Golgatan ristillä,siellä Jeesus sovitti synnin Jumalan ja ihmisen väliltä,mutta seuraukset eivät suinkaan parantuneet,ihminen on synnin saastuttama,ilman Jeesusta kadotukseen menevä,vain Jeesus voi pelastaa synnin seraamuksilta.
      Lihaksi tulleen Jeesuksen Kristuksen nimessä,ota snäkin vihdoin vastaan iankikkinen armolahja,iankaikkinen elämä,ilman Jeesusta ei ei kuoleman rajan tuolla puolen ole mitään mahdollisuutta eikä toivoa enää pelastua.Usko pois !

      • poikalapsi

        Missä kohdassa Raamattua sanotaan tuo kaikki täsmällisesti? MISSÄ sanotaan, että homoja ja lesboja on maailmassa siksi, että Aarami ja Eeva lankesivat syntiin. Sano: mutta älä TULKITSE omiasi vaan lainaa suoraan Raamatusta, kiitos.

        Tietää-verbi on aika yksiselitteinen. Tiedän, sinä sen sijaan hallusinoit.

        Olet sinä pahasti syrjintäsi lumoissa. Miten vanha mies kehtaakin.

      • Työmies2

        Kysyn sinultakin vanhan, jo klassikoksi nousseen kysymykseni. Mistä Kain sai vaimon? Voisitko perustella Raamatulla?

        Appropo: Homothan usein ovat tyylitietoista porukkaa, vai mitä vanhana homouden tuntijana arvelet? En voi olla kysymättä sinulta erästä mielessäni olevaa asiaa. Kirjoituksillasi luot minun mieleeni kuvan miehestä, jolla on jykeväsankaiset silmälasit ja hieman liian lyhyet housunlahkeet. Tämä on vähän naivia, myönnän. Kysyn kuitenkin: Olenko oikeassa?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      403
      30728
    2. Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi

      Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J
      Kotimaiset julkkisjuorut
      476
      4141
    3. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      97
      2714
    4. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      1879
    5. Teille, Venäjällä pelottelijat

      Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?
      Maailman menoa
      590
      1654
    6. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      86
      1584
    7. Kakista se ulos nainen vihdoin viimein

      Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.
      Ikävä
      75
      1561
    8. Ujostuttaa eräs aikuinen mies...

      Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit
      Ikävä
      59
      1488
    9. Jos me käytäs nainen

      Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?
      Ikävä
      72
      1238
    Aihe