Tulisiko

mielestänne pyytää kansainvälisiä vaalitarkkailijoita seuraamaan Suomen presidentinvaaleja?
Esim. Saulin numero 3 olisi helposti väärennettävissä numero 9:ksi, eli Tarjan numeroksi.
Korruptio on nimittäin lisääntymässä Suomessakin vinhaa kansainvälistä tahtia, joten ei mitenkään mahdotonta olisi, että jollain vaalipaikalla pääasiassa sos.dem.-taustan omaavat virkailijat hieman sievistelisivät tulosta komistamalla numero 3 numero yhdeksiköksi?
Kait moisesta saisi korkeintaan sakkoja tai ehdollista vankeutta Suomen lainsäädännön mukaan?
16482
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Suomessa tarvita mitään vaalitarkkailijoita, sitäpaitsi kyllä ääntenlaskijoilla on oikeus tulkita kaikki epäselvät ysit yseiksi. Näitä epäselviä ysejä ovat kolmonen, seiska ja kasi.

Äänestä
  • myös kakkonen on ysi!

    Äänestä

  • minäkin tarkoitin, eli käytäntö siis jatkukoon jopa Hesarin gallupeissa.
    On se vaan niin oikein, että kansalaiset saavat arvoisensa presidentin ilman epäilyjä, sillä sehän saattaisi heidät taas kuudeksi vuodeksi täysin epätoivoon omalta osaltaan.
    Olkaa siis, arvoisat äänestäjät tarkkoina peuhatessanne lyijykyninenne kopissa, että tosiaan kirjoititte numero 3 oikein ja noudattaen kaavakkeiden ohjeita.
    Paljon vaadittu?

    Äänestä

  • pkr-1 kirjoitti:

    minäkin tarkoitin, eli käytäntö siis jatkukoon jopa Hesarin gallupeissa.

    luullut, että ehdokkaiden numerot oli arvottu? Ehei kuule, kyllä siinä on käytetty tarkkaa harkintaa, pelottaako jo?

    Äänestä

  • emeritusprosessori kirjoitti:

    luullut, että ehdokkaiden numerot oli arvottu? Ehei kuule, kyllä siinä on käytetty tarkkaa harkintaa, pelottaako jo?

    harmita, muu kuin jatkuva epärehellisyys ja kansan silmään kuseminen peräti presidentin pallilta ja hänen siunaamin, ja osittain jopa aikaansaattamin asetuksin ja siunauksin sekä hyväksyntineen esim. Fortumin järjettömille optioille.

    Äänestä

  • pkr-1 kirjoitti:

    minäkin tarkoitin, eli käytäntö siis jatkukoon jopa Hesarin gallupeissa.
    On se vaan niin oikein, että kansalaiset saavat arvoisensa presidentin ilman epäilyjä, sillä sehän saattaisi heidät taas kuudeksi vuodeksi täysin epätoivoon omalta osaltaan.
    Olkaa siis, arvoisat äänestäjät tarkkoina peuhatessanne lyijykyninenne kopissa, että tosiaan kirjoititte numero 3 oikein ja noudattaen kaavakkeiden ohjeita.
    Paljon vaadittu?

    Vaalitarkkailija ja ääntenlaskijat ovat pitkien tutkimusteni mukaan yli 5-kymmpisiä, joilla on kahdet rillit päässä ja eivät näe niilläkään mitään. Näin on myös jatkossa. Väestö ikääntyy. Vuoden 2040 vaalit ne vasta on jotain ? kun 100-vuotiaat äänestää netissä ja 100-vuotiaat datanomit laskee äänet.

    Äänestä

  • SANO EI ORJATYÖLLE ! kirjoitti:

    Vaalitarkkailija ja ääntenlaskijat ovat pitkien tutkimusteni mukaan yli 5-kymmpisiä, joilla on kahdet rillit päässä ja eivät näe niilläkään mitään. Näin on myös jatkossa. Väestö ikääntyy. Vuoden 2040 vaalit ne vasta on jotain ? kun 100-vuotiaat äänestää netissä ja 100-vuotiaat datanomit laskee äänet.

    varma, että silloinkin vielä änestellään nykyisen menon jatkuessa. Epäilen vahvasti, että nämä ovat osaltamme viimeiset ns. monipuoluevaalit pitkän tovin jälkeen organisaattoreilta,

    Äänestä

Siinäpä jälleen oikeisto-tolvanan huima visio! Ymmärrän toki hänen ja kaltaistensa huolen! Ainoastaan täysin mustassa porvaripäässä on tilaa tuommoisille "oivalluksille"

Äänestä

juovuksissa?

Äänestä
  • hieman, niin otetaan pari venäläistä kaljaa.

    Äänestä

Tuli kyllä itsellenikin ensimmäisenä mieleen tuo 3 ja ysin samankaltaisuus kynällä raapustaessa ja toisaalta se, että Niinistö ja Halonen ovat ne ainoat jotka oikeasti taistelevat pressanvaaleissa.

Kolmosia voidaan hylätä mielinmäärin tarvittaessa vetoamalla epäselvyyteen siitä onko kyseessä 3 vai 9. Tuskin suomessa sentään aletaan tohtoroimaan lappuja mutta hylkäysprosentti tulee kiinnostamaan kovasti. Toisaalta demareilta saattaa odottaa mitä hyvänsä, on ne niin niljakkaita otuksia.

Äänestä

Salaliitto teoreetikot taas vauhdissa. Tyypit on katsonu liikaa salaisia kansioita ja Ameriikkalaisia elokuvia. Mulla on teille yksi viisas neuvo pankaa foliohatut päähän mulla on nääs ensi käden tietoa siitä, että Halonen on oikeasti Marsista ja heikäläiset sädettää maan asukkaita tehdäkseen kaikista demareita.

Äänestä
  • näinhän juuri asia on, mutta olisiko kannattanut näille poloisille totuutta paljastaa. nythän he menevät aivan paniikkiin ja kaikki foliot loppuvat kaupasta ja meille ei jää kinkunpaistoon mitään!

    Äänestä

  • emeritusprosessori kirjoitti:

    näinhän juuri asia on, mutta olisiko kannattanut näille poloisille totuutta paljastaa. nythän he menevät aivan paniikkiin ja kaikki foliot loppuvat kaupasta ja meille ei jää kinkunpaistoon mitään!

    on jo kolmas menossa hiukopalana. Eikä siihen paistamiseen mitään folioita tarvita. Paitsi, kun ilm. olet ns. uusavuton.

    Äänestä

saaneet kansainvälistäkin huomiota presidentin salaillessa tiukasti ns. stasi-listoja.
Mistäköhän johtuu moinen salailu?
Olisikohan siellä kuitenkin istuvan presidentin nimi ja exän myös?

Äänestä
  • ne syyt jotka täytyy häpeänkin ohella kansalta salata keinoja kaihtamatta?
    Veikkaisin siellä olevan itse Halosen listan kärjessä ja Manun tätä ennakoiden aikoinaan presidentiksi, päätti "suolata" nuo nimet 40:ksi vuodeksi. On siellä varmaan moniakín sossuja lähellä olevia vaikuttajia. Suurinpiirtein kaikki entisiä kommunisteja ja nykyisin sdp:läisiä.
    Muistakaa suomalaiset, että sdp:n jäsenistöstä suurin osa on entisiä taistolaisia ja isänmaataan vastaan keinoin millä hyvänsä taistelleita kommunisteja.
    Valinta on teidän, jos haluatte heidän tyranniansa palaavan valtaan Tarja Halosen hahmossa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pkr-1 kirjoitti:

mielestänne pyytää kansainvälisiä vaalitarkkailijoita seuraamaan Suomen presidentinvaaleja?
Esim. Saulin numero 3 olisi helposti väärennettävissä numero 9:ksi, eli Tarjan numeroksi.
Korruptio on nimittäin lisääntymässä Suomessakin vinhaa kansainvälistä tahtia, joten ei mitenkään mahdotonta olisi, että jollain vaalipaikalla pääasiassa sos.dem.-taustan omaavat virkailijat hieman sievistelisivät tulosta komistamalla numero 3 numero yhdeksiköksi?
Kait moisesta saisi korkeintaan sakkoja tai ehdollista vankeutta Suomen lainsäädännön mukaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu