ulosotosta ja muusta

täältä noustaan vielä

Asiantuntijat voinko tehdä jotain, mikä auttaisi tilannettani/selventäisi sitä. Eli ulosotossa on jo n. 1000 euroa ja menee vielä ennen uutta vuotta n. 3000e. Olen menossa tammikuussa armeijaan ja haluaisin siis tietää kannattaako tässä ilmoitella johonkin velkojille, ulosottoviranomaisille siis?

Korothan jyllää tuon armeija-ajankin kait. Sen olen jo hyväksynyt, että merkintä pysyy 4 vuotta ja ensi vuonna aion hoitaa kaikki ulosotossa olevat velat, armeija-aikana se on mahdotonta. Itse olen hölmöilyni tehnyt, merkintä voi olla myös hyväksi (vaikka kämppää/luottokortteja ym ei välttämättä saakaan, ei se elämää vakavampi asia ole). Mutta siis asiasta tietävät kertokaa, miten tulisi menetellä ja mihin ilmoitella tai muuta vastaavaa asian selventämiseksi. Esim. velkaneuvojan luona? Ja onko takuusäätiöstä mahdollista saada luotto jolla koko velka maksetaan ja lyhennetään sitten itse säätiölle? Tätä mahdollisuutta tarkoitin siis armeija-ajan jälkeen.

Vielä noista perintätoimistoista sen verran, että jotain parannettavaa löytyy niidenkin toiminnasta. Aivan käsittämättömiä korkoja lyövät ja tekevät todellakin kannattavaa BISNESTÄ. Naurattavinta ehkä juuri se kun tietävät varsin hyvin, että on jo ulosotossa ja tulee kirje, että välttääksesi ongelmat voit vielä sopia ja lyövät 200e perintäkuluja. Hah rahaa ne vaan tekee. Mutta ei siinä mitään, ala on ainakin koko ajan kasvava!

9

1725

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kriittinen

      Kuinka niin käsittämättömiä korkoja. Se 9,5% viivästyskorko on aika maltillinen ja vieläpä laissa säädetty. Tämäkin raha menee velkojille eikä perintätoimistolle. Voit olla aivan varma siitä, että velkojat mieluummin ottaisivat sinulta maksusuorituksen ajoissa kuin tämän koron kera sitten joskus.

      Ja sitten vielä tähän lausahdukseesi: "Naurattavinta ehkä juuri se kun tietävät varsin hyvin, että on jo ulosotossa ja tulee kirje, että välttääksesi ongelmat voit vielä sopia ja lyövät 200e perintäkuluja."

      Mikä on oma ehdotuksesi tilanteen parantamiseksi? Pitäisikö perintätoimistojen alkaa tekemään oma työsarkansa talkoohengellä? Toisekseen, ei se 200 e lisäkuluja ihan tuosta kirjeestä vielä tule. Jos jättää velvoitteensa suorittamatta, niin tietenkin summat kasvavat. Oma mokasi.

      • oikeesti...

        kriittinen,kerro jos tiät,eli jos velka jo voudilla miks perintätoimisto viel lähettää laskuja????
        eli mä en oo toi ketjun alottaja...
        kyllähän niil on aikast isot perintäkulut,kait sen myönnät???
        mut hei,täs hauska esimerkki,tai jotain...
        soitin joskus vuosia sitten,n.4v.,yhteen seksilinjaan,kännis,piti olla nauhote,mut joku muija rupes kyseleen ,mitä haluun ja kerroin et en haluu mitään,piti olla nauha,jne....ja nyt....
        tuli kirje;lässyn lässyn ja sit kirjeen lopussa..
        "mikäli emme saa suoritustanne joudumme julkituomaan myös puhelunne nauhoitteen."
        et kivaa tekstii,mun mielestä,on kait sit laillista???
        erääntynyt pääoma:(ilman alv.)8,71e
        alv. osuus 1,92e
        aiempi muistutus(ALV 0%) 35,32
        muistutusmaksu (alv 0%) 29,00
        ______________________________________
        yhteensä maksettavaa: 74,95e

        että silleen,en sit tiä nauraisko vai itkiskö?
        no ei vaa,onko toi ny iha laillinen kirje???

      • nuorena tyhmä - vanhempana ...

        Kriittinen tuo kaveri kyllä kysyi ihan asiallisesti neuvoja, eikä kaivannut sinun niin aina oikeata mielipidettäsi. Ja kyllä joku roti noiden perintätoimistojenkin kohalla pitäisi olla. Ei velallinenkaan mikään rätti ole. Sinun ehkä kannattaisi joskus miettiä asiaa siltä kannalta, että olisit vellallisen asemassa niin saattaisit katsoa tätä maailmaa eri silmin. Itse olen nuoruudessani asiani hölmöillyt ja maksanut joka ikisen sentin, korkojen kera. Tässä nyky-yhteiskunnassa varsinkin nuoret joutuvat helposti velkakierteeseen, koska kaiken maailman luottoja myönnetään niin helposti.

        Mutta sinulle joka ketjun avasit: neuvoisin keskustelemaan velkaneuvojan kanssa. Hän osaa ohjata sinut tarpeellisten toimenpiteiden tekemiseen.

      • kriittinen
        nuorena tyhmä - vanhempana ... kirjoitti:

        "Ja kyllä joku roti noiden perintätoimistojenkin kohalla pitäisi olla."

        Niin... ja eikö muka ole? Perintäkulut ja korot on määritelty hyvinkin tarkasti.

        Ja noin muuten, meinasitko, että tällä palstalla saisi vain haukkua armottomasti perintätoimistoja, mutta ei edustaa vastakkaista näkemystä tai kyseenalaistaa väittämät esim. kohtuuttomista koroista. Minun mielestäni 9,5% vuotuinen korko myöhästyneistä maksuista ei ole kohtuuton.

      • blaa blaa
        kriittinen kirjoitti:

        Kysenalaistaa ja kysenalaistaa.. Kyseenalaistan koko sinun "hahmosi" ja väitän että olet vain pieni ressukka tässä pahassa maailmassa, joka pätee keskustelupalstoilla kun ei muuta ole. Mistä sitä tietää, ettet itse olisi pahemman luokan huijari jolla vain kulissit ja sädekehä? Varmasti mahtavaa olla vaimosi, turha ostos ja nyrkki heiluu - tyyppiä.. Olet kietoutunut rahan ympärille.

      • kriittinen my man

        Kriittisen persoonallisuudesta: "Vapaa-aikanani:
        Irccaan, chattailen ja surffaan netissä". Eiköhän tuo kiteytä aika hvyin persoonasi. Katkera niitä ihmisiä kohtaan, joilla on elämä sentään, vaikkei raha-asiat olekaan kunnossa. Piste keskustelulle. Ei tarvitse olla psykiatri nähdäkseen kuvan sinusta pullonpohjalaseineen.

      • rthsrths
        kriittinen my man kirjoitti:

        Kriittisen persoonallisuudesta: "Vapaa-aikanani:
        Irccaan, chattailen ja surffaan netissä". Eiköhän tuo kiteytä aika hvyin persoonasi. Katkera niitä ihmisiä kohtaan, joilla on elämä sentään, vaikkei raha-asiat olekaan kunnossa. Piste keskustelulle. Ei tarvitse olla psykiatri nähdäkseen kuvan sinusta pullonpohjalaseineen.

        Kun ottaa lainaa sitä sitoutuu maksamaan velan takaisin sovituin ehdoin.

        Sitten jätetään kuitenkin velvoitteet hoitamatta.

        Teosta aiheutuu seuraamuksia ja sen jälkeen valitellaan surkeata kohtaloa ja syytellään muita, kuten velkojia ja yhteiskuntaa.

        Kannattaa katsoa peiliin. Niin makaa kuin petaa.

        Kriittisille voimia taistelussa tuulimyllyjä vastaan. Olet niitä harvoja täysjärkisiä palstalaisia, jotka eivät ole sokaistuneet tästä kulutusyhteiskunnasta, jossa eletään velkaantuen huolettomasti.

      • hgdhgt=kriittinen
        rthsrths kirjoitti:

        mut vastaappa tohon,ei ku...oikeesti viestiin...siis jos on tietoa,kiitos jo etukäteen...

      • kriittinen
        blaa blaa kirjoitti:

        Kysenalaistaa ja kysenalaistaa.. Kyseenalaistan koko sinun "hahmosi" ja väitän että olet vain pieni ressukka tässä pahassa maailmassa, joka pätee keskustelupalstoilla kun ei muuta ole. Mistä sitä tietää, ettet itse olisi pahemman luokan huijari jolla vain kulissit ja sädekehä? Varmasti mahtavaa olla vaimosi, turha ostos ja nyrkki heiluu - tyyppiä.. Olet kietoutunut rahan ympärille.

        "Varmasti mahtavaa olla vaimosi, turha ostos ja nyrkki heiluu - tyyppiä."

        Älä samaista itseesi. Jos sinulla on tapana ratkaista erimielisyyksiä väkivallalla, niin älä ressukka oleta muiden tekevän niin. Minun ei ole elämäni naista tarvinnut koskaan lyödä, meillä erimielisyydetkin selvitetään puhumalla.

        Mitä paremman puoliskon rahankäyttöön tulee, niin minä meidän taloudessa se tuhlailevampi heräteostoksia tekevä ihminen olen. En minä sentään yhteiselämää elä minkään lainarahalla kulutushysteriaa viettävän tollon kanssa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1935
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      850
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      845
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      728
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      710
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      677
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      671
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      644
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      77
      642
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      200
      635
    Aihe