Luitteko metroa

tänään?

Paavi:Kaupallisuus saastuttaa joulun.

Onko näin. Mitä mieltä olette katolilaiset?

19

1174

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aurora borealis

      ja pidän sitä tosi tärkeänä muistutuksena.
      Hyvä, Benedictus!

    • hopsuli

      Kyllä paavi on ihan oikeassa! Kärsin itse kovasti kaupallisesta joulusta. On hyvin vaikeaa keskittyä joulun sanomaan, kun kaupallisuuden henki leijuu joka paikassa.

      Olenkin jo monta vuotta boikotoinut koko touhua ja periaatteen vuoksi lakannut ostamasta lahjoja, paitsi jollekin sukulaislapselle silloin tällöin tai jollekin muulle. Jouluna en myöskään mässäile - vaatimatonta, vaatimatonta vaan. Jotain pientä lisuketta jouluna. Näin olen sinut omatuntoni kanssa ja olen tyytyväinen.

      • T. Ollo

        kaupallisuus ei olekaan saastuttanut jouluasi, vaikka kaupallisuudesta kärsitkin. Hyvä niin. Eihän meidän ole pakko kaupallistaa jouluamme. Vai onko?

    • Perunamies

      Kyllä, kyllä ja kyllä! Kaupallisuus on vallannut koko joulun ja syrjäyttänyt tärkeimmän, eli Kristus-lapsen syntymän! Tässä markkinahumussa katoaa Evankeliumin ilosanoma, jos emme tarkasti itse pidä huolta, että emmme lähde hömpötyksiin mukaan!
      Toki ymmärrän yrittäjien näkökulmankin asiaan, monessa paikassa valtaosa vuoden tuloksesta tehdään juuri joulun alla, mutta silti toivoisin kaupallisuuden pitämistä kurissa.

      Minua itseäni ei ostoshelvetteihin saa kirveelläkään näin adventtina. Ihmiset ryntäävät kaupasta toiseen ja ostavat hulluna kaikkea tarpeetontakin. Olisi hyvä opettaa lapsensa siihen, ettei joulu merkitse kaikkien toiveiden täyttämistä! Kasvatuksellisesti olen itse ottanut juuri tämän linjan, että mitään tarpeetonta krääsää ei osteta! Vaimo tosin on joskus meinannut lipsua, mutta ei lipsu enää, kun vähän keskusteltiin. Yhtenä jouluna annoin lapsilleni lahjaksi ruusukot ja viime jouluna valitsin molemmille kirjat KATT:n valikoimista.

      • Pieni ihminen

        Tässä ketjussa taas jotenkin näkyy tekopyhä hurskastelu. Vaatimatonta - rahat säästyy siis tilille... Heh!

        Ja voi kamala Perunamies, jos lahjasi lapsillesi oli tuossa. Mukavat lahjat ja kristillinen joulu eivät mitenkään poissulje toisiaan. Mutta liian ankeat lahjat saavat usein aikaiseksi myöhemmin vastareaktion. Pahimmillaan se voikin kohdistua kirkkoa ja uskoa vastaan.

        Lapseni saavat vähän lahjoja, ei mitään turhaa. Mutta paavin sanoihin reagoin ostamalla yhdet ylimääräiset lahjat lapsilleni. Minä ymmärrän asiat ilman holhousta ja luotan muidenkin niin tekevän.

    • Cair Paravel

      Paavi esitti kyseisen vetoomuksen joulun kaupallisuutta vastaan Angelus-rukouksensa yhteydessä sunnuntaina 11.12., ja se oli noteerattu jopa Yleisradion uutislähetyksessä samaisen sunnuntain iltapäivänä. Tahatonta komiikkaa tarjosi samaisen sunnuntain Turun Sanomat otsikolla "Kaavun alla Pradat". Tässä pieni lainaus: "Paavi Benedictus XVI on kohahduttanut maailmaa pukeutumisellaan... Kaavun alta pilkahtaneet lipokkaat paljastuivat kuulun italialaisen muotitalon Pradan luomuksiksi, joita ei aivan joka poika palkoillaan ostele. Pyhiä kirjoituksia paavi lueskelee hintavilla Cartierin Santos-malliston lukulaiseilla. Auringolta häntä suojaavat Serengetin aurinkolasit..." On siis ilmeisesti Pyhälle Isällemmekin "la bella figura" tärkeä, mikä hänelle kaikin mokomin suotakoon;-)

      • T. Ollo

        sitten. Mutta pitäisikö meidän - paavi mukaanluettuna - elää niin kuin opetamme. Kyllä kai Italiassakin voi ostaa vaatimattomat mutta silti kelvolliset jalkineet. Tai sitten ei. Kirkonjohtajalla elämä taitaa olla helpompaa kuin meillä muilla - hänellä kun ei ole inhimillistä auktoriteettia yläpuolellaan.

      • Perunamies

        Jaa? Ja säkkiinkö Pyhän Isän pitäisi pukeutua, että te olisitte tyytyväisiä? Pyhä Isä joutuu edustamaan valtavasti, on siis aivan paikallaan, että hänellä on senmukaiset vehkeet ja vermeet. Ei ole syntiä olla tyylikäs! Edesmennyt Johannes Paavali II käytti usein Doc Martensin kenkiä, koska ne istuivat hyvin hänen jalkaansa. Kenties Paavimme Benedictus kokee, että Pradat istuvat parhaiten hänen jalkoihinsa.

        On aivan älytöntä nyt ruveta vetämään listoille ikävässä hengessä sitä, että Paavilamme on jotain muodikastakin päällään. Hänellä on siihen hyvät syyt ja täysi oikeus. Itsekin mielelläni käytän laadukkaita vaatteita; vaikka ne ovat kalliita ostohetkellä, ne tulevat pidemmän päälle halvemmiksi, koska ne kestävät todella hyvin ja uusia ei tarvitse olla jatkuvasti ostamassa. Pois turha kerskakulutus, panostakaa ihmiset laadukkuuteen!

      • Cair Paravel
        Perunamies kirjoitti:

        En ole tehnyt pilkkaa kenestäkään enkä vetänyt ketään listoille ikävässä hengessä. Turun Sanomathan on julkisesti luettavissa oleva lehti joka tapauksessa.

      • Pieni ihminen

        Juuri näin! Taidankin antaa lapsilleni vielä toiset ylimääräiset paavi-lahjat!

        Pata kattilaa, vai miten se menee.

        Ilman joulun kaupallisuutta olisi moni ihminen työtön tai ainakaan heillä ei välttämättä olisi leivänpäällä ylähuulta kummempaa.

      • Pieni ihminen
        T. Ollo kirjoitti:

        sitten. Mutta pitäisikö meidän - paavi mukaanluettuna - elää niin kuin opetamme. Kyllä kai Italiassakin voi ostaa vaatimattomat mutta silti kelvolliset jalkineet. Tai sitten ei. Kirkonjohtajalla elämä taitaa olla helpompaa kuin meillä muilla - hänellä kun ei ole inhimillistä auktoriteettia yläpuolellaan.

        Missä on omatunto? En kehtaisi!

      • Pieni ihminen
        Perunamies kirjoitti:

        Jaa? Ja säkkiinkö Pyhän Isän pitäisi pukeutua, että te olisitte tyytyväisiä? Pyhä Isä joutuu edustamaan valtavasti, on siis aivan paikallaan, että hänellä on senmukaiset vehkeet ja vermeet. Ei ole syntiä olla tyylikäs! Edesmennyt Johannes Paavali II käytti usein Doc Martensin kenkiä, koska ne istuivat hyvin hänen jalkaansa. Kenties Paavimme Benedictus kokee, että Pradat istuvat parhaiten hänen jalkoihinsa.

        On aivan älytöntä nyt ruveta vetämään listoille ikävässä hengessä sitä, että Paavilamme on jotain muodikastakin päällään. Hänellä on siihen hyvät syyt ja täysi oikeus. Itsekin mielelläni käytän laadukkaita vaatteita; vaikka ne ovat kalliita ostohetkellä, ne tulevat pidemmän päälle halvemmiksi, koska ne kestävät todella hyvin ja uusia ei tarvitse olla jatkuvasti ostamassa. Pois turha kerskakulutus, panostakaa ihmiset laadukkuuteen!

        Tarkoitatko, että rahvas ostaessaan joululahjoja ei panosta laatuun ja tarpeeseen? Usein joulu on vain vielä se aika vuodesta, jolloin saa kaupoista tiettyjä tuotteita ja sitten ei taas vuoteen muuta kuin joululta jääneitä rääppeitä. Toki mieluummin ostan alennusmyynnistä halvemmalla, mutta kun aina sinne ei jää ostettavaa.

        Ihan sama se on tavallinen ihminen kuin paavi - molemmat tarvitsevat yhtä tarpeellisesti hyvät ja laadukkaat jalkineet tms itselleen. Tavallinen rahvas vain käy suuremman omatunnon kamppailun siitä, että voiko laatuhalunsa täyttää vai tarvitsisiko lapsi tai puoliso jotain kipeämmin. Ja yleensä se on kirkonmies, joka on se köyhyyslupauksen antanut. Sitä en tiedä, onko nykyinen paavi sitä tehnyt.

      • Pieni ihminen
        Cair Paravel kirjoitti:

        En ole tehnyt pilkkaa kenestäkään enkä vetänyt ketään listoille ikävässä hengessä. Turun Sanomathan on julkisesti luettavissa oleva lehti joka tapauksessa.

        Kyllä ne paavin Pradat ja muut sai tänään heti silmilleen, kun asiasta töissä puhuttiin... Mielestäni on ihan asiallista, että niistä mainitsit täälläkin.

        Minun lasteni elintaso on niin pieni suhteessa paaviin, että pidän vertausta oikeutettuna.

      • Limppu
        Pieni ihminen kirjoitti:

        Missä on omatunto? En kehtaisi!

        Eikö kommenttisi ole hurskastelua?

        Paavi ja muut valtioiden päämiehet saavat omatunto puhtaana käyttää laatuvaatteita. Ei se minua ainakaan häiritse. Ja nyt oli puhe joulun kaupallisuudesta. Se on eri asia.

      • Pieni ihminen
        Limppu kirjoitti:

        Eikö kommenttisi ole hurskastelua?

        Paavi ja muut valtioiden päämiehet saavat omatunto puhtaana käyttää laatuvaatteita. Ei se minua ainakaan häiritse. Ja nyt oli puhe joulun kaupallisuudesta. Se on eri asia.

        Tottakai! Minut saat ihan rauhassa luokitella hurskastelijaksi. Ei vaikuta minuun - minun omatuntoni pitää minusta huolen. Mutta en edellytä ketään elämään laaduttomammin kuin itse elän. En voi vaatia sitä keneltäkään.

        Ajattelinkin tuolla, että minut saa yhtälailla moittia padaksi, joka kattilaa soimaa... Aina löytyy joku joka voi sanoa niin.

        Mutta Pradan kengät jalassa ei pidä tulla edellyttämään muilta köyhyyttä tai lapsille materiattomampaa joulua. Ei ainakaan minulta.

        Mutta että olisin katkera jostakin materiasta - e-hei - Sellainen on turhaa ajan hukkaa. Pitää vain elää sen mukaan mitä muilta edellyttää.

      • omistan 1 talvikengät
        Pieni ihminen kirjoitti:

        Tarkoitatko, että rahvas ostaessaan joululahjoja ei panosta laatuun ja tarpeeseen? Usein joulu on vain vielä se aika vuodesta, jolloin saa kaupoista tiettyjä tuotteita ja sitten ei taas vuoteen muuta kuin joululta jääneitä rääppeitä. Toki mieluummin ostan alennusmyynnistä halvemmalla, mutta kun aina sinne ei jää ostettavaa.

        Ihan sama se on tavallinen ihminen kuin paavi - molemmat tarvitsevat yhtä tarpeellisesti hyvät ja laadukkaat jalkineet tms itselleen. Tavallinen rahvas vain käy suuremman omatunnon kamppailun siitä, että voiko laatuhalunsa täyttää vai tarvitsisiko lapsi tai puoliso jotain kipeämmin. Ja yleensä se on kirkonmies, joka on se köyhyyslupauksen antanut. Sitä en tiedä, onko nykyinen paavi sitä tehnyt.

        Onkohan kukaan vinkannut hänelle Ecco- jalkineista. Siinä vasta mukavat jalkineet, uskoisimpa että paremmat jalassa kuin ne "Pravdat".

      • Edelleen 1 parit on
        omistan 1 talvikengät kirjoitti:

        Onkohan kukaan vinkannut hänelle Ecco- jalkineista. Siinä vasta mukavat jalkineet, uskoisimpa että paremmat jalassa kuin ne "Pravdat".

        Tuli painovirhe paholainen.

      • Limppu
        Pieni ihminen kirjoitti:

        Tottakai! Minut saat ihan rauhassa luokitella hurskastelijaksi. Ei vaikuta minuun - minun omatuntoni pitää minusta huolen. Mutta en edellytä ketään elämään laaduttomammin kuin itse elän. En voi vaatia sitä keneltäkään.

        Ajattelinkin tuolla, että minut saa yhtälailla moittia padaksi, joka kattilaa soimaa... Aina löytyy joku joka voi sanoa niin.

        Mutta Pradan kengät jalassa ei pidä tulla edellyttämään muilta köyhyyttä tai lapsille materiattomampaa joulua. Ei ainakaan minulta.

        Mutta että olisin katkera jostakin materiasta - e-hei - Sellainen on turhaa ajan hukkaa. Pitää vain elää sen mukaan mitä muilta edellyttää.

        "Pitää vain elää sen mukaan mitä muilta edellyttää."

        Mitä tarkoitat tällä?

      • luojan tähden
        Edelleen 1 parit on kirjoitti:

        Tuli painovirhe paholainen.

        mitä lapsellisuutta. onko paavi kommentoinut sinun ammattikuntaasi tavalla, jonka koit painostavaksi vai mikä kengässäsi kaivertaa? ehkä hän sanoi jotain lesteistä? jospa pysyisit omassasi.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      92
      5981
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      80
      4772
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      96
      3025
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      26
      2810
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      26
      2075
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1496
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      335
      1057
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      85
      1028
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      125
      960
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      764
    Aihe