Kommunismi Saksassa

lukuraati

Kiintoisaa lukea uutta natsismin historiaa "Kolmas valtakunta" WSOY, 2004.
Siinä kerrotaan mielenkiintoisia asioita ensimmäistä kertaa. Kuten että missä määrin Neuvostoliitto tuki kommunistien taistelujärjestöä jonka ansiosta Weimarin tasavallassa oli liki sisällissota. Tähän osallistuivat tulevan Itä-Saksan johtajat, jotka olivat Stalinin leivissä.
Tämä osaltaan johti saksalaisen demokratian luhistumiseen mikä oli kommunistien tarkoituskin, mutta lopputuloksena olikin Hitlerin nousu valtaan.

Kerrotaan, että Goebbels oli vielä natsiaikansa alussa kiihkeä sosialisti. Ja Hitler piti venäläisistä ja bolsevikkihallinnosta, mutta inhosi ranskalaisia. Niinpä Saksa ja Stalin tekivätkin ensin Rapallon taloudellisen yhteistyösopimuksen 1922, jonka avulla Saksa saattoi aloittaa uudelleenvarustautumisensa ja myöhemmin ystävyyss ja liittolaisopimuksen, jolla Hitler ja Stalin jakoivat Euroopan keskenään.

Kerrotaan, miten miljoonat aienmmin fanaattiset katumellakoissa karaistuneet kommunistit liittyivät SA:han ja natsipuolueeseen liki yhdessä yössä. Myöhemmin natsit kääntyivät uusiksi itä-saksalaisiksi kommunisteiksi.

7

474

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • myöskin

      Tässä tuli taannoin dokumentti Saksan TV:ssä,jossa näytettiin pätkää vanhasta filmistä vuodelta 1919,jossa Hitler oli marssimassa takarivissä jonkun ammutun kommunistijohtajan hautajaismarssissa.
      Tältä ajalta on kovin vähän tietoa hänen tekemisistään,mutta hänellä täytyi olla siihen jotain kontakteja Berliinin äärivasemmistolaisissa piireissä ennen kuin seuraavana vuonna perusti oman puolueensa.

    • selivöä

      syvän laman ansiosta.

      • ...

        Aivan,Hitler nosti Saksan pahasta lamasta voimakkaaksi teollisuus ja sotilasmahdiksi.Ilman vainoja Eurooppa olisi paaaaljon vauraampi ja integraatio olisi voinut alkaa aikaisemmin..Mutta sen saa mitä tilaa,Hitler tilasi hirren


      • möykyksi ...
        ... kirjoitti:

        Aivan,Hitler nosti Saksan pahasta lamasta voimakkaaksi teollisuus ja sotilasmahdiksi.Ilman vainoja Eurooppa olisi paaaaljon vauraampi ja integraatio olisi voinut alkaa aikaisemmin..Mutta sen saa mitä tilaa,Hitler tilasi hirren

        Berliinin muuriin


      • ...
        möykyksi ... kirjoitti:

        Berliinin muuriin

        Ehei,ruumista säilytettiin pitkään Berlinissä kunnes se poltettiin..Vain kallon palasia on jäljellä


    • Yrityksesi on hyvä, mutta sekava ja siksi epäjohdonmukainen. N.S. Rapallon sopimuksen solmi-
      misen aikaan A.Hitler oli Saksan Kansallissosialistisen Työväenpuolueen ( NSDAP) johtaja ei mitään muuta. Seuraavana vuonna Hän yritti vallankaappausta, joka epäonnistui ja joutui van-
      kilaan.
      vom

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1232
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      335
      695
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      101
      625
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      592
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe