Haippis, hei.
Sinulla kun tuntuu olevan nuo liike-elämän lainalaisuudet hanskassa ja housuissa, sinun kannattaa alkaa nyt syventämään tietouttasi, jotta menestyisit ja kauan eläisit maan päällä.
Ensin kannattaisi tutkia itseään, kuten raamattukin kehoittaa.
Ihan ensiksi,
etkö voisi kertoa, mitä järkeä näet teksteissäsi.
Minä kerron: Näet vain uskovaisen järjen.
Sen, jolla ei ole mitään tekemistä todellisen järjen käytön kanssa.
Sinun kannattaa lukea viestini loppuun, niin huomaat ehkä, mitä syvimmillään tarkoitan.
Uskon tosin, sinun olevan kykenemätön empatiaan ja keskusteluun.
En myöskään usko sinun pystyvän rinnastamaan ketään Oman Erinomaisuutesi tasaveroiseksi keskustelukumppaniksi.
Aloitetaan kaukaa, eli sotket asioita jo niin paljon, että tuottat itsellesi vahinkoa.
Katso nyt vaikka tätä lausetta, jonka olet suoltanut tuonne edelliseen keskusteluumme (jossa veit asiat sivuraiteelle heti ensi haarasta):
siis:
"onko mahdollista, että jokainen nykyisistä verkostomarkkinoijista saa 20 hengen alalinjan ja sama toistuu joka vuosi jokaisen myyjän kohdalla?"
Tottakai, hyvä veli.
Se on mahdollista.
Ainakin yhtä mahdollista kuin Tommi Evilän pituushypyn EM-pronssi.
MItä ihmeellistä siinä on?
Parhaat rekrytoijat tekevät alusta lähtien 10 myyjää kuukaudessa.
Jos jokainen tekisi, niin asettamasi tavoite täyttyisi.
Mutta jokainen ei tee.
Se on se paradoksi, joka sinut ja muut kaltaisesi saa tänne kateellisena vuodattamaan.
jatkoit
"VM:ssa ei liikevaihtoa määrää tuotteiden kysyntä vaan myyjien määrä. Ensin värvätään myyjät, jotka ostavat sitten tuotteita omaan ja perheensä käyttöön."
Herrajeesus!
Ennen Jeesuksen kuoloa ei kukaan ollut kuullut Hänestä. Eikä liiemmin tiennyt miehestä ennen kun 100 -luvulla vasta, kun verkostomarkkinoijat ehtivät Roomaan asti.
Onko niin, että Jessellä ei todellisuudessa olekaan kysyntää????
Kysyntää on siihen asti kun markkinat täyttyvät, eli sitten kun joka viides hullu on saarnaaja?
Siis opetuslapset, apostolit, kirkkoisät ja lähetyssaarnaajat ovatkin fuulanneet meitä koko remmiä!!!
Hyvää joulua, jota ei oikeasti olekaan.
Toinen vaihtoehto voidaan ottaa tuosta aika läheltä:
20 vuotta sitten ei kenelläkään ollut kännykkää.
Eihän niille ole kysyntää, koska joku toi ne markkinoille vaikka niitä ei ollut kukaan kysynyt?
Oletko, Haipula, kuullut siitä, että tarjonta luo kysyntää?
"Todellinen tuote onkin verkostomarkkinoinnin liikeidea, joka myydään yhä uusille uhreille. Myyjiä voi olla vain sen verran, kuin VM:n idealla on kysyntää."
Just niin.
Liikeidea (Koti Pizza, MacDonalds, jne) on puhtaimmillaan franchising -tuote. Ensin idea ja liikebrandi, sitten vasta ne, mitä se edustaa. Mukaan lähtevät he, joita ala kiinnostaa.
Pysy sinä pois bisneksistä.
Kun tarjotaan, kysytään tuotteita, ellei tarjota, ei kysytä.
Kun on tarjoajia, käy kauppa ja jollei heitä ole, tori hiljenee.
Yksinkertaista.
Ei vaan sulle.
Taitaa olla kirkossa hetken hiljaisuus?
Sitten tarina:
Tuossa on työpöydälläni yksi lasku.
Se on osoitettu eräälle asiakkaalleni tuossa naapurissa 2km päässä.
Hän ei ole tavallinen asiakas, vaan ihan oikea Uskovainen.
Siis meidän pakanoiden yläpuolella, mutta ajautui asiakkaakseni, kun tarvitsi tuotteitani koska sai niillä valtavasti apua.
Tuotteita toimitettiin sitten pikatoimituksina 2 viikon ajan sinne ja tuonne, kyllä kävi kauppa, mutta kyllä se Uskovainen sitten vaatikin palvelua.
No, kun sitten eräänä päivänä vein yhden 100€ arvoisen tuotteen, olin unohtanut pankkikorttiveivini kotiin.
Uskovainen lupasi tulla maksamaan meille kauppareissullaan.
Unohdin asian, mutta niin unohti Uskovainenkin.
Kului yli kuukausi ja tuli itsenäisyyspäivä.
Olin lapseni kanssa kaupungilla ja selitin hänelle liikennevalojen toimintaa ehkä 2 min.
Takanamme torilla seisoi koko ajan iso perhe: En ollut ehtinyt kiinnittää heihin huomiota aiemmin, koska ei ollut aikaa lapsen kyselyiden vuoksi. Kun käännyimme, he poistuivat kioskin luota ja tunsin niskasta Uskovaisen.
En lainkaan muistanut sitä että hän oli velkaa 100€.
Minua häiritsi koko viikon se, että olin loukannut häntä -näin päättelin- ja hänen perhettään, joskin epähuomiossa ja ehkäpä hän siksi jätti tervehtimättä. Olimme olleet heidän edessään 2 m:n päässä ainakin 2 minuuttia ja emme olleet kertaakaan selin.
Vaimoni muistutti siitä hänen velastaan juuri tänään: Ymmärsin asian kuin auringonnousun ja kirjoitin saman tien laskun.
Eipä ollut tullut tarjoamaan edes käsipäivää.
Onneksi ei kopeloi olkapäätä, sillä vaikuttaa ihan siltä että USKOVAISET OVAT HUIJAREITA ja tärkeintä on että huijaus saadaan loppumaan ennen kuin se on edes alkanut.
Siis, jokainen, joka on sitä mieltä että uskovaiset huijaavat, pankaa noottia sivuille, niin saadaan rikosilmoituksia aikaiseksi.
Haipolalla on asiaa
8
883
Vastaukset
- uskovainen2
voi sen helposti tehdä, huijata, kun se saa sen kuitenkin vain pyytämällä anteeksi. Oikeasti tunnen aika monia uskovaisia ja myös heissä on joka sortin taapertajaa. Yksi huijasi rahaa muttei joutunut edes linnaan, yks puhuu paskaa lähimmäisistään ja varmana menee taivaaseen omasta mielestään, yksi jäi velkaa mutta maksoi kuin maksoikin velkansa, niin teki myös toinen. Että sillai - eipä noista juuri ilmoituksiin asti ole.
- pidä ollenkaan
paikkaansa esittämäsi väitteet. On tietysti monta tuotetta, joiden tarjonta on luonut kysynnän, mutta se vaatii ehdottomasti erityislaatuisen tuotteen, joka on usein jokin uusi innovaatio. Lisäksi se vaatii jokseenkin paljon markkinointia, mainostusta ja muuta usein rahallista satsausta tuotteen myyjältä.
Otetaan esimerkiksi MOVEn tuotteet. Mikään näistä tuotteista ei todellakaan kuulu niiden joukkoon, jotka pelkällä olemassaolollaan aiheuttaisi kysynnän. Kaikki siellä myytävät tuotteet ja tarjottavat palvelut ovat saatavilla useista useista muista paikoista, joten on mahdotonta, että jokin näistä aiheuttaisi kysyntää tarjontaa enemmän.
Eli tarjonta ei todellakaan luo kysyntää muissa kuin joissakin erityislaatuisissa tapauksissa. VM-yrityksissä myytävät tuotteet ovat kauttaaltaan jokseenkin tavallisia, joten esittämäsi väite ei pidä paikkaansa.
Ja markkinoiden kyllästyminen on todellakin käsite, joka on oikeasti olemassa. Valitettavasti MOVEssakin useat tuotteet ja palvelut ovat sellaisia, joiden markkinat eivät nyt vielä ole kyllästyneet mutta ei todellakaan kaukana siitä. - jaska
>Katso nyt vaikka tätä lausetta, jonka olet
>suoltanut tuonne edelliseen keskusteluumme (jossa
>veit asiat sivuraiteelle heti ensi haarasta):
>siis:
>"onko mahdollista, että jokainen nykyisistä
>verkostomarkkinoijista saa 20 hengen alalinjan ja
>sama toistuu joka vuosi jokaisen myyjän
>kohdalla?"
>Tottakai, hyvä veli.
>Se on mahdollista.
>Ainakin yhtä mahdollista kuin Tommi Evilän
>pituushypyn EM-pronssi.
>MItä ihmeellistä siinä on?
Tässä välissä olisi jo tarvetta voimasanoille, mutta ei niihin saa oikeen tarvittavaa sävyä näin kirjoitettuna.
Hyvä Aladar siinä on se ihmeellinen asia, että se ei ole mahdollista.
Jos phaipolan lauseen muotoilee hieman toisin, niin varmasti tyhminkin ymmärtää. Onko mahdollista, että verkoston koko kaksikymmenkertaistuu joka vuosi? V: Ei varmasti ole muutamaa vuotta pidempään verkoston synnystä.
Viimeisenä liittyneet jäivät taas ilman alalinjaa. - kaukana_
"Liikeidea (Koti Pizza, MacDonalds, jne) on puhtaimmillaan franchising -tuote. Ensin idea ja liikebrandi, sitten vasta ne, mitä se edustaa. Mukaan lähtevät he, joita ala kiinnostaa.
Pysy sinä pois bisneksistä. "
Mitä ihmettä franchising:lla on tekemistä verkostomarkkinoinnin kanssa?! Sinulle on vaan tuputettu hienoa sanaa ja harhaanjohdettu mainitsemalla muita oikeasti toimivia franchising-yrityksiä kuten kotipizza.
Moniko kotipizzan tai mcdonaldsin yksittäisitä franchising-yrittäjistä värvää uusia yrittäjiä alalinjaansa? EI YKSIKÄÄN!
Toki onhan se hienompaa sanoa että olen franchising-yrittäjä kuin että myyn edustajuuksia ja samalla vähän muuta sontaa!- pomomopo
Se olisikin outoa, jos kotipizza-yrittäjä alkaisi värväämään viereisen kukkakaupan pitäjää alalinjaansa: ala sinäkin myymään kotipizzaa :)
No, näinhän verkostomarkkinoinnissa oikeasti tapahtuu... - jajajajaj
pomomopo kirjoitti:
Se olisikin outoa, jos kotipizza-yrittäjä alkaisi värväämään viereisen kukkakaupan pitäjää alalinjaansa: ala sinäkin myymään kotipizzaa :)
No, näinhän verkostomarkkinoinnissa oikeasti tapahtuu...Varmaan alkaisi värväämään, jos tietäisi saavansa osan toisen tekemästä työstä ja sitten myös sen uuden värväämästä jne. Sitten voisikin lopettaa oman pitsojen veivailun ja silti tienaisi saman verran tai enempi tekemättä mitään.
- mopopomo
jajajajaj kirjoitti:
Varmaan alkaisi värväämään, jos tietäisi saavansa osan toisen tekemästä työstä ja sitten myös sen uuden värväämästä jne. Sitten voisikin lopettaa oman pitsojen veivailun ja silti tienaisi saman verran tai enempi tekemättä mitään.
Ehkä alkaisikin, mutta kokonaispitsanmyynti ei viereen pystytetyn kotipitsan myötä kasvaisi vaikka kulut luultavasti kaksinkertaistuisivat.
Lisäksi kukkakauppias alkaisi jossakin vaiheessa kysellä mitä lisäarvoa viereinen kauppias oikeastaan hänelle tuottaa (ts. miksi hänen pitää maksaa viereissä olevalle kilpailijalle).
Siksi verkostomarkkinointimalli ei sovellu kotipitsan tapaiselle pysyvään liiketoimintaan pyrkivälle yritykselle.
- PEELO
suoltamalla ehkä pahinta P*SKAA, mitä olen tällä palstalla koskaan lukenut.
Kiitos.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330820Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764186Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972725Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331892Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5901657- 861593
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751565Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591500Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721245