BISNESURHEILU JÄIHIN

SANOOPI

seuraaja. On selvä, että rajoitteita on löydyttävä, jotta urheilusta kitketään pois epärehelinen rahanhankinta.

Veikkaus Oy on vastuullinen opastaessan suomalaisia pelihelvetteihin. On ehdottoman tärkeätä, että seura, joka on mukana peleissä ja sen pelaajat tai pelaaja tekee rangaistavan teon rahanhimossaan, erotetaan määräajaksi tai toistaiseksi Veikkaus bisneksestä.

Samoin kunnalliset päättäjät salliessaan verovaroin pystyyn pantujen urheilupaikkojen käyttämisen yksityisten henkilöiden, liigajohtajien, uhreilijoiden jne yksityiseen rahan kähmintään. Kunnallisten urheilupaikkojen tehtävänä on ensisijaisesti ja vain kasvattaa suomalaista nuoriso rehelliseen ja pyytettömään liikuntaan. Kunnalliset urheilupaikat on kuitenkin verovaroin pantu pystyyn. Sama tietysti koskee myös verovarojen syöttämistä bisnesurheiluun muutenkin. Bisnesurheilun on hankittava omat urheilukeskuksensa ja vastata kaisesta itse. Näyttää siltä, että yhteiskunnan päättäjät tulevat jälleen syyllisiksi.

Urheiluministerin ei pidä osallisua mihinkään toimintaan jossa mukana on urheiliseurat, joita johdetaan kuten yksityisiä yrityksiä. Sama koskee verovarojen suuntaamista bisnesurheiluun, josta suurimman kaappauksen suorittaa yksityiset henkilöt ja lapset sekä nuoret jäävät nuolemaan näppejään

1

54

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Känä 1

      ERÄÄNLAISTA BISNESURHEILUA ON MYÖS LOTTO.

      LOTTORIVI EI SYNNY ERI SEUROJEN VÄLISISTEN OTTELUIDEN TULOKSESTA, VAAN NÄENNÄISESTÄ SUORASSA TV- LÄHETYKSESSÄ SUORITETUSSA ARVONNASSA. SILTI KUULEE KANSANKESKUUDESSA VAKAVIA EPÄILYJÄ ARVONNAN REHELLISYYDESTÄ.

      SILLÄ RAHANAHNEUS TEETTÄÄ (YLEENSÄ) KAIKKEA MAHDOLLISTA MAAN JA TAIVAAN VÄLISSÄ.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4108
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2921
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe