RUotsissa on Sairaskassa palkannut 300 kyttävirkailijaa jotka jahtaavat sairaita ja köyhiä tai köyhiä sairaita.
Tarkoitukseana on saada sairaat terveiksi ja ilman tuloja tällä tavoin, siis lisätä kurjaliston määrää maassa.
Kehottavat vielä kansalaisiaan ilmoittelemaan toisistaan ANONYYMISTI Sairaskassalle niin että mahdollisimman monella sairaalla olisi tukalat oltavat ja nääntyisivät hengiltä.
Näin se RUotsi nykyisin parantaa sairaat, siihen ei juuri lääkäriä tarvita.
Mikä kauhea valtio tuosta Ruotsista on tullut kun äärioikeisto on päästetty siellä vapaasti temmeltämään sossujen tuella.
Kohta ollaan korvia myöten kusessa.
RUOTSI ON MENETTÄNYT JÄRKENSÄ
5
294
Vastaukset
- ihan noinkaan ole
Ruotsissa on yleisenä tapana "sairastaa" kaikki sallitut päivät vuodessa jotka eivät vielä pudota kesälomaa ja muita etuja.
Joka ei älyä olla saikulla lain sallimaa enimmäismäärää vuodessa pidetään pönttönä.
Tämä asia on FAKTA.
Jos tällaiseen kyttähommaan joudutaan se on tietysti valitettavaa, mutta ei taida olla vaihtoehtoja.- KARVINISTI
Jo 60-luvulla Ruotsissa oli käytäntö, että sairaspäivärahaa sai kunhan vain kävi hakemassa sairaskassan konttorista, muistaakseni ilman mitään paperisotaa. Ehkä ne soitti työpaikalle, en tiedä.
Olin pois töistä muista kuin terveyssyistä, aivan asiallisista kylläkin, ja joku tietävämpi osasi neuvoa käymään kassalla.
Vaikka muistikuvat ovat jo aika tavalla haalistuneet niin luulisin, että muuta kautta olisin saanut enemmänkin korvauksia, mutta kun pysyin sillä rahalla hengissä niin ei tarvittu suurta virkamiesarmeijaa käymään paperisotaa. Luulen että tämä tuli halvemmaksi kuin aivan virallinen marssijärjestys olisi tullut
Meillä sen sijaan paperisota on kunniassa. Minulle myönnettiin eläke. Vaikka virkamieskieli on vaikeata, niin se ei ole mitään virkamiesmatematiikan rinnalla. Eläke maksetaan takautuvasti ja muut tuet peritään takaisin ja hokkus pokkus, minähän olenkin velkaa heti kättelyssä.
Jos se eläke olisi alkanut ensivuoden alusta, niin mitään takaisinperimisiä ja velkoja ei olisi syntynyt. Ehkä se nyt menee lakien mukaan, mutta turhan kiemuraiselta se vaikuttaa.
Aika kolkkoa on virkamieshuumorikin. Eläkkeeni muodostuu kolmesta osasta. Ensin tuli ilmoitus siitä yhdestä kolmasosasta ja että asumistuki loppuu samalla. Verojen jälkeen se kolmasosa olisi mennyt kokonaan vuokraan. Vasta muutamia päiviä jälkeenpäin tuli tieto niistä kahdesta muusta osasta. Kerkisin jo päästellä pitkät rivit ärräpäitä.
No, en tiedä oliko se tahallista, mutta aika tehokasta joka tapauksessa. - redred
No kuulkaahan pikkupojat, eihän se noin mene.
Aivan asiallista siellä Ruotsissakin on sairastelu.
Lääkärintodistus 7 päivästä lähtien j n e.
Kun 300 uutta kyttää laitetaan jahtaamaan sairaita, niin sehän sanoo paljon siitä, mihin maa on menossa.
Luokkaerot kasvaa, köyhät köyhtyy.
Mutta taidattekin kuulua noihin äärioikeistolaisiin, jotka eivät halua maksaa veroja lainkaan.
Ensin tehdään ihmiset sairaaksi ja sitten potkaistaan ne kurjuuteen kärsimään.
TÄmä on RUotsin uusi melodia.
Heikkoja ryhmiä potkitaan päähän yhteisvoimin, vähän niinkuin meilläkin. - varmaa on
redred kirjoitti:
No kuulkaahan pikkupojat, eihän se noin mene.
Aivan asiallista siellä Ruotsissakin on sairastelu.
Lääkärintodistus 7 päivästä lähtien j n e.
Kun 300 uutta kyttää laitetaan jahtaamaan sairaita, niin sehän sanoo paljon siitä, mihin maa on menossa.
Luokkaerot kasvaa, köyhät köyhtyy.
Mutta taidattekin kuulua noihin äärioikeistolaisiin, jotka eivät halua maksaa veroja lainkaan.
Ensin tehdään ihmiset sairaaksi ja sitten potkaistaan ne kurjuuteen kärsimään.
TÄmä on RUotsin uusi melodia.
Heikkoja ryhmiä potkitaan päähän yhteisvoimin, vähän niinkuin meilläkin.Tuollainen politiikka johtaa anarkisten ainesten menestykseen yhteiskunnassa...mihinkä se johtaa?
- redred
varmaa on kirjoitti:
Tuollainen politiikka johtaa anarkisten ainesten menestykseen yhteiskunnassa...mihinkä se johtaa?
YLÖS SORRON YÖSTÄ...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331935Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28850- 69845
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259728Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64710- 10677
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132671- 26644
- 77642
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.200635