Nato - sivarin valinta

Minä uskon, että Suomen liittyessä Natoon maassamme aletaan viimeistään siinä vaiheessa tarkkaan pohtia siirtymistä asevelvollisuudesta vapaaehtoisuuteen perustuvaan palkka-armeijaan.
Nykyinen systeemi on aikansa elänyt eikä se todellakaan ole millään tavoin demokraattinen. Voisiko mikään pakottamiseen liittyvä olla lähelläkään demokratiaa?
15795
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Olet aivan oikeassa.

Äänestä
  • Kuulkaas nyt se NATO ei nvaikuta Suomen armeijan järjestämistapaan mitenkään. NATO maksaa paljon ja palkka-armeija vielä rutkasti lisää. Asevelvollisarmeija on halpa ja sopiva ratkaisu. NATO ei kelpuuta jäsenekseen muuta kuin hyvällä armeijalla varustettuja maita, ei se vapaa-matkustajia halua, eli, että NATO hoitaisi jonkun maan puolustuksen jolla on paska armeija. Siis NATOssa käytetään yhdessä yhteiseksi hyväksi kaikkien hyviä armeijoita, eli Suomenkin armeija saattaa auttaa liittolaismaata kun liittolaismaa auttaa Suomea. Sillä saadaan tehoa ja uskottavuutta lisää puolustukseen ja tehtyä entistäkin kannattamattomammaksi hyökkääminen tänne.
    Siis NATOon ja pidetään vanha kunnon asevelvollisuusarmeija. Johan siellä nyt muutetaan asioita NATO-yhteensopiviksi kovaa vauhtia.

    Äänestä

Hienoa ja täyttä asiaa res. ylivääpeliltä.
Pakottamalla ja alistamalla ei ainakaan saada uskottavaa puolustusta.

Kyllä Suomella olisi muitakin vaihtoehtoja olemassa kuin tämä vanhanaikainen asevelvollisuus. Tästä luovuttaessa poistuisi moni epäkohta tästä maasta kokonaan ja ihmisistäkin voisi tulla suvaitsevaisempia toisiaan kohtaan. Kun ei olisi enää varusmiehiä, sivareita ja totaaleja kinastelemassa keskenään.

Äänestä
  • On todellakin muitakin vaihtoehtoja, mutta kun ei siitä vanhasta tavasta voida sitten päästä millään eroon. Ei vanha koira tavoistaan pääse!

    Äänestä

  • Herää vain kysymys, että missä olisivat Suomen puolustusvoimat silloin? Nykyään kun tuntuu siltä, että nykynuoret vain lihoavat ja istuvat pleikkareiden nettipelien ääressä. Moni olisi varmasti myönteisellä kannalla armeijaan silti, mutta "Ku ei millään jaksais..." Palkka-armeijan myötä veroja nostettaisiin aivan varmasti, kyllä se sen verran kallis juttu on. Ja vielä: Suomen armeijasta tulisi aivan turha ja hydytön, koska eipä sinne kovin moni menisi palkan perässä, kun kerran paljon leppoisampaakin työtä on samalla liksalla, ja Suomin on muutenkin niin pieni maa, että palkka-armeija jäisi niin pieneksi, ettei siitä olisi paljon muuhun kuin poliisin yhteistyökumppaniksi piiritystilanteisiin muutama rauhanturvaaja jossakin päin maailmaa.
    Miksei sitä armeijaa vain VOI käydä? 6-12 kuukautta on ihmiselämässä pieni aika. Ja kun kerran valitetaan, etteivät kaikki sivarit ja totaalit saa tasapuolisesti työtä palveluksensa suorittaneiden kanssa heitä halveksutaan tietyllä taholla jne. niin mikä mahtaa olla sivarin/totaalin todellinen kannuste valinnalleen?
    Ja vielä: aina on joillakin kinaa jostain. Kun yhdestä kinasta päästään yli, tulee tilalle toinen. Kyllä se on huomattu.

    Äänestä

  • Somppi kirjoitti:

    Herää vain kysymys, että missä olisivat Suomen puolustusvoimat silloin? Nykyään kun tuntuu siltä, että nykynuoret vain lihoavat ja istuvat pleikkareiden nettipelien ääressä. Moni olisi varmasti myönteisellä kannalla armeijaan silti, mutta "Ku ei millään jaksais..." Palkka-armeijan myötä veroja nostettaisiin aivan varmasti, kyllä se sen verran kallis juttu on. Ja vielä: Suomen armeijasta tulisi aivan turha ja hydytön, koska eipä sinne kovin moni menisi palkan perässä, kun kerran paljon leppoisampaakin työtä on samalla liksalla, ja Suomin on muutenkin niin pieni maa, että palkka-armeija jäisi niin pieneksi, ettei siitä olisi paljon muuhun kuin poliisin yhteistyökumppaniksi piiritystilanteisiin muutama rauhanturvaaja jossakin päin maailmaa.
    Miksei sitä armeijaa vain VOI käydä? 6-12 kuukautta on ihmiselämässä pieni aika. Ja kun kerran valitetaan, etteivät kaikki sivarit ja totaalit saa tasapuolisesti työtä palveluksensa suorittaneiden kanssa heitä halveksutaan tietyllä taholla jne. niin mikä mahtaa olla sivarin/totaalin todellinen kannuste valinnalleen?
    Ja vielä: aina on joillakin kinaa jostain. Kun yhdestä kinasta päästään yli, tulee tilalle toinen. Kyllä se on huomattu.

    Niinhän ne nytkin koko ajan lihoavat, mutta eikö nuorille voisi antaa asiassa vähän omaakin vastuuta (en ota tyttöjä tässä edes puheeksi, hehän ne huonokuntoisia ovat ja osa jopa lihavia.)

    Niin, miksei sitä armeijaa vain voi käydä? Kyllähän itse kukin voisi nöyryyttää itseään vaikka hyppimällä kadulla alasti tökkien samalla neulalla silmäänsä, mutta miksi jos ei ole pakko?

    Äänestä

  • John Matrix kirjoitti:

    Niinhän ne nytkin koko ajan lihoavat, mutta eikö nuorille voisi antaa asiassa vähän omaakin vastuuta (en ota tyttöjä tässä edes puheeksi, hehän ne huonokuntoisia ovat ja osa jopa lihavia.)

    Niin, miksei sitä armeijaa vain voi käydä? Kyllähän itse kukin voisi nöyryyttää itseään vaikka hyppimällä kadulla alasti tökkien samalla neulalla silmäänsä, mutta miksi jos ei ole pakko?

    Mutta eikö siinä ole nöyryytystä enemmän, kun vetää sivarin tai totaalin leimalla "Vitun hinnti"ä ja "Ei me oteta tommosta töihin"iä puoleensa pitkän pitkän aikaa? Sitähän täällä valitetaan koko ajan. Ei meikäläistä ainakaan huvittaisi. Kukin tekee tietysti asian suhteen miten tahtoo ja näkee asiat miten lystää. Ihan vaan silkasta mielenkiinnosta kysäisin. Niin ja missäs nuori oppii vastuuta, jollei vastuullisissa ja huolellisuutta vaativissa hommissa? Siinä on meinaa jätkällä melkoinen vastuu, kun lyödää kranaatti käteen ja käsketään ampua se sinne mihin käsketään.
    Oli muuten niin hyvä vertaus sinulla että melkein hymähdin. Vastausta tosin en saanut....

    Äänestä

Kirjoitat asiaa, sillä tavoin ratkeaisi tämä inhottava sivarit vastaan intti -ongelma.

Äänestä

Suomen kaltainen yleinen asevelvollisuusjärjestelmä on todellakin jo aikansa elänyt juttu, eikä sitä edes ole enää käytössä muissa Europan maissa.

Lisäksi tämä suomen asevelvollisuusjärjestelmä on kaikkea muuta kun demokraattinen. Mutta nämä asevelvollisuutta kannattavat isänmaalliset oikeistolaiset ovatkin kaikkea muuta kun ihmisoikeuksia, demokratiaa ja oikeudenmukaisuutta suosivia henkilöitä.

Silloin kun kyse on pakottamisesta ja kohtuuttoman pitkistä vankeusrangaistuksista, niin siinä tapauksessa ei ole kyse demokratiasta vaan enemmänkin fasismista. Suomi on edelleenkin ainoa EU-valtio jossa joutuu vankilaan kieltäydyttyään armeijasta ja siviilipalveluksesta.

Tämän asian takia en näe mitään syytä miksi minun pitäisi olla jotenkin ylpeä suomalaisuudestani ja arvostaa tämän valtion puolustamista.

Äänestä

Niin mikä faktinen peruste avaajalla on uskoa mahdollisen NATO-jäsenyyden vaikuttajan kotimaisiin puolustusratkaisuihin.

Muuttuuko pv tehtävä ehkä jotenkin ?

-----------------------------------------------------------

http://thoughtery.blogspot.com/2005/01/asevelvollisuus- ja-laatu.html

"Asevelvollisuus merkitseekin nimenomaan laatua: hyvin koulutettuja ja varustettuja reserviläisiä puolustusvoimiin. Oikeastaan vasta vaativat kansainväliset harjoitukset ja operaatiot ovat avanneet ulkopuolisten silmät tälle tosiasialle. SUOMALAISET JOUKOT OVAT NATONKIN ARVIOIDEN MUKAAN MONIKANSALLISTEN JOUKKOJEN PARHAIMMISTOA, VAIKKA NE KOOSTUVAT 80-PROSENTTISESTI ASEVELVOLLISISTA RESERVILÄISISTÄ. Puolustusvoimain komentajana haluan painokkaasti korostaa, että mitä pitemmälle Suomen puolustusvoimat teknistyvät, sitä enemmän luotamme hyvin koulutettuihin reserviläisiimme. Kerron teille teesini tueksi pienen esimerkin":

"Seurasin joulukuussa Läntisen maanpuolustusalueen sotaharjoitusta, jossa reserviläisistä muodostettu esikunta- ja viestipataljoona huolehti nykyaikaisesta, digitaalisesta tietoliikennejärjestelmästä. Haastattelin erästä reserviläisryhmää heidän panssaroidussa viestiajoneuvossaan. Ryhmä ohjasi ja valvoi tietokoneillaan verkon toimintaa taitavasti. Parissa päivässä he olivat saavuttaneet AMMATTILAISTEN TASON ja olivat innolla kehittelemässä järjestelmään parannuksia. Eikä ihme, sillä yhtä operaattoria lukuun ottamatta kaikki olivat joko TIETOTEKNIIKAN OPISKELIJOITA tai jo valmiita DIPLOMI-INSINÖÖREJÄ. Ainoa poikkeus ryhmässä oli LÄÄKETIETEEN opiskelija, mutta hänkin tuntui hallitsevan järjestelmän täysin sotilaskoulutuksensa pohjalta."

"EIHÄN TÄLLAISESTA OSAAMISPOTENTIAALISTA MIKÄÄN AMMATTIARMEIJA VOI UNEKSIA, eikä meilläkään olisi varaa palkata heitä näihin tehtäviin, eikä oikeastaan tarvettakaan. Puolustusvoimille riittää varmuus siitä, että he ovat aina käytettävissämme, jos käsky käy."


"Suomessa vierailee vuosittain puolenkymmentä ulkomaista puolustusvoimien komentajaa. Haluan aina esitellä kollegoilleni suomalaisen asevelvollisen. Vaikutus on taattu. SILMINNÄHDEN HÄMMÄSTYNEINÄ vieraani ihmettelevät varusmiesten ja reserviläisten KOVAA motivaatiota ja TIETOTAITOA. Mitään kansainvälistä painetta Suomen asevelvollisuusjärjestelmän muuttamiseksi ei ole. Järjestelmämme LAADUKKUUS on tiedostettu. Meidän on vain itse muistettava antaa tunnustusta ja tukea asevelvollisillemme, jotta turvallisuutemme kannalta elintärkeän kansalaisvelvollisuuden arvostus säilyisi."

Äänestä
  • Tottakai puolustusvoimien komentaja puhuu noin. Kuinkas muuten? Ei sitä kuitenkaan ole pakko nielaista. Kannattaa käytää myös omaa järkeä. Oletat varmaan, että kun panet näytille tuon tekstin saat eri mieltä olevat perääntymään.

    Minulle kävi päinvastoin.

    Äänestä

  • moiseen kyllästynyt kirjoitti:

    Tottakai puolustusvoimien komentaja puhuu noin. Kuinkas muuten? Ei sitä kuitenkaan ole pakko nielaista. Kannattaa käytää myös omaa järkeä. Oletat varmaan, että kun panet näytille tuon tekstin saat eri mieltä olevat perääntymään.

    Minulle kävi päinvastoin.

    Mikä olikaan oma faktinen perustelusi asiassa?

    Äänestä

  • edellinen kirjoitti:

    Mikä olikaan oma faktinen perustelusi asiassa?

    Et ole maininnut mitään omaa, lainannut muita. Taidat olla perässäkulkijafasisti.

    Äänestä

  • edellinen kirjoitti:

    Et ole maininnut mitään omaa, lainannut muita. Taidat olla perässäkulkijafasisti.

    Oletin että oma kantani tuli selväksi copypasten myötä mutta jos ei niin erittäin lyhyesti:

    Pv:n tehtävät eivät tule oleellisesti muuttumaan ja eivät ainakaan vähenemään mahdollisen NATO-jäsenyyden myötä. Samoin jäsenyyden hintalapuksi on mainittu summa joka on esimerkiksi viime puolustuspoliittisen selonteon aikaansaamiin säästöihin nähden 3...6 kertainen. Ja säästöjen aikaansaamiseksi kahden varuskunnan sulkemisesta on jo päätetty ja kaksi tullaan vielä sulkemaan.

    Asevelvolisuusarmeijan suorituskykypuoli tuli kaiketi aiemmin selväksi.

    Jatkan muuten perässäkulkemista ja copypastetan pressaehdokkaiden mietteet asevelvollisuudesta uutena topiccina.

    Äänestä

natoon mennään, tarkoittaa se pakollisen asepalveluksen loppumista. Ja se ei ole välttämättä huono asia.

Mielestäni yksin suurimpia ongelmia suomen armeijassa on tänäpäivänä varusmiesten motivaation puuttuminen. Ja mikä on tunnetusti nolla-motivaation syy. Aivan! Pakko, pakottaminen, tee näin tai rangaistaan -meininki.

Vapaaehtoinen armeija tai palkka-armeija olisi silläkin tavoin parempi. Vain motivoituneet menisivät silloin armeijaan, he jotka oikeasti sinne haluaa. Hyvänä plussana myös tämä iän ikuinen sivaripoika vs. inttipoika tappelu loppuisi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


res. ylivääpeli kirjoitti:

Minä uskon, että Suomen liittyessä Natoon maassamme aletaan viimeistään siinä vaiheessa tarkkaan pohtia siirtymistä asevelvollisuudesta vapaaehtoisuuteen perustuvaan palkka-armeijaan.
Nykyinen systeemi on aikansa elänyt eikä se todellakaan ole millään tavoin demokraattinen. Voisiko mikään pakottamiseen liittyvä olla lähelläkään demokratiaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu