ällöistä tuomareista! Kuka tahansam enee lukkoon ja alkaa jännittämään jos vastassa aina on smat tuomiot, ja tosi ilkesti huudettuna.
Jos aina jännittää mitä ne ällöytyksen nyt keksii, vaikuttaa se esiintymiseen ja olotilaan.
Ei kellään ammaatilaisella olkkaan enää keikan ja joka laulun jälkeen tuomaristoa siellä huutelemassa asiattomuuksia.
Kyllä negatiivisenkin palauteen voi antaa asiallisemmin kuin haukkumalla ja kiroilemalla ja kyttyyn lyömällä.
Voisi sanoa että tuomaristo ei ole ammattitaitoinen, sillä he eivät käytttäydy noin.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Miksi sitten Pakarinen ja Tuisku ovat/olivat aivan omassa luokassaan laulutaidoillaan? Kyllä aivan surkea taso tänä vuonna Idolseissa. Hävettää.
vireisesti vaikka kaatokännissäkin. Oletpa aika veikka. Jimi Hedrix soitti skittaansa vaikka pilvenreunalta sitten ja oikein.
Kyllä sun on myönnettävä että rasistiset näkökohdat meni tässä Idolsissa edella laulutaidon.
Silloin ei ole oikea henkilö ko.kilpailuu.
Esiintyvä taiteija ei saa jännittää tai ainakaan näyttää sitä ja yleisöstäkin saa negatiivista palautetta.
Tuomarit on jees. Hyvä testi tulevaisuutta ajatellen, mitä voi odottaa esiintyvänä taitelijana.