Kun katsoin sunnuntaina idols finalistien laulusuorituksia ja sen jälkeen tuomariston kommentteja, eihän siinä voinut kuin järkyttyä. Tuomarit kehuivat heidän täysin hurjia laulusuorituksia mainioksi. Epävireisyydenhän nyt huomaa vähemmänkin musikaalinen ihminen, mutta musikaaliset varsinkin. Lauloivat hyvin maallikoksi, mutta eivät idoliksi. (Tosin muutenkin vastustan tällaista ideaa, että ihminen pääsee näin helposti "huipulle". Jos aikoo oikeaksi tähdeksi, pitäisi se tie mielestäni rakentaa itse pala palalta ensimmäisen musiikkinäytteen lähettämisestä levy-yhtiölle asti. Mutta ei toisaalta mikään ihme, että nykymaailma jaksaa tehdä tällaisestakin viihdettä vaikka rautalangasta vääntäen ja tuoda julkisuuteen osaamattomia henkilöitä)
no kyllä
ewe
2195
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Niin siis hurja,mitä tarkoittaa??? kurja? turha?
Mikä helvetin hurja lauluesitys?
Sehän tarkoittaa että hyvälauluesitys... häh.
Äikän tunneille siitä
kansahan se päättää ketkä siellä loppufinaalissa laulavat. oli semifinaaleissa, jopa finaalissa, mukana myös niitä ihan oikeasti hyviä laulajia, mutta kansa äänesti ja nyt on sitten enää jäljellä nämä kaksi - pelle ja blondi (tosin mielestäni tasan ainoa ongelma katrilla on se vire, mikään muu ei ole vaivannut, ei edes se paljon parjattu esiintyminen). mutta tässähän nimenomaan leivotaan amatööreistä ja harrastelijoista niitä idoleja. esikarsinnoissa muistaakseni pudotettiin ties mitä ammattimuusikoita ja lauluopiskelijoita - täytyy näissä finalisteissa siis jotain "sitä" (ainakin tuomariston mielestä) olla.