Kauppatieteiden maisteriksi työn ohella?

Älkää provoilko tähän ketjuun, kiitos =)

Olen työelämässä vankkumattomasti oleva insinööri, joka on pitkään suunnittellut KTM-opintoja työn ohella. Kiinnostaisi kovasti tietää kauppakorkeakoulussa tai yliopistossa, kuitenkin työssä käyvien ihmisten, mietteitä siitä, onnistuuko työn ja opintojen sovittaminen?

Missään tapauksessa työpaikan uhraaminen opintojen alttarille ei tule kysymykseen. Haluaisin enemmänkin lukea iltaisin/viikonloppuisin kauppaa ja lisätä henkistä pääomaa. Tradenomi/BBA on yksi vaihtoehto, mitä olen miettinyt, jos KTM/KTK käy liian raskaaksi.
51271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Luulisin, että suurin ongelma on kielten kanssa, kun niissä tahtoo olla tietty vakioprosentti läsnäolon suhteen. Myös muilla kursseilla voi olla paljon erilaisia harjoituksia, casetöitä, ym. jotka ovat pakollisia ja näin ollen kurssin suorittamisedellytyksiä. Mutta paljon riippuu tulevasta pääaineestasi.

Varmaa on se, että työpäivän jälkeen (siis työ opinnot) ei unta tarvitse odotella. Olen itse käynyt töissä ja suorittanut viimeisiä opintojani samaan aikaan ja näin opintojen loppuvaiheessa työn ja opiskelun yhteensaattamisen kanssa ei ole ollut mitään ongelmia. Voisit tiedustella työnantajaltasi mahdollista halukkuutta tukea jatkokoulutushaaveitasi.

Äänestä
  • Kiitoksia, tälläisia vastauksia koitin hakeakin ihmisiltä :) Odotin vähintään yhtä "amis piss off"-viestiä :) Nooh, josko tossa vielä ketjuun semmone paukahtaisi ennen jouluaattoa.

    Äänestä

  • kuuma.koira kirjoitti:

    Kiitoksia, tälläisia vastauksia koitin hakeakin ihmisiltä :) Odotin vähintään yhtä "amis piss off"-viestiä :) Nooh, josko tossa vielä ketjuun semmone paukahtaisi ennen jouluaattoa.

    En usko, että mainitsemasi kaltaiset viestit tulisivat oikeilta yliopisto-opiskelijoilta. Kyllä siellä monennäköistä tallaajaa on, mutta keskimäärin ihmiset ovat aika fiksuja ja tuonkaltaista käyttäytymistä ei juuri näe/koe.

    Äänestä

Kieliopinnoissa on melkeinpä läsnäolopakko, joten opintovapaita joudut ottamaan. Pienissä aineissa kuten logistiikka sama juttu - opettajat tuntevat sinut. Rahoitus on kauppakorkean arvostetuin aine ja siellä joutuu tosissaan tekemään töitä.


Massaluennoilla kuten markkinointi ja hallinto ei paljon tarvitse käydä - tentin saa läpi prujuilla ja/tai tenttikirjoilla. Ja ovat melko helppoja - helpompia kuin insinöörin opinnot.

Riippuu siis valitsemistasi aineista paljonko on oltava paikalla.

Kun olet päässyt syventäviin opintoihin niin luennoilla istuminen melkeinpä loppuu. Graduun tarvittavia artikkeleita voit lukea kotoasi käsin kun saat kirjaston käyttäjätunnukset ja ainakin laskentatoimen syventävissä tentitään paljon kirjallisuutta.

Pääainetta ei valita heti ensimmäisenä vuotena. Kannattaa valita jokin insinöörin tutkintoa mukavasti täydentävä ja itseä kiinnostava aine. Insinöörin tutkinnosta voisi kuvitella olevan hyötyä tietojärjestelmätieteissä, liikkeenjohdon systeemeissä ja logistiikassa. Tämä siis kauppakorkeakoulusta.

Jos aiot suorittaa KTM-tutkinnon muualla kuin Helsingissä sekin onnistuu. Tiedän pari insinööriä Jyväskylästä, jotka ovat opiskelleet KTM:ksi. He tosin kävivät samaan aikaan töissä JKL:ssä.

Väittäisin, että insinöörin tutkinnon opinnot ovat jopa vaativampia kuin KTM-opinnot mutta kahdella poikkeuksella: a) tentittävä materiaali on pääosin englanniksi ja menee aikansa ½v-vuosi ennen kuin sen lukemiseen harjaantuu riittävästi. b) gradu on työläämpi kuin insinöörin päättötyö.

Toivottavasti tästä oli jotain hyötyä.

Äänestä
  • Loistavasta ja kannustavasta vastauksesta! Koluan läpi kauppakorkean aineistoa ja meditoin ankarasti keväällä. Katsotaan, josko istuisin Helsingin kauppakorkean sisäänpääsytentissä kesän korvilla :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuuma.koira kirjoitti:

Älkää provoilko tähän ketjuun, kiitos =)

Olen työelämässä vankkumattomasti oleva insinööri, joka on pitkään suunnittellut KTM-opintoja työn ohella. Kiinnostaisi kovasti tietää kauppakorkeakoulussa tai yliopistossa, kuitenkin työssä käyvien ihmisten, mietteitä siitä, onnistuuko työn ja opintojen sovittaminen?

Missään tapauksessa työpaikan uhraaminen opintojen alttarille ei tule kysymykseen. Haluaisin enemmänkin lukea iltaisin/viikonloppuisin kauppaa ja lisätä henkistä pääomaa. Tradenomi/BBA on yksi vaihtoehto, mitä olen miettinyt, jos KTM/KTK käy liian raskaaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu