Aika on ...

Aika on todella monella asialla ja aika oli enollanikin jättää tämä maallinen "telttamaja",kuten uudempi käännös tuon asian ilmaisee.

Eli kun pyysin rukous tukeanne,enoni kipuihin ja siihen,että ehtisin hänet vielä tässä ajallisessa ajassa tavata,niin kirjoittelin myös,että kirjoitan mitä "tuleman pitää".

Muistotilaisuus pidetään ennen joulua ja hän jätti uskossa meidät tänne kilvoituksen tielle ,josta ei tuskatkaan puutu.

Hän on siirtynyt voittajien puolelle,josta saatanakaan ei riemuitse.

Ihmeeksemme hän nukkui hyvin kivuttomasti tuon rajan ylitse,vaikka syöpä olikin jo levinnyt jopa luihin.

Eli kiitos esirukous tuestanne.

Nyt Joulun Herraa odotellessa ja muisto tilaisuutta järjestellessä on vielä ilosanoman aika,kun yhteis työssä saan olla tuon tilaisuuden suhteen.

On ollut paljon opastettavaa,kun nuorille ei ole tuttua tuo jäähyväisten jättö ja sen mukana tuomat surut murheineen.

Harvoinhan sitä hautajaisia ympärilleen kaipaa,vaan kuten sanottu aika on syntyä ja aika on kuolla.
Sanoohan sanakin,että parempi suru-taloon mennä, kuin pito-taloon.

Näin siis enoni jatko-aika päättyi täällä meidän keskuudessa.
4258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kiitos kun kerroit näistä asioista. On lohdullista kuulla, että >>>hän nukkui hyvin kivuttomasti tuon rajan ylitse,vaikka syöpä olikin jo levinnyt jopa luihin.>>>Kiitos tästä kuuluu Jumalalle.

Siunatkoon Jumala nuo muistotilaisuuden järjestelyt ja itse tilaisuuden ja siellä jaettavan Jumalan Sanan. Hautajaistilaisuudessa monen mieli on herkkänä ja Sana voi tulla lähelle. Antakoon Jumala sinulle sopivat sanat kun todennäköisesti siellä puheen pidät.

Äänestä
  • Koska enoni oli minulle yksi esimerkillisimmistä kristityistä,jossa myös Jumalan työ tuli näkyviin monin tavoin.

    Tilaisuus tulee olemaan kyllä puhutteleva,koska serkkuni jo odottavat minultakin tuon hengellisen osuuden osalta paljon,olin pari tuntia eilen juuri tuon asian takia puhelimessakin.

    Minä taas uskon Jumalan antavan oikeat sanat ja rukouksen uskon auttavan tässäkin tehtävässä.

    Serkkuni on minulle luovuttaneet tehtäväksi viedä tuo tilaisuus päätökseen.

    Kiitos etukäteen ,kun muistat tuota tilaisuutta,että Kristus ja hänen valtakuntansa tulisi kirkastetuksi ihmisten sydämmiin ja että sydänten maaperä olisi otollinen vastaan ottamaan sen,mitä Herra tahtoo ilmoittaa minunkin kautta tuolloin.

    Nyt on flunssa pahimmillaan ,joten otan levon kannalta tämän viikon,jos osaan.

    Äänestä

  • frihet kirjoitti:

    Koska enoni oli minulle yksi esimerkillisimmistä kristityistä,jossa myös Jumalan työ tuli näkyviin monin tavoin.

    Tilaisuus tulee olemaan kyllä puhutteleva,koska serkkuni jo odottavat minultakin tuon hengellisen osuuden osalta paljon,olin pari tuntia eilen juuri tuon asian takia puhelimessakin.

    Minä taas uskon Jumalan antavan oikeat sanat ja rukouksen uskon auttavan tässäkin tehtävässä.

    Serkkuni on minulle luovuttaneet tehtäväksi viedä tuo tilaisuus päätökseen.

    Kiitos etukäteen ,kun muistat tuota tilaisuutta,että Kristus ja hänen valtakuntansa tulisi kirkastetuksi ihmisten sydämmiin ja että sydänten maaperä olisi otollinen vastaan ottamaan sen,mitä Herra tahtoo ilmoittaa minunkin kautta tuolloin.

    Nyt on flunssa pahimmillaan ,joten otan levon kannalta tämän viikon,jos osaan.

    En malta olla sanomatta, että kannattaa levätä nyt sen flunssan aikana ja ottaa vähän rauhallisemmin. Paranemista.

    Muistan rukouksin tuota hautajaistilaisuutta. Kiitit jo etukäteen, joten älä enää kiitä tästä. Jumala saakoon kunnian ja kiitoksen rukousvastauksista.

    Hyvää yötä, Jeesus myötä eikä unohdeta rukoustyötä!

    Äänestä

Rukouset on jälleen kuultu ja enosi sai voittajana mennä kivuitta perille.

Jumala sinun veljeni Kristuksessa siunatkoon ja antakoon oikeat sanat ja myös Pyhän Hengen voitelun kun puhut. Sinun puhe on tilanteeseen sopiva koska sinua pyydetään sanomaan enosta muistosanoja.

Minun tälläiset puheet ja kirjoitukset ovat kömpelöitä mutta tahdon siunata sinua!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


frihet kirjoitti:

Aika on todella monella asialla ja aika oli enollanikin jättää tämä maallinen "telttamaja",kuten uudempi käännös tuon asian ilmaisee.

Eli kun pyysin rukous tukeanne,enoni kipuihin ja siihen,että ehtisin hänet vielä tässä ajallisessa ajassa tavata,niin kirjoittelin myös,että kirjoitan mitä "tuleman pitää".

Muistotilaisuus pidetään ennen joulua ja hän jätti uskossa meidät tänne kilvoituksen tielle ,josta ei tuskatkaan puutu.

Hän on siirtynyt voittajien puolelle,josta saatanakaan ei riemuitse.

Ihmeeksemme hän nukkui hyvin kivuttomasti tuon rajan ylitse,vaikka syöpä olikin jo levinnyt jopa luihin.

Eli kiitos esirukous tuestanne.

Nyt Joulun Herraa odotellessa ja muisto tilaisuutta järjestellessä on vielä ilosanoman aika,kun yhteis työssä saan olla tuon tilaisuuden suhteen.

On ollut paljon opastettavaa,kun nuorille ei ole tuttua tuo jäähyväisten jättö ja sen mukana tuomat surut murheineen.

Harvoinhan sitä hautajaisia ympärilleen kaipaa,vaan kuten sanottu aika on syntyä ja aika on kuolla.
Sanoohan sanakin,että parempi suru-taloon mennä, kuin pito-taloon.

Näin siis enoni jatko-aika päättyi täällä meidän keskuudessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu