Tervehdys!
Tahtoisin tietää pazuzu-nimisestä demonista. Esiintyykö se raamatussa, vai onko se mitenkään kytköksissä kristinuskoon. En ole mikään saatananpalvoja, vaan haluaisin yksinkertaisesti sivistää itseäni. Kaikki tieto otetaan vastaan mielihyvin. Eipä sitten muuta, kiitos vastanneille!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Siinä muistaakseni ainakin tuo rumilus esiintyi siellä kaivauksilla.
Mutta Raamatusta tuota sumerialais-akkadialaista tuulten demonien kuningasta ja Handi-jumalan hirviömäistä lasta ei löydy, tai eipähän ainakaan käsittääkseni suoraan käsitellä. Handi taas on pahuuden jumala, käsittääkseni pääpahis.
Tietysti monet panteonit ja pandemoniumit ovat toistensa toisintoja eri kulttuureissa, joten tuon vastaavuus voi olla mahdollisesti käsitelty jossain, tai ollut käsittelemättä.
Suunnilleen kaikki jumaluudet ovat joko nefileitä, langenneita valvojia tai muita voimia&valtoja jotka käyvät ihmisen kanssa haitallista vaihtokauppaa uhreista ja palvonnasta.
Pazuzun on sanottu olleen Lillthia ja Kalia muistuttavan jumalattaren Lamasthuan vihollinen.