ATEISTEILLE - Uskoontulo ja heikkous

kuolemanpelko ja ajatus iankaikkisesta elämästä ovat ne 'pelkokertoimet', joihin ihminen uskonsa lataa. Epäonnistumiset ja loppuunpalamiset elämäntaipaleella antavat näille onnettomille helpon tien olla miettimättä enempää olemassaoloamme, jonka jatkuva pohtiminen ei luonnollisesti ole meille kenellekään tervettä. Heikkoja hetkiähän on meillä kaikilla (esim. suru). Silloin uskikset pyrkivätkin 'saalistamaan'.

>>Mikäs on korrelaatio heikkojen ihmisten ja uskooontulon välillä?

parempi vaihtoehto?

Ääripään ateisti, itseänsä täynnä oleva, luulevainen, täydellisesti itseensä luottava, omia itsekkäitä tarkoitusperiä ajava, vittumainen kiroilija, turpansa pieksijä, persläpi kusipäinen moukka. Minä itse, minun päämääräni, väistykää tieltäni te raukkikset, täältä minä tulen "King Daavid".

Hihhuli uskovainen: Jeesus Jeesus Jeesus, vielä kerran Jeesus. Rauhaa sinulle jeesuksessa, oletko löytänyt jeesuksen, halleluijaa, halleluijaa. Anteeks olemassaoloni, olenhan vain jeesukseni pikkujuoksupoika, anteeksi vain kovasti. Enhän minä pahalla, heh, heh. Lähetän sinulle terveiseni mailaamalla Kor. kirje 2. 24.. 666. jeesus tulee, oletko valmis?

Eiköhän siinä ole ainoastaan kyse siitä että vaihdetaan riippuvuus alkoholista riippuvuuteen uskosta. Kaksin käsin roikutaan omassa uskossa kiinni ja periksi ei anneta vaikka kuinka paljon ristiriitaisia todisteita esitetään uskonnosta ja raamatusta.

Selkeää riippuvuutta minun mielestäni:)

Ihmisellä on psykologinen tarve päästä irti arjesta, vastuusta ja ruumiillisen olotilan tuskasta. Toiset tekevät sitä alkoholilla tai muilla päihteillä, toiset kiihkeän uskomisen avulla.

Ja toiset osaavat ottaa ryypyn silloin tällöin, toiset uhraavat silloin tällöin hetken jollekin rauhaa tuovalle ajatukselle.

Jälkimmäistä ryhmää uskovat yrittävät kosiskella: "se rauha jota arjen keskeltä etsit, on juuri vaphtaja X, ainoa mikä antaa pelastuksen..."

Filosofi siis olen, mutta psykologian sivuaineopeista jäi tällainen mieleen: siis ihmisen tunne siitä, että kontrolloiko hän omaa elämäänsä vai tapahtuuko hänelle asioita, eikä hän voi itse sille mitään.

En muista mistä kontrollintunne tai sen puuttuminen johtuu, kenties kasvatuksesta ja itsetunnosta, mutta pointti on se, että jos ihminen tuntee olevansa toimija omassa elämässään, niin silloin ei ole tarvetta turvata mihinkään ulkoupoliseen voimaan. Jos taas ihmisellä ei tällaista kontrollintunnetta ole, niin hän tuntee olevansa maailman heiteltävänä. Se ilmenee kaikessa. Alkoholi VEI hänet mukanaan, eikä hän koe voivansa vaikuttaa asiaan itse millään tavalla. Ja jos sitten alkoholista pääsee eroon, niin se ei johdu itsestä, vaan siitä että Jumala pelasti hänet.

Ihmiset, jotka eivät tunne voivansa kontrolloida omaa elämäänsä, uskovat kaikkein eniten ulkopuolisiin voimiin. Ja se on tutkittu juttu. Kaikki käy. Kohtalo, horoskoopit, uskonnot...

Ne joilla kontrollintunne on heikko tunnistaa puhetavasta. Jos he menestyvät tentissä, niin se johtuu siitä, että heillä kävi säkä - ei siitä että he olisivat olleet hyviä. Tapahtumat eivät siis riipu itsestä, vaan kaikesta muusta.

Onks täällä jotain psykologia, joka muistais tästä jutusta enemmän?