TUNNETKO VARTIOTORNISEURAN - JEHOVAN TODISTAJAT -JÄRJESTÖN?
Vartiotorniseura, toiselta nimeltään Jehovan todistajat -järjestö, on tunnettu maailmanlaajuisesti ja sitä johdetaan USA:n New Yorkin Brooklynin kaupunginosassa sijaitsevassa päämajasta, Betelistä, käsin. Tämä maailmanlaajuinen organisaatio toimii nykyään yli 200:ssa maassa ja levittää Herätkää ja Vartiotorni -lehtiä n. 20 miljoonan kappaleen kuukausipainoksina.
Järjestön hengellinen johto, hallintoelin, esittää olevansa joukko Jumalan pyhän hengen voiman vaikutuksessa olevia henkilöitä, joille on annettu tehtäväksi jäännöksen kokoaminen ennen viimeisiä päiviä. Se väittää olevan ainoa pelastuksen kanava ja suoraan Jumalan ohjaama maan päällä.
Järjestön kouluttamien "todistajien" tie kulkeee tälläkin hetkellä tuhansien ihmisten koteihin, joissa keskustelua organisaation oppirakennelmasta voitaisiin käydä pienimuotoisesti ja ilman häiriöitä. Tietämättömättömille ihmisille on tarjolla viikoittaista lähiopetusta "valtakunnan julistuksesta".
Mikä on tämän järjestön sanoma? Onko se sama kuin kristinuskon?
Tiesitkö, että kasteen jälkeen henkilön hengellinen ohjaus ja päätäntävalta otetaan ihmiseltä itseltän pois? Järjestön johto, nk. hallintoelin, odottaa jokaisen jäsenen hyväksyvän sen ja vanhimpien käskyvallan koskien heidän hengellistä ja osin yksityistä elämäänsä. Ihminen ei enää ole vapaa, vaan hänen elämälleen asetetaan sääntöjä ja määräyksiä yksi toisensa jälkeen.
Jäsenen tulee osallistua säännöllisiin valtakunannasalien kokouksiin ja osoittavan aktiivisuuttaan järjestöä kohtaan. Henkilö ei ole enää vapaa solmimaan ihmissuhteita keiden tahansa kanssa, vaan häntä saatetaan huomautetaan menettelystään konkun "sisaren", "veljen" tai "vanhimman" kautta. Jäseneltä edellytetään uskollisuutta johdon määräyksiä kohtaan, joissa henkilöltä vaaditaan pidättäytyväisyyttä yhteydenotoissa erotettuja sukulaisia kohtaan (mm. lähisukulaiset, lapset, vanhemmat). Henkilön ei myöskään katsota olevan kykenevä tutustustumaan muuhun kuin järjestön kirjallisuuteen etsiessään hengellisiä vastauksia.
Kaikkea edellä kuvattua järjestön johto kutsuu "rakkaudelliseksi huolenpidoksi".
Jos et tunne entuudestaaan tätä uskonnollista sanomaa julistavaa maailmanlaajuista organisaatiota, ehkä olet kuuluut heistä puhuttavan. Tietämättömyys asioista voi johtaa ihmisen helposti harhaan. Ota siis selvää, mitä järjestö todellisuudessa on ja mitä se väittää opettavansa.
YLEISTIETOA
http://raamattu.cante.net (pääsivu)
http://raamattu.cante.net/jt (yleistietoa; laaja dokumentti)
MISTÄ USKOSTA ON KYSYMYS?
http://raamattu.cante.net/kristinusko/sanoma
http://raamattu.cante.net/kristinusko/suuntaukset
TIETOUTTA UM KÄÄNNÖKSEN LUOTETTAVUUDESTA
http://raamattu.cante.net/um-kirjanen
http://raamattu.cante.net/um-virheet
http://raamattu.cante.net/um-vertailu
http://raamattu.cante.net/um-tutkimus
OPILLISTA TIETOUTTA (Raamatun jakein)
http://raamattu.cante.net/jt-oppi
LISÄTIETOJA
http://www.jttuki.info
http://raamattu.cante.net/jt-linkit
info2
3
480
Vastaukset
- oma kommentti
Koska olen todistaja, niin minun on suorastaan pakko kommentoida väittämääsi, mikä ei pidä paikkaansa.
Minäkin tutkin ennen kasteelle menoa kodissani Raamattua Jehovan todistajien kanssa. Ja se, nimenomaan raamatun sanoma sai aikaan muutoksia minussa ja halun tulla Jumalan palvelijaksi.
Siihen aikaaan olin työtön kun tutkin raamattua todistajien kanssa kerran viikossa noin tunnin.
Mutta yksikseni kotona luin tarkaan raamattua ja mieteskelin ovatko asiat niin kuin minulle kerrotaan. Luin paljonkin eteenäin raamatusta kuin vain ne kohdat jotka olivat tulleet esille tukistelussa. Se toi minulle uskon Jumalan lupauksiin.
Tätä nykyä olen ollut jo vuosia todistaja enkä tunne että minua jotenkin rajoitetaan tai kontrolloidaan, koska sllä tavalla ei toimita.
Kyllä ne raamatun moraalinormit pitävät myös silloin kun emme ole kokouksissa. Eikä siinä sen lisäksi ole mitään kummempia sääntöjä.
Tätä nykyä ole paljon onnellisempi ja tyytyväisempi elämääni kuin aiemmin.- kop kop
> Koska olen todistaja, niin minun on suorastaan pakko kommentoida
> väittämääsi, mikä ei pidä paikkaansa. Minäkin tutkin ennen kasteelle
> menoa kodissani Raamattua Jehovan todistajien kanssa. Ja se,
> nimenomaan raamatun sanoma sai aikaan muutoksia minussa ja halun tulla
> Jumalan palvelijaksi.
Todellisuudessa kotiisi tuli 2 huippuunsa valmentautunutta
myyntihenkilöä, jotka olivat saaneet tehtäväänsä perusteellisen
koulutuksen valtakunnansalien viikoittaisissa kokouksissa, jossa
saarnaamistyöhhöb ja ihmisten kysymyksiin opetellaan vastaamaan.
Oliko mukanasi koskaan keskusteluissa ketään uskovaa kristittyä, joka
olisi tuntenut raamtun sanoman yhtä hyvin kuin todistajat?
voisi kysyä, kuinka puolueetonta tietoa sinulle annettiin näiden
yksityistuntien aikana.
> Siihen aikaaan olin työtön kun tutkin raamattua todistajien kanssa
> kerran viikossa noin tunnin. Mutta yksikseni kotona luin tarkaan
> raamattua ja mieteskelin ovatko asiat niin kuin minulle kerrotaan.
> Luin paljonkin eteenäin raamatusta kuin vain ne kohdat jotka olivat
> tulleet esille tukistelussa.
Kertoivatko kyseiset henkilöt koskaan näiden mainittujen jakeiden
ongelmista? Vai tutkitko vain käytetyn oppikirjas sivuilla ja
järjestön lehtien sivuilla mainittuja jakeita?
Tutkiskelusi oli hyvin systemaattisesti ohjattua, ilman muita vaikutteita.
> Se toi minulle uskon Jumalan lupauksiin. Tätä nykyä olen ollut jo
> vuosia todistaja enkä tunne että minua jotenkin rajoitetaan tai
> kontrolloidaan, koska sllä tavalla ei toimita. Kyllä ne raamatun
> moraalinormit pitävät myös silloin kun emme ole kokouksissa. Eikä
> siinä sen lisäksi ole mitään kummempia sääntöjä. Tätä nykyä ole paljon
> onnellisempi ja tyytyväisempi elämääni kuin aiemmin.
Ei Jumalan, vaan koriisi tule järjestön äänikanava, joka halusi sinun
liittyvät yhdeksi palvelijaksi organisaatioon mukaan.
Värväsitkö aikoinaan uusia jäseniä sanomen kirjallisuuksien tai
keinojen avulla kuin mitä nuo kotiisi tulleet henkilöt?
Itsetutkiskelussa voisit huomata paljonkin samankaltaisuuksia, miten
tehokkaasti järjestö osaa saada ihmiset oman vaikutusvaltansa piiriin.
Itsesensuuri ka kaiken totena pitäminen, kuten mainitsit "enkä tunne
että minua jotenkin rajoitetaan", on jo itsessään osoittamassa miten
vahvasti olet sisäsitänyt vain jäsenille tarkoitetu ohjeet
"Valtakuntannan palveluksemme" julkaisuista.
Jeesus ei Raamtun sivuilla puhu "onnellisesta ja tyytyväisestä
elemästä", vaan hän tuli kusumaan ihmisiä pelastukseen.
Buddhalainenkin on tyytyväinen palvellessaan luomakuntaa ja
onnellinen. Hän ei kuitenkaan pelastu viimeisenä päivänä.
Oletko valmista taristamaan tietosi ja olemaan varma sinulle
ainkoinaan annetuista tiedoista? Jos olet, sinun tulisi tutkia
perustus vielä kerran. - sanoi Jeesus
kop kop kirjoitti:

perustus vielä kerran.Oikeassa olet ei usko pelkästään tuo onnellisuutta ja tyytyväissyttä. Vaikeuksia on myös tottakai. Mutta noin yleensä olen tyytyväisempi ja onnellisempi kuin aiemmin harhaillessani ja etsien jotain, mitä en löytänyt savuisista kapakoista ja alati vaihtuvista seurustelusuhteista. Ja olen sitä paitsi lukenut koko raamatun läpi ja mietiskellyt tarkkaan uskon asioita. Jehovan todistajaksi päädyin, koska olin sitä mieltä, että niistä lukemattomista uskonnoista joita on tarjolla se täytää oikean uskonnon tunnusmerkit. Ja koska Jumala on rakkaus, niin en usko helvetin ikuiseen piinaan. Raamattu ei opeta sitä. Sopisi sinunkin tutkia raamattua niin ehkäpä voisit tulla toisiin ajatuksiin.
Ollessani lapsi olin eräällä leirillä,en muista minkä seurakunnan mutta ei Jehovan todistajain.
Leirillä meille kerrottiin Jeesuksesta ja sen jälkeen oli mahdollisuus mennä erään naisen luo ja ottaa vastaan Jeesus sydämeen. Polvistuimme ja rukoilimme. Sen jälkeen menin huoneesta ulos ja sanoin toisille leirikavereilleni, että olen uskossa tuntuu kevyeltä. Ilmeisesti unohdin tuon uskon koska elämäni on ollut niin mutkikasta ja päädyin Jehovan todistajaksi.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331925- 69842
Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28812Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259724Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64703Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132670- 10664
- 26639
- 77637
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.200627