Kirkko käsittääkseni on ulkopuolella politikoimisen.
Kysyttäessä kirkonmiehet vastaavat kyselyihin - ja silloinkin Kirkon tradition pohjalta. Esim.kun uutta parisuhdelakia rakennettiin, mm.ort.kirkolta kysyttiin tähän mielipidettä. Vastaus oli kielteinen. Muutoin ymmärtääkseni Ort.Kirkko pidättäytyy politikoinnista. Mutta, mutta....
Yllätyksekseni luin Nikean metropoliitta Johanneksen kirjasta "lähimmäiset", että "nykyinen patriarkkamme piti alusta asti selvänä ja joka suhteessa toivottavana, että Suomi pyrkii (euroopan unioniin) mukaan niin varhaisessa vaiheessa kuin mahdollista." (s.226)
Mitä muuta tämä puhe on kuin politikointia?? Huh..
Siinä sai ne ortodoksit jotka kuuluvat EU-kriitikkoihin tai peräti vastustajiin - patriarkalta korvilleen...!!
Jo on aikoihin eletty!!
miksi patriarkka politikoi?
5
648
Vastaukset
- hexapteryga
Selvää politikointiahan tuo on: sekaantumista asioihin, jotka eivät kirkolle millään tavalla kuulu!
Toinen asia on sitten se, onko sitä ollenkaan tarkoitettu suuren yleisön korville eli asian toitottaminen julkisuuteen saattaa olla kirjoittajan ajattelematon lapsus. Kyllähän toki kahdenkeskisissä keskusteluissa voivat kirkonkin edustajat käsitellä poliittisia aiheita.
Itse en mainitsemaasi kirjaa ole lukenut - enkä muuten yhtään muutakaan tämän kirjoittajan opusta, ei sen puoleen.
Yhdyn ajatukseesi: jo on aikoihin eletty. Toisaalta tuollainen ei henkilöitä ja heidän toimintaansa seuranneelle ole mikään yllätyskään, valitettavasti. - ponomari Jerma
...en tiedä niin arvaan. Patriarkka haluaa, että myös Turkki liittyy Euroopan unioniin. Näin uskonnonvapaustilanne paranee Turkissa ja patriarkaatin elo ja olo helpottuu. Jos jollakin on tietoa järkevämmistä syistä niin kertokoon.
- sananvapaus
Miksi ei politikoisi? Patriarkoilla ja muilla kirkkoisillä on tästä pitkät perinteet.
- gibboni
Patriarkka joutuu päivittäin politikoimaan asemansa vuoksi nykyTurkissa. Hän elää puun ja kuoren sekä suurvaltojen politiikan sisällä. Hän on hengellinen johtaja, muttei maallinen.
Mielestäni patriarkka voi sanoa oman mielipiteensä vaikka EU:sta eikä se ole mitenkään pahasta. Jos jokus eu:ta vastustikin, niin mitä sitten? Se oli hänen mielipiteensä, ei kirkon, eikä kenenkään muun mielipide.Patriarkka ole yhtä kuin kirkon mielipide. Kirkossa voidaan olla monista asioista montaa mieltä.
Kirkon virallinen kanta perustuu apostolien kanoneihin ja Raamatun ohjeisiin. Siellä ei EU:sta puhuta, muistaakseni...- hengellisenä johtajana...
..on keskeinen ja sitä kuunnellaan. Patriarkka ei ole vain siviilihenkilö vaan hänen mielipiteensä vaikuttaa varsin laajalle. On muistettava, että alunperin luostari (munkki- ja nunnalaitos)syntyi protestina sille, että kirkko ja maailma "yhdentyivät" liikaa. Kirkko kun "ei ole tästä maailmasta." Kirkko siirtyi juuri tämän vuoksi ottamaan johtajansa luostareista, sillä he ovat askeetteina vähemmän alttiita korruptiolle ja muulle maailman politiikan nuoleskelulle. Patriarkka on munkkina sitoutunut tähän samaan jatkumoon. Ymmärrän hänen huolensa hankalassa Turkin poliittisessa asetelmassa. Jos hän haluaakin ajaa Turkin Eu-jäsenyyttä (joka ei kylläkään ole munkin tehtävä!!), niin pidättäytyköön kommentoimasta Suomen poliittisia linjanvetoja. Minulla kyllä romahti arvostus patriarkkaan. Hän tuntuu olevan enemmän kiinnostunut politisoinnista kuin Kirkkoperheemme hengellisen alennuksen tilan nostamisesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330728Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764141Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972714Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1321879Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5901654- 861584
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751561Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591488Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721238