Outo muisto

tuosta tuli mieleeni Jeesuksen kertomus laupiaasta samarialaisesta.
varmasti useimmille tuttu kertomus.

Eiväthän toki he ole sen pahempia ihmisinä kuin muutkaan. Eihän kaikista erotetuista, tai eronneista tule vastustajia. Tunnen itsekkin pari eronnutta, jotka edelleenkään eivät puhu pahaa todistajista. Erotessaan he sanoivat etteivät itse jaksaneet/halunneet elää raamatun käskyjen mukaan, eivätkä halunneet mustata käytöksellään toisten todistajien mainetta.
Toinen heistä on sukulaiseni ja tapaan häntä joskus erilaisissa juhlissa. Kumpikin kohtelemme toisiamme hyvin. Toiseen törmään joskus viran puolesta ja asiallisesti toimien kaikki sujuu hyvin.

Yleensähän on niin, että jos yksi todistaja kännää tai käyttäytyy huonosti, niin ne on kaikki juoppoja ja huonokäytöksisiä.( tällä en nyt tarkoita tätä keskustelu palstaa, vaan puhun kokemuksesta,) ja sama sääntö ei sitten pädekkään enään kirkkoon kuuluvien kohdalla.
Voitas varmaan puhua monessakin asiassa yleistämisestä, niin todistajien kuin eronneitten/erotettujen yhteydessä. Todelliset luopiot eli vastustamaan ryhtyneet ovatkin sitten toinen juttu, heitähän tälläkin palstalla on. Varmasti hekin silti olisivat rientäneet auttamaan mainitsemassasi tapauksessa, samoin kuin todistajatkin olisivat tehneet, vaikkeivat muuloin keskenään vietäkkään aikaansa.

Mistähän johtuu että lapset ajattelevat tuolla tavoin. Jos aikuiset antavat ymmärtää että hauki on kala se sitten on kala eikä pysty muuntumaan muuksi. Pienenä se vitsa on väännettävä, on osattava käyttää auktoriteetti ylivoimaa.

Noh, toivottavasti salin ulkopuolinen elämä on näyttänyt että mustan ja valkoisen väliltä löytyy sävyjä, eikä vain valtakunnansalin tiiliseinä.

pitänyt jätää kuolemaan? Outoa ajatustapaa. Tyypillistä jehovantodistajille, jotka ovat jo lapsesta asti aivopestyjä. Kai nyt jokainen ihminen auttaa ihmistä hädässä, paitsi ehkä jehovantodistajat. He ajattelisivat vain, että kas, kas, siinä yksi luopio. Ei auteta. Antaa mokoman kuolla. Missä on todistajien lähimmäisenrakkaus?