Mihin uskontoon

tämä kuuluu?

Ihan asiallisia vastauksia toivoisin tähän.
Eli oon tässä aikani mietiskellyt että mihinkähän uskontoon nämä mun ajatukset/aatteet kuuluvat, kun
uskon eräänlaiseen uudelleensyntymiseen; esimerkiksi eläin syntyy uudelleen uutena hahmona maan pinnalle. Mielessäni pyörii myös ajatus siitä, että meille läheiset eläimet/ihmiset valvovat ja huolehtivat meidän vielä hengissä olevien ihmisten elämästä. Joskus olen tullut ajatelleeksi että nämä jo "kuolleet" ihmiset ja eläimet pystyvät tietyin tavoin viestittämään olemassaolostaan, esimerkiksi ihan konkreettisesti tiputtamalla esineen jne.
Ihan mielenkiinnosta kyselen, ja olis myös mukava keskustella samankaltaisten kanssa jos jokin erityinen yhteisö samoinajatteleville on.

8

283

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • PgUp
    • sol_niger

      itse..
      http://www.beliefnet.com/story/76/story_7665_1.html

      Minusta näkemyksesi muistuttaa jotain new age, tai intialaisperäistä näkemystä.

      Laitankin tähän pienen tutkailun liittyen jälleensyntymään, jos haluat tietää lisää siitä ja sen alkuperäisestä käsittämisestä.

      Normaalisti kyseessä on toiveikas, tai riippuen henkilön omastatunnosta, myöskin epätoiveikas näkemys. Jossa maailmaan jatketaan syntymistä eri muodoissa. Tähän maailmaan leipiintyneelle se voi olla erinomaisen kova pala, siinä missä toiselle se merkitsee uutta mahdollisuutta. Joka tapauksessa, kyseessä vajavaisesta tiedosta johtuva virhepäätelmä, joka ei lopulta ole edes moraalisesti kovinkaan hyvä asia nimittäin, parannuksenhan voi tehdä sitten tulevassa elämässä.

      Kun perehdytään ko. käsityksen juuriin, voidaan todeta että nimeomaan materialistiselta kannalta se on oikein validi näkemys, pysyyhän energian määrä vakiona, olomuodosta riippumatta. Kun taas mitään mielekästä tai järkevää perustetta spiritualistisella tasolta se ei tarjoa. Chandoya-Upanisadissa kerrotaan, että kun atman (sielu, tai pikemminkin energia) on asunut jumalien luona hyvien tekojensa edellyttämän ajan, hän palaa takaisin avaruuteen, josta hän siirtyy tuuleen, muuttuen ensin savuksi, sitten sumuksi, pilveksi, sateeksi ja syntyy riisinä, ohrana, puuna tai papuna. Kun joku mies sitten syö kasvissa elävän sielun ruokanaan, sielu voi siirtyä siemennesteen mukana uuteen kehoon ja syntyä ihmiseksi. Jos sielu on viettänyt hyvää elämää, se voi syntyä korkeaan kastiin; huonoa elämää viettänyt voi syntyä kastittomaksi tai jopa koiraksi tai siaksi. Tosin uushindulaisuudessa esiintyy myös ajatus, että ihminen ei voi syntyä eläimeksi, mutta tämä käsitys on tutkijoiden mukaan lähtöisin teosofiasta.

      Entä mitä ovat Upsanisadit? Kyseessä ei ollut vanhin hindulaisuuteen pohjautuva kirjallisuus, mutta kun ne kehittyivät bramana-kirjallisuuden jatkoksi, tuli niistä pian niin tärkeä osa veda-kirjallisuutta, että jotkut koulukunnat alkoivat opettaa juuri niiden olevan Vedojen täyttymys, se päämäärä, jota kohti muu kirjallisuus tähtäsi. Upanisadeissa esiintyi myös aikaisemmin tuntematon oppi sielunvaelluksesta ja Atmanista kaikkiykseytenä.

      Mistä sielunvaellusoppi tuli Upanisadeihin? Tutkijoiden käsitykset vaihtelevat tässäkin asiassa, mutta useiden mielestä se on joka tapauksessa syntynyt pappiskastin ulkopuolella; ehkä saaden joko suoraan tai välillisesti vaikutteita egyptiläisistä vainajakulteista.

      Näin ollen sielunvaellusoppi on vallan epämääräisesti perusteltu, ja epämääräisellä pohjalla, mikä johtunee siitä että valittu kansa sai tarkimman ilmoituksen, ja muilla saattoi olla tiedossaan vajeita, tai arvailuja. Onkin mahdollista että energian määrän pysymistä vakiona, ja kierrätystä eri aineen olomuotoihin pidettyä muinaista oppia pidetäänkin koko sielunvaelluksen pohjana.

      Vastatodisteena, epäjohdonmukaisuutena ja ongelmana ko. näkemyksessä onkin se kun jälleensyntyminen ja sielunvaellus edellyttävät kuolematonta sielua, voidaan huomata esim. että maya-filosofian omilla päätelmillä voidaan osoittaa, ettei sielu ole ikuinen:
      Nimittäin, jos sielu on ikuinen itsessään, on se silloin ajallisesti rajaton, joten sillä täytyy olla rajaton potentiaali, kuten Jumalalla. Sillä jos se on rajaton yhden ominaisuutensa puolesta, sen täytyy olla rajaton kaikkiin muihinkin ominaisuuksiinsa nähden. Hieman absurdia olisikin ajatella, että se yhdessä ominaisuudessaan olisi rajaton ja kaikissa muissa rajoitettu. Kokemuksesta tiedämme, että inhimilliset ominaisuutemme ovat rajoitetut. Sen takia myös sielu on ajallisesti rajoitettu, ja ainoastaan panenteistisesta armosta koossa pysyvä olento. Tai jos tarkkoja ollaan, olisi parempi sana henki, sillä sielu on lähinnä elämänvoima, silta lihan ja hengen todellisuuden välillä. Tässä tapauksessa mitä tulee hindulaiseen esimerkkiin, voisimme puhua energiasta.

      Joten opetus karmasta, sekä sen vaikutuksista ”tuleviin elämiin” tuleekin nähdä nyt eri valossa. Tai sitten ensikertaa kirkkaimmassa valossa vuosituhanten harhakäsitysten jälkeen. Koska on vain yksi elämä tämän maan päällä, tulee silloin luonnollisesti ongelma että mitä ollaan tarkoitettu karman (syyn ja seurauksen) suhteen vaikuttajana ennemmin tahi myöhemmin? Elämät, tulee käsittää minieläminä, yhteen elämään sisältyvinä elämänvaiheina. Ja koska teot kiertävät ennemmin tai myöhemmin eteen, voidaankin sanoa että ratkaisut ja teot elämänvaiheissa vaikuttavat karman lailla tuleviin elämänvaiheisiin. Aivan kuten on sanottu elämien vaikuttavan tuleviin elämiin, nähdään tämä näkemys näin realistisemmin. Mutta koska on tulevakin maailma, ja tämä maailma on sen rinnalla illusorinen kuoleman varjon laakso, täytyy muistaa että lopullinen oikeus tapahtuu vasta tulevan maailman kynnyksellä, viimeisellä tuomiolla.

      • PgUp

        Ja tämänkin copypasten alkuperäisenä lähteenä on ilmeisesti varsin vannoutunut kristitty.

        Kopioitaessa olisi kohteliasta mainita lähde ja kun tässä tapauksessa kysyjä vielä pyytää asiallisia vastauksia, olisi myös kohteliasta ilmoittaa jos vähänkin epäilee lähteen tekstin olevan kirjoittajan uskomusten värittämiä... Peltosen lähteiden puolueellisuuteen en ota kantaa.

        http://www.qnet.fi/mpeltonen/hindu.htm


      • sol_niger
        PgUp kirjoitti:

        Ja tämänkin copypasten alkuperäisenä lähteenä on ilmeisesti varsin vannoutunut kristitty.

        Kopioitaessa olisi kohteliasta mainita lähde ja kun tässä tapauksessa kysyjä vielä pyytää asiallisia vastauksia, olisi myös kohteliasta ilmoittaa jos vähänkin epäilee lähteen tekstin olevan kirjoittajan uskomusten värittämiä... Peltosen lähteiden puolueellisuuteen en ota kantaa.

        http://www.qnet.fi/mpeltonen/hindu.htm

        et tule löytämään tuota minun omista arkistoista otettua tekstiä kyseisestä osoitteesta, sen sijaan löydät sen täältä jo aiemmin esitettynä.

        Vai koetko plagioinniksi A. yhteiset lähteet B. yhteisen aiheen?
        Mistään muusta ei ole kyse jos keskustellaan jonkin uskonnon ja sen oppien sisällöistä, eri asia on tulkinnoista ja selityksistä.


      • PgUp
        sol_niger kirjoitti:

        et tule löytämään tuota minun omista arkistoista otettua tekstiä kyseisestä osoitteesta, sen sijaan löydät sen täältä jo aiemmin esitettynä.

        Vai koetko plagioinniksi A. yhteiset lähteet B. yhteisen aiheen?
        Mistään muusta ei ole kyse jos keskustellaan jonkin uskonnon ja sen oppien sisällöistä, eri asia on tulkinnoista ja selityksistä.

        "Vai koetko plagioinniksi A. yhteiset lähteet B. yhteisen aiheen? "

        Se ei vielä ole plagiointia, mutta plagioinniksi se muuttuu, kun löytyykin kokonaisia kappaleita täysin identtisinä (kaksi kappaletta näin pikaisesti tutkittuna).

        Eipä sillä nyt silti paljon merkitystä ole; kyllä sitä copypastea on vähän virallisemmissakin tutkielmissa ollut ilman lähdemerkintöjä...

        Noiden päätelmien loogisuus vain ylittää oman käsityskynnykseni, jos siis oletetaan kirjoittajan mielestä olevan mahdotonta koostaa vastaavalla tavalla hänen omasta uskostaan "epämääräisellä pohjalla" olevia dogmeja.


      • sol_niger
        PgUp kirjoitti:

        "Vai koetko plagioinniksi A. yhteiset lähteet B. yhteisen aiheen? "

        Se ei vielä ole plagiointia, mutta plagioinniksi se muuttuu, kun löytyykin kokonaisia kappaleita täysin identtisinä (kaksi kappaletta näin pikaisesti tutkittuna).

        Eipä sillä nyt silti paljon merkitystä ole; kyllä sitä copypastea on vähän virallisemmissakin tutkielmissa ollut ilman lähdemerkintöjä...

        Noiden päätelmien loogisuus vain ylittää oman käsityskynnykseni, jos siis oletetaan kirjoittajan mielestä olevan mahdotonta koostaa vastaavalla tavalla hänen omasta uskostaan "epämääräisellä pohjalla" olevia dogmeja.

        "Se ei vielä ole plagiointia, mutta plagioinniksi se muuttuu, kun löytyykin kokonaisia kappaleita täysin identtisinä (kaksi kappaletta näin pikaisesti tutkittuna)."

        Uskonnollisia tekstejä, ja niiden sisältöjä käsittelevät tekstit ja tiivistelmät harvemmin omaavat mitään suurta tekijänoikeudellista painoa.
        Erityisesti näin iltapäivähuvituksiin liittyvällä palstalla asiaa ei aina jaksaisi kirjoittaa kahteen kertaan, jos se on jo kerran sanottu kyllin hyvin. :)


    • Saag Paneer

      Olet supisuomalainen shamaani!

      Syystä tai toisesta löydät näiltä palstoilta hengenheimolaisesi parhaiten Magia -palstalta. Tule sinne keskustelemaan!

    • opiskelija

      Spiritualistit ainakin uskoo, että henkimaailmaan siirtyneet läheisemme ja myös lemmikkimme pystyvät ilmaisemaan itseään sieltä.

      Uskovat myös jälleensyntymään ja myös siihen, että eläimetkin syntyvät uudestaan koko ajan kehittyen, mutta ovat ryhmäsieluja, joskin jotkut eläinlajit lopulta syntyvät myös yhtenä sieluna, kunnes tarpeeksi kehityttyään voivat syntyä seuraavassa elämässä ihmiseksi.

      Ihminen ei kuitenkaan synny enää eläimeksi, jos siis ihmisenä on jonkin elämän elänyt.

      Kovin paljon spiritualistit eivät julista tätä jäleensyntymisjuttua julkisuudessa, mutta olen ollut Henkinen Kehitys ry:n jäsen, joten tuttua juttua siksi.

      Meediotilaisuuksia myös pitävät. Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen myös uskovat.

      Googlettamalla saat lisätietoja ainakin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1935
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      850
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      845
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      728
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      710
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      677
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      671
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      644
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      77
      642
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      200
      635
    Aihe