sananvapauden voi unohtaa

KL88

”Itkuvirret sananvapaudesta voi tässä yhteydessä unohtaa heti alkuun. Yliopisto ei ole demokratia.” Toteaa Tampereen yliopiston akatemiatutkija Matti Hyvärinen Helsingin Sanomissa (10.12.). Moisen purkauksen aiheutti se, että Pentti Linkola oli saanut esittää mielipiteitään Tampereen yliopiston julkaisussa Aikalainen (20:2005). Linkola oli esittänyt, että ns. natsismin suurin synti oli hävitä toinen maailmansota. Tätä Hyvärinen ei siis sulata ja julistaa sananvapauden ja demokratian pannaan, ainakin Linkolan osalta.
Omalta osalta täytyy myöntää, että ei Linkola mielestäni täysin väärässäkään ole. Kun katsoo niitä valtioita jotka Saksan rikoksista ihmisyyttä vastaan tuomitsivat, niin eivät ne pulmusia itsekkään olleet. Neuvostoliiton aikaansaama inhimillinen kärsimys ei jää kakkoseksi ns. Natsi-Saksan aikaansaamalle, Iso-Britannia ja Ranska vanhoina siirtomaa isäntinä ovat myös kantaneet kortensa kekoon inhimillisen kärsimyksen lisääjinä ja eikä USA siinä työssä kovin huono edelleenkään ole.
Olisikin mielenkiintoista tietää, onko Matti Hyvärinen sitä mieltä, että demokratia ja sananvapaus on lakkautettu kaikilta sotarikoksiin syyllistyneiltä ja heidän tukijoilta vain ainoastaan sodan hävinneiltä osapuolia ymmärtäviltä.

9

489

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • johannes19

      Kun tismalleen saman viestin pääsee lukemaan kahdessakin eri keskustelussa, alkaa ihmetellä, josko "massapostituksen" raja olisi tullut ylitetyksi. Toisaalta, minua ei haitta yhtään, että tämä viesti tulee vastaan sananvapaus-keskustelussakin. Nimenomaan tännehän tämä viesti kuuluu.

      En ota kantaa siihen, kuka on "suurin epäpulmunen", mitä tulee rikollisuuteen ihmisyyttä vastaan. Moinen on aivan turhaa, sillä murhaajasta ei tule murhaajaa kummempaa, vaikka havaittaisiin olevan monta muutakin murhaajaa.

      Otan kantaa siihen, että Pentti Linkolan ei muka pitäisi saada esittää mielipiteitään esimerkiksi Tampereen yliopiston julkaisussa Aikalainen. Ei ajatus sananvapaudesta sisällä sitä, että jotkut ovat vapaampia sanomaan kantansa kuin toiset! Ei perkele! Matti Hyvärinenhän on tässä suorastaan "eläimellisen vallankumouksen" linjoilla: kommunistinen, komparatiivinen tasa-arvo: kaikki ovat kyllä tasa-arvoisia, toiset vain ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.

      Mitä itse Linkolan lausuntoon tulee, ei minun tarvitse samaa mieltä olla. Ja mitä tulee Saksan edustajien tuomitsijoiden osittain kyseenalaiseen oikeuskelpoisuuteen, niin eikö jokaisen sodan päätteeksi vallitse "voittajan" oikeus? Kaikkihan häviävät, mutta se, joka on hävinnyt vähiten ja saa toisen osapuolen antautumaan joko surkein ehdoin tai ehdoitta, on yleensä "voittaja", jonka pillin mukaan tanssitaan. "Voittajan" ei tarvitse vastata teoistaan. Jos Saksa olisi voittanut, luulisiko nimimerkki KL88 sotaa seuranneiden oikeudenkäyntien olleen yhtään sen reilumpia? Tuskinpa Hitlerin käskystä esimerkiksi juutalaisia, mustalaisia, vasemmistolaisia, sotavankeja ja homoja teollisesti tuhonneita olisi rikoksista ihmisyyttä vastaan tuomittu. Heidäthän olisi palkittu!

      Kun on kuin on, hävinnyt joutuu nöyrtymään "oikeuden" edessä - ja "voittaja" ei vastaa teoistaan kuin Jumalalle. Jos sillekään. "Minä olen A ja O", sanoo Herra Jumala, joka on ja joka oli ja ja joka tuleva on, Kaikkivaltias.

      • ole massa

        10 olisi

      • johannes19
        ole massa kirjoitti:

        10 olisi

        "Jos olet lähettänyt saman viestin usealle eri palstalle eli tehnyt ns. massapostistusta, poistetaan viestit kaikilta palstoilta, jonne ne eivät kuulu."
        -Suomi24

        Suomi24:n säännöissä puhutaan saman viestin lähettämisestä usealle eri palstalle; säännöissä ei puhuta sanaakaan siitä, kuinka monelle eri palstalle sama viesti tulee lähettää, jotta se määriteltäisiin massapostitukseksi.

        Sysäänpä hetkeksi kuitenkin säännöt sikseen ja tuon esiin toisenkin näkökulman: keskustelun etsijä suoraan sanoen vittuuntuu, kun havaitsee sanasta sanaan saman viestin olevan palstalla kuin palstalla. Tässä yhteydessä kyse ei ole suurestakaan vitutuksesta. Nimimerkillä KL88 oli jotain asiaakin, olkoonkin, että asiaa tuotiin julki palstoilla, joille se ei kuulunut. Harmillisimpia ilmestyksiä ovat parin lauseen mittaiset "totuuden torvien" töräykset, joita ei viitsi edes kommentoida. Niitä ilmestyy palstoille kuin palstoille, jolloin asialliset keskustelut "häviävät" uudempien alapuolelle keskustelulistassa. Moinen toiminta vaikuttaa jo tahalliselta, tarkoituksellisen turhalta. Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Massapostituksen lukua ei voi - ymmärrykselläkään - laskea!

      • johannes19
        johannes19 kirjoitti:

        Jos kokee kirjoituksensa niin mainioksi, että useampikin keskustelu siitä voisi rikastua, voi tehdä seuraavia toimenpiteitä:

        -miettiä, mikä on keskeinen "runko" tai ajatus;
        -ottaa tämän käyttöön siten, että ikäänkuin lisää "ympärille" tai sisäpuolelle asiaa, joka tekee siitä kyseisen keskustelun aiheen kannalta relevantimpaa;
        -mainittujen toimenpiteiden jälkeen postittaa.

        Välillähän tulee joitain ylettömän hyviä - tai hauskoja - "pointteja", joita voisi useampaankin yhteyteen liittää, jotta useammat niistä osallisiksi pääsisivät. Tässäkin keskustelussa sellainen oli. Ja se suuri kaupunki meni kolmeen osaan, ja kansojen kaupungit kukistuivat. Ja se suuri Babylon tuli muistetuksi Jumalan edessä, niin että hän antoi sille vihansa kiivauden viinimaljan. Ja kaikki saaret pakenivat, eikä vuoria enää ollut.

        Mainittakoon silti vielä ikäänkuin "kertauksen vuoksi", että esimerkiksi osuvan sananvapauteen liittyvän "pointin" ymppääminen rasismikeskusteluun sanasta sanaan samanlaisena ei palvele keskustelua.

      • Rongoteus
        johannes19 kirjoitti:

        "Jos olet lähettänyt saman viestin usealle eri palstalle eli tehnyt ns. massapostistusta, poistetaan viestit kaikilta palstoilta, jonne ne eivät kuulu."
        -Suomi24

        Suomi24:n säännöissä puhutaan saman viestin lähettämisestä usealle eri palstalle; säännöissä ei puhuta sanaakaan siitä, kuinka monelle eri palstalle sama viesti tulee lähettää, jotta se määriteltäisiin massapostitukseksi.

        Sysäänpä hetkeksi kuitenkin säännöt sikseen ja tuon esiin toisenkin näkökulman: keskustelun etsijä suoraan sanoen vittuuntuu, kun havaitsee sanasta sanaan saman viestin olevan palstalla kuin palstalla. Tässä yhteydessä kyse ei ole suurestakaan vitutuksesta. Nimimerkillä KL88 oli jotain asiaakin, olkoonkin, että asiaa tuotiin julki palstoilla, joille se ei kuulunut. Harmillisimpia ilmestyksiä ovat parin lauseen mittaiset "totuuden torvien" töräykset, joita ei viitsi edes kommentoida. Niitä ilmestyy palstoille kuin palstoille, jolloin asialliset keskustelut "häviävät" uudempien alapuolelle keskustelulistassa. Moinen toiminta vaikuttaa jo tahalliselta, tarkoituksellisen turhalta. Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Massapostituksen lukua ei voi - ymmärrykselläkään - laskea!

        stikatkoon ekan stemun. Kuule Johannes: Ecce Homo!

      • puun kaatanut

        Muistelenpa että joskus suomen käräjäoikeudenkin tuli tehdä päätös asiasta; Muuan mies oli naapurilta saanut luvan kaataa "muutaman puun" tarpeiksiin naapurin mailta. Niin mökin mies oli mennyt ja tempaissut 30 runkoa nurin ja vienyt mennessään.Tästä omistaja tietenkin äkämystyi ja nosti elämän ja syytteenkin peräti. Hävisi kuitenkin...30 vastasi muutamaa...

        Eli kaikki on suhteellista. Jos naapurilla on 10 000 runkoa niin voidaan olettaa että 30 on muutama, ja jos viestejä satoja tuhansia niin massa on varmaan tuhansia..VAI?

      • johannes19
        puun kaatanut kirjoitti:

        "Eli kaikki on suhteellista. Jos naapurilla on 10 000 runkoa niin voidaan olettaa että 30 on muutama, ja jos viestejä satoja tuhansia niin massa on varmaan tuhansia."
        -puun kaatanut

        Miksei?

        Kaikki on suhteellista. Tästä faktasta iloinnevat lähinnä ne, jotka kaatavat runkoja. Jos katsotaan niitä, jotka hyötyvät "suodatuksesta" ja jotka vainoavaisivat Elbert Einsteinia muuten kuin suhteellisuusteoriansa tähden, oltaisiin "toisilla vesillä".

        Jospa kuitenkin tässä sinun kaatopolitiikassasi otettaisiin kantavaksi ajatukseksi se, että kaataisit argumentoiden edes yhden kanssasi eri mieltä olevan tapauksen... Jos siihen kykenet, ajattele sitten useita kymmeniä. Jos et siihen kykene, älä ajattele ensimmäistäkään! Tässä on viisaus. Jolla viisaus on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku.

        ole vielä syntynytkään joka argumentoiden ensimmäistäkään eri mieltä olevan kaataisi. Ihmisen mieli on mahtava ja muuttuva ja siihen ei pysty edes sinun ihmisen luvun laskentakaavan osaava olento. Peto löytyy sieltä mistä päästät ulos kaiken sen töryn ja paskan joka loukkaa ensimmäistäkään ihmistä. Jos pystyt elämään niin ettet ketään "kaada" tai haavoita tai muutoin loukkaa olet paikkasi ansainnut. Sieltä mihin olet itsesi toivonut löytäväsi.

        Mieleni minun tekevi, aivoni ajattelevi..siinäpä ristiriita...

        "Peto löytyy sieltä mistä päästät ulos kaiken sen töryn ja paskan joka loukkaa ensimmäistäkään ihmistä."
        -puun kaatanut

        Aivan! Tässä on viisaus.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1935
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      850
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      845
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      728
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      710
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      677
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      671
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      644
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      77
      642
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      200
      635
    Aihe