Tämä alla oleva kirjoitus on lainattu eräästä kirjasta, jossa ainakin minun mielestäni hyvin selitetään Aukko-teoria (tarkoittaa luomisen alussa olevia pitkiä aika-jaksoja).Sekä miksi on löydetty ihmiskuntaa vanhempia fossiileja. Evoluutio selittää nämä eläinkunnan jäännökset ihmisten esi-isiksi harhaan johtavasti. Tämä teoria selittää miksi maapallo on vanhempi kuin ihmiskunta. Ja miksi eläimillä on pitempi historia kuin ihmisillä.
1.ENNEN AADAMIA JA EEVAA MAA OLI ASUTTU SIKSI MAA ON VANHEMPI KUIN IHMISKUNTA
Enkeliolennot asuttivat maan miljoonia vuosia sitten, ennen suurta hävitystä, ennen kuin maasta sanottiin että se "oli autio ja tyhjä" . Apostoli Pietari 2 Piet.3:6 puhuu siitä "silloisena maailmana". ENNEN Aadamin ja ihmiskunnan luomista ainakin neljä itsenäisesti ajattelevaa ja päättävää, järjellistä olentoryhmää oli olemassa.
2.SITÄ ASUSTIVAT ENKELIT JA SILLOIN OLI MYÖS ELÄIMIÄ MAAN PÄÄLLÄ VANHAT ELÄINFOSSIILIT OVAT TODISTEINA TÄSTÄ NE EIVÄT OLE IHMISEN ESI-ISIEN ALKUMUOTOJA VAAN ELÄINTEN
Kaikki ne olivat taivaallisia henkilentoja Kol 1:16:Serafit,kerubit,arkkienkelit,enkelit.
Alkuperäisessä luomistyössä maapallo luotiin jumalalliseen täydellisyyteen. Täydellinen Jumala ei voi luoda epätäydellistä. Taivaallinen loisto koristi maata sen alkuperäisessä luomiskauneudessa. Kulta,timantit ja kallisarvoiset kivet hohtivat sen pinnalla. Ruoho,kukat,kasvit ja puut-kaikki ne heijastivat taivaallista kauneutta maata verhotessaan. Maan päällä oli myös tuohon aikaan eläimiä. Nämä eläimet ovat todennäköisesti tiedemiesten kuvailemia esihistoriallisia hirviöitä, jotka elivät maapallolla miljoonia vuosia sitten. Tämä täydellisesti luotu maapallo kaikessa taivaallisessa loistossaan ja kauneudessaan oli enkelijoukkojen asuinpaikka. Näin enkelijoukkojen kokonaismäärä oli miljardeja. Kaikista enkeleista mahtavin ja kaikkien enkelijoukkojen hallitsija oli nimeltään Lusifer Hes. 28:12-15.
3.ENKELIJOUKKOJEN JOHTAJA LUSIFER LANKESI JA SAI TUOMION
Lusiferinä hän oli hallitsemaan voideltu kerubi.Hän oli täynnä viisautta,täydellinen kauneudessaan.Hän oli nuhteeton vaelluksessaan siitä päivästä jona hänet luotiin, siihen asti jona hänestä löydettiin vääryys.Ylpeys sai hänet valtoihinsa 1 Tim 3-6.Hän halusi korkeimman veroiseksi.Sota syttyi.Miikael ja hänen enkelinsä sotivat lusiferiä vastaan ja hänen enkeleitänsä vastaan.Yksi kolmasosa taivaan enkeleistä seurasi Lusiferiä hänen kapinassaan Miikaeliä ja Herraa vastaan.Sodassa ja kapinassa Lusifer menetti valta-asemansa ja sai nimekseen saatana Jd.1-6.Saatanasta tuli taivaan avaruuksissa Jumalaa vastaan taisteleva pahuuden henkiolento ja hänen enkeleistään demoneita.
4. MAAPALLOA KOHTASI JUMALANTUOMIO JA SUURI HÄVITYS ELÄINKUNTA JA KASVIKUNTA TUHOTTIIN MAASTA TULI AUTIO JA TYHJÄ
Jumalan tuomio seurasi maata, koska se oli myös osallisena lankeemuksessa.Suuri hävitys kohtasi koko maapalloa.Maailmasta tuli Jumalan kyntömaata. Jättimäiseen atomiräjähdykseen verrattava suuri sisäinen räjähdys purkautui. Katso,Herra tekee maan tyhjäksi ja autioksi,mullistaa sen muodon ja hajottaa sen asukkaat.Hän kukistaa ne vihassansa. MAA TEHTIIN AUTIOKSI JA SIINÄ EI OLLUT VALOA.
Maan kauneus ja loisto turmeltiin. Eläinkunta hävitettiin.Puut,ruoho,kukat,kasvit ja luonnon kauneus kaikkine kallisarvoisine kivineen haudattiin maan uumeniin. Syvälle maan uumeniin hautautui kasvimaailma. Kasvien ja erilaisten saniaislajien lehtiä on löydetty syvältä maan sisällä olevista hiilivarastoista. Öljy ja muut eliöjäänteistä syntyneet tämän päivän poltto-aineet ovat itse asiassa lankeemuksen ja suuren hävityksen ajoilta peräisin olevia eläinmaailman jäänteitä. Ja tämän päivän ihmiset kaivavat kerran maan pinnalla olleita arvokiviä,jalokiviä ja kultaa. Tässä tuhon ja hävityksen tilassa maa oli miljoonia vuosia. Ei ollut maanosia,saaria,meriä tai valtameriä. Maa oli autio ja pimeä.Pimeys lepäsi syvyyden päällä ja vedet tulvivat ja peittivät maan.Pimeyden paksut pilvet peittivät maata kunnes auringon valo lakkasi kokonaan valaisemasta. Maa oli eloton planeetta hävitystä seuraavina aika-kausina. Jotkut hebreankieliset raamatukäännökset kääntävät jakeen "maa oli autio ja tyhjä" "maasta tuli autio ja tyhjä"
5.MAA OLI AUTIO JA TYHJÄ JA JUMALA LOI MAAN JA KAIKEN JÄLLEEN IHMISELLE ASUTTAVAKSI SEKÄ LOI ENSIMMÄISET IHMISET AADAMIN JA EEVAN
Tästä edellämainitusta tilanteesta jatkaa 1 Moos.1:2. Tosikertomus siitä kuinka Jumala loi ja ennalleen palautti maan ihmisille asuttavaksi, sekä loi Aadamin ja Eevan.
EVOLUUTION HARHOJA
9
874
Vastaukset
- ????
No missäs ne enkelit, jotka eivät alkaneet kapinaan Jumalaa vastaan, ovat nyt? Mikä niiden kohtalo oli? Nehän olivat myös maanpäällä sodan jälkeen ja Jumala siis hävitti Maan?
- teoria
Enkelit jotka eivät langenneet, ne säilyttivät valta-asemansa ja ne palvelevat tälläkin hetkellä Jumalaa omissa tehtävässään.Raamatun mukaan esim.joidenkin enkelien tehtävä on olla palvelevia henkiä niitä varten jotka saavat pelastuksen periä.Sitten on taistelu ja sanansaattaja enkeleitä.Mutta raamatun mukaan pahojen sekä hyvien enkeleitten asuinpaikkana on edelleen maa.Mutta enkelit ovat henkiä, joten me emme kykene niitä näkemään.On jotkut uskovat niitä nähneet ja ovat kirjoittaneet kirjankin siitä.Tiedän yhden amerikkalaisen pastorin jolle enkelit ilmestyivät useita kertoja.Siitä on olemassa kirja nimeltään "enkelit puhuvat minulle" kustantaja KUVA ja SANA.Minulla on se kirja.Tämä kirjoitus on osin lainattu siitä mitä enkelit tälle amerikkalaiselle pastorille kertoivat maailman synnystä.
- Jalo Peura
teoria kirjoitti:
Enkelit jotka eivät langenneet, ne säilyttivät valta-asemansa ja ne palvelevat tälläkin hetkellä Jumalaa omissa tehtävässään.Raamatun mukaan esim.joidenkin enkelien tehtävä on olla palvelevia henkiä niitä varten jotka saavat pelastuksen periä.Sitten on taistelu ja sanansaattaja enkeleitä.Mutta raamatun mukaan pahojen sekä hyvien enkeleitten asuinpaikkana on edelleen maa.Mutta enkelit ovat henkiä, joten me emme kykene niitä näkemään.On jotkut uskovat niitä nähneet ja ovat kirjoittaneet kirjankin siitä.Tiedän yhden amerikkalaisen pastorin jolle enkelit ilmestyivät useita kertoja.Siitä on olemassa kirja nimeltään "enkelit puhuvat minulle" kustantaja KUVA ja SANA.Minulla on se kirja.Tämä kirjoitus on osin lainattu siitä mitä enkelit tälle amerikkalaiselle pastorille kertoivat maailman synnystä.
Kaikki elävät ovat saaneet alkunsa kehittymällä samoin kuin mekin nyt olemme täällä.
Nekin jotka ovat nyt "enkeleitä" ovat aluksi olleet alkeellisempia "eliöitä".
Ihmisen vuoro on nyt elää täällä tavoitteenaan päästä joko ylhäisiin tai alhaisiin joukkoihin.
Jokaisessa vaiheessa on jaettu näin kukin luotu ryhmä vuorollaan tavoitteenaan päästä seuraavaan vaiheeseen.
Kaikki luodut, sekä ne jotka ovat jo täältä suoriutuneet ,että ne, jotka ovat vielä täällä elävät,ovat tekemässä omaa osuuttaan joka on jaettu kahteen ryhmään.
Niissä ryhmissä he tulevat toimimaan ikuisesti kehittyvässä järjestelmässä.
- kissa
Teoria kirjoitti:
"Tämä teoria selittää miksi maapallo on vanhempi kuin ihmiskunta. Ja miksi eläimillä on pitempi historia kuin ihmisillä. "
Just. Hieno teoria. Tai oikeammin hypoteesi. Missähän on se evidenssi, joka puoltaisi tätä teoriaa?
Miten tämän teorian voi erottaa fantasiasta?- teoria
Raamatun lause "maa tuli autioksi ja tyhjäksi" tai alussa maa oli autio ja tyhjä pistää miettimään että aikojen alku on ollut pitempi.Ei tämä teoria ole mikään kovin uusi, on monet muutkin teologit silleen tulkinneet. Minusta tieteen löydöt vahvistaa että maapallon elämä on ollut pitempää kuin ihmiskunnan historia.Uskon että tiede on tutkimuksissaan kyllä oikeassa näistä ajanjaksoista.Mutta evoluutioon en usko.
- ihmettä
teoria kirjoitti:
Raamatun lause "maa tuli autioksi ja tyhjäksi" tai alussa maa oli autio ja tyhjä pistää miettimään että aikojen alku on ollut pitempi.Ei tämä teoria ole mikään kovin uusi, on monet muutkin teologit silleen tulkinneet. Minusta tieteen löydöt vahvistaa että maapallon elämä on ollut pitempää kuin ihmiskunnan historia.Uskon että tiede on tutkimuksissaan kyllä oikeassa näistä ajanjaksoista.Mutta evoluutioon en usko.
yrität todistaa?
"Minusta tieteen löydöt vahvistaa että maapallon elämä on ollut pitempää kuin ihmiskunnan historia."
Ei kai em. asiaa vastaan kukaan väitä? Olisi kai aika kummallista, jos ensin olisi ollut ihminen ja sitten vasta syntynyt alkukantaisempi elämä.
Ei tajuu...
Yhtä hyvin voit lukea H. Potteria ja uskoa hänen kirjoittamaansa. - So.kra
teoria kirjoitti:
Raamatun lause "maa tuli autioksi ja tyhjäksi" tai alussa maa oli autio ja tyhjä pistää miettimään että aikojen alku on ollut pitempi.Ei tämä teoria ole mikään kovin uusi, on monet muutkin teologit silleen tulkinneet. Minusta tieteen löydöt vahvistaa että maapallon elämä on ollut pitempää kuin ihmiskunnan historia.Uskon että tiede on tutkimuksissaan kyllä oikeassa näistä ajanjaksoista.Mutta evoluutioon en usko.
Eikö se että noin paljon pitää tulkita, kierrellä ja käyttää "luovuutta" kerro sinulle jotain raamatun luonteesta? Ihan mielenkiintoista moraalifilosofiaa mutta siihen taitaa jäädä
- weoiu
Jumala se ei sitten vähästä opi...
1. Hän luo enkelit ja muuta. Yksi enkeleistä lankeaa -> paskaks vaan koko maa.
2. Hän luo kaksi ihmistä. Toinen ihmisistä lankeaa -> karkotanpa ne paratiisista ja kaikille miljardeille jälkeläisille perisynti taakaksi.
3. Ihmiset vittuilee Jumalalle -> tehdäänpäs pieni tulva ja pyyhitään taas kaikki paskaksi.
Sitten vähän lahkosta riippuva tulevaisuus
4. Ihmisten pahuus kasvaa -> pistetäänpä suurin osa heistä helvettiin.
Ja edelleen kristityt väittävät oman Jumalansa eroavan esimerkiksi islamilaisten vastaavasta nimenomaan rakastavana, hyväntahtoisena ja armahtavana.- harrat105
1.Kolmasosa enkeleistä lankesi
2.Aadamin ja Eevan syntitaakkaa ei kukaan kanna, jokainen on vastuussa omista synneistä.
3.Jokainen Nooan aikana kuollut sai toisen mahdollisuuden, kun Kristus astui ristin jälkeen tuonelaan ja siellä julistettiin heille evankeliumi
4.Jokaiselle on annettu mahdollisuus pelastua uskomalla Evankeliumi.Jokainen ihminen valitsee itse kohtalonsa, siinä miten suhtautuu Jumalan pelastus tarjoukseen.
Eli pikkuisen korjausta noihin näkemyksiin.Joka ottaa vastaan Jumalan rakkauden sen ei tarvitse koskaan kokea Jumalan vihaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330637Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764096Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972697Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1321865Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5891643- 861579
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751555Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591477Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721228