Ajatelkaa, Jumala kutsui, niin totta kuin Jeesus on Jumalan Poika, naisen lopunajan seurakunnan profeetaksi. E.G.White eli täydellisesti sopusoinnussa Jumalan kanssa saaden Jumalalta satoja näkyjä elämänsä aikana. Näin totetui ennustukset tulevasta profeetasta joka kääntää sydämet jälleen jumalan totuuteen ennenkuin tulee loppu. Naiset ovat seurakunnassa tasaveroisia miehen kanssa, näin on aina ollut, ainoastaan yhteiskunta on syrjinyt naista.
Naisprofeetta Jumalan sanansaattajana
16
587
Vastaukset
- maalaispoika
1.Kor.14:26. Kuinka siis on, veljet? Kun tulette yhteen, on jokaisella jotakin annettavaa: millä on virsi, millä opetus, millä ilmestys, mikä puhuu kielillä, mikä selittää; kaikki tapahtukoon rakennukseksi.
27. Jos kielillä puhutaan, niin puhukoon kullakin kertaa vain kaksi tai enintään kolme, ja yksi kerrallaan, ja yksi selittäköön;
28. mutta jos ei ole selittäjää, niin olkoot vaiti seurakunnassa ja puhukoot itselleen ja Jumalalle.
29. Profeetoista saakoon kaksi tai kolme puhua, ja muut arvostelkoot;
30. mutta jos joku toinen siinä istuva saa ilmestyksen, vaietkoon ensimmäinen.
31. Sillä te saatatte kaikki profetoida, toinen toisenne jälkeen, että kaikki saisivat opetusta ja kaikki kehoitusta.
32. Ja profeettain henget ovat profeetoille alamaiset;
33. sillä ei Jumala ole epäjärjestyksen, vaan rauhan Jumala. Niinkuin kaikissa pyhien seurakunnissa,
34. olkoot vaimot vaiti teidänkin seurakunnankokouksissanne, sillä heidän ei ole lupa puhua, vaan olkoot alamaisia, niinkuin lakikin sanoo.
35. Mutta jos he tahtovat tietoa jostakin, niin kysykööt kotonaan omilta miehiltään, sillä häpeällistä on naisen puhua seurakunnassa.
36. Vai teistäkö Jumalan sana on lähtenyt? Vai ainoastaan teidänkö tykönne se on tullut?
37. Jos joku luulee olevansa profeetta tai hengellinen, niin tietäköön, että mitä minä kirjoitan teille, se on Herran käsky.
38. Mutta jos joku ei sitä ymmärrä, niin olkoon ymmärtämättä.
A) Paavali osoittaa puheensa veljille jae 26.
B) Pavali kieltää naisten opettavan seurakunnassa.
jakeet 34-36
C) Paavali sanoo asian olevan Herran käsky jae 37.
Todistaako tämä lainaus sanasi Raamatun mukaiseksi?
1.tim.2:11. Oppikoon nainen hiljaisuudessa, kaikin puolin alistuvaisena;
12. mutta minä en salli, että vaimo opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä, vaan eläköön hän hiljaisuudessa.
13. Sillä Aadam luotiin ensin, sitten Eeva;
14. eikä Aadamia petetty, vaan nainen petettiin ja joutui rikkomukseen.
15. Mutta hän on pelastuva lastensynnyttämisen kautta, jos hän pysyy uskossa ja rakkaudessa ja pyhityksessä ynnä siveydessä.
Saako näistä lainauksista saman käsityksen kuin viestiketjun aloittajalta?
Onko naisprofeetta mahdollinen tämän Raamatun sanan mukaan? - kyytipoika
Bi- seksuaalitkin on samaa mieltä. Sama mitä jalkojen välissä on. Ei sillä väliä!
- tottakai naisiakin
Aivan totta, Raamattukin tuntee monia naisprofeettoja ja profetoivia "tyttäriä". Jeesus mursi ennakkoluuloja naista kohtaan jopa juttelemalla vieraille naisille ja ottamalla vastaan "rakkauden osoituksia". Jumala ei katso henkilöä, hän antaa sanomat sille kenet hän valitsee vastaanootajakseen. Monet (miehet) julistavat omia profetioitaan joilla ei ole mitään tekemistä Jumalan kanssa.
- sllä
Uuden liiton sääntöihin tuli Paavalin kautta kuulumaan naisten kielto opettaa.
Uudessa liitossahan on täysin eri säännöt kuin vanhassa lakiliitossa Israelin kanssa.
Apostolit saivat tehtäväkseen kokonaan Uuden liiton opettamisen ihmiskuntaa varten.
Monia muitakin asioita on näissä kahdessa liitossa eri lailla.
Molempia liittoja koskee niiden omien sääntöjen noudattaminen.
Kuuliaisuus on luonteeltaan sellaista!
Säännöt määrittelevät sen, mikä on oikein ja mikä väärin. - liiton sana
sllä kirjoitti:
Uuden liiton sääntöihin tuli Paavalin kautta kuulumaan naisten kielto opettaa.
Uudessa liitossahan on täysin eri säännöt kuin vanhassa lakiliitossa Israelin kanssa.
Apostolit saivat tehtäväkseen kokonaan Uuden liiton opettamisen ihmiskuntaa varten.
Monia muitakin asioita on näissä kahdessa liitossa eri lailla.
Molempia liittoja koskee niiden omien sääntöjen noudattaminen.
Kuuliaisuus on luonteeltaan sellaista!
Säännöt määrittelevät sen, mikä on oikein ja mikä väärin.Uudessa liitossa nimenomaan ei ole enää naista eikä miestä, ei juutalaista eikä kreikkalaista, kaikilla on samat oikeudet. Tämä kysymys ei ole "liittokohtainen", vaan yhteiskunnallinen. Nyt on eri yhtyeiskunta ja kulttuuri kuin 2000 vuotta sitten.
Orjuus, eriarvoisuus sukupuolen mukaan, erikoisasemassa olevat kansat (juutalaisuus), näitä ei uuden liiton aikana ole olemassa. On vain ihmisiä Kristuksessa. - trendikäs
liiton sana kirjoitti:
Uudessa liitossa nimenomaan ei ole enää naista eikä miestä, ei juutalaista eikä kreikkalaista, kaikilla on samat oikeudet. Tämä kysymys ei ole "liittokohtainen", vaan yhteiskunnallinen. Nyt on eri yhtyeiskunta ja kulttuuri kuin 2000 vuotta sitten.
Orjuus, eriarvoisuus sukupuolen mukaan, erikoisasemassa olevat kansat (juutalaisuus), näitä ei uuden liiton aikana ole olemassa. On vain ihmisiä Kristuksessa.Mitäs me teemme Paavalin sanojen kanssa? Sivutetaan Paavalin sanomiset ja luotetaan yleiseen mielipiteeseen. Seta järjestön suvaitsevaisuus malli olisi trendikästä. Aletaanko kaikki tähän malliin..?
- setalla sataa
trendikäs kirjoitti:
Mitäs me teemme Paavalin sanojen kanssa? Sivutetaan Paavalin sanomiset ja luotetaan yleiseen mielipiteeseen. Seta järjestön suvaitsevaisuus malli olisi trendikästä. Aletaanko kaikki tähän malliin..?
Seksuaalinen tasa-arvo ei ole Raamatun oppia, sukupuolinen tasa-arvo on. Joten se siitä setasta.
- ohjautuva yhteiskunta
SETA toimii:
Ihmisoikeusjärjestönä, joka pyrkii muuttamaan yhteiskuntaa niin että kaikkia ihmisiä kohdeltaisiin oikeudenmukaisesti seksuaalisesta suuntautumisesta tai sukupuoli-identiteetistä riippumatta. SETA pyrkii muuttamaan syrjivää lainsäädäntöä ja asenteita mm. tiedottamalla olemassa olevista epäkohdista. - Mainen noita?
EGW on tunnistettavissa okkultistiksi ja enkelinpalvojaksi: hänen omat kirjansa paljastavat oikean laidan....totuutta sekoitettu ovelasti valheeseen? Tutki historia ja kontaktit Mainen noitaan ; Uriah Smithiin jne....vertaa NewAge -kamaan?
- shy
Kolossalaiskirje:
2:18 Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama - sllä
shy kirjoitti:
Kolossalaiskirje:
2:18 Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttamaTuossa on esimerkki ennustetusta naisprofeetasta.
Tunnusmerkit täsmäävät erääseen täälläkin tunnettuun .
- kuten ennustajaeukot?
Jesaja ja Hesekiel varoittavat vääristä profeetoista, kuten Jeesus...mutta kaikki toteaa,että niiden on tultava...?
- noitia
...erottakaa henget!?
- mielipide???
Seuraavassa lainaus tekstistäsi:
"Ajatelkaa, Jumala kutsui, NIIN TOTTA KUIN JEESUS ON JUMALAN POKA , naisen lopunajan seurakunnan profeetaksi. E.G.White eli täydellisesti sopusoinnussa Jumalan kanssa..."
Edellä kirjoitettu on törkeää Juman pilkkaamista.
Vai onko tämäkin lause otettu adventistien mielestä irti kontekstistä.
Ensinnäkin kyseenalaistat Jeesuksen Jumaluuden E.G.W.n aseman turvaamiseksi. Toiseksi sanot E.G.W.n eläneen täydellisessä sopusoinnussa Jumalan kanssa. Näin Julistat E.G.W.n synnittömäksi, kutn katolilaiset Marian.
Nyt on adventistien aika herätä todellisuuteen. Tätäkö adventismi todella on. On aika sanoutua irti harhaopeista. Jos adv.kirkko ei sitä tee, niin siitä on lähdettävä ulos, muuten osallistutte sen Jumalan pilkasta!!! - Luukkaan evankeliumissa ?
Lukekaa Luukkaan 4 ensimmäistä lukua joulun kunniaksi; saatatte tulla uskolle kuuliaisiksi?
Raamattu on luotettava historiallinen ja jumalalinen ilmoitus!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi674222Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D863804- 433296
Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul192598Keilahalli
Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!232469Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa562313- 482135
- 471828
- 361770
- 301596