Herra DE SADE

Sinä kirjoitat tällä palstalla provosoivia limbojuttuja, jotka ajoittain alittavat naurettavuudessaan jopa äärifeministien lapselliset jorinat.

Mihin pyrit?
483801
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 48

Vanhimmat

eihän sinun ole tosimiehenä pakko niitä lukea. jätä lukematta jos niistä mielesi pahoitat. provosointia näillä palstoilla esiintyy yhden jos toisenkin mielipiteissä,eikä kaikki varmaankaan ole asioista samaa mieltä,mutta ei niistä hihoja pidä mennä polttaan. kyllä olen monia asiallisia keskusteluja käynyt että ei ne nyt kaikki limboja ole ollut ja kun noin väittää niin silloin pitäisi esittää väitteensä tueksi esimerkkejä. pyrin herättämään keskustelua ja joskus siinä olen onnistunutkin. pitäähän äärifeministellä olla vastavoima. mutta pyydänkin nyt sinua esittämään jotain järkevää kun en nyt muista sellaista nimimerkilläsi kirjoitetun.

Äänestä
  • Limbo 1:

    "on aika palata hyväksi havaittuun malliin jossa 1.mies on perheen pää. 2.nainen vaietkoon seurakunnassa. 3.mies päättäköön raha-asiat ja isot päätökset. 4.naisen paikka on kotona. 5.lasten ja joskus vaimonkin ruumiillinen kuritus yleisesti hyväksyttävä. 6. kodinhoito kuuluu jokaisen naisen hallita. 7. jne jne jne.."

    Limbo 2:

    "naisten työssäkäynti on nollasumma peliä josta ei hyödy kukaan.
    naistan työteho on heikko"

    Limbo 3:

    "tiskaa eikä rättipyykkiä pese. sitä varten on VAIMO. joka kodin yleisKONE."

    Limbo 4:

    "Opettajan työssäkin kertyy kokemusta ja sitämyöden rutiinia että kuvittelisin selväjärkisen kansankynttilän selviävän välituntien aikaan kahvikupin ääressä tehdyllä suunnittelulla."

    Limbo 5:

    "hajuasioista en tiedä,mutta koirani näyttää tietävän menkut hyvinkin tarkasti."

    Siinä vain malliksi muutama.

    Äänestä

  • Limbo nro jotain "pitäähän äärifeministellä olla vastavoima"

    Samoin kuten kommunistien vastavoimana piti olla yhdysvaltain ydinasearsenaali.

    Sitä paitsi "lue tai jätä lukematta" ei ole kovin hyvää puolustelua teksteilleen.

    Äänestä

  • Real man kirjoitti:

    Limbo 1:

    Kaipa De Sade ei ole saanut pienenä poikana riittävästi äitinsä huomiota kun sitä tarvii tällä
    tavalla nyt hankkia.

    Sinällään kuvitellaanpa pari tilannetta.
    1.De Sade on sairaalassa ja jotakin paikkaa sattuu
    ,hoitaja voisi auttaa jollakin tavalla.Mutta kun naiset ovat jääneet töistä pois. Miehillä on sairaalassa entistä kovempi kiire ja Sade on jonossa sijalla 154.

    2.Naispuoliset siivoojat ovat jääneet töistä pois.
    Kaikkialla missä De sade kävelee näkyy likaa.Virastot,liikkeet,laitokset.Ei varmaankaan hänenkään viihtyvyys olisi kovin hyvä.

    Äänestä

  • Real man kirjoitti:

    Limbo 1:

    "on aika palata hyväksi havaittuun malliin jossa 1.mies on perheen pää. 2.nainen vaietkoon seurakunnassa. 3.mies päättäköön raha-asiat ja isot päätökset. 4.naisen paikka on kotona. 5.lasten ja joskus vaimonkin ruumiillinen kuritus yleisesti hyväksyttävä. 6. kodinhoito kuuluu jokaisen naisen hallita. 7. jne jne jne.."

    Limbo 2:

    "naisten työssäkäynti on nollasumma peliä josta ei hyödy kukaan.
    naistan työteho on heikko"

    Limbo 3:

    "tiskaa eikä rättipyykkiä pese. sitä varten on VAIMO. joka kodin yleisKONE."

    Limbo 4:

    "Opettajan työssäkin kertyy kokemusta ja sitämyöden rutiinia että kuvittelisin selväjärkisen kansankynttilän selviävän välituntien aikaan kahvikupin ääressä tehdyllä suunnittelulla."

    Limbo 5:

    "hajuasioista en tiedä,mutta koirani näyttää tietävän menkut hyvinkin tarkasti."

    Siinä vain malliksi muutama.

    hamekangasta saat näin virtuaalisesti pari pakkaa,muuta nimimerkiksesi vaikka real feminist.

    Äänestä

  • Gauss kirjoitti:

    Limbo nro jotain "pitäähän äärifeministellä olla vastavoima"

    Samoin kuten kommunistien vastavoimana piti olla yhdysvaltain ydinasearsenaali.

    Sitä paitsi "lue tai jätä lukematta" ei ole kovin hyvää puolustelua teksteilleen.

    puolustella. kyseisiltä nimimerkeiltä sujuu muiden tekstien kyylääminen ja vikojen etsiminen ihan hyvin ja kun rapataan niin aina silloin myös roiskuu. haluaisin vaan kuulla mitä teillä on annettavaa suureen keskusteluun muutakin kuin edelliset.

    Äänestä

  • DE SADE kirjoitti:

    hamekangasta saat näin virtuaalisesti pari pakkaa,muuta nimimerkiksesi vaikka real feminist.

    "naisten työssäkäynti on nollasumma peliä josta ei hyödy kukaan.
    naistan työteho on heikko"

    tai sovinisti tahi jotain siltä väliltä, niin ymmärtää oheisen kommenttisi täydeksi humpuukiksi.

    Pitää olla tyhmä, ellei sitä ymmärrä ja pitää olla vielä tyhmempi, jos viitsii munata itsensä kirjoittamalla valtakunnalliselle keskustelupalstalle tuollaista hölynpölyä.

    Eikö?

    onhan se helppoa etsiä vikaa toisista ja ylentää itsensä jopa viisaaksi. näytöt vaan puuttuu. esitä nyt jotain omaakin mielipidettäsi vai riittääkö sinulle sittenkin vain de sade.n kirjoitukset.rivien välistä saan sinusta sen käsityksen että olet naisvaltaisella alalla huonosti palkattu ja vieläpä naisten pompoteltavana. osuiko oikeaan?

    "rivien välistä saan sinusta sen käsityksen että olet naisvaltaisella alalla huonosti palkattu ja vieläpä naisten pompoteltavana. osuiko oikeaan?"

    pielessä.

    Totaalinen aliarviointisi naisten työtä ja työpanosta kohtaan nosti vain karvani melko pystyyn, sillä tiedän melko läheltä hyvin toisenlaisen tapauksen.

    Ekonomi-vaimoni sai joitakin aikoja sitten mm. erittäin nuorena henkilönä erään kansainvälisen yrityksen korkeimman ansiomerkin hyvin suoritetusta työstä. Kyseisiä ansiomerkkejä myönnetään Suomeen kaksi/v.

    Olin elämäni hienoimmalla matkalla "siivellä" Saksassa vaimoni ja toisen ansiomerkin saajan ja hänen puolisonsa kanssa. Delegaatiota veti (kuten kaikkien muidenkin maiden delegaatioita) maahantuojan toimitusjohtaja vaimoineen.

    Eli kyllä kuule poju naistenkin työtä arvostetaan - ajoittain hyvinkin paljon.

    Itse en ole naisvaltaisella alalla ja kolmella akateemisella loppututkinnolla varustettuna ei nyt niin hirveän huonosti palkattukaan tarvitse olla.
    Naiset eivät ole koskaan minua pompotelleet.

    vaikeni?

    Äänestä

  • Sivusta seuraaja kirjoitti:

    vaikeni?

    Sateella jauhot suuhun ja pasmat vähän sekaisin kun huomasi, että ei ehkä sittenkään ole ihan maailman napa, vaikka täällä melkoista älymölöä pitääkin.

    Äänestä

  • Sivusta seuraaja kirjoitti:

    vaikeni?

    ei ole aikaa työaikana surffailla.

    Äänestä

  • Real man kirjoitti:

    "rivien välistä saan sinusta sen käsityksen että olet naisvaltaisella alalla huonosti palkattu ja vieläpä naisten pompoteltavana. osuiko oikeaan?"

    pielessä.

    Totaalinen aliarviointisi naisten työtä ja työpanosta kohtaan nosti vain karvani melko pystyyn, sillä tiedän melko läheltä hyvin toisenlaisen tapauksen.

    Ekonomi-vaimoni sai joitakin aikoja sitten mm. erittäin nuorena henkilönä erään kansainvälisen yrityksen korkeimman ansiomerkin hyvin suoritetusta työstä. Kyseisiä ansiomerkkejä myönnetään Suomeen kaksi/v.

    Olin elämäni hienoimmalla matkalla "siivellä" Saksassa vaimoni ja toisen ansiomerkin saajan ja hänen puolisonsa kanssa. Delegaatiota veti (kuten kaikkien muidenkin maiden delegaatioita) maahantuojan toimitusjohtaja vaimoineen.

    Eli kyllä kuule poju naistenkin työtä arvostetaan - ajoittain hyvinkin paljon.

    Itse en ole naisvaltaisella alalla ja kolmella akateemisella loppututkinnolla varustettuna ei nyt niin hirveän huonosti palkattukaan tarvitse olla.
    Naiset eivät ole koskaan minua pompotelleet.

    vahvasti eppäilen. kyllä se olisi eri kirjoituksen paikka tuo koulutus asia että suomi on noin vauras maa että ihan on varaa kolmeen akateemiseen loppututkintoon. ei siinä ole paljon töissä ehtinyt kokemusta hankkia? itse olen suorittanut kotiteollisuus koulun ja sen jälkeen toiminut pari vuotta vieraalla,kunnes tarjoutui tilaisuus ostaa oma työpikka,jota vedin aikani ja myin svenkeille kaikki pois. vaikka en olekaan suorittanut oppiarvoja niin olen aina elättänyt perheeni ja itseni kohtuullisesti. ei ole tarvinnut vaimon mennä töihin,vaan elän niin kuin olen esittänyt aiemmin. eikä meillä ole lapsia tarvinnut kuskata puolinukuksissa vieraan tätösen hoiviin sen takia että oma ura olisi perheen edellä. jos taas vaimosi on ihan noilla kunniamerein palkittu,niin onnea vaan. toivottavasti ei käy kuten eräällä uppsalan ekonomilla.siis että merkki tulikin vahingossa. taidat sittenkin olla TOSIMIES?

    "vahvasti eppäilen"

    Saat epäillä - minä TIEDÄN.

    "eikä meillä ole lapsia tarvinnut kuskata puolinukuksissa vieraan tätösen hoiviin sen takia että oma ura olisi perheen edellä"

    Eipä ole meilläkään tarvinnut kuskata. Meillä oli kotiapulainen siihen saakka, kun nuorempi poika sai käytyä ensimmäisen luokan koulua. Pidimme myös pojan eka vuoden kotiapulaista, jotta kotona oli aina tuttu henkilö ekaluokkalaista vastassa.

    "toivottavasti ei käy kuten eräällä uppsalan ekonomilla.siis että merkki tulikin vahingossa"

    Tästä tapauksesta en tiedä mitään. Tiedän vain sen, että oli aika hieno hetki aikanaan olla erään suuren saksalaisen kaupungin kaupungintalolla, jossa pidettiin timanttisten ansiomerkkien luovutustilaisuus.

    Merkin saajia oli ympäri maailmaa yhteensä 60, joista 5 naista. Kukin maa saa merkkejä markkina-alueen mukaan. Japaniin meni 10 ansiomerkkiä, mutta Suomi on niin pieni markkina-alue, että maamme kiintiö on 2 ansiomerkkiä/v. - kuten aiemmin totesin.

    PS. Oma kehu ei haise tippakaan. Kerroin vain erään tarinan vastavetona sinun naisia halventavaan ja aliarvioivaan kommenttiin koskien naisten asemaa työelämässä.

    Omat kolme akateemista loppututkintoani kerroin lähinnä oikaisuna arveluusi minun työstäni huonolla palkalla naisvaltaisella alalla sekä naisten pompotettavana.

    Että näin se menee.

    Niin edellinen otsikkoni oli hieman voimakas.

    Tuli vastineena omaan otsikkoosi: oma kehu hais...

    Missään nimessä en aliarvioi sinun pienempää koulutustasi ja on hyvin arvokasta toimia yrittäjänä Suomessa, jossa yrittäjä tahdotaan nitistää aika ahtaalle.
    Älä siis ymmärrä minun kirjoituksiani väärin.

    Lähinnä kysymys on siitä, että poltin hihani sinun totaalisesti naisen asemaa työelämässä mollaavasta jutustelustasi.

    Asiahan on niin, että JOKAINEN PARI rakentaa elämänkuvionsa haluamallaan tavalla. Joku vaimo jää kotiin - toinen menee töihin. Varsin paljon Suomessa naiset käyvät töissä; verrattuna esim. moniin Keski-Euroopan maihin. Jos nainen vaikkapa opiskelee itselleen jonkun tutkinnon, niin on tavallaan kansantaloudellinen tappio, jos hänen koulutuksensa jää hyödyntämättä työelämässä.

    MUTTA - tärkeintä on se, että kukin perhe pystyy järjestämään kuvionsa sellaisiksi, että he ITSE ovat tyytyväisiä tilanteeseen. Naapureiden mielipide ei ole tärkeä!

    Ja lopuksi vielä toteaisin, että valitettavan monet tänä päivänä juoksevat rahan ja materian perässä.
    Edelleenkin pätee vanha periaate:

    ONNEA EI VOI OSTAA!!!

    Hyvää jatkoa sinulle!

    Äänestä

  • DE SADE kirjoitti:

    onhan se helppoa etsiä vikaa toisista ja ylentää itsensä jopa viisaaksi. näytöt vaan puuttuu. esitä nyt jotain omaakin mielipidettäsi vai riittääkö sinulle sittenkin vain de sade.n kirjoitukset.rivien välistä saan sinusta sen käsityksen että olet naisvaltaisella alalla huonosti palkattu ja vieläpä naisten pompoteltavana. osuiko oikeaan?

    seurailla kun miehet tappelee keskenään feminismipalstalla.

    Tätä pitää saada lisää!

    Äänestä

  • DE SADE kirjoitti:

    hamekangasta saat näin virtuaalisesti pari pakkaa,muuta nimimerkiksesi vaikka real feminist.

    mattorannasta.

    Oli todella hauskaa raikkaana aamuhetkenä yksin peseskellä kodin yhteisiä mattoja.

    Matonpesu onkin TOSIMIEHEN hommaa, sillä märät matot saattavat painaa TOSI PALJON!

    Lähetätkö tämän luettuasi mulle 3 pakkaa sitä hamekangasta?
    :))

    Äänestä

  • Real man kirjoitti:

    "vahvasti eppäilen"

    Saat epäillä - minä TIEDÄN.

    "eikä meillä ole lapsia tarvinnut kuskata puolinukuksissa vieraan tätösen hoiviin sen takia että oma ura olisi perheen edellä"

    Eipä ole meilläkään tarvinnut kuskata. Meillä oli kotiapulainen siihen saakka, kun nuorempi poika sai käytyä ensimmäisen luokan koulua. Pidimme myös pojan eka vuoden kotiapulaista, jotta kotona oli aina tuttu henkilö ekaluokkalaista vastassa.

    "toivottavasti ei käy kuten eräällä uppsalan ekonomilla.siis että merkki tulikin vahingossa"

    Tästä tapauksesta en tiedä mitään. Tiedän vain sen, että oli aika hieno hetki aikanaan olla erään suuren saksalaisen kaupungin kaupungintalolla, jossa pidettiin timanttisten ansiomerkkien luovutustilaisuus.

    Merkin saajia oli ympäri maailmaa yhteensä 60, joista 5 naista. Kukin maa saa merkkejä markkina-alueen mukaan. Japaniin meni 10 ansiomerkkiä, mutta Suomi on niin pieni markkina-alue, että maamme kiintiö on 2 ansiomerkkiä/v. - kuten aiemmin totesin.

    PS. Oma kehu ei haise tippakaan. Kerroin vain erään tarinan vastavetona sinun naisia halventavaan ja aliarvioivaan kommenttiin koskien naisten asemaa työelämässä.

    Omat kolme akateemista loppututkintoani kerroin lähinnä oikaisuna arveluusi minun työstäni huonolla palkalla naisvaltaisella alalla sekä naisten pompotettavana.

    Että näin se menee.

    Jos juttusi noista harvinaisista timanttimitalleista pitää paikkansa, niin olet juuri kertonut kuka olet ja missä asut. Sillä eihän ole temppu eikä mikään selvittää kuka on moisia mitalleja saanut ja missä kyseinen henkilö asuu. Niin että jos joku haluaa jutella sinun kanssa livenä se on nyt mahdollista.

    Äänestä

  • Korag kirjoitti:

    "Sillä eihän ole temppu eikä mikään selvittää kuka on moisia mitalleja saanut ja missä kyseinen henkilö asuu."

    selvittämään - jos ketä kiinnostaa moinen selvitystyö.

    Äänestä

  • Korag kirjoitti:

    Jos juttusi noista harvinaisista timanttimitalleista pitää paikkansa, niin olet juuri kertonut kuka olet ja missä asut. Sillä eihän ole temppu eikä mikään selvittää kuka on moisia mitalleja saanut ja missä kyseinen henkilö asuu. Niin että jos joku haluaa jutella sinun kanssa livenä se on nyt mahdollista.

    kun soitat ovikelloani.

    On siinä selvitystyössä kuitenkin sen verran hommaa.

    Äänestä

  • Real man kirjoitti:

    "vahvasti eppäilen"

    Saat epäillä - minä TIEDÄN.

    "eikä meillä ole lapsia tarvinnut kuskata puolinukuksissa vieraan tätösen hoiviin sen takia että oma ura olisi perheen edellä"

    Eipä ole meilläkään tarvinnut kuskata. Meillä oli kotiapulainen siihen saakka, kun nuorempi poika sai käytyä ensimmäisen luokan koulua. Pidimme myös pojan eka vuoden kotiapulaista, jotta kotona oli aina tuttu henkilö ekaluokkalaista vastassa.

    "toivottavasti ei käy kuten eräällä uppsalan ekonomilla.siis että merkki tulikin vahingossa"

    Tästä tapauksesta en tiedä mitään. Tiedän vain sen, että oli aika hieno hetki aikanaan olla erään suuren saksalaisen kaupungin kaupungintalolla, jossa pidettiin timanttisten ansiomerkkien luovutustilaisuus.

    Merkin saajia oli ympäri maailmaa yhteensä 60, joista 5 naista. Kukin maa saa merkkejä markkina-alueen mukaan. Japaniin meni 10 ansiomerkkiä, mutta Suomi on niin pieni markkina-alue, että maamme kiintiö on 2 ansiomerkkiä/v. - kuten aiemmin totesin.

    PS. Oma kehu ei haise tippakaan. Kerroin vain erään tarinan vastavetona sinun naisia halventavaan ja aliarvioivaan kommenttiin koskien naisten asemaa työelämässä.

    Omat kolme akateemista loppututkintoani kerroin lähinnä oikaisuna arveluusi minun työstäni huonolla palkalla naisvaltaisella alalla sekä naisten pompotettavana.

    Että näin se menee.

    vaikka sääli onkin sairautta,niin en nyt kyllä ihmeemmin arvosta sellaista miestä jonka tarvitsee pullistella täälä vaimonsa saavutuksilla. onhan se hienoa jos olet pystynyt olemaan pois työstä niinkin paljon että peräti 3 akateemista loppututkintoa! huh huh. en silti kadehdi,vaan suon sinulle kuvitelman ja ilon siitä että voisit pitää itseäsi jotenkin parempana. minulle on elämä opettanut niin paljon että tiedän kehen luottaa ja yritysmaailmassa virheistä maksetaan itse ja kunniamerkit saa kauppakamarilta tilata pikkurahalla. itseasiassa laskee kunnianosoituksen arvoa kaikenlaiset timanttirihkamat,ainoa kunniamerkki mikä tulee varmasti ansiosta on mannerheimristillä palkittavat sotasankarit,joten asettakaamme arvot kohdalleen tältäkin osin. mutta palatakseni osoittamaan väittämäni naisten työpanokset tärkeydestä niin otan esimerrkkinä maan nimeltä japan. ei edelleenkään ole yleistä että naiset kävisivät töissä ja kokemuksiini vedoten voin vakuuttaa että japanilaisilla kaduilla saa olla turvallisin mielin sekä hyvän palvelun ja käytöksen keskellä. taloudellisesti maassa ei ole puutetta vaikka naiset ovatkin pääsääntöisesti kotona. siis väitän edelleen että naisten työssäkäynti on nollasummapeliä jossa häviäjiä on lapset.

    "onhan se hienoa jos olet pystynyt olemaan pois työstä niinkin paljon että peräti 3 akateemista loppututkintoa!"

    Aloitin työurani 22-vuotiaana. Kuukauden kuluttua aloittamisesta sain ensimmäisen akateemisen tutkintoni.

    Sen jälkeen tein seuraavat 2 tutkintoani työn ohessa ilman päivänkään virkavapaata tms. Työvuosia on tullut yli 20.

    Vaimon saavutuksilla ei todellakaan ole tarvetta pullistella. Kerroin sen vain vastavetona sinun äärettömän typerälle vuodatukselle naisten työssäoloa vastaan.

    Äänestä

  • Real man kirjoitti:

    Niin edellinen otsikkoni oli hieman voimakas.

    Tuli vastineena omaan otsikkoosi: oma kehu hais...

    Missään nimessä en aliarvioi sinun pienempää koulutustasi ja on hyvin arvokasta toimia yrittäjänä Suomessa, jossa yrittäjä tahdotaan nitistää aika ahtaalle.
    Älä siis ymmärrä minun kirjoituksiani väärin.

    Lähinnä kysymys on siitä, että poltin hihani sinun totaalisesti naisen asemaa työelämässä mollaavasta jutustelustasi.

    Asiahan on niin, että JOKAINEN PARI rakentaa elämänkuvionsa haluamallaan tavalla. Joku vaimo jää kotiin - toinen menee töihin. Varsin paljon Suomessa naiset käyvät töissä; verrattuna esim. moniin Keski-Euroopan maihin. Jos nainen vaikkapa opiskelee itselleen jonkun tutkinnon, niin on tavallaan kansantaloudellinen tappio, jos hänen koulutuksensa jää hyödyntämättä työelämässä.

    MUTTA - tärkeintä on se, että kukin perhe pystyy järjestämään kuvionsa sellaisiksi, että he ITSE ovat tyytyväisiä tilanteeseen. Naapureiden mielipide ei ole tärkeä!

    Ja lopuksi vielä toteaisin, että valitettavan monet tänä päivänä juoksevat rahan ja materian perässä.
    Edelleenkin pätee vanha periaate:

    ONNEA EI VOI OSTAA!!!

    Hyvää jatkoa sinulle!

    Kyllä sinusta löytyy enemmän tosi miestä kuin DE SADE:sta.Kunnon mies antaa muillekin tilaa elää.

    Äänestä

  • Radikaalifeministi kirjoitti:

    tämä ensimmäinen kerta elämässäsi, kun jollakin tavoin kehuit miestä?

    Äänestä

  • Real man kirjoitti:

    "onhan se hienoa jos olet pystynyt olemaan pois työstä niinkin paljon että peräti 3 akateemista loppututkintoa!"

    Aloitin työurani 22-vuotiaana. Kuukauden kuluttua aloittamisesta sain ensimmäisen akateemisen tutkintoni.

    Sen jälkeen tein seuraavat 2 tutkintoani työn ohessa ilman päivänkään virkavapaata tms. Työvuosia on tullut yli 20.

    Vaimon saavutuksilla ei todellakaan ole tarvetta pullistella. Kerroin sen vain vastavetona sinun äärettömän typerälle vuodatukselle naisten työssäoloa vastaan.

    kun kerran se ymmärrys ei ole parantunut akateemisista arvoista huolimatta niin väännän faktaa rautalangasta. suomessa joka on kuin kärpäsen paska maailmankartalla,käy naisista työssä n70% populaatiosta. kehittyneissä länsimaissa kuten saksa ym oecd maat vastaavasti naiset ovat PÄÄSÄÄNTÖISESTI kotona. mitä tämä sitten merkitsee sille väittämälle että naisten työssäkäynti on turhaa. se osoittaa väittämäni todeksi. mikäli epäilet väitteitäni niin kts.txt-tv sivut 150- ... Näissä maissa alle 12v jättäminen voidaan tulkita heitteille jätöksi. suomessa naiset kulkevat pikkupalkalla töissä ja yhteiskunta sijoittaa lasten kaikenlaiseen päivä ja iltapäivähoitoon saman verran kuin naisten työssäkäynti tuottaa. näin siis yleisesti ottaen. vaimosi tietysti on poikkeus tästä kun on noinkin ansioitunut. maita jopita esitän esimerkkeinä joissa naiset todellakin pääsääntöisesti jäävät kotiin pidetään yleisesti kehittyneinä ja tasa-arvoisina. itse olen käynyt näissä maissa toki vain omakustanteisesti, ja olen kyllä todennut että vauraus ei ole naisten työpanoksen kotiinjäämisestä kärsinyt. näillä omakohtaisilla kokemuksilla ja faktoilla perustelen siis väitettä että naisten työssäkäynti(poislukien vaimosi) on turhaa. pelle taitaakin olla siellä toisessa päässä. mielestäni sinä kuitenkin pullistelet vaimosi saavutuksilla. ei siitä mihinkään pääse kun kirjoitustasi lukee.

    Äänestä

on kiinalainen muija.

Se selittää paljon.
:))

Äänestä
  • sieltähän ne Aasiasta monet suomalaiset tuhkamunat käy muijan hakemassa, koska eukkojen ainoa motiivi on päästä pois sieltä ja suomalaista vaimoa jos ei irtoa.

    Ei mitään väliä, millainen harvahammas hakee. Hetken on täällä, ottaa eron ukosta ja vie rahat mukanaan.
    Kyllähän nämä stoorit tiedetään.

    Äänestä

  • Finnish boy kirjoitti:

    sieltähän ne Aasiasta monet suomalaiset tuhkamunat käy muijan hakemassa, koska eukkojen ainoa motiivi on päästä pois sieltä ja suomalaista vaimoa jos ei irtoa.

    onnen onkijoita ollut mutta omalle kohdalleni on osunut rahamielessä vain suomalaisia naisia. onko se jotenkin väärin jos itselläni on thaimaassa syntynyt ja jo suomen kansalaisuuden omaava vaimo ja hänen kanssa 2 lasta? tuhkamunille ei tietääkseni lapsukaisia tule kuin adoption kautta. montakos itsellänne on?

    Äänestä

  • Finnish boy kirjoitti:

    sieltähän ne Aasiasta monet suomalaiset tuhkamunat käy muijan hakemassa, koska eukkojen ainoa motiivi on päästä pois sieltä ja suomalaista vaimoa jos ei irtoa.

    Ei mitään väliä, millainen harvahammas hakee. Hetken on täällä, ottaa eron ukosta ja vie rahat mukanaan.
    Kyllähän nämä stoorit tiedetään.

    kukin eukkonsa ihan mistä tykkää, kunhan vaan ei venäläiseen haksahda.

    Äänestä

  • International kirjoitti:

    kukin eukkonsa ihan mistä tykkää, kunhan vaan ei venäläiseen haksahda.

    Niin tuolta Pietarista ainakin tulee kuulemma kovasti satiaisia kaupanpäällisinä.

    Äänestä

  • Raid kirjoitti:

    Niin tuolta Pietarista ainakin tulee kuulemma kovasti satiaisia kaupanpäällisinä.

    käy normaalisti siten, että papin aamenien jälkeen Tatjana/Tamara taikoo aivan yllättäen 4-5 lastaan mukaan kuvioihin. Ennen aamenia hän "unohti" puhua koko jutusta.

    Että semmosia ne on nuo idän ihmeet. Isot pojathan näitä on puhunu. Enhän minä itte täällä syrjäkylillä.

    Maaseudun Tulevaisuuskin tulee vain sunnuntaisin ja tekarit pitäis uusia.

    Äänestä

  • Syrjäkyliltä kirjoitti:

    "Maaseudun Tulevaisuuskin tulee vain sunnuntaisin ja tekarit pitäis uusia."

    semmoset teräväkärkiset ja kerro sitten täällä miten puree.

    Äänestä

  • Syrjäkyliltä kirjoitti:

    käy normaalisti siten, että papin aamenien jälkeen Tatjana/Tamara taikoo aivan yllättäen 4-5 lastaan mukaan kuvioihin. Ennen aamenia hän "unohti" puhua koko jutusta.

    Että semmosia ne on nuo idän ihmeet. Isot pojathan näitä on puhunu. Enhän minä itte täällä syrjäkylillä.

    Maaseudun Tulevaisuuskin tulee vain sunnuntaisin ja tekarit pitäis uusia.

    "tekarit pitäis uusia."

    Onko muijallas kanssa tekarit?

    Äänestä

Miksi et puutu kaikkien muidenkin provoihin ja rimanalituksiin? Oletko ihan varma omistakaan kirjoituksista? Moni hyvä keskustelu on lähtenyt matkaan de sade,n aloituksesta ja kyllä hän ihan asiallisiakin kommentteja on vastannut. ÄLÄ OLE TOSIKKO

Äänestä
  • "Miksi et puutu kaikkien muidenkin provoihin ja rimanalituksiin?"

    Enhän minä päätyönäni pysty täällä olemaan ja päivystelemään kaikkien kaikkia kirjoituksia.

    "Oletko ihan varma omistakaan kirjoituksista?"

    En.

    "ÄLÄ OLE TOSIKKO"

    EN TODELLA! Tuntisitpa minut.

    Äänestä

  • Kyllä tältä palstalta todella löytyy rimanalituksia.

    Mutta jos vaikkapa nimimerkin "Radikaalifeministi" kaikki rimanalitukset (= 99 % hänen kirjoituksistaan) keräisi yhteen, niin siitä tulisi sen verran suuri aloitus, että koko systeemi saattaisi jumittua.

    Minä en ainakaan ota sitä riskiä.

    Äänestä

Olet oikeassa siinä, että sovinistit ylittävät tyhmyydessään meidät.Meillähän on sentään aivot.Mutta sovinisteilla ei.

Äänestä
  • kummankaan ääriliikkeen (feministit ja sovinistit) edustajat ovat mitään järjen jättiläisiä.

    Et sinäkään.

    Äänestä

  • Tasa-Arvo kirjoitti:

    kummankaan ääriliikkeen (feministit ja sovinistit) edustajat ovat mitään järjen jättiläisiä.

    Et sinäkään.

    Minkä takia esiinnyt nimimerkillä "Tasa-arvo"?
    Monien kirjoituksiesi perusteella et todellakaan ole tasa-arvon kannalla vaan puolustelet perheväkivaltaa ja haukut naisia.Vaikuttaa siltä ettet taida tietää mitä tasa-arvolla todellisuudessa tarkoitetaan.

    Äänestä

  • Radikaalifeministi kirjoitti:

    Minkä takia esiinnyt nimimerkillä "Tasa-arvo"?
    Monien kirjoituksiesi perusteella et todellakaan ole tasa-arvon kannalla vaan puolustelet perheväkivaltaa ja haukut naisia.Vaikuttaa siltä ettet taida tietää mitä tasa-arvolla todellisuudessa tarkoitetaan.

    "vaan puolustelet perheväkivaltaa"

    Oletko ystävällinen ja kopioit seuraavaan kommenttiisi YHDENKIN minun kommenttini, jossa puolustelen perheväkivaltaa.

    Ellet sitä löydä, niin voitko ystävällisesti kertoa, miksi valehtelet tällaisella julkisella palstalla.

    "Minkä takia esiinnyt nimimerkillä "Tasa-arvo"?"

    Ei pidä tuokaan paikkaansa.

    Käytän nimimerkkiä "Tasa-Arvo".

    Todellisuudessa kannatat DE SADE:n ja muiden sovinistien juttuja ja mielipiteitä.Et ole kovin puoleeton.Olet ilmeisesti mies.Joka tavalliseen tapaan ei ymmärrä naisia.

    Äänestä

  • Radikaalifeministi kirjoitti:

    Todellisuudessa kannatat DE SADE:n ja muiden sovinistien juttuja ja mielipiteitä.Et ole kovin puoleeton.Olet ilmeisesti mies.Joka tavalliseen tapaan ei ymmärrä naisia.

    ""vaan puolustelet perheväkivaltaa"

    Oletko ystävällinen ja kopioit seuraavaan kommenttiisi YHDENKIN minun kommenttini, jossa puolustelen perheväkivaltaa.

    Ellet sitä löydä, niin voitko ystävällisesti kertoa, miksi valehtelet tällaisella julkisella palstalla."

    Toistin yllä otteen edellisestä kirjoituksestani.

    Pyysin sinua esittämään YHDEN (!!!) minun kommentin, jossa puolustelen perheväkivaltaa. Sinä et kyennyt sitä YHTÄ esittämään!!!

    Miksi syyllistyt tuollaiseen HALPAMAISEEN VALEHTELUUN?????!!!!!

    Luuletko todella, että tuollaisella ÄLLÖTTÄVÄLLÄ VALEHTELULLA parannetaan naisten asemaa ja tasa-arvoa??????????????????????????????????????

    tapauksesta nähdään, millaisia kieroluonteisia sekopäitä nuo äärilinjan feministit ovat.

    Äänestä

  • ! kirjoitti:

    tapauksesta nähdään, millaisia kieroluonteisia sekopäitä nuo äärilinjan feministit ovat.

    Mitä tuo nyt hyödytti?Ajattelisitte asioita järkikannalta.Jos miehuus on koetuksella niin minkäs sille voi.Kyllähän nyt kaikki tietää että sovinistit ovat paljon enemmän vaaraksi naisille kuin feministit miehille.

    Äänestä

Minun mielestä on helvetin hyvä että edes joku sanoo miesten puolesta feministeille suoratsanat.
Olisko se sitten hyvä jos feministit sais täällä kukkoilla aivan rauhassa ja aivopestä tietämättömiä tyttöjä? DE SADE on oikealla asialla.

Äänestä
  • ""tiskaa eikä rättipyykkiä pese. sitä varten on VAIMO. joka kodin yleisKONE."

    "hajuasioista en tiedä,mutta koirani näyttää tietävän menkut hyvinkin tarkasti."

    Olet oikeassa: Sekä feminismi että sovinismi ovat anuksesta.
    Kummallakaan ei edistetä tasa-arvoa.

    Mutta tuskin sitä edistetään yllä olevilla parilla DE SATEEN esimerkkikommentillakaan.
    Vai?

    Tosin ymmärrän hyvin, jos joskus tulee alitettua rima joidenkin älyttömien yltiöpääfeministien päättömien juttujen edessä.

    Äänestä

tämä ei liity tähän keskusteluun, mutta täällä kun näkyy käyvän myös miehiä kovasti - kertokaa miehet, milloin miehellä loppuu innostus - onko normaalia, kun 56-vuotias mies "antaa" neljästi kahden vuoden aikana - missä on vika, mikäli se on minussa, miksi hän sitten kulkee kanssani!?

Äänestä
  • Mene panemaan nuorempia mummo, vanhoilla ukoilla alkaa olla tota impotenttia ja vähän jotain henkistäkin sairautta(en silti yleistä) ja etsi seuraavalla kerralla palsta, jota aihe käsittelee, äläkä tuu tänne lätisee!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Real man kirjoitti:

Sinä kirjoitat tällä palstalla provosoivia limbojuttuja, jotka ajoittain alittavat naurettavuudessaan jopa äärifeministien lapselliset jorinat.

Mihin pyrit?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu