ETASTA

Varmaan veronmaksajat ovat jo saaneet tietoa siitä miten EU jäsenmaksumme tulee moninkeratistumaan!!Tämä johdantona seuraavaan:
ETA:N ja EU jäsenyyden suurin ja merkityksellisin ero kansantaloudellemme on että ETA:ssa emme maksaneet katteettomia jäsenmaksuja,joiden kulkureiteistä ei kukaan ole oikein perillä,ts. kenen taskuun ja millä kriteereillä noita summia siirrellään "tukien" nimellä mm.Sen jo olemme kuulleetkin että maksamme esim. Englannin kuningattarelle "joitain" euroja kun on niin pulassa maataloutensa kanssa!Toinen olennainen ero on että ETA:ssa mikään ei velvoittanut poikiamme lähtemään maailmalle tapettaviksi NATO:n intressien vuoksi,nyt näyttää pahasti siltä että pian saapuu suomi poikiakin sinkkiin käärittynä maailman "rauhaa" turvaamasta!Ei kai ihan merkityksetöntä ole sekään että monet näistä tavallisten kansalaistenkin arkea haittaavista idiootti säädöksistä olisi jäänyt toteutumatta ETA:ssa ja mikäli ne olisi tänne omin voimin hankittu,olisi ollut helpompi lähettää säädösten laatia neljän vuoden kuluttua kortistoon sekoilemaan..nyt vaan huokaillaan, kun ei tiedä ketä kirota!Julkisen sektorin"säästöt" kunnissa ovat myös EU jäsenyytemme iloja,niihin tuli velvoite, kun haimme myös EMU:n jäsenyyttä!Joten kunhan saataisiin edes tosi asiat kehiin, niin sitten voisikin kansa sanoa sanansa uudestaan jäsenyydestämme ja tietoon,... ei probagandan huuruiseen hurmokseen perustuen!
5166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ETA on jo käytännössä kuollut ja kuopattu. Turha haikailla sen perään. Me olemme EU:ssa ja hyvä niin. EU ja NATO eri asia. Säädökset ja direktiivit tehty kansalaisten suojaksi riistokapitalismia vastaan. Ps. Jos minä olisin EU-diktaattori, hyökkäisin Norjaa vastaan ensin taloudellisesti sitten tarvittaessa sotilaallisesti.

Äänestä
  • Sinä se vaan jaksat jankuttaa tuota ETAn alasajoa. Käsittääkseni järjestelmä on olemassa ja toimii erinomaisesti eikä mikään osa puoli ole sanonut haluavansa siitä luopua.

    Uskon kyllä, että moni EU-fanaatikko mielellään toivoisi tuon järjestelyn katoavan: He voivat joutua ikävästi selittelemään päätöksiään ja mielipiteitään kun suurelle yleisölle pikkuhiljaa alkaa valjeta, miten erinomainen järjestely meillä olisi ollut EU-jäsenyyden vaihtoehtona.

    Hyökkäisit NATO-maahan? No, ehkäpä tuo heittosi on samaa sarjaa muiden "faktojesi" kanssa...

    Äänestä

  • minkähän sopimuksen puitteissa ne eurooppalaiset ja pohjoismaiset valtiot,jotka eivät ole EU:n jäseniä käyvät kauppaansa EU:n kanssa?????????Tutkippas ETA asia uusiksi!!!!!

    Äänestä

  • Joko leikit tietämätöntä ilkeyksissäsi,tai sitten olet pösilö tuon ETA tietämyksesi kanssa,mutta toiset ketjulla jo sinua asiassa sivistivätkin,niin anti sen olla!Kun puhutaan sotilaallisesta toiminnasta EU=NATO!!Eu:n puolustus on kytköksessä NATO:n järjestelmään niinkuin pässi naruunsa,turha enää änkyttää EU:n "omasta" puolustuksesta,tästä syystä mekin (kun senkin menimme jäsenyysvimmassa lupaamaan että ollaan kimpassa puolustusta myöten vaikka veri kurkussa)olemme kiireellä sovittaneet yhteen tappo kalustoamme ja muuta sotimisjärjestelmää,ei suinkaan EU-yhteensopivaksi vaan NATO-yhteensopivaksi!!!!Eikö ole jännää ja niin liukkaan kieroa kuin olla voi.On sanonta että joitakin voi kusettaa kaiken aikaa ja kaikkia jonkun aikaa...mutta ei kaikkia kaiken aikaa,tähän faktaan lasken toivoni tässä hölmöläksi muuttuneessa isänmaassani!!

    Äänestä

Hukka on suuri. Kuitittomia rahansiirtoja, verottomia korvauksia arviopohjalta ei perustu todellisiin kuluihin. Rikollisjärjestö koko EU!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Finneli kirjoitti:

Varmaan veronmaksajat ovat jo saaneet tietoa siitä miten EU jäsenmaksumme tulee moninkeratistumaan!!Tämä johdantona seuraavaan:
ETA:N ja EU jäsenyyden suurin ja merkityksellisin ero kansantaloudellemme on että ETA:ssa emme maksaneet katteettomia jäsenmaksuja,joiden kulkureiteistä ei kukaan ole oikein perillä,ts. kenen taskuun ja millä kriteereillä noita summia siirrellään "tukien" nimellä mm.Sen jo olemme kuulleetkin että maksamme esim. Englannin kuningattarelle "joitain" euroja kun on niin pulassa maataloutensa kanssa!Toinen olennainen ero on että ETA:ssa mikään ei velvoittanut poikiamme lähtemään maailmalle tapettaviksi NATO:n intressien vuoksi,nyt näyttää pahasti siltä että pian saapuu suomi poikiakin sinkkiin käärittynä maailman "rauhaa" turvaamasta!Ei kai ihan merkityksetöntä ole sekään että monet näistä tavallisten kansalaistenkin arkea haittaavista idiootti säädöksistä olisi jäänyt toteutumatta ETA:ssa ja mikäli ne olisi tänne omin voimin hankittu,olisi ollut helpompi lähettää säädösten laatia neljän vuoden kuluttua kortistoon sekoilemaan..nyt vaan huokaillaan, kun ei tiedä ketä kirota!Julkisen sektorin"säästöt" kunnissa ovat myös EU jäsenyytemme iloja,niihin tuli velvoite, kun haimme myös EMU:n jäsenyyttä!Joten kunhan saataisiin edes tosi asiat kehiin, niin sitten voisikin kansa sanoa sanansa uudestaan jäsenyydestämme ja tietoon,... ei probagandan huuruiseen hurmokseen perustuen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu