TARJA HALONEN VAKUUTTAVA

VAALITOIMISTO

Tasavallan presidentti Tarja Halonen osoitti MTV:n kekustelussa vakuuttavasti sen, että hallitsee johtamistaidon ja asiat joiden vuoksi hän on tasavallan presidentti.

Kiinnostusta on syntynyt siitä, kykeneekö "työväen presidentti" Sauli Niinistö kokoamaan itsensä klisesuosta, johon hän vajosi TV-1 vaalikeskustelussa. Aika ajoin näytti siltä, että hän oli todella menettänyt otteensa. Pyrki välttämään edellisen keskustelun onnettomuutta, riitaista oppostioasennettaan ja vihamielisyyttä. Ja siitä johtuen hän vakavasti menetti otteensa mm. Natokysymyksessä.

Kaiken kukkuraksi hän ryhtyi kertomaan sellaista mikä ei pitänyt paikkaansa. Valtiojohdon taholta, ensisijaisesti Tarja Halosen taholta, on todettu, että Suomi on mukana siinä turvallisuuspolitiikassa jota Euroopan Unioni harjoittaa. Niinistö väitti että hän on ollut ainoa.

Niinistö epäonnistui totaalisesti uudestaan myös siinä ajatuksessa, jota hän on tytkyttänyt, että yhteiskunnastamme on poistunut erot. Ne ovat hänen käsityksensä mukaan vanhentuneita. Totuus on, että Suomessa on kaksi eroa, jota ratkaisevat. Yhtäällä on työ ja sen tekijät sekä toisaalla edelleenkin ne jotka ottavat hyödyn toisten työn tuotosta. Määritelmä voisi olla edelleen työ ja pääoma yksinkertaistettuna. Tämä ristiriita ei ole kaikonut. Hämäämällä ja kutsututtamalla itseään "työväen preidentiksi" syyllistyy Niinistö moraalittomuuteen, koska kaikin keinoin hän on osoittanut loppujen lopuksi tukevansa pääomaa edustavia ryhmiä. Tätä osoitti mm. optioiden tukeminen.

Niinistö ei myöskään kyennyt selvittämään tuloeroja. Hän tarkoituksellisesti alkoi keskusteluttaa itseään verotuksesta todeten veroerojen kaventuneen. Kuitenkin on totuus, että tuloerot ovat kasvaneet ja erityisesti niiden tulot kasvaneet, joiden käsissä on taloudellinen valta.

Tasavallan presidentti Tarja Halonen osoitti jälleen lojaalisuutensa pääministeri Matti Vanhaselle. Samalla Tarja Halonen osoitti, että on erinomaisen tärkeätä tasavallan presidentin ja valtioneuvoston yhteistoiminta. Niinistö antoi sen kuvan, että tässä pitäisi olla kilpailuasema.

Se oli kuitenkin selvää, että edelleenkin Niinistö pyrkii kampittamaan Vanhasen joka johtaa siihen ettei yksikään rehellinen keskustalainen äänestä Niinistöä, jos hän on mukana presidentin vaalin toisella kierroksella.

8

251

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Suorasilmä

      Kun sanot missä kohtaa? Minusta ei missään, punoitti ja oli hermostuneen oloinen. Katsokaa vaikka huominen uusinta jos se tulee.

    • muu vakuutti

      Matti Vanhanen vakuutti ylivoimaisesti ja kyllä huomaa,että on pääministeri kyseessä.

      • joka ei ymmärrä

        Mitään puolueensa todellisuudesta.
        Perhearvotkaan eivät oikein vakuuta siinä puolueessa.Pahimmat pukit aikoihin.


    • sauli

      Tarja oli kaikkea muuta kuin vakuuttava! On aika saada suomelle oikea johtaja. Siis sauli

      • niitä ökyrikkaitten

        Puolestapuhujia,jotka ´hyväksyvät hedelmällisyyshoitolain,jolla saadaan uroskin poikivaksi-ja viattomat lapset kärsimään ja elämään vääristyneitten käsitysten keskellä.
        Lisäksi lapset voivat aikuistuttuaan joutua
        naimisiin siskonsa tai veljensä kanssa,koska eivät tiedä isästään mitään.


    • luutkato

      Opettelisi käyttäytymisen akkkoset jamlopettaisi päällepuhumisen eikä toistelisi toisten ajatuksia...?

      Todella surkea vasemmistoesitys...hjuuri tyypillistä punatukkaa? Pääministeri suosii munamultaa....koska pelkää todellisia ratkaisuja?

    • tavja

      Olipas tosi kiinnostavia puheenaiheita tämän päivän pahoinvointi..köh siis "hyvinvointivaltion asioista.

      Miten olisi keskustelu siitä, että pääasiassa demareiden takia uusi muutos perustuslakiin meni läpi, jossa duunari voidaan ensin potkaista pihalle ja sen jälkeen "palkata" hänet takaisin nälkäpalkalla. Siis TYÖTTÖMYYSTURVALLA. Ei auta TES:sit kun laki sanoo, että näin on.

      TE demari paskat, ette edes osaa vastata näihin kysymyksiin ja kaiken lisäksi pidätte mediassa samaan aikaan kovaa meteliä siitä, että kuinka pätkätöihin EHKÄ puututaan. Missään ei ollut juttua kyseisestä lakimuutoksesta. Miksiköhän?

      Pidä paskapropagandasi itselläsi ja vilkaise vaikka teidän omaa keskustelupalstaanne ja totea kuinka avuttomia apinoita te olette, koska ette vaan yksinkertaiseti osaa joko lukea, tai sitten ette osaa kirjoittaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5425
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      61
      2246
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1830
    4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      145
      1761
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      1555
    6. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      30
      1467
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1358
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1107
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1078
    10. Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?

      Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se
      Maailman menoa
      213
      963
    Aihe