Minua on mietityttänyt.

sulevi

Suurin osa täälläkin muistaa suurta kohua aihettaneen onnettomuuden Huopalahdentiellä.
Siinähän toim.joht. ajoi audillaan pikkutytön päälle suojatiellä, suojatien eteen pysähtyneestä autosta välittämättä ja vielä ylinopeutta ja punaisia päin ajaen.
Huopalahdentiellä oli tuolloin 40km/h nopeusrajoitus.

Viranomaiset ja virkamiehet löivät viisaat päänsä yhteen ja miettivät mitä nyt tulisi tehdä, että vastaavilta onnettomuuksilta vältyttäisiin. Kauan pohdittuaan he päättivät alentaa Huopalahdentien nopeusrajoitukseksi 30km/h.

Me tavalliset autoilijat tajuamme, että elleivät kaaharit kunnioittaneet aikaisempaa nopeusrajoitusta, eivät he välitä tästä uudesta yhtään sen enempää.
Uudesta rajoituksesta kärsivätkin vain ne kuskit, jotka ovat ennenkin noudattaneet nopeusrajoituksia. Nyt he joutuvat ajamaan entistäkin hiljempaa, kun taas kaaharit ajelevat entiseen malliin kaahaten.

Armeijassa tällaista rangaistuksen siirtoa syylliseltä syyttömille käytettiin silloin kun haluttiin, että koko tupa rankaisee tätä oikeaa syyllistä sakinhivutuksella.

Tällaisia uusia nahkapäätöksiä syntyy jatkuvasti.
Onko meidän nyt tulkittava nämä viranomaisten järjettömältä näyttävät päätökset viestiksi, että meidän laikuuliaisten kuskien tulisi ottaa oikeus omiin käsiimme ja meidän tulisi laittaa nämä kaaharit kuriin. Kun ei virkavalta siinä onnistu.

3

495

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • totuus on

      yhä voimassa,että virkavalta ei kaahareille mahda mitään.

      • jos haluaisi, mutta kun ovat itse samaa porukkaa...


      • Arska
        sitroen kirjoitti:

        jos haluaisi, mutta kun ovat itse samaa porukkaa...

        Poliisinkin pitää olla varovainen voi muuten
        astua liian isoille varpaille.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      122
      5145
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      30
      3678
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2460
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1578
    5. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1560
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1524
    7. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      23
      1411
    8. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1302
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1208
    10. Olen oikeasti aika mukava

      Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.
      Ikävä
      22
      1127
    Aihe