osoittautui toistuvasti pikkupojaksi joka leikkii hiekkalaatikolla riidelleen siitä kuka ottaa lapion tai ämpärin. Siellä tavataan monasti poikia joilla on varhain verpaalista kykyä, ovat pikkuvanhoja, joille vielä tuossa vaiheessa vanhemmat hymyilevät myönteisesti. Myöhemmin samoista pikkupojista tulee kurittomia ja vallattomia, kaikkien kiusaajia. Näin on Sauli Niinistön osana.
Sauli Niinistö epäonnistui totaalisesti eilisessä vaalikeskustelussa. Hänen äänensä kyllä oli ylinnä, mutta aitoa sisältöä ei sanoissa ole. Pikkunäppäryyttä, nokkeluutta miehellä on, kuten käräjäoikeuksissa ehkä tarvitaan. Valtiomiestä ei saa tekemälläkään.
Mainostoimiston imagon luojat sekä puoluesihteeri Jaskri siis epäonnisuivat valmentaessaan Niinistöä vaalikeskustelua varten.
Oliko Sauli Niinistö värjännyt hiuksensa? Näytti ikäänkuin siltä. No se nyt olisi viimeinen tippa kansankunnan tutkiessa hänen elämäänsä.
Varmaa on, että Sauli Niinistö haluaa nyt pitää kuuden vuoden pituisen tupakkatauon ja poiketa lähimpään kapakkaan kaatamaan muutaman olutuopin
kokoomuslaiseen kurkkuun.
SAULI NIINISTÖ
Totuusko
1
93
Vastaukset
- Vai miltä tuntuu?
Juuri tuollaiseksi Sauli Niinistö osoittautui.
Mitä mainostoimistoon tulee, rähisiän roolilla voi puollustaa paviaaneja. Mutta Presidentin tekoon se ei sovellu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134802Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293493No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452420- 501538
- 361473
- 391349
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv231212- 141202
- 1651079
- 271078