Abortti rikkoo elämän lakeja vastaan!

http://koti.phnet.fi/elohim/Abortti

... Se oli ultraääni, joka ensimmäistä kertaa avasi meille ikkunan kohtuun. Me aloimme myös seurata sikiön sydänääniä elektronisilla sydänmonitoreilla. Ensimmäistä kertaa aloin miettiä sitä, mitä me teimme klinikalla. Ultraääni avasi uuden maailman. Ensimmäistä kertaa saatoimme todella nähdä ihmisen sikiön, mitata sitä, tarkkailla sitä, ja kiintyä ja rakastua siihen. Niin minulle kävi. Ultraäänikuvat sikiöstä vaikuttavat tavattoman voimakkaasti katsojaan. New England Journal of Medicine -lehdessä julkaistiin tutkimus siitä, mitä mahdollisuuksia tällä tekniikalla on. Noin kymmenen vuotta sitten lehdessä julkaistiin tutkimus, jossa kymmenelle raskaana olevalle, aborttiklinikalle tulleelle naiselle näytettiin ultraäänikuva sikiöstä ennen aborttia. Vain yksi heistä teki abortin. Yhdeksän muuta lähti klinikalta edelleen raskaana. Se osoittaa, kuinka voimakasta kiintyminen on. Minäkin huomasin kiintyväni noihin syntymättömiin.(2)



Haluaisin vielä lisätä, että vaikka meillä oli kasapäin (kirjaimellisesti) kokemusperäistä tietoa siitä, että abortissa tuhottiin elävä ihminen, niin vasta ultraäänitekniikan myötä ajatuskaavamme todella vaihtui. Ultraäänen avulla emme ainoastaan nähneet, että sikiö on toimiva organismi, vaan saatoimme myös mitata sen elintoimintoja, punnita sen ja arvioida sen iän, nähdä sen nielevän ja virtsaavan, katsella sitä niin unessa kuin hereillä ja nähdä sen liikuttavan itseään yhtä määrätietoisesti kuin vastasyntynyt lapsikin tekee...

Juuri tästä minä löysin itseni; tämän empiirisen vallankumouksen, kaiken tämän uuden tiedon edessä aloitin tuskallisen prosessin, jossa muutin mieltäni abortin oikeutuksesta. Olin vihdoinkin hyväksynyt paradigman muutoksen.(3)


Lisää asiasta linkin takana!
7801
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tieto lisää tuskaa! Ei kannattaisi katella noita ultrakuvia!

Mutta virtsaako sikiö todella kohdussa?

Äänestä
  • Kyllä lapsi virtsaa äidin kohtuun. Toimiihan lapsen muutkin elintoiminnot jo muutaman viikon ikäisestä asti. Istukan kautta äidin verenkierto hoitaa tämänkin homman, joten ei ole syytä huoleen.

    Äänestä

Kävin lukemassa sivuillasi kirjoituksesi aborttia vastaan. Silmiini pisti erityisesti kohta sikiön kasvusta lääketieteen näkökulmasta. Olisi tärkeä, että kävisit korjaamassa väärät faktat sivuilta. (Esimerkiksi kohta, että sikiö tuntee kipua 6.-7. raskausviikon jälkeen ei pidä paikkaansa. ääketiteellisesti on tutkittu, että sikiön hermosto alkaa kehittyä vasta 12. raskausviikon jälkeen.) jne.

Kiitos.

Äänestä

tuo sivu oli MIEHEN kirjoittama, senhän on HELPPO mennä puhumaan abortista noin.. Minusta abortti on JOKAISEN OMA asia!

Äänestä

Kiitos, tuo tieto vahvisti luottamustani, etten tule ikinä katumaan päätöstäni hankkia abortti (ihan oikeasti en kyllä koskaan ole sitä kyseenalaistanutkaan). Katsoin tarkkaan ultrakuvaa ja lasta siinä, silti olin varma päätöksestä, joten olen kai se ainut niistä kymmenestä. Mutta ennenkaikkea olen onnellisin niistä kymmenestä!

Voiko joku tehdä abortin näkemättä ultra kuvaa?

Äänestä

tein abortin, ultrassa minä halusin nähdä sen sikiön... lääkärit vähä vastustelivat, koska minulle oli annettu jo ensimmäiset pillerit, pelkäsivät kai että tulisin katumapäälle. Tuijotin ruutua vähän aikaa, katsoin epämääräistä mölttiä sisälläni enkä tuntenut mitään. Onneksi olin sitten se 1 niistä 10:nestä, elämäni olisi pilalla jos minulla olisi lapsi.

Äänestä

Jarin sivuja, ois pitäny arvata.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Näin on! kirjoitti:

http://koti.phnet.fi/elohim/Abortti

... Se oli ultraääni, joka ensimmäistä kertaa avasi meille ikkunan kohtuun. Me aloimme myös seurata sikiön sydänääniä elektronisilla sydänmonitoreilla. Ensimmäistä kertaa aloin miettiä sitä, mitä me teimme klinikalla. Ultraääni avasi uuden maailman. Ensimmäistä kertaa saatoimme todella nähdä ihmisen sikiön, mitata sitä, tarkkailla sitä, ja kiintyä ja rakastua siihen. Niin minulle kävi. Ultraäänikuvat sikiöstä vaikuttavat tavattoman voimakkaasti katsojaan. New England Journal of Medicine -lehdessä julkaistiin tutkimus siitä, mitä mahdollisuuksia tällä tekniikalla on. Noin kymmenen vuotta sitten lehdessä julkaistiin tutkimus, jossa kymmenelle raskaana olevalle, aborttiklinikalle tulleelle naiselle näytettiin ultraäänikuva sikiöstä ennen aborttia. Vain yksi heistä teki abortin. Yhdeksän muuta lähti klinikalta edelleen raskaana. Se osoittaa, kuinka voimakasta kiintyminen on. Minäkin huomasin kiintyväni noihin syntymättömiin.(2)



Haluaisin vielä lisätä, että vaikka meillä oli kasapäin (kirjaimellisesti) kokemusperäistä tietoa siitä, että abortissa tuhottiin elävä ihminen, niin vasta ultraäänitekniikan myötä ajatuskaavamme todella vaihtui. Ultraäänen avulla emme ainoastaan nähneet, että sikiö on toimiva organismi, vaan saatoimme myös mitata sen elintoimintoja, punnita sen ja arvioida sen iän, nähdä sen nielevän ja virtsaavan, katsella sitä niin unessa kuin hereillä ja nähdä sen liikuttavan itseään yhtä määrätietoisesti kuin vastasyntynyt lapsikin tekee...

Juuri tästä minä löysin itseni; tämän empiirisen vallankumouksen, kaiken tämän uuden tiedon edessä aloitin tuskallisen prosessin, jossa muutin mieltäni abortin oikeutuksesta. Olin vihdoinkin hyväksynyt paradigman muutoksen.(3)


Lisää asiasta linkin takana!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu