Ovatko suomalaiset todella näin tyhmiä

antavat ymmärtää. Täällä pärjää ihminen, joka puhuu ympäripyöreitä ja mukavia, kaikkia miellyttäviä asioita.

Sosiaalinen oikeudenmukaisuus, globalisaation hallinta, kansalaisyhteiskunta, hyvinvointivaltio... Mitä visionääristä ja hyvää johtajuutta tämä itsestäänselvyyksien lattea jauhaminen on? Amerikassa tällainen perässälaahautuva mökinmummojen nuoleskelija olisi jo vaihdettu henkilöön, jolla on omiakin ajatuksia. Halonen, mihin VIET Suomea seuraavan kuuden vuoden aikana?
2180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Nämä ovat mielipiteitä, kysymys ei ole siitä, onko joku tyhmä vai viisas. Sinun mielestäsi tyhmä voi jonkun toisen mielestä olla viisas. Ja sen käsittämistä voisi pitää vaikka älykkyytenä tai viisautena. Se, että käsittää ihmisten ajattelevan eri tavoilla ja hyväksyy sen, on realismia.
Joten suomalaiset eivät ole tyhmiä minun mielestäni, eivät nekään, jotka kannattavat ehdokasta, jota minä en.

Äänestä
  • Oikeastaan ihmiset eivät ole tyhmiä, mutta monikaan ei osaa enää ajatella omilla aivoillaan..
    Peruskoulusta asti meidät kaikki yritetään tasapäistää.. Et saa olla parempi kuin muut tai ajatella erilailla kuin muut..
    Sitten kun menet töihin, niin AY-liike määrää miten sinun pitää ajatella ja olla.. Jos Sinulle sopisi joku muunlainen malli tehdä töitä, mutta se ei sovi Ay-liikkeelle, niin Sinun ei auta kuin mennä takaisin ruotuun..
    Halonen puhuu ympäripyöreitä ja haluaa miellyttää kaikkia, jotta häntä olisi helppo äänestää.. Kun ei tee/sano mitään ei voi tehdä myöskään virheitä..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kun gallup-luvut kirjoitti:

antavat ymmärtää. Täällä pärjää ihminen, joka puhuu ympäripyöreitä ja mukavia, kaikkia miellyttäviä asioita.

Sosiaalinen oikeudenmukaisuus, globalisaation hallinta, kansalaisyhteiskunta, hyvinvointivaltio... Mitä visionääristä ja hyvää johtajuutta tämä itsestäänselvyyksien lattea jauhaminen on? Amerikassa tällainen perässälaahautuva mökinmummojen nuoleskelija olisi jo vaihdettu henkilöön, jolla on omiakin ajatuksia. Halonen, mihin VIET Suomea seuraavan kuuden vuoden aikana?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu