Viimeisen vuoden aikana on tapahtunut niin paljon asioita, jotkut hyviä ja jotkut todella surullisia. Voisi sanoa, että tästä tapahtumasarjasta riittäisi iloja ja suruja ainakin kolmelle vuodelle..
Menin itse kihloihin, lähisukulainen kuoli syöpään äkillisesti, vanhemmat erosivat, masennuin, toinen lähisukulainen sairastui pahasti, perheenjäsen sairastui pahaan diabetekseen, kihlattuni on lähdössä ensi kuussa armeijaan, aloitin uudeessa koulussa toisella paikkakunnalla... Nuo nyt vain esimerkeiksi. -Ja kaikki tämä vuoden sisällä.
Välillä miettii, että miten tällaisen pikkuisen rääpäle-ihmisen psyyke voi kestää tätä kaikkea.
Kuluneen vuoden sisällä ajattelin aina, että kyllä tämä tästä ja kyllä tästä selvitään (vaikka toisinaan olikin epätoivonhetkiä). Vaikka edellinen "kriisi" onkin vielä käsittelemättä,mutta antaa tulla vaan, minä kestän!
Eniten mieltäni on painaut tämä sukulaisen kuolema ja vanhempien ero. Muu on ikään kuin mukana mausteena jo valmiiksi tulisessa sopassa.
Vaikka toisaalta tuo ero tuntuikin kaikista parhaimmalta mahdolliselta ratkaisulta (varsinkin kun olen seurannut koko pienen ikäni heidän taisteluaan). Mutta siltikin se tuli jotenkin yllätyksenä. Ja vielä vuosi sitten isälläni "ei ollut ketään toista ja olimme sairaita, kun edes kuvittelimmekaan moista", ja nykyään hän melkein asuu nykyisen lorttonsa kanssa. Ja minä olen kuulemma itsekäs, kun en voi hyväksyä tätä. (Koko muu suku oli tavannut tämän lorton jo muutaman vuoden aikaisemmin, kun "häntä ei ollut oikeasti vielä edes olemassa".) Siitä saan kuulla jatkuvasti, toisinaan "haikeina" kirjeinä ja toisinaan puheluina jossa minut hakutaan pystyyn. Se tuntuu erityisen pahalle, koska olen aina ollut "iskän tyttö".
..Ja heti eron perään tämä lähisukulaiseni kuoli. Syöpä todettiin, hän eli noin yhden kuukauden ja yhtä äkkiä häntä ei enää ollutkaan. Hups..
Nyt tuntuu, että olen romahtanut. :D Tuntuu, kuin olisin pimahtanut. Pium paum poum.. En oikein tiedä pitäisikö itkeä vaiko nauraa. Vaikka toisaalta tuntuu, etten tunne mitään. On jotenkin niin turtunut kaikelle tälle, etten tiedä tuntuuko mahdollinen uusi kriisi enää missään.
Niin, luulisi, että vähemmästäkin sitä pieni ihminen sekoaa. :)
Menin itse kihloihin, lähisukulainen kuoli syöpään äkillisesti, vanhemmat erosivat, masennuin, toinen lähisukulainen sairastui pahasti, perheenjäsen sairastui pahaan diabetekseen, kihlattuni on lähdössä ensi kuussa armeijaan, aloitin uudeessa koulussa toisella paikkakunnalla... Nuo nyt vain esimerkeiksi. -Ja kaikki tämä vuoden sisällä.
Välillä miettii, että miten tällaisen pikkuisen rääpäle-ihmisen psyyke voi kestää tätä kaikkea.
Kuluneen vuoden sisällä ajattelin aina, että kyllä tämä tästä ja kyllä tästä selvitään (vaikka toisinaan olikin epätoivonhetkiä). Vaikka edellinen "kriisi" onkin vielä käsittelemättä,mutta antaa tulla vaan, minä kestän!
Eniten mieltäni on painaut tämä sukulaisen kuolema ja vanhempien ero. Muu on ikään kuin mukana mausteena jo valmiiksi tulisessa sopassa.
Vaikka toisaalta tuo ero tuntuikin kaikista parhaimmalta mahdolliselta ratkaisulta (varsinkin kun olen seurannut koko pienen ikäni heidän taisteluaan). Mutta siltikin se tuli jotenkin yllätyksenä. Ja vielä vuosi sitten isälläni "ei ollut ketään toista ja olimme sairaita, kun edes kuvittelimmekaan moista", ja nykyään hän melkein asuu nykyisen lorttonsa kanssa. Ja minä olen kuulemma itsekäs, kun en voi hyväksyä tätä. (Koko muu suku oli tavannut tämän lorton jo muutaman vuoden aikaisemmin, kun "häntä ei ollut oikeasti vielä edes olemassa".) Siitä saan kuulla jatkuvasti, toisinaan "haikeina" kirjeinä ja toisinaan puheluina jossa minut hakutaan pystyyn. Se tuntuu erityisen pahalle, koska olen aina ollut "iskän tyttö".
..Ja heti eron perään tämä lähisukulaiseni kuoli. Syöpä todettiin, hän eli noin yhden kuukauden ja yhtä äkkiä häntä ei enää ollutkaan. Hups..
Nyt tuntuu, että olen romahtanut. :D Tuntuu, kuin olisin pimahtanut. Pium paum poum.. En oikein tiedä pitäisikö itkeä vaiko nauraa. Vaikka toisaalta tuntuu, etten tunne mitään. On jotenkin niin turtunut kaikelle tälle, etten tiedä tuntuuko mahdollinen uusi kriisi enää missään.
Niin, luulisi, että vähemmästäkin sitä pieni ihminen sekoaa. :)
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.