Vähemmästäkin sitä pieni ihminen sekoaa..

Viimeisen vuoden aikana on tapahtunut niin paljon asioita, jotkut hyviä ja jotkut todella surullisia. Voisi sanoa, että tästä tapahtumasarjasta riittäisi iloja ja suruja ainakin kolmelle vuodelle..

Menin itse kihloihin, lähisukulainen kuoli syöpään äkillisesti, vanhemmat erosivat, masennuin, toinen lähisukulainen sairastui pahasti, perheenjäsen sairastui pahaan diabetekseen, kihlattuni on lähdössä ensi kuussa armeijaan, aloitin uudeessa koulussa toisella paikkakunnalla... Nuo nyt vain esimerkeiksi. -Ja kaikki tämä vuoden sisällä.
Välillä miettii, että miten tällaisen pikkuisen rääpäle-ihmisen psyyke voi kestää tätä kaikkea.
Kuluneen vuoden sisällä ajattelin aina, että kyllä tämä tästä ja kyllä tästä selvitään (vaikka toisinaan olikin epätoivonhetkiä). Vaikka edellinen "kriisi" onkin vielä käsittelemättä,mutta antaa tulla vaan, minä kestän!

Eniten mieltäni on painaut tämä sukulaisen kuolema ja vanhempien ero. Muu on ikään kuin mukana mausteena jo valmiiksi tulisessa sopassa.

Vaikka toisaalta tuo ero tuntuikin kaikista parhaimmalta mahdolliselta ratkaisulta (varsinkin kun olen seurannut koko pienen ikäni heidän taisteluaan). Mutta siltikin se tuli jotenkin yllätyksenä. Ja vielä vuosi sitten isälläni "ei ollut ketään toista ja olimme sairaita, kun edes kuvittelimmekaan moista", ja nykyään hän melkein asuu nykyisen lorttonsa kanssa. Ja minä olen kuulemma itsekäs, kun en voi hyväksyä tätä. (Koko muu suku oli tavannut tämän lorton jo muutaman vuoden aikaisemmin, kun "häntä ei ollut oikeasti vielä edes olemassa".) Siitä saan kuulla jatkuvasti, toisinaan "haikeina" kirjeinä ja toisinaan puheluina jossa minut hakutaan pystyyn. Se tuntuu erityisen pahalle, koska olen aina ollut "iskän tyttö".

..Ja heti eron perään tämä lähisukulaiseni kuoli. Syöpä todettiin, hän eli noin yhden kuukauden ja yhtä äkkiä häntä ei enää ollutkaan. Hups..

Nyt tuntuu, että olen romahtanut. :D Tuntuu, kuin olisin pimahtanut. Pium paum poum.. En oikein tiedä pitäisikö itkeä vaiko nauraa. Vaikka toisaalta tuntuu, etten tunne mitään. On jotenkin niin turtunut kaikelle tälle, etten tiedä tuntuuko mahdollinen uusi kriisi enää missään.

Niin, luulisi, että vähemmästäkin sitä pieni ihminen sekoaa. :)
0589
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Iskän tytär kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu