Mikseivät kunnon Työläiset™ perusta keskenään suurta avointa yhtiötä (Ay), jossa kaikki tapahtuu keskinäiseen luottamukseen nojautuen. Aivan kuin oikeassa kommunismissa! Avoimessa yhtiössä voitaisiin todellakin jakaa tuotantovälineet ja siten voitto tasan – ei vain tasapuolisesti – kaikkien Työläisten® kesken!
Eipä olisi Herra™ hiostamassa ja riistämässä, ei olisi Herra™ repimässä voittoa Työläisen® selkänahasta taskuun. Työläiset saisivat itse kaiken voiton!
Itse lähtisin innolla mukaan tällaisen kommunismin saarekkeen rakentamiseen keskelle tätä kapitalistista maailmaa! Lainsäädäntömmehän antaa täydet oikeudet avoimen yhtiön perustamiseen. En jaksa selvittää avoimen yhtiön juridista toimintaperiaatetta, mutta valaistuin eräällä yrityshallinnon tunnilla että on oikeasti mahdollisuus perustaa kommunistinen kommuuni keskelle kapitalistista (yök) Suomea, vieläpä täysin laillisesti. Kunhan verot maksaa, TEL maksut käsittääkseni voi sivuuttaa mikäli kaikki Työläiset™ ovat äänivaltaisia eli omistavat yhtiön.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Eihän kommunistisissä valtioissa ollut yhtään ammattiliittoa, ei todellakaan. Jopa Suomen kommunistit vihasivat ammattiliittoja.
mitäköhän vitun tekemistä mun ehdotuksella oli ammattilliiton kanssa? Opettele lukemaan, paviaani!
kyllä olen ittekin heti tässä mukaana...
Kerrankin joku puhuu asiaa..
Hei. Yks pikku juttu. Ei ne viitti tehdä työtä. Ne mieluummin ottas kaiken valmiina. Buahahaahaaa!!
ajatellutkaan. moni toveri lähtisi koittamaan, olisin halukas! itselläini on kuitenkin pääomaa niukasti tuollaisen aloittamiseen ,työttömänä ei kapitaalia herroilta saada noin vain!!!
Saahan Suomeen perustaa vaikka minkälaisen yrityksen. Osuustoimintahan on malliesimerkki vasemmistolaisesta yrittämisestä.
Rahaa saa tällä hetkellä helposti pienellä korolla muutaman miljoonan EUR. Siinä ei pääoman omistajat paljon yrityksen lisäarvosta saa. Vaatii kuitenkin lujaa luottamusta ottaa niskoilleen yrityksen kaikki velat, jos muut eivät niitä sattuisikaan maksamaan ja yritys menisi hullusti.
Se pirullisuus asiassa on, että Kommunistinen Yritys joutuu toimimaan markkinataloudessa ja raha mittaa sen toiminnan tehokkuutta. Ei se yritys saa tuloja mistään muualta kuin yrityksen ulkopuolelta. (Emme kai haaveile yhteiskunnan ulkopuolella olevasta omavaraisesta kommuunista.)
Termi Kommunistinen Yritys on sinänsä paradoksi. "Yritys" on kommunistisessa opissa suunnilleen synonyymi sanoille kapitalisti ja porvari. Mutta viis Marx'in teorioista.
Mutta mikä ettei Kommunistinen Yritys pyörisi, jos sillä hyviä liikeideoita sekä motiivi ja osaaminen korkealla! Ja lisäarvo jäisi kaikki Kommunistiselle Yritykselle. Markkintaloudessa voi toimia monenlaisilla yritymalleilla.
PS.
Osakeyhtiö voisi olla toimivampi. Kysehän on vain siitä, kuka omistaa, kuka saa tuoton ja kuka päättää. Juridinen muoto on epäoleellinen. ;-)
toisella puolen maailmaa
>Huhut sosialismin
kuolemasta ennenaikaisia
Venezuelaan on perustettu jo lähes 7 000 osuuskuntaa ja ne työllistävät 210 000 ihmistä<
http://hirvasnoro.blogspot.com/2005/12/vasemmistobuumi-latinalaisessa.html
Öljyrahoista maksetut tukipalkkiot ei kuullosta aivan terveeltä.