Jumalatonta on se, että rakastaa enemmän luotua, kuin Luojaa.
Ja monet raamatun rakastajat, rakastavat raamattua enemmän kuin sitä josta se kertoo. Ja he pitävät sitä täydellisenä totuutena ja herranaan, vaikka siinä on virheitä ja ristiriitoja.
Epäjumalaksi kutsutaan kaikkea sitä, mikä vie sydämen paikan Herralta.
Jokainen vastaa omista teistään, eikä kukaan toisen puolesta.
Mutta palkat maksaa Herra, jonka pelto on meillä lainassa.
Ja monet raamatun rakastajat, rakastavat raamattua enemmän kuin sitä josta se kertoo. Ja he pitävät sitä täydellisenä totuutena ja herranaan, vaikka siinä on virheitä ja ristiriitoja.
Epäjumalaksi kutsutaan kaikkea sitä, mikä vie sydämen paikan Herralta.
Jokainen vastaa omista teistään, eikä kukaan toisen puolesta.
Mutta palkat maksaa Herra, jonka pelto on meillä lainassa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Olen lukenut kirjoituksiasi, joita on todella paljon. Aistin siinä taistelua, mutta minulle ei ole oikein selvinnyt, mitä vastaan niissä taistelet. En sano että olisit väärässä tai oikeassa, mutta taistelusi vastapuoli ei ole minulle selvinnyt.
Valheveljet, jotka tekeytyvät Kristuksen seuraajiksi, mutta eivät seuraa Herraa Jeesusta, vaan kolmipersoonaista epäjumalaa.
Koska jos Kristus ja Isä on eri persoonia, niin miten se joka tuntee Kristuksen, tuntee Isän?
Jeesus itse kertoi: *Minä olen se, joka todistan itsestäni, ja minusta todistaa myös Isä, joka on minut lähettänyt. "Niin he sanoivat hänelle: "Missä sinun isäsi on?" Jeesus vastasi: "Te ette tunne minua ettekä minun Isääni; jos te tuntisitte minut, niin te tuntisitte myös minun Isäni".*
*Jos te olisitte tunteneet minut, niin te tuntisitte myös minun Isäni; tästälähin te tunnette hänet, ja te olette nähneet hänet.*
*Filippus sanoi hänelle: "Herra, näytä meille Isä, niin me tyydymme". Jeesus sanoi hänelle: "Niin kauan aikaa minä olen ollut teidän kanssanne, etkä sinä tunne minua, Filippus! Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän; kuinka sinä sitten sanot: 'Näytä meille Isä'? Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa?*
*Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen.*
*Uskokaa minua, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa; mutta jos ette, niin uskokaa itse tekojen tähden.*
Ja me emme tunne Kristusta enää lihan mukaan, koska hän palasi takaisin valtaistuimelle, jossa hänen kuninkuutensa odotti häntä; ja seuraavalla kerralla Herra tulee näyttäytymään kaikessa voimassa, eikä enää lihassa.
*Sentähden me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan; jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne.*
*Sillä Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siinä on vapaus.*
*Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.*
*Nyt sitävastoin, kun olette tulleet tuntemaan Jumalan ja, mikä enemmän on, kun Jumala tuntee teidät, kuinka te jälleen käännytte noiden heikkojen ja köyhien alkeisvoimien puoleen, joiden orjiksi taas uudestaan tahdotte tulla?*
*Sillä minä tahdon, että te tiedätte, kuinka suuri kilvoittelu minulla on teidän tähtenne ja laodikealaisten ja kaikkien tähden, jotka eivät ole minun ruumiillisia kasvojani nähneet, että heidän sydämensä, yhteenliittyneinä rakkaudessa, saisivat kehoitusta omistamaan täyden ymmärtämyksen koko rikkauden ja pääsisivät tuntemaan Jumalan salaisuuden, Kristuksen, jossa kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä.*
*Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa.*
*Katsokaa, ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla ja tyhjällä petoksella, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin eikä Kristukseen. Sillä hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti, ja te olette täytetyt hänessä, joka on kaiken hallituksen ja vallan pää, ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella: ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.*
*Minä olen A ja O", sanoo Herra Jumala, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, Kaikkivaltias.*
*Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Jumala, Kaikkivaltias, joka oli ja joka on ja joka tuleva on".*
*Minä, Jeesus, lähetin enkelini todistamaan näitä teille seurakunnissa. Minä olen Daavidin juurivesa ja hänen suvustansa, se kirkas kointähti.*
koeteltava.. sanoihan sen Jeesuskin...
Raamatussa on virheitä käännöksien takia jne..
Kun yritetään tulkita teksitä niin siinäkin jo monesti tapahtuu virheitä.. ja ne voivat olla pahasti eksyttäviäkin.. kuten on kastekysymyskin...
Mutta kun sanot jotain raamatun sanoman ulkopuolista
.. niin kyllä sen huomaa mutta ei aina ole helppoa sekään.. valppaana aina ...
Efesolaiskirje:
6:12 Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.
Jaakobin kirje:
1:14 Vaan jokaista kiusaa hänen oma himonsa, joka häntä vetää ja houkuttelee;
Hebrealaiskirje:
4:15 Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä.
13:14 sillä ei meillä ole täällä pysyväistä kaupunkia, vaan tulevaista me etsimme.
1.Johanneksen kirje:
1:8 Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.
Etkö tiennyt sitä, että pimeyden hallitukseen kuuluu kaikki valheveljien henget?
Enkä minä tuollakaan foorumilla taistele mitään muuta kuin valhetta vastaan, joka on saanut sijan ihmisten sydämessä, koska se ei ole Jumalasta, vaan saatanasta.
Kaikki jotka eivät ole Jumalasta syntyneitä, pitää kitkeä pois, jottei heikot joutuisi harhaan ja raskauttavien ikeiden orjuuteen, josta Herra on täydellisellä uhrilla meidät vapauttanut.
Saatana on huijannut monia omasta asiastaan varmaa olevaa ihmistä. Sinäkin olet varma, miksei sinuakin olisi huijattu? Vai olisiko koko homma vain kuvitelmaa?
ja voimaa kirjoitella, oletko ajatellu että voisit suunnata voimasi apua tarvitseville? Tuolla terveys palstalla olisi paljon avun tarvitsijoita.
tulkitsen sinut epäterveeksi henkisellä tasolla..
Kyse EI OLE FYYSISESTÄ TAI VASTAAVASTA.. älä sekoita niitä.. henkeä ja ruumista ja sielu keskenään irvokkaasti.. pilkkaajat luulevat olevansa terveitä.. ja sairastuttavat toisetkin pilkkapuheillansa... sinä tiedä sen hyvin.. vai etkö tiedätkään...