Jokos Jäätteenmäen fax laulaa?

Lipponen oli USA vierailulla luvannut BUSHlle että Suomi tukisi näitä USA:n hyökkäyksiä IRAKia vastaan.

Taitavat olla vieläkin salaisia ne Jäätteenmäen paperit, joissa näin sanotaan. Olisi mukava kuulla Oivan kommentti. Se näissä paskapuheissa on hyvä, että ne varmistavat Jäätteenmäen pysymisen hyllyllä.

Obs1 kirjoitti:

Lipponen oli USA vierailulla luvannut BUSHlle että Suomi tukisi näitä USA:n hyökkäyksiä IRAKia vastaan.

Taitavat olla vieläkin salaisia ne Jäätteenmäen paperit, joissa näin sanotaan. Olisi mukava kuulla Oivan kommentti. Se näissä paskapuheissa on hyvä, että ne varmistavat Jäätteenmäen pysymisen hyllyllä.

Lue lisää

Mutta ne peitottiin "Annelin valehteluna".

Joskus totuus on liian kova pala nähdä.

Obs1 kirjoitti:

Lipponen oli USA vierailulla luvannut BUSHlle että Suomi tukisi näitä USA:n hyökkäyksiä IRAKia vastaan.

Taitavat olla vieläkin salaisia ne Jäätteenmäen paperit, joissa näin sanotaan. Olisi mukava kuulla Oivan kommentti. Se näissä paskapuheissa on hyvä, että ne varmistavat Jäätteenmäen pysymisen hyllyllä.

Lue lisää

Tässä jokunen lähteen poikanen - jokaiselle, jolla on vankasti oma käsityksensä niin "valehtelusta" kuin "paskapuheistakin"; Mikko Niskasaaren artikkelissa mainitaan asiakirjantarkasti sangen moniaita lähteitä, joista monet - vaikkakaan eivät kaikki - tulivat julkisiksi ns. Irakgate-oikeudenkäynnin yhteydessä:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000012593637

http://www.journalistilehti.fi/journalisti/arkisto/132004/

http://www.journalistilehti.fi/journalisti/arkisto/132004/lyhy/Muut129040.htm

Ja jos linkitys Journalistiin ei toimi, tässä selväkielisenä toimittaja Mikko Niskasaaren kirjoitus "'IRAKGATE' – mitä medialta jäi kertomatta", josta niin niin nimimerkit "Känä" kuin "Obs1" ja muutkin jatkuvasti voivat ottaa alkutuntuman siitä, millaista maailmanmenoa Bushin & Cheney'n luona 9.12.2002 vieraillut tuolloinen pääministeri Paavo Lipponen olikin - tiettävästi omin lupinensa - tukemassa...

§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§

"IRAKGATE"
– mitä medialta
jäi kertomatta

Pekka Ervasti päättää vauhdikkaan kirjansa "Irakgate" vihjaukseen: "Irakgaten arvoitus, kuten kaikki suuret arvoitukset, näyttää jäävän vaille lopullista ratkaisua. Se sopii monille".

Voisiko "Irakgaten" ratkaisematon arvoitus olla se, miksi media pääosin tuki Paavo Lipposta myös sen jälkeen, kun julkistettu aineisto osoitti, että juuri hänen lausuntojensa todenmukaisuus oli kaikkein kyseenalaisin?

Yhdysvallat tiedusteli vuoden 2002 lopulla noin 50 valtiolta haluja osallistua Irakin kriisin jälkihoitoon, jos tilanne päätyy sodaksi. Suomen hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta (UTVA) muotoili Suomen vastauksen 4.12.2002. Se korosti kriisin ratkaisemista YK:n päätöslauselman 1441 pohjalta, turvallisuusneuvoston päättämällä tavalla. Kaikki osallisuus mahdollisen sodan jälkeisiin toimiin kytkettiin YK:n ja vain YK:n toimintaan.

Viisi päivää myöhemmin pääministeri Paavo Lipponen selosti Suomen näkemyksiä Washingtonissa ensin presidentti Georg W. Bushille ja sitten varapresidentti Richard Cheneylle.

Helmikuun viimeisenä päivänä 2003 Yhdysvaltain varaulkoministeri Marc Grossmanin piti briifaustilaisuuden Irakin tilanteesta noin 30 maan edustajalle. "Kutsutut edustivat Grossmanin mukaan maita jotka olivat luvanneet yhteistyötä ja apua Yhdysvalloille Irakin osalta", kertoi UM:n salainen muistio. Suomen eduskuntavaaleihin oli aikaa enää 16 päivää.

Oppositiojohtaja Anneli Jäätteenmäki kritisoi jo tammikuussa 2003 Lipposen Washingtonin puheiden sisältöä, ja lisäsi vauhtia maaliskuun alussa, saatuaan tietoja Grossmanin tilaisuudesta. Hän epäili Lipposen kytkeneen Suomen sotayhteistyöhön Yhdysvaltain kanssa ja arveli ulkopoliittisen johdon ainakin olleen asiassa eriseuraisen.

Median yleislinja oli torjua Jäätteenmäen väitteet, jopa agressiivisesti:

"Pitkin matkaa Jäätteenmäen kritiikissä on ollut enemmän kepeitä heittoja ja puolivillaisia vihjailuja kuin todennettavia asia-argumentteja. Tähänastinen huippu kuultiin MTV3:n vaalitentissä torstai-iltana. Keskustajohtaja antoi ymmärtää, että Yhdysvallat pitää Suomea Lipposen lupausten vuoksi osana Irakin vastaista liittoutumaa", laukoi Turun Sanomat pääkirjoituksessaen 8.3.2003.

Vielä tuolloin ei ollut tiedossa, mihin Jäätteenmäki kritiikkinssä perusti, joten toimittajien epäluuloisuus oli perusteltua.

Vuoto
lehdille

Ilta-Sanomat ja Iltalehti saivat 10.3.2003 pyytämättä ja yllättäen kopiot kahdesta UM:n salaiseksi leimatusta asiakirjasta. Ensimmäinen käsitteli Paavo Lipposen tapaamisia 9.12.2002 presidentti Georg W. Bushin ja varapresidentti Richard Cheneyn kanssa. Toinen käsitteli USA:n varaulkoministeri Marc Grossmanin briifaustilaisuutta.

Myöhemmin poliisikuulustelussa IS:n toimittajat arvioivat lehden saaneen kokonaiset asiakirjat, ei vain niistä tehtyä muistiota, kuten osoittautui olleen Jäätteenmäen laita. Ilta-Sanomissa työskennellyt Pekka Ervasti esittää kirjassaan asian samoin. IL:n toimittaja vetosi lähdesuojaan ja kieltäytyi vastaamasta poliisin kysymyksiin.

Lehdet uutisoivat 11.3.03, että Bush "ylisti Suomea hyväksi yhteistyökumppaniksi ja kiitti Suomen hallitusta Irakin tilannetta koskevista kannanotoista ja liittymisestä koalitioon". "Lipponen puolestaan kiitti Bushia johtajuudesta pyrkimyksissä rakentaa kansainvälistä koalitiota". Ne kertoivat myös, että "Lipponen kiitti Bushia globaalista johtajuudesta" terrorismin vastaisessa toiminnassa.

Molemmat selostivat myös Grossmanin tilaisuutta. IS antoi runsaasti tilaa Max Jakobsonille, jonka mielestä Jäätteenmäen kritiikki "on hakemalla haettua saivartelua". Grossman-tilaisuus oli Jakobsonin mukaan tavallinen tiedotustilaisuus: "On hyvä käydä kuuntelemassa, mitä sanotaan. Aivan typerää on kuvitella, että osallistuminen merkitsisi liittymistä USA:n liittolaiseksi", hän väitti.

IL oli kriittisempi: "Grossmanin isännöimää tilaisuutta kutsuttiin nimellä 'coalition briefing'. Jo nimitys kertoo, että kyseessä ei ole tavanmukainen tiedotustilaisuus vaan paremminkin eräänlainen koordinaatiokokous".

Muut lehdet uutisoivat ja kommentoivat vuotoa seuraavana päivänä. Jakobsonin lausuntoja IS:ssa lainattiin usein laajemmin kuin tietoja asiakirjoista. Ulkoministeri Erkki Tuomioja ja Paavo Lipponen saivat selityksensä väärinkäsityksestä läpi kritiikittä.

"Ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd) mukaan muistio tarkoittaa tilannetta, jossa Suomi, kuten käytännössä lähes kaikki muutkin maat, liittyi laajaan terrorismin vastaiseen koalitioon", selosti Turun Sanomat 12.3.03. Kalevan pääkirjoitus toisti saman Tuomiojan lausunnon, mutta osoitti hieman ymmärtämystä myös Jäätteenmäelle:

"Jäätteenmäellä ei selvästikään ole ollut tarkkoja tietoja asioista ainakaan siinä vaiheessa kun hän otti hallituksen tulilinjalle Irakin tähden. Julkisuuteen vuodettu salainen raportti tekee kuitenkin Jäätteenmäen kritiikin ymmärrettävämmäksi".

Grossman-tilaisuus selitettiin yleisesti, Jakobsonia mukaillen, tavalliseksi tiedotustilaisuudeksi. Syntyi vaikutelma, että toimittajat ajattelivat Jäätteenmäen käyvän vaalikampanjaa ja olevan siksi epäluotettavan, mutta uskoivat Lipposen ja Tuomiojan puhuvan totta viran puolesta ja Jakobsonin muuten vain.

Hymyn
paljastus

Helmikuussa 2004 Hymy julkisti koko UM:n muistion Lipposen tapaamisista Bushin ja Cheneyn kanssa. Ilmeni, että Bushin kiitokset Suomen liittymisestä koalitoon oli kirjattu Irak-otsikon alle. Irakista keskusteltaessa "Lipponen kiitti Bushia johtajuudesta pyrkimyksissä rakentaa kansainvälinen koalitio". Keskustellessaan Cheneyn kanssa Irakista "Lipponen totesi yhteistyön olevan tärkeää koalition säilyttämiseksi". Nyt oli kiistatonta, että Tuomiojan ja Lipposen selitykset väärinkäsityksestä, Irakin sekoittamisesta terrorismi-koalitioon, olivat täysin perättömiä.

Lipponen kiitti Bushia myös siitä että "Yhdysvallat päätti viedä Irakin kysymyksen YK:n käsiteltäväksi", mutta silti hänen puheidensa ja UTVA:n 4.12.02 kannanoton välillä on ristiriita. UTVA ilmoittautui mukaan vain YK:n toimintaan, ei USA:n johtamaan koalitioon.

Vaikka median edellisenä vuonna toistelema väite, "Suomen linja ei ole missään vaiheessa ollut epäselvä: tuemme YK:ta" (Kaleva 14.3.2003), oli sinällään tosi, siitä jäi pois se, ettei epäilyksen kohteena ollut Suomen, vaan Lipposen linja, joka mitä ilmeisimmin oli ollut osin eri kuin muilla ulkopolitiikan päättäjillä. Myös Pekka Ervasti viittaa kirjassaan linjaeroon:

"Lipponen laski, että Yhdysvallat hyökkää Irakiin joka tapauksessa, ja Suomi voi vain tukea hyökkäystä. Hän uskoi, että YK antaa lopulta valtuutuksen sotilastoimiin. Ulkopoliittisen johdon keskusteluissa Lipponen vastusti jokaista sellaista ratkaisua, joka oli ristiriidassa tämän hyökkäysteorian kanssa, eräs asiantuntija tulkitsee".

Tulkinta saa tukea Lipposen puheesta SDP:n puoluevaltuustossa. "Vielä ei edes tiedetä mitä mieltä [YK:n] turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenet lopulta ovat", hän väitti (Aamulehti 5.3.03). USA:n hyökkäys alkoi vain pari viikkoa myöhemmin.

Hymy paljasti myös sen, mistä iltapäivälehdet olivat vaienneet, Lipponen oli kaupannut varapresidentti Cheneylle AMOS-kranaatinheitinjärjestelmää. Aseviennissä Suomen ulkopolitiikan keskeinen opinkappale on, ettei aseita viedä kriisialueille eikä sotaakäyviin maihin. Lipponen poikkesi tästä periaatteesta.

Pekka Ervasti selittää IS:n vaikenemista kirjassaan: "… niiden kauppaamisesta Yhdysvaltoihin oli tiedotusvälineissä ollut useita juttuja jo aikaisemmin. Se ei ollut enää uutinen". Selitys on ongelmallinen. Ei Patrian pyrkimyksiä myydä AMOS Yhdysvaltoihin kovin näkyvästi oltu uutisoitu. Kun Lipponen tarjosi niitä samassa yhteydessä, jossa osapuolet kiittelivät toisiaan Irakin vastaiseen koalitioon osallistumisesta, "korohoro" -tarjous sai aivan uuden merkityksen.

Hymyn paljastus muutti tilanteen lopullisesti, eikä media voinut enää puolustautua tiedon puutteella. Jäätteenmäki oli osunut Washington-keskustelujen arvioissaan hyvin lähelle totuutta. Sen sijaan Lipponen ja Tuomioja olivat antaneet medialle perättömiä lausuntoja, vastoin parempaa tietoaan. Tästä median valtaosa kuitenkin vaikeni.

Favorinin
lausunto

Lisää tärkeää aineistoa tuli julkiseksi, kun oikeudenkäynti Jäätteenmäkeä ja Martti Mannista vastaan alkoi 3.3.2004. Esitutkinnassa poliisi kuuli todistajana UM:n tietohallintojohtaja Martti Favorinia. Grossman-muistiosta hän totesi:

"Koko asiakirja ja jopa sen olemassaolo on salaista. Tältä osin ei haluta kertoa edes sitä, että Suomi on ollut mukana tällaisessa tapahtumassa. Esimerkiksi Ruotsin ei haluta tietävän tällaista, koska siitä saattaa olla haittaa Suomen ja Ruotsin välisille suhteille".

Favorinin lausunto veti maton Max Jakobsonin väitteiden alta. Sekä Jakobsonin väittämä "tavallisesta tiedotustilaisuudesta", että Favorinin lausunto eivät voi olla totta, jompikumpi on väärässä. Favorin puhui poliisikuulustelussa todistajana, totuusvelvollisuuden sitomana ja rangaistusuhan alaisena. Jakobsonilla ei liene edes poliittista vastuuta.

Media kuitenkin vaikeni Favorinin lausunnosta lähes täysin. Se oli kaksinverroin outoa, sillä lausunto on esitutkintapöytäkirjan ainoa kohta, jossa vuotojen aiheuttamia vahinkoja edes yritettiin perustella.

Elokuussa 2003, pari kuukautta Jäätteenmäen eron jälkeen, Erkki Tuomioja väitti STT:n haastattelussa, että "Jäätteenmäki olisi saanut Irak-tiedot pyytämällä" (HS 17.8.03). Olisiko, oli poliisi kysynyt kuukautta aikaisemmin Favorinilta:

"Vastaus olisi ollut kielteinen", arvioi Favorin. Myös tämän lausunnon media sivuutti.

Vuoto-
jahti

"Oppositiojohtajana ja pääministerinä Jäätteenmäki on viljellyt pitkin kevättä puolitotuuksia tai valheita Irak-kiistan ympärillä", väitti Helsingin Sanomien päätoimittaja Janne Virkkunen 20.6.2003, Jäätteenmäen jouduttua eroamaan pääministerin paikalta. Virkkunen oli osin oikeassa, mutta moralisoinnista vei terän se, että maan suurin sanomalehti oli katsonut läpi sormien Lipposen ja Tuomiojan pitkin kevättä viljelemiä puolitotuuksia tai valheita. Median suhtautumisessa toisaalta demarijohtajien, ja toisaalta Jäätteenmäen vilppiin on dramaattinen ero.

Eduskuntavaalien 2003 jälkeen media keskittyi etsimään vuotajaa. Se vuoto, joka käynnisti poliiisitutkinnan, eli IS:n ja IL:n saamien asiakirjojen alkuperä, ei kuitenkaan kiinnostanut. Kaikki vaiva suunnattiin sen selvittämiseen, mistä Jäätteenmäki sai tietonsa. Tätä tilannetta Jäätteenmäki ei hallinnut lainkaan, vaan päätyi sekaviin selityksiin, ja sitä myöten katastrofiin. Jäätteenmäki avustajineen osoitti ällistyttävää ammattitaidottomuutta, mutta se ei todista median peliä puhtaaksi.

Jäätteenmäen kujanjuoksu alkoi IS:n 8.5.2003 julkaistusta artikkelista "Salainen Irak-muistio vuoti ensimmäiseksi Jäätteenmäelle?" Asian esittäminen kohu-uutisena, kuin uutena tietona oli kahdella tapaa erikoinen ratkaisu. Jäätteenmäki oli kertonut salaisista asiakirjoista jo ennen vaaleja, ainakin MTV3:n vaalitentissä 6.3.2003, kertoivat lehdet tentin jälkeen kerrottiin: "Jäätteenmäki perusteli näkemyksiään haltuunsa saamillaan asiakirjoilla" (Aamulehti 7.3.03). Mitä muuta kuin salaisia tällaiset asiakirjat saattoivat olla?

Vielä pahempaa, IS uutisoi asian jo 15.3.03 , päivää ennen vaaleja, liki samalla otsikolla "Jäätteenmäki paljasti ensin tietoja salaisesta raportista". Otsikko kuvaa hyvin artikkelista välittyvää hätäännystä, joka saattoi olla seurausta alkavasta poliisitutkinnasta. Artikkeliin oli haastateltu Anneli Jäätteenmäkeä, jolta lähes kerjättiin Irak-kritiikin peruuttamista.

Kaikkiaan median vuotajajahti osoitti, että suuri osa toimittajista piti tärkempänä sitä mistä Jäätteenmäki sai tietonsa, kuin sitä mitä Washingtonissa todella tapahtui. Tärkeysjärjestystä voi perustellusti oudoksua. Juha Keskinen totesikin Iltelehdessä 12.3.2003: "Kun oppositiojohtaja Anneli Jäätteenmäki nosti esiin Irak-politiikkamme ristiriitaisuudet, monet poliitikot ja lehdet kiiruhtivat tuomitsemaan hänet. Asian selvittämisestä ei niin tuntunut väliä olevan".

Toimittajat osoittivat lisäksi kaksinaismoraalia suhtautumisessa salaisiin asiakirjoihin. Tiedotusvälineet tuskin ovat jättäneet julkaisematta yhtään salaista asiakirjaa sillä perusteella, että sen vuotaminen on ollut rikos – tällaisilla paljastuksilla pikemminkin ylpeillään. Irak-jupakassa asia oli päinvastoin, vuotajan teon rikollisuudella iskettiin raskaasti Jäätteenmäkeä. Salaiset asiakirjat julkaisseet iltapäivälehdet olivat sankareita, Jäätteenmäki roisto. Mitään selitystä tähän epäloogisuuteen ei ole esitetty.

Professori Keijo Korhonen kommentoi 16.5.2003 kolumnissaan mm. Ilkassa Jäätteenmäen asemaa: "Kun Lipposen keskustelumuistiot laadittiin, kansanenedustaja Jäätteenmäki ei ollut hallituksen jäsen. Hän ei ollut ulkoministeriön virkamies eikä millään muullakaan tavalla virkavastuuasemassa. On yhdentekevää, vilauttiko hän journalisteille omia muistiinpanojaan vai suoraa kopiota Lipposen Washingtonin-muistiosta. Riippumatta siitä, miten Jäätteenmäki oli tiedot haltuunsa saanut, hänellä oli täysi oikeus saattaa silloinen pääministeri poliittiseen vastuuseen tekosistaan".

Korhosen argumentti on loogisempi kuin median uusmoralismin perusta. Näin siitäkin huolimatta, että Jäätteenmäeltä oli ehdottomasti poliittinen virhe hankkia vuotaja presidentin kansliasta. Hänellä oli täydet mahdollisuudet päästä pääministeriksi, jonka täytyy pystyä luottamukselliseen yhteistyöhön presidentin kanssa. Oma tiedottaja presidentin kansliassa, tämän selän takana, oli siinä tilanteessa harvinaisen huono ajatus.

Mikko Niskasaari"

**********************

   
   
Kaikkiaan median vuotajajahti osoitti, että suuri osa toimittajista piti tärkempänä sitä mistä Jäätteenmäki sai tietonsa, kuin sitä mitä Washingtonissa todella tapahtui, kirjoittaa Mikko Niskasaari.

>>>>>>>>>>>>>>>

Timo Ristimäki kirjoitti:

Tässä jokunen lähteen poikanen - jokaiselle, jolla on vankasti oma käsityksensä niin "valehtelusta" kuin "paskapuheistakin"; Mikko Niskasaaren artikkelissa mainitaan asiakirjantarkasti sangen moniaita lähteitä, joista monet - vaikkakaan eivät kaikki - tulivat julkisiksi ns. Irakgate-oikeudenkäynnin yhteydessä:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000012593637

http://www.journalistilehti.fi/journalisti/arkisto/132004/

http://www.journalistilehti.fi/journalisti/arkisto/132004/lyhy/Muut129040.htm

Ja jos linkitys Journalistiin ei toimi, tässä selväkielisenä toimittaja Mikko Niskasaaren kirjoitus "'IRAKGATE' – mitä medialta jäi kertomatta", josta niin niin nimimerkit "Känä" kuin "Obs1" ja muutkin jatkuvasti voivat ottaa alkutuntuman siitä, millaista maailmanmenoa Bushin & Cheney'n luona 9.12.2002 vieraillut tuolloinen pääministeri Paavo Lipponen olikin - tiettävästi omin lupinensa - tukemassa...

§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§

"IRAKGATE"
– mitä medialta
jäi kertomatta

Pekka Ervasti päättää vauhdikkaan kirjansa "Irakgate" vihjaukseen: "Irakgaten arvoitus, kuten kaikki suuret arvoitukset, näyttää jäävän vaille lopullista ratkaisua. Se sopii monille".

Voisiko "Irakgaten" ratkaisematon arvoitus olla se, miksi media pääosin tuki Paavo Lipposta myös sen jälkeen, kun julkistettu aineisto osoitti, että juuri hänen lausuntojensa todenmukaisuus oli kaikkein kyseenalaisin?

Yhdysvallat tiedusteli vuoden 2002 lopulla noin 50 valtiolta haluja osallistua Irakin kriisin jälkihoitoon, jos tilanne päätyy sodaksi. Suomen hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta (UTVA) muotoili Suomen vastauksen 4.12.2002. Se korosti kriisin ratkaisemista YK:n päätöslauselman 1441 pohjalta, turvallisuusneuvoston päättämällä tavalla. Kaikki osallisuus mahdollisen sodan jälkeisiin toimiin kytkettiin YK:n ja vain YK:n toimintaan.

Viisi päivää myöhemmin pääministeri Paavo Lipponen selosti Suomen näkemyksiä Washingtonissa ensin presidentti Georg W. Bushille ja sitten varapresidentti Richard Cheneylle.

Helmikuun viimeisenä päivänä 2003 Yhdysvaltain varaulkoministeri Marc Grossmanin piti briifaustilaisuuden Irakin tilanteesta noin 30 maan edustajalle. "Kutsutut edustivat Grossmanin mukaan maita jotka olivat luvanneet yhteistyötä ja apua Yhdysvalloille Irakin osalta", kertoi UM:n salainen muistio. Suomen eduskuntavaaleihin oli aikaa enää 16 päivää.

Oppositiojohtaja Anneli Jäätteenmäki kritisoi jo tammikuussa 2003 Lipposen Washingtonin puheiden sisältöä, ja lisäsi vauhtia maaliskuun alussa, saatuaan tietoja Grossmanin tilaisuudesta. Hän epäili Lipposen kytkeneen Suomen sotayhteistyöhön Yhdysvaltain kanssa ja arveli ulkopoliittisen johdon ainakin olleen asiassa eriseuraisen.

Median yleislinja oli torjua Jäätteenmäen väitteet, jopa agressiivisesti:

"Pitkin matkaa Jäätteenmäen kritiikissä on ollut enemmän kepeitä heittoja ja puolivillaisia vihjailuja kuin todennettavia asia-argumentteja. Tähänastinen huippu kuultiin MTV3:n vaalitentissä torstai-iltana. Keskustajohtaja antoi ymmärtää, että Yhdysvallat pitää Suomea Lipposen lupausten vuoksi osana Irakin vastaista liittoutumaa", laukoi Turun Sanomat pääkirjoituksessaen 8.3.2003.

Vielä tuolloin ei ollut tiedossa, mihin Jäätteenmäki kritiikkinssä perusti, joten toimittajien epäluuloisuus oli perusteltua.

Vuoto
lehdille

Ilta-Sanomat ja Iltalehti saivat 10.3.2003 pyytämättä ja yllättäen kopiot kahdesta UM:n salaiseksi leimatusta asiakirjasta. Ensimmäinen käsitteli Paavo Lipposen tapaamisia 9.12.2002 presidentti Georg W. Bushin ja varapresidentti Richard Cheneyn kanssa. Toinen käsitteli USA:n varaulkoministeri Marc Grossmanin briifaustilaisuutta.

Myöhemmin poliisikuulustelussa IS:n toimittajat arvioivat lehden saaneen kokonaiset asiakirjat, ei vain niistä tehtyä muistiota, kuten osoittautui olleen Jäätteenmäen laita. Ilta-Sanomissa työskennellyt Pekka Ervasti esittää kirjassaan asian samoin. IL:n toimittaja vetosi lähdesuojaan ja kieltäytyi vastaamasta poliisin kysymyksiin.

Lehdet uutisoivat 11.3.03, että Bush "ylisti Suomea hyväksi yhteistyökumppaniksi ja kiitti Suomen hallitusta Irakin tilannetta koskevista kannanotoista ja liittymisestä koalitioon". "Lipponen puolestaan kiitti Bushia johtajuudesta pyrkimyksissä rakentaa kansainvälistä koalitiota". Ne kertoivat myös, että "Lipponen kiitti Bushia globaalista johtajuudesta" terrorismin vastaisessa toiminnassa.

Molemmat selostivat myös Grossmanin tilaisuutta. IS antoi runsaasti tilaa Max Jakobsonille, jonka mielestä Jäätteenmäen kritiikki "on hakemalla haettua saivartelua". Grossman-tilaisuus oli Jakobsonin mukaan tavallinen tiedotustilaisuus: "On hyvä käydä kuuntelemassa, mitä sanotaan. Aivan typerää on kuvitella, että osallistuminen merkitsisi liittymistä USA:n liittolaiseksi", hän väitti.

IL oli kriittisempi: "Grossmanin isännöimää tilaisuutta kutsuttiin nimellä 'coalition briefing'. Jo nimitys kertoo, että kyseessä ei ole tavanmukainen tiedotustilaisuus vaan paremminkin eräänlainen koordinaatiokokous".

Muut lehdet uutisoivat ja kommentoivat vuotoa seuraavana päivänä. Jakobsonin lausuntoja IS:ssa lainattiin usein laajemmin kuin tietoja asiakirjoista. Ulkoministeri Erkki Tuomioja ja Paavo Lipponen saivat selityksensä väärinkäsityksestä läpi kritiikittä.

"Ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd) mukaan muistio tarkoittaa tilannetta, jossa Suomi, kuten käytännössä lähes kaikki muutkin maat, liittyi laajaan terrorismin vastaiseen koalitioon", selosti Turun Sanomat 12.3.03. Kalevan pääkirjoitus toisti saman Tuomiojan lausunnon, mutta osoitti hieman ymmärtämystä myös Jäätteenmäelle:

"Jäätteenmäellä ei selvästikään ole ollut tarkkoja tietoja asioista ainakaan siinä vaiheessa kun hän otti hallituksen tulilinjalle Irakin tähden. Julkisuuteen vuodettu salainen raportti tekee kuitenkin Jäätteenmäen kritiikin ymmärrettävämmäksi".

Grossman-tilaisuus selitettiin yleisesti, Jakobsonia mukaillen, tavalliseksi tiedotustilaisuudeksi. Syntyi vaikutelma, että toimittajat ajattelivat Jäätteenmäen käyvän vaalikampanjaa ja olevan siksi epäluotettavan, mutta uskoivat Lipposen ja Tuomiojan puhuvan totta viran puolesta ja Jakobsonin muuten vain.

Hymyn
paljastus

Helmikuussa 2004 Hymy julkisti koko UM:n muistion Lipposen tapaamisista Bushin ja Cheneyn kanssa. Ilmeni, että Bushin kiitokset Suomen liittymisestä koalitoon oli kirjattu Irak-otsikon alle. Irakista keskusteltaessa "Lipponen kiitti Bushia johtajuudesta pyrkimyksissä rakentaa kansainvälinen koalitio". Keskustellessaan Cheneyn kanssa Irakista "Lipponen totesi yhteistyön olevan tärkeää koalition säilyttämiseksi". Nyt oli kiistatonta, että Tuomiojan ja Lipposen selitykset väärinkäsityksestä, Irakin sekoittamisesta terrorismi-koalitioon, olivat täysin perättömiä.

Lipponen kiitti Bushia myös siitä että "Yhdysvallat päätti viedä Irakin kysymyksen YK:n käsiteltäväksi", mutta silti hänen puheidensa ja UTVA:n 4.12.02 kannanoton välillä on ristiriita. UTVA ilmoittautui mukaan vain YK:n toimintaan, ei USA:n johtamaan koalitioon.

Vaikka median edellisenä vuonna toistelema väite, "Suomen linja ei ole missään vaiheessa ollut epäselvä: tuemme YK:ta" (Kaleva 14.3.2003), oli sinällään tosi, siitä jäi pois se, ettei epäilyksen kohteena ollut Suomen, vaan Lipposen linja, joka mitä ilmeisimmin oli ollut osin eri kuin muilla ulkopolitiikan päättäjillä. Myös Pekka Ervasti viittaa kirjassaan linjaeroon:

"Lipponen laski, että Yhdysvallat hyökkää Irakiin joka tapauksessa, ja Suomi voi vain tukea hyökkäystä. Hän uskoi, että YK antaa lopulta valtuutuksen sotilastoimiin. Ulkopoliittisen johdon keskusteluissa Lipponen vastusti jokaista sellaista ratkaisua, joka oli ristiriidassa tämän hyökkäysteorian kanssa, eräs asiantuntija tulkitsee".

Tulkinta saa tukea Lipposen puheesta SDP:n puoluevaltuustossa. "Vielä ei edes tiedetä mitä mieltä [YK:n] turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenet lopulta ovat", hän väitti (Aamulehti 5.3.03). USA:n hyökkäys alkoi vain pari viikkoa myöhemmin.

Hymy paljasti myös sen, mistä iltapäivälehdet olivat vaienneet, Lipponen oli kaupannut varapresidentti Cheneylle AMOS-kranaatinheitinjärjestelmää. Aseviennissä Suomen ulkopolitiikan keskeinen opinkappale on, ettei aseita viedä kriisialueille eikä sotaakäyviin maihin. Lipponen poikkesi tästä periaatteesta.

Pekka Ervasti selittää IS:n vaikenemista kirjassaan: "… niiden kauppaamisesta Yhdysvaltoihin oli tiedotusvälineissä ollut useita juttuja jo aikaisemmin. Se ei ollut enää uutinen". Selitys on ongelmallinen. Ei Patrian pyrkimyksiä myydä AMOS Yhdysvaltoihin kovin näkyvästi oltu uutisoitu. Kun Lipponen tarjosi niitä samassa yhteydessä, jossa osapuolet kiittelivät toisiaan Irakin vastaiseen koalitioon osallistumisesta, "korohoro" -tarjous sai aivan uuden merkityksen.

Hymyn paljastus muutti tilanteen lopullisesti, eikä media voinut enää puolustautua tiedon puutteella. Jäätteenmäki oli osunut Washington-keskustelujen arvioissaan hyvin lähelle totuutta. Sen sijaan Lipponen ja Tuomioja olivat antaneet medialle perättömiä lausuntoja, vastoin parempaa tietoaan. Tästä median valtaosa kuitenkin vaikeni.

Favorinin
lausunto

Lisää tärkeää aineistoa tuli julkiseksi, kun oikeudenkäynti Jäätteenmäkeä ja Martti Mannista vastaan alkoi 3.3.2004. Esitutkinnassa poliisi kuuli todistajana UM:n tietohallintojohtaja Martti Favorinia. Grossman-muistiosta hän totesi:

"Koko asiakirja ja jopa sen olemassaolo on salaista. Tältä osin ei haluta kertoa edes sitä, että Suomi on ollut mukana tällaisessa tapahtumassa. Esimerkiksi Ruotsin ei haluta tietävän tällaista, koska siitä saattaa olla haittaa Suomen ja Ruotsin välisille suhteille".

Favorinin lausunto veti maton Max Jakobsonin väitteiden alta. Sekä Jakobsonin väittämä "tavallisesta tiedotustilaisuudesta", että Favorinin lausunto eivät voi olla totta, jompikumpi on väärässä. Favorin puhui poliisikuulustelussa todistajana, totuusvelvollisuuden sitomana ja rangaistusuhan alaisena. Jakobsonilla ei liene edes poliittista vastuuta.

Media kuitenkin vaikeni Favorinin lausunnosta lähes täysin. Se oli kaksinverroin outoa, sillä lausunto on esitutkintapöytäkirjan ainoa kohta, jossa vuotojen aiheuttamia vahinkoja edes yritettiin perustella.

Elokuussa 2003, pari kuukautta Jäätteenmäen eron jälkeen, Erkki Tuomioja väitti STT:n haastattelussa, että "Jäätteenmäki olisi saanut Irak-tiedot pyytämällä" (HS 17.8.03). Olisiko, oli poliisi kysynyt kuukautta aikaisemmin Favorinilta:

"Vastaus olisi ollut kielteinen", arvioi Favorin. Myös tämän lausunnon media sivuutti.

Vuoto-
jahti

"Oppositiojohtajana ja pääministerinä Jäätteenmäki on viljellyt pitkin kevättä puolitotuuksia tai valheita Irak-kiistan ympärillä", väitti Helsingin Sanomien päätoimittaja Janne Virkkunen 20.6.2003, Jäätteenmäen jouduttua eroamaan pääministerin paikalta. Virkkunen oli osin oikeassa, mutta moralisoinnista vei terän se, että maan suurin sanomalehti oli katsonut läpi sormien Lipposen ja Tuomiojan pitkin kevättä viljelemiä puolitotuuksia tai valheita. Median suhtautumisessa toisaalta demarijohtajien, ja toisaalta Jäätteenmäen vilppiin on dramaattinen ero.

Eduskuntavaalien 2003 jälkeen media keskittyi etsimään vuotajaa. Se vuoto, joka käynnisti poliiisitutkinnan, eli IS:n ja IL:n saamien asiakirjojen alkuperä, ei kuitenkaan kiinnostanut. Kaikki vaiva suunnattiin sen selvittämiseen, mistä Jäätteenmäki sai tietonsa. Tätä tilannetta Jäätteenmäki ei hallinnut lainkaan, vaan päätyi sekaviin selityksiin, ja sitä myöten katastrofiin. Jäätteenmäki avustajineen osoitti ällistyttävää ammattitaidottomuutta, mutta se ei todista median peliä puhtaaksi.

Jäätteenmäen kujanjuoksu alkoi IS:n 8.5.2003 julkaistusta artikkelista "Salainen Irak-muistio vuoti ensimmäiseksi Jäätteenmäelle?" Asian esittäminen kohu-uutisena, kuin uutena tietona oli kahdella tapaa erikoinen ratkaisu. Jäätteenmäki oli kertonut salaisista asiakirjoista jo ennen vaaleja, ainakin MTV3:n vaalitentissä 6.3.2003, kertoivat lehdet tentin jälkeen kerrottiin: "Jäätteenmäki perusteli näkemyksiään haltuunsa saamillaan asiakirjoilla" (Aamulehti 7.3.03). Mitä muuta kuin salaisia tällaiset asiakirjat saattoivat olla?

Vielä pahempaa, IS uutisoi asian jo 15.3.03 , päivää ennen vaaleja, liki samalla otsikolla "Jäätteenmäki paljasti ensin tietoja salaisesta raportista". Otsikko kuvaa hyvin artikkelista välittyvää hätäännystä, joka saattoi olla seurausta alkavasta poliisitutkinnasta. Artikkeliin oli haastateltu Anneli Jäätteenmäkeä, jolta lähes kerjättiin Irak-kritiikin peruuttamista.

Kaikkiaan median vuotajajahti osoitti, että suuri osa toimittajista piti tärkempänä sitä mistä Jäätteenmäki sai tietonsa, kuin sitä mitä Washingtonissa todella tapahtui. Tärkeysjärjestystä voi perustellusti oudoksua. Juha Keskinen totesikin Iltelehdessä 12.3.2003: "Kun oppositiojohtaja Anneli Jäätteenmäki nosti esiin Irak-politiikkamme ristiriitaisuudet, monet poliitikot ja lehdet kiiruhtivat tuomitsemaan hänet. Asian selvittämisestä ei niin tuntunut väliä olevan".

Toimittajat osoittivat lisäksi kaksinaismoraalia suhtautumisessa salaisiin asiakirjoihin. Tiedotusvälineet tuskin ovat jättäneet julkaisematta yhtään salaista asiakirjaa sillä perusteella, että sen vuotaminen on ollut rikos – tällaisilla paljastuksilla pikemminkin ylpeillään. Irak-jupakassa asia oli päinvastoin, vuotajan teon rikollisuudella iskettiin raskaasti Jäätteenmäkeä. Salaiset asiakirjat julkaisseet iltapäivälehdet olivat sankareita, Jäätteenmäki roisto. Mitään selitystä tähän epäloogisuuteen ei ole esitetty.

Professori Keijo Korhonen kommentoi 16.5.2003 kolumnissaan mm. Ilkassa Jäätteenmäen asemaa: "Kun Lipposen keskustelumuistiot laadittiin, kansanenedustaja Jäätteenmäki ei ollut hallituksen jäsen. Hän ei ollut ulkoministeriön virkamies eikä millään muullakaan tavalla virkavastuuasemassa. On yhdentekevää, vilauttiko hän journalisteille omia muistiinpanojaan vai suoraa kopiota Lipposen Washingtonin-muistiosta. Riippumatta siitä, miten Jäätteenmäki oli tiedot haltuunsa saanut, hänellä oli täysi oikeus saattaa silloinen pääministeri poliittiseen vastuuseen tekosistaan".

Korhosen argumentti on loogisempi kuin median uusmoralismin perusta. Näin siitäkin huolimatta, että Jäätteenmäeltä oli ehdottomasti poliittinen virhe hankkia vuotaja presidentin kansliasta. Hänellä oli täydet mahdollisuudet päästä pääministeriksi, jonka täytyy pystyä luottamukselliseen yhteistyöhön presidentin kanssa. Oma tiedottaja presidentin kansliassa, tämän selän takana, oli siinä tilanteessa harvinaisen huono ajatus.

Mikko Niskasaari"

**********************

   
   
Kaikkiaan median vuotajajahti osoitti, että suuri osa toimittajista piti tärkempänä sitä mistä Jäätteenmäki sai tietonsa, kuin sitä mitä Washingtonissa todella tapahtui, kirjoittaa Mikko Niskasaari.

>>>>>>>>>>>>>>>

Lue lisää

Jostain syystä tunnut antavan suuren painoarvon toimittaja Mikko Niskasaaren artikkelille, ehkä siksi että se tukee, ainakin jossain määrin omaa kantaasi. Niskasaari on kuitenkin vain toimittaja muiden joukossa, ei sen enempää. Paitsi, että hän on joskus esittänyt kyseenalaisia otteita. Huomautuksiakin on tullut. Samasta jutusta ovat toiset toimittajat kirjoittaneet hyvinkin monenlaisia näkemyksiä. En usko, että Niskasaarella freelancer toimittajana olisi sen parempaa pääsyä tiedon lähteille kuin muillakaan. Pikemminkin ehkä päinvastoin. En antaisi Niskasaaren artikkeleille sen kummempaa todistusvoimaa kuin toistenkaan kirjoituksille.

Mati Kepponen kirjoitti:

Jostain syystä tunnut antavan suuren painoarvon toimittaja Mikko Niskasaaren artikkelille, ehkä siksi että se tukee, ainakin jossain määrin omaa kantaasi. Niskasaari on kuitenkin vain toimittaja muiden joukossa, ei sen enempää. Paitsi, että hän on joskus esittänyt kyseenalaisia otteita. Huomautuksiakin on tullut. Samasta jutusta ovat toiset toimittajat kirjoittaneet hyvinkin monenlaisia näkemyksiä. En usko, että Niskasaarella freelancer toimittajana olisi sen parempaa pääsyä tiedon lähteille kuin muillakaan. Pikemminkin ehkä päinvastoin. En antaisi Niskasaaren artikkeleille sen kummempaa todistusvoimaa kuin toistenkaan kirjoituksille.

Lue lisää

... sitä, mitä toimittaja Mikko Niskasaari on Irakin-kysymyksestä artikkeleihinsa kirjoittanut.

Annankin suuren painoarvon toimittaja Mikko Niskasaaren artikkelille siksi, että tämä on varsin huolellisesti käynyt läpi mm. koko Irakgate-oikeudenkäynnin aineiston ja huolellisesti tutustunut myös Pekka Ervastin kirjaan ja paljon muuhunkin Irakin-sodan ja Suomen hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan eli UTVAn kannanottojen ympäriltä kirjoitettuihin arviointeihin.

"Totuus on harvoin puolueeton", tavataan sanoa. Ja siksi kaiketi Mikko Niskassari onkin artikkeleistaan aika ajoin saanut sekä kriittisia kommentteja että välillä toimintatavoistaan moitteitakin.

Ns. Irakgatesta kuka tahansa on voinut - olematta edes freelancer tai muukaan toimittaja - päästä tiedon lähteille, koska Helsingin käräjäoikeuden päätös, jolla ex-oppositiojohtaja Anneli Jäätteenmäki vapautettiin kaikista syytteistä, on julkinen asiakirja ja suurimmalta osin myös keskeiset asiaan liittyvät asiakirjat.

Olisi milenkiintoista saada tietää, miltä osin ja millä perustein nimimerkki "Matti Kepponen" ei "antaisi Niskasaaren artikkeleille sen kummempaa todistusvoimaa kuin toistenkaan kirjoituksille"?

Siksi tarjoilenkin tässä - niin Obs1:n kuin Matti Kepposen kuin muittenkin nimimerkillisten arvioitavaksi - vielä toisenkin Mikko Niskasaaren Irakgatesta ja Irakin-sotaan liittyvistä asioista kirjoittaman artikkelin, joka julkaistiin aikoinaan Seurassa 11/2004:



"Seura luki Irak-oikeudenkäyntipaperit:
Kuka oli konna?

Teksti Mikko Niskasaari
Kuvat Kari Santala



Jos Anneli Jäätteenmäki olisi puolustanut kantaansa - että Suomen kansalla oli hänen mielestään oikeus tietää - tiukasti läpi koko kohun, hän saattaisi olla edelleen pääministeri.



Irak-oikeudenkäynnin aineisto osoittaa, että viime kevään väittelyssä Anneli Jäätteenmäki oli paljon lähempänä totuutta kuin Paavo Lipponen.

Poliisitutkinta ja Hymy-lehden julkaisema salainen raportti antavat uutta tietoa siitä, mitä Suomen pääministeri puuhasi Irakin sodan alla ja miksi vuodoista syntyi niin kova meteli keväällä 2003.

Keskustan puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki viittasi MTV3:n vaalitentissä 6.3.2003 viikkoa aiemmin Washingtonissa pidettyyn tilaisuuteen, jossa Yhdysvaltojen apulaisulkoministeri Marc Grossman oli valistanut tilanteesta runsaan 30 maan edustajia.

Tapaamisesta laaditusta ulkoministeriön salaisesta raportista ilmenee, että Yhdysvallat laski osanottajat enemmän tai vähemmän liittolaisikseen, ”kumppaneiksi”. EU-maista edustettuina olivat ainakin Britannia, Tanska, Hollanti ja Suomi, Euroopasta lisäksi Norja ja Viro.

Useimmat osanottajista tukivat myöhemmin Yhdysvaltojen hyökkäystä Irakiin, olivat jopa mukana.

Jäätteenmäki tiesi tilaisuudesta sen, mitä presidentin neuvonantaja Martti Manninen oli raportista laatimassaan muistiossa hänelle kertonut. Neljä päivää myöhemmin salainen raportti – koodinimeltä WASB-011 – vuodettiin kokonaisuudessaan Ilta-Sanomille. Iltalehti sai samasta asiasta ilmeisesti lyhennelmän, ja molemmat julkaisivat asiakirjoista tietoja 11.3.

Tämän vuodon jälkeen virallinen Suomi ei voinut kiistää osanottoa, mutta se vähätteli tapausta hartiavoimin. Tilaisuutta kuvattiin rutiininomaiseksi tiedotustilaisuudeksi; se oli melkein kuin lehdistölle järjestetty. Selittämättä tosin jäi, millä perustein osanottajat oli valittu.

Poliisitutkinnassa Grossman-tilaisuutta ei vähätelty, päinvastoin. Ulkoministeriön edustaja, tietohallintojohtaja Martti Favorin kertoi poliisille:

”WASB-011, koko asiakirja ja jopa sen olemassaolo on salaista. Tältä osin ei haluta kertoa edes sitä, että Suomi on ollut mukana tällaisessa tapahtumassa. Esimerkiksi Ruotsin ei haluta tietävän tällaista, koska siitä saattaa olla haittaa Suomen ja Ruotsin välisille suhteille.”

Haitta saattoi syntyä vain siitä, että Ruotsi vastusti jyrkästi hyökkäystä Irakiin ja Suomi laskettiin ainakin Yhdysvalloissa kumppaniksi.

Jälkimmäinen asia oli myrkkyä myös Suomen sisäpolitiikassa – ja se näkyi ja kuului pääministeri Paavo Lipposen esiintymisessä.

Martti Favorin arvioi poliisille myös, ettei Jäätteenmäki olisi saanut nähdäkseen salaisia asiakirjoja, jos olisi niitä pyytänyt. Tässä hän tosin oli eri linjalla kuin ulkoministeri Erkki Tuomioja.

Favorinia kuultiin todistajana käräjäoikeudessakin, mutta tärkeimmästä lausumasta häneltä ei kysytty. Puolustus ei halunnut osoittaa vuotojen turmiollisuutta, mutta jostain syystä juuri tässä kohden sitä ei halunnut tehdä myöskään syyttäjä.

Tämä Favorinin lausunto on kuitenkin koko esitutkinta-aineiston ainoa kohta, jossa väitteitä vuotojen aiheuttamista vahingoista on edes yritetty perustella.



Brzezinski arvosti Suomen linjaa

Poliisi kuulusteli Jäätteenmäkeä ensin todistajana. Tuolloin, 11.6 2003 hän totesi: ”Grossman-tapaamiseen liittyvä asia on mielestäni sellainen, että Suomen kansalla on oikeus saada siitä tietoa. Tämä on ulkopoliittinen linjakysymys, jonka pitäisi olla julkista tietoa. Sen vuoksi otin sen esille, ja mielestäni se oli oppositiojohtajan velvollisuus.”

Jos Jäätteenmäki olisi puolustanut tätä kantaansa tiukasti läpi kohun, hän saattaisi olla edelleen pääministeri.

Grossman-asiakirjan kanssa samaan suuntaan todisti toinenkin Ilta-Sanomille vuodettu asiakirja, WASB-009, jonka mukaan ”Suomen yhteysupseerit pääsevät Yhdysvaltain esikunnan tilaisuuksiin kuulemaan katsauksia Irakin tilanteesta”.

”Ulkoministeriön salainen raportti myös kertoo muun muassa., että Naton ja EU:n nykytilaa moittinut Yhdysvaltain apulaispuolustusministerin sijainen Ian Brzezinki oli arvostanut Suomen valitsemaa linjaa”, lehti raportoi 12.3.2003.

Yhdysvaltojen ja Suomen ”kumppanuus” Irakin kysymyksessä ei tullut ensimmäisen kerran esille Grossman-raportissa.

Pääministeri Paavo Lipponen keskusteli 9.12.2002 Washingtonissa presidentti George W. Bushin ja varapresidentti Dick Cheneyn kanssa.

Lipponen ”kertoi presidentin ja hallituksen päätöksestä suhtautua myönteisesti Yhdysvaltain pyyntöön olla mukana mahdollisen konfliktin jälkeisen Irakin vakauttamisessa humanitaarisen avun ja rauhanturvatoiminnan kautta”.

Tuossa vaiheessa Irak-kysymystä yritettiin vielä hoitaa YK:ssa, eikä Yhdysvallat ainakaan virallisesti ollut vielä päättänyt hyökätä. Sotaan maa kuitenkin valmistautui.

Tosiasiassa Suomi ei ollut tuolloin päättänyt rauhanturvaamiseen osallistumisesta. Lipposen epäiltiin jo tuoreeltaan antaneen muutoinkin Yhdysvalloille liikoja lupauksia Suomen osallistumisesta Irakin vastaiseen koalitioon. Jäätteenmäki moitti häntä myös tästä vaalitentissä 6.3. Myös tässä hän nojasi Mannisen toimittamaan muistioon.

Lipponen vastasi seuraavana päivänä ja väitti puhuneensa vain terrorismin vastaisesta koalitiosta.

Ulkoministeriön salaisen raportin – WASB-050 – mukaan Lipponen ei puhunut totta. Myös tämä raportti vuodettiin 10.3. Ilta-Sanomille ja osia siitä Iltalehdelle, mutta lehdet julkaisivat 8-sivuisesta raportista tietoja kovin säästeliäästi. Raportti tuli kokonaisuudessaan julki vasta tammikuun Hymy-lehdessä.

Raportin Irak-osuus on omalla väliotsikolla ”Irak”, ja se alkaa:

”Bush ylisti Suomea hyväksi yhteistyökumppaniksi ja kiitti Suomen hallitusta Irakin tilannetta koskevista kannanotoista ja liittymisestä koalitioon.”

Tämän jälkeen Irak-kysymystä käsitellään pitkään.

Raportissa on oma väliotsikkonsa ”Terrorismin vastainen taistelu”, jonka alle on kirjattu lyhyesti:

”Lipponen kiitti Bushia globaalista johtajuudesta syyskuun 11. päivän tapahtumien jälkeen ja totesi Suomen olevan Yhdysvaltain liittolainen terrorismin vastaisessa taistelussa. Bush vahvisti asian olevan näin ja kiitti Suomea sen panoksesta.”

Irak- ja terrorismikoalitioita ei siis pyrkinyt sekoittamaan keskenään Jäätteenmäki vaan Lipponen. Pääministerillä oli siihen paremmat mahdollisuudetkin. Hän oli ollut paikalla ja hänellä oli koko raportti. Jäätteenmäellä oli Mannisen lähettämä muistio, jonka nojalla Jäätteenmäki ei voinut tai uskaltanut puolustaa kantaansa tehokkaasti.

Saman ulkoministeriön raportin mukaan Lipponen tarjosi Yhdysvalloille ostettavaksi suomalaista ”AMOS-kranaatinheitinjärjestelmää, joka on paras alallaan”.

Suomen aseviennin keskeinen opinkappale on, ettei aseita myydä kriisialueille eikä sotaa käyviin maihin.

Bushin kiitos Suomen liittymisestä Irakin vastaiseen koalitioon saattoi olla amerikkalaisten erehdys. Lipponen ei sitä kuitenkaan oikaissut, vaan otti kiitoksen vastaan.

Kun yhdistetään tämä, rauhanturvaajien lupaaminen, asekauppojen hieronta ja Martti Favorinin arvio Grossman-tilaisuuden äärimmäisestä arkaluontoisuudesta, käteen jää vahvasti perusteltu epäilys, että pääministeri Paavo Lipponen oli antanut Yhdysvalloille Suomen linjasta sellaisen kuvan, johon hänellä ei ollut valtuuksia."

Lue koko juttu Seurasta 11/2004 sivuilta 18-19.

Lähdelinkki: http://www.seura.fi/?id=4195&pollaction=results&qid=539

Halosen fax toimi hyvin ja Tarja pääsi Lipposesta eroon.