Mieltäni on askarruttanut seuraava kysymys: kuinka kristityt voivat sodassa tappaa ihmisiä, vaikka tappaminenhan on kielletty jopa 10 käskyssä? Eli missä vaiheessa voidaan unohtaa "käännä toinen poski" -opit ja saa ottaa toiselta hengen?
Kristinusko ja
sodat
12291
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Aito ja oikea kristitty ei ota osaa sotaan, ei siis sodi aseellisesti ketään vastaan, joten emme koskaan unohda ihmisyyttämme, emmekä toimi vastoin Luojamme meille asettamia sääntöjä ja lakeja. Mutta poskeamme emme ala kääntelemään keskenkasvuisille juipeille ja riidanhaastajille, vaan heitä me aina opetamme kohti oikeaa ihmisyyttä ja myös Luojamme tuntemusta. Ja tiedoksi vaan, maailmassa on kyllä paljon ennemmän kuin kymmenen käskyä noudatettavaksi.
... että Suomessa ei talvi- ja jatkosodan aikaan ollut juurikaan aitoja ja oikeita kristittyjä?
Eli nämä marssilauluissakin hoilatut "koti, uskonto ja isänmaa" -höpinät ovat puppua? Entä armeijan kantahenkilökuntaan kuuluvat sotilaspastorit sun muut, eivätkö hekin tee syntiä, kun ovat asevoimien palveluksessa?
ovatko kaikki tosiuskovaiset miehet joko sivareita tai totaalikieltäytyjiä? Niin, tai voihan sitä vissiin suorittaa aseettomankin palveluksen, mutta harvassa ovat ne miehet. Eli jos esim. 80% (en ole tarkastanut lukua) asevelvollisista miehistä suorittaa asepalveluksen (eli tekee valan siitä, että on tarvittaessa valmis aseellisesti puolustamaan isänmaataan, eli tappamaan), niin 80% Suomen miehistä ei ole aitoja kristittyjä?
Tuo tosiuskovaisuus voi tarkoittaa kaikkea saatanan palvonnan ja kaikenmoisen taikauskoisten uskomuksien väliltä. Joten sitä en tiedä varmasti, mutta luulen jotta eivät ole. Asia ei kuitenkaan ole ihan noin yksinkertainen kuin annat ymmärtää tekemissäsi päätelmissä ja kuinka tuosta asiasta kirjoitit. Vaan onhan joku voinut käydä armeijan ja vasta sen jälkeen valinnut aseettomuuden. Ja joku on voinut ehtiä olla jopa sodassa mukana, mutta muuttanut käsityksiään vasta sen jälkeen, ja sitten katunut tekojaan jälkikäteen aidosti ja valinnut toisen tien ja elämän asenteen. Niin tai näin, valinta mahdollisuuksia on edelleenkin monia, jotkut päättävät jo nuorella iällä lähes kaikesta toiminnastaan etukäteen ja jotkut tulevat tietoisiksi asioista vasta myöhemmällä iällä ja vasta sitten muuttavat käsityksiään itsestä ja omista teoista, joita on tullut tehtyä ennen mahdollisia mielenmuutoksia ja omien asenteiden muutoksia. Lopuksi totean, onneksi minun ei tarvitse tehdä valintaa muiden krisrtinuskoisten ihmisten aitoudesta, vaan siitäkin päättää Korkein itse , eli Luojamme. Minä vaan muistutan mitä aitoon kristillisyyteen kuuluu ja mitä ei. Ja miten aidon kristittyn tulee toimia noin niinkuin
yleisellä tasolla, keskimäärin elämässään.
Sitä sinun täytyy kysyä heiltä, jotka sotimiseen
osallistuivat. Ja kyllä, nuo koti, isänmaa ja uskonto ovat puhtaan kansallissosialismin alkeita. Ja eivät kuulu kristinuskoisen (minun)ihmisen ajatusmaailmaan tuolla painotuksella, jolla sitä vieläkin hoetaan. Mutta koti ja se maa joka on jalkojen alla ja jonka alueella läheiseni on, on toki tärkeä. Ja tuo uskonto menee jo jollekkin toiselle sektorille kokonaisuudessaan. Eikä aito kristitty kirkkoja mihinkään tarvitse, vaan Luojansa ja läheisiään. Jokaisella maallisella uskontokunnalla on omat sääntönsä ja ne eivät minulle kuulu. Syntiä on kuitenkin tappaminen ja siihen yllyttäminen sekä tuon toiminnan tukeminen sen kaikissa muodoissaan.
Saanko vielä udella, että oletko kenties itse suorittanut asepalveluksen? Entä pystytkö kunnioittamaan sotiemme veteraaneja heidän tekemästään maanpuolustustyöstä?
En ole suorittanut. Kunnioitan heitä samalla tavalla kuin kaikkia muitakin luomakunnan luotuja ja olen osallistunut heidän asioittensa eteenpäin viemiseksi joskus aikoinaan ja tukenut joskus myös veteraanijärjestöjen työtä rahallisesti.
Itse nuo tähän elämään sisältyvät kaikki tietooni tulleet tapahtumat, ikävät ja vähemmän ikävät esim. sodat ja muut "mullistukset", voin vain ottaa aivan samalla tavalla vastaan ja käsitellä niitä mielessäsi niin kuin muutkin, ja eikä niiden pohjalta kovin usein nouse esiin mitään erikseen kunnioitettavaa tai epäkunnioitettavaa. Ja siksi katson maailmaa näin, jotta Ihmisyyden perusteet lepäävät kuitenkin hieman toisella perustalla, eli niiden täytyy olla sidottu elämän ja elollisten
kaikenpuoliseen kunnioittamiseen ilman "statuksia" , erikoisasemia tai "hierarkiaa", arvoportaikkoa sekä "protokollia", toimintatapoja. Eli, minulle riittää, kunhan vaan pidetään asiat ja ihmiset oikeassa järjestyksessä ja oikeassa kurssissa kaiken aikaa.
Jos ihminen joutuu sotaan koska suomen laki velvoittaa, hän silloin joutuu siihen.
Mutta yleensä käsky on kuitenkin selvä: Älä tapa, ja se tarkoittaa sitä myös!
Kuitenkaan nekään eivät tee väärin jotka tunevat etteivät voi sotia koska heidän omatuntonsa sanoo että Raamatussa tarkoitetaan asia näin.
Uskovaiset ovat tästä asiasta yleensä tasan kahta erilaista mieltä.
Olen miettinyt sitä kun maan ollessa sodassa kirkoissa rukoillaan oman maan sotilaiden puolesta?!Mitä ne toisen maan sotilaat siinä laskussa ovat? Kumpien sotilaiden tappaminen on sallitumpaa?Annetaako rukouksella oikeutus omien tappaa vihollisia?Kummallista kun aina ne omat ovat etusijalla olipa kriisi mikä hyvänsä!Ja loppu peleissä oman sielun pelastuminen on kaikkein tärkein!
Itsekästä etten sanoisi!
Siihenhän kristinusko perustuu; ahdasmielisyyteen ja itsekkyyteen. Katsotaan alaspäin ja syrtitään kaikkia jota eivät ole "samalla allonpituudella". Maailma olisi HUOMATTAVASTI parempi paikka ilman moista itsekeskeisyyttä.
Jos uskonnolinen luterilainen järjestelmä on sekaisin ja toimii väärin, niin se ei tarkoita sitä, etteikö kristitty ihminen voisi toimia oikein.
Mitä tarkoitat käsitteellä "kristityt"? Onko se sama kuin luterilaiset tai katolilaiset? Ovatko he valinneet uskon aikuisiällä vai ovatko "pakotetut" siihen lapsikasteessa?
Oikea kristitty ei koskaan tapa toista ihmistä. Heitä on tosin maailmassa vähemmistönä.