Sven Krohnin ja Morihei Ueshiban kokemukset
Taisto Haavisto
Sven Krohn: Valkoinen aukko.1993
"Tarkoitus oli todistaa determinismi oikeaksi ja täydellisesti kumota indeterminismi. Äkillinen mielipiteen muutos lopetti nämä mietelmät.
Mitä oli oikeastaan tapahtunut. Helmikuussa 1921, silloin lähestyen 18 ikävuottani, olin kokenut toisen silloisessa kehitysvaiheessani käänteentekevän henkisen, sanokaamme syvähenkisen kokemuksen. Ennen sitä olivat intellektuaaliset harrastukseni, ylioppilastutkinnon valmistelun ohella, suuntautuneet Einsteinin suhteellisuusteorian ja uuden atomiteorian yleistajuisiin esityksiin.
Kyseisenä iltana mietiskelin kuitenkin sitä mitä voidaan nimittää moraalisen velvollisuuden luonteeksi, jonka päättelin sisältyväksi mielensuuntamme hyvyyteen. Jokunen tunti tämän jälkeen tapahtui se, joka vastaa yhtä niistä uskonnollisen kokemuksen tyypeistä, joita William James kuvaa kuuluisassa teoksessaan The Varities of Religious Experience (suomeksi Uskonnollinen kokemus moninaisuudessaan 1911).
Fenomenologinen analyysini erottaa tässä kokemuksessani neljä keskeistä piirrettä.
(1) Ikäänkuin tajuntani ulkopuolelta tulvii minuun jotakin, jonka lähdettä en voi tiedostaa muuksi kuin suureksi rakkaudeksi. Tämän rakkauden edessä tunnen oman pienuuteni ja arvottomuuteni, mutta sillä on valtavasti puhdistava vaikutus ikäänkuin olisin vapautunut persoonallisuuden taakasta.
(2) Ja tämä merkitsee samalla sanoin kuvaamatonta autuutta, tunnetta, johon verrattuna tavalliset ilot ja riemut ovat vain kalpeita varjoja.
(3) Tarkemmin eriteltynä, tiedostamisen kannalta katsottuna tajuan olevani jollakin välittömällä tavalla kosketuksissa johonkin minua paljon laajempaan, ehkäpä ei mittasuhteiltaan kosmiseen tai jumalaiseen, mutta joka tapauksessa taivaalliseen tajuntaan, olevani siihen yhtyneenä, tajuten esikäsitteellisesti sen aktiivista läsnäoloa ja sisältöä ja kuitenkin tunnen samalla olevani siitä erillisenä, jopa tehostetuin minätietoisuuksin.
(4) Ja tämä kokemus kutsuu samalla minua tekemään itsestäni jotakin. Sen tulee olla alkusysäys henkiselle pyrkimykselle ja tämän pyrkimyksen tulee merkitä jotakin arvokasta, ylipersoonallista, ehkä julistuksenomaista myös objektiivisesti itseni ulkopuolella.
Saattaa ihmetellä, ja olen joskus itsekin sitä ihmetellyt, ettei tämä kokemus sittenkään muodostunut sillä tavoin koko elämääni hallitsevaksi, kuin kokemuksen aikana ja lähiaikoina sen jälkeen saatoin uskoa. Osaksi luulen sen johtuneen taipumuksestani kriittiseen erittelyyn, sanokaamme rakkaudestani pikemminkin probleemoja etsivään kuin ratkaisuihin tyytyvään filosofointiin, osaksi siihen, että tämä kokemus nostatti dynaamisia vastavoimia tietoisuuteeni, vahvoja ja kiehtovia, vaikka niillä ei ollutkaan sitä avaruutta ja tunteen harmoonista intensiivisyyttä kuin syvähenkisellä kokemuksellani.
Siksi saatan hyvin ymmärtää, mitä tarkoitetaan korkeammalla ja alemmalla luonnolla tai mitä Goethe tarkoitti, kun hän puhui kahdesta sielusta, jotka taistelevat hänen rinnassaan tai edelleen, mitä Erik Ahlman tarkoittaa opillaan varsinaisesta ja empiirisestä minästä. Edelliseen nimitykseenhän jotenkin näyttää sisältyvän jälkimmäisen harhanomaisuus. Itse puolestani olen filosofisessa antropologiassani puhunut ydinihmisestä, joka piilevänä mahdollisuutena meissä toteutettuna merkitsee täysihmistä. Tässä merkityksessä hyväksyn Nietzen lauseen, että ihminen on ylimeno."
Morihei Ueshiba (Kisshomaru Ueshiba: Aikido.1957):
"Tunsin kuinka maailmankaikkeus yhtäkkiä järisi ja kultainen henki (höyry) kohosi maasta, peitti minut ja muutti ruumiini kultaiseksi. Samalla mieleni ja ruumiini tulivat keveiksi. Kykenin ymmärtämään lintujen kuiskaukset ja oli täysin tietoinen Jumalan, tämän maailmankaikkeuden Luojan, mielenlaadusta. Sillä hetkellä valaistuin: budon lähde on Jumalan rakkaus - kaikkia olentoja suojelevan rakkauden henki. Ilon kyyneleet virtasivat poskilleni. Siitä lähtien olen kasvanut tuntemaan, että koko maapallo on kotini, ja että aurinko, kuu ja tähdet ovat kaikki minun omiani. Olen vapautunut kaikista haluista, en vain aseman kunnian ja omaisuuden halusta, vaan myös halusta olla voimakas. Ymmärsin: budo ei tarkoita vastustajan kaatamista voimalla; se ei myöskään ole keino johtaa maailma tuhoon aseiden avulla. Tosi budo merkitsee maailmankaikkeuden hengen vastaanottamista, rauhan säilyttämistä maailmassa ja kaikkien luonnon olentojen oikeanlaista tuottamista, suojelemista ja kehittämistä. Ymmärsin: budon harjoittelu merkitsee Jumalan rakkauden vastaanottamista, rakkauden, joka oikealla tavalla tuottaa, suojelee ja kehittää kaikkia asioita luonnossa, ja sen omaksumista ja soveltamista omassa mielessään ja ruumiissaan."
www.saunalahti.fi/haavist1/seigikai/luettavaa/sven.htm
Taisto Haavisto
Sven Krohn: Valkoinen aukko.1993
"Tarkoitus oli todistaa determinismi oikeaksi ja täydellisesti kumota indeterminismi. Äkillinen mielipiteen muutos lopetti nämä mietelmät.
Mitä oli oikeastaan tapahtunut. Helmikuussa 1921, silloin lähestyen 18 ikävuottani, olin kokenut toisen silloisessa kehitysvaiheessani käänteentekevän henkisen, sanokaamme syvähenkisen kokemuksen. Ennen sitä olivat intellektuaaliset harrastukseni, ylioppilastutkinnon valmistelun ohella, suuntautuneet Einsteinin suhteellisuusteorian ja uuden atomiteorian yleistajuisiin esityksiin.
Kyseisenä iltana mietiskelin kuitenkin sitä mitä voidaan nimittää moraalisen velvollisuuden luonteeksi, jonka päättelin sisältyväksi mielensuuntamme hyvyyteen. Jokunen tunti tämän jälkeen tapahtui se, joka vastaa yhtä niistä uskonnollisen kokemuksen tyypeistä, joita William James kuvaa kuuluisassa teoksessaan The Varities of Religious Experience (suomeksi Uskonnollinen kokemus moninaisuudessaan 1911).
Fenomenologinen analyysini erottaa tässä kokemuksessani neljä keskeistä piirrettä.
(1) Ikäänkuin tajuntani ulkopuolelta tulvii minuun jotakin, jonka lähdettä en voi tiedostaa muuksi kuin suureksi rakkaudeksi. Tämän rakkauden edessä tunnen oman pienuuteni ja arvottomuuteni, mutta sillä on valtavasti puhdistava vaikutus ikäänkuin olisin vapautunut persoonallisuuden taakasta.
(2) Ja tämä merkitsee samalla sanoin kuvaamatonta autuutta, tunnetta, johon verrattuna tavalliset ilot ja riemut ovat vain kalpeita varjoja.
(3) Tarkemmin eriteltynä, tiedostamisen kannalta katsottuna tajuan olevani jollakin välittömällä tavalla kosketuksissa johonkin minua paljon laajempaan, ehkäpä ei mittasuhteiltaan kosmiseen tai jumalaiseen, mutta joka tapauksessa taivaalliseen tajuntaan, olevani siihen yhtyneenä, tajuten esikäsitteellisesti sen aktiivista läsnäoloa ja sisältöä ja kuitenkin tunnen samalla olevani siitä erillisenä, jopa tehostetuin minätietoisuuksin.
(4) Ja tämä kokemus kutsuu samalla minua tekemään itsestäni jotakin. Sen tulee olla alkusysäys henkiselle pyrkimykselle ja tämän pyrkimyksen tulee merkitä jotakin arvokasta, ylipersoonallista, ehkä julistuksenomaista myös objektiivisesti itseni ulkopuolella.
Saattaa ihmetellä, ja olen joskus itsekin sitä ihmetellyt, ettei tämä kokemus sittenkään muodostunut sillä tavoin koko elämääni hallitsevaksi, kuin kokemuksen aikana ja lähiaikoina sen jälkeen saatoin uskoa. Osaksi luulen sen johtuneen taipumuksestani kriittiseen erittelyyn, sanokaamme rakkaudestani pikemminkin probleemoja etsivään kuin ratkaisuihin tyytyvään filosofointiin, osaksi siihen, että tämä kokemus nostatti dynaamisia vastavoimia tietoisuuteeni, vahvoja ja kiehtovia, vaikka niillä ei ollutkaan sitä avaruutta ja tunteen harmoonista intensiivisyyttä kuin syvähenkisellä kokemuksellani.
Siksi saatan hyvin ymmärtää, mitä tarkoitetaan korkeammalla ja alemmalla luonnolla tai mitä Goethe tarkoitti, kun hän puhui kahdesta sielusta, jotka taistelevat hänen rinnassaan tai edelleen, mitä Erik Ahlman tarkoittaa opillaan varsinaisesta ja empiirisestä minästä. Edelliseen nimitykseenhän jotenkin näyttää sisältyvän jälkimmäisen harhanomaisuus. Itse puolestani olen filosofisessa antropologiassani puhunut ydinihmisestä, joka piilevänä mahdollisuutena meissä toteutettuna merkitsee täysihmistä. Tässä merkityksessä hyväksyn Nietzen lauseen, että ihminen on ylimeno."
Morihei Ueshiba (Kisshomaru Ueshiba: Aikido.1957):
"Tunsin kuinka maailmankaikkeus yhtäkkiä järisi ja kultainen henki (höyry) kohosi maasta, peitti minut ja muutti ruumiini kultaiseksi. Samalla mieleni ja ruumiini tulivat keveiksi. Kykenin ymmärtämään lintujen kuiskaukset ja oli täysin tietoinen Jumalan, tämän maailmankaikkeuden Luojan, mielenlaadusta. Sillä hetkellä valaistuin: budon lähde on Jumalan rakkaus - kaikkia olentoja suojelevan rakkauden henki. Ilon kyyneleet virtasivat poskilleni. Siitä lähtien olen kasvanut tuntemaan, että koko maapallo on kotini, ja että aurinko, kuu ja tähdet ovat kaikki minun omiani. Olen vapautunut kaikista haluista, en vain aseman kunnian ja omaisuuden halusta, vaan myös halusta olla voimakas. Ymmärsin: budo ei tarkoita vastustajan kaatamista voimalla; se ei myöskään ole keino johtaa maailma tuhoon aseiden avulla. Tosi budo merkitsee maailmankaikkeuden hengen vastaanottamista, rauhan säilyttämistä maailmassa ja kaikkien luonnon olentojen oikeanlaista tuottamista, suojelemista ja kehittämistä. Ymmärsin: budon harjoittelu merkitsee Jumalan rakkauden vastaanottamista, rakkauden, joka oikealla tavalla tuottaa, suojelee ja kehittää kaikkia asioita luonnossa, ja sen omaksumista ja soveltamista omassa mielessään ja ruumiissaan."
www.saunalahti.fi/haavist1/seigikai/luettavaa/sven.htm
Vastaukset 1
Vanhimmat
allekirjoitan kummankin jutun. Itsellänikin on ollut samanlaisia kokemuksia.
Mitenkään pullistelematta kyse ei välttämättä ole mistään suurista henkisistä asioista vaan asia on melkein päinvastoin.Ihminen luopuu moninmutkaisesta merkityksen antamisen vimmastaan
ja vain yksinkertaisesti on.
Tätä ilmiötä, asiaa on esim. Mihaly Csikszentmihalyi käsitellyt kirjassaan Creativity, flow and the psychology of discovery and invention.