Vastaamattomat kysymykset

calmato

Tähän kohtaan keskustelua kerään omia mormonismia koskevia kysymyksiäni, joihin ei ole vastattu. Kaikki muut vastausta vaille jääneet saavat tietysti liittyä ketjuun.

Erityisesti kaipaan niitä, jotka voivat vastata. Ainakin nimimerkki nenada on luvannut vastata mormonismia koskeviin kysymyksiin.

Luottamustehtäväni vuoksi jonkin verran elintarvikehygieniaa ja nykyisiä määräyksiä tuntevana minua on askarruttanut ja askarruttaa raaka liha Mormonin kirjassa. Terveydelliset riskit, infektoituminen raa'asta lihasta, olivat sitä luokkaa, että ihme jos edes murto-osa porukasta selvisi hengissä.

Eli vastatkaa, kysymys numero 1.

( vastaamatta jäänyt, 1
Raakaa lihaa
Kirjoittanut: calmato 9.9.2005 klo 18.54)

Olisiko hyväksi siirtyä syömään raakaa lihaa sen lisäksi, että kirkossa noudatetaan ns. Viisauden sanaa? Nefi kulkee erämaassa vaskisen viisaripallon näyttämää tietä kahdeksan vuotta. He ampuvat riistaa jousipyssyillä ja syövät lihat raakana. "Ja niin suuri Herran siunaus seuurasi meitä, että meidän eläessämme raa'asta lihasta erämaassa meidän vaimomme imettivät runsaasti lapsiaan ja olivat voimakkaita, aivan kuin miehet, ja he alkoivat napisematta kestää vaelluksensa." (1. Nefi 17:2).
Tämä lihan raakana syöminen voisi nykyäänkin olla kirkon jäsenille hyväksi, ainakin niille jotka napisevat siitä, että kirkon tehtävät vievät liiaksi aikaa perheeltä sekä opiskelulta ja muulta itsensä kehittämiseltä.

Kysymys lyhyesti: Miksi liha syötiin raakana? Miksi lihaa ei kypsennetty?

23

1134

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Exmoro

      ...raaka liha on ravitsevampaa kuin kypsennetty, koska kaikkien proteiinien aminohapot ovat kokonaisua. Kypsennyksessä ne pilkkoutuvat ja koaguloituvat. Kolikon toisena puolena on se, että lihan on varmasti oltava tuoretta eikä mitään sairauksia aiheuttavaa ainesta ole joukossa. Käytännössä liha oli syötävä vuorokauden sisällä teurastuksesta (sikäläisissä lämpötiloissa).

      • Turust

        halveksitaan. Paras tartar saadaan edelleen hyvin riippuneesta naudan paistista, tietysti tarvitaan myös raaka muna.

        Syököön ystäväni Calmato heiniä mielensä mukaan, minä syön naudanliha- tartaria, joka on sopivampaa ihmisen pötsittömälle ruuansulatusjärjestelmälle.

        Terveelliset ravintoaineet kaikki kaikessa!

        Turust

    • ihmettelet?

      "Kysymys lyhyesti: Miksi liha syötiin raakana? Miksi lihaa ei kypsennetty?"

      Siksi, koska Jumala ei antanut lupaa tehdä tulta.

      • calmato

        Minkä takia tulta ei saanut tehdä?

      • calmato kirjoitti:

        Minkä takia tulta ei saanut tehdä?

        He kulkivat sellaisilla seuduílla, joissa oli vihamielisiä heimoja. Tämä ajatus on esitetty kirjassa "Lehi in the Wilderness".

      • calmato
        Tapani1 kirjoitti:

        Miten heimot olisivat tienneet suhtautua vihamielisesti ihmisiin, joita eivät edes tunteneet?

        Muukalaisia kohtaan osoitettu vieraanvaraisuus on aina kuulunut niin afrikkalaisten kuin muidenkin maiden kansojen ja heimojen hyveisiin. Yleissääntö on suhtautua muukalaisiin ystävällisesti kaikkialla maailmassa. Vasta sitten, jos muukalaiset käyttäytyvät uhkaavasti, häiritsevät väkeä tai eläimiä tai vievät elintarvikkeita, alkaa vihanpito.

        Löytyykö noiden vihamielisten heimojen historiasta mainintaa ohi kulkeneista "nefiläisistä"?
        Selitys ei vakuuta.
        Ja tätäkö vihamielisten heimojen ohitusta kesti kokonaiset 10 vuotta?

        Raa'asta lihasta saa hepatiittia, salmonellaa, listeriaa, trikiinejä ja muita loisia - huh huh.

      • vai miten
        calmato kirjoitti:

        Jospa pelkäsivät ilmituloa.

        olivat sellaiset, että Herra nyt vaan kielsi tulen tekemisen syystä tai toisesta. - Sinänsä mielenkiintoinen lisäpiirre, joka osaltaa todistaa Mormonin kirja aitoudesta. Jos kirja olisi vain Joseph Smithin omasta päästä syntynyt, niin tuskin siinä olisi tällaisia yksityiskohtia. Niitä on muuten erittäin paljon.

        Olen lukemassa Eterin kirjaa. Siinä on erittäin typistetyssä muodossa satojen ellei tuhansien vuosien tapahtumia. Eri nimisiä kuninkaita viliseen samalla sivulla kymmeniä, joista jotkut hallitsevat vanhurskaasti ja toiset kehnosti, kapinointia, Herralle uskollisia, sotia... Kirjan lukeminen on yksitoikkoista, koska se on luettelonomaista, mutta juuri sekin osoittaa sen aitoudesta. Moroni teki vain lyhennelmän alkuperäisistä, mutta ei ajatellut sen luettavuutta eikä tohtinut sivuuttaa ketään. Hänellä oli omien sanojansa mukaan hyvin vähän levytilaa eikä hän yksin oleesssaan voinut hankkia lisää.

      • utelias

        Kerrotko millä tavalla tuo tulentekokielto todistaa, että se on itsensä Jumalan antama ohje?

        Kerro millä tavalla se todistaa, että Joseph Smith ei ole sepittänyt sitäkin kuten moniavioisuuskäskyn ja mustien pappeuskiellon?

        Kerro millä tavalla monien henkilöiden esiintyminen kirjassa todistaa sen, että se on Jumalan sanaa.

        Puhelinluettolot lienevät aidointa Jumalan sanaa, koska niissä esiintyy hirveän paljon henkilöitä, mutta juoni on äärimmäisen tylsä.

      • utelias kirjoitti:

        ja lue Mormonin kirjaa, niin Henki todistaa sinulle sen totuudesta ellet vastusta Herran Henkeä. Ilmaisen Mormonin kirja voi tilata kohdasta:
        http://www.mormonit.fi/index.php?itemid=22

      • Pukkeli
        Tapani1 kirjoitti:

        olivat sellaiset, että Herra nyt vaan kielsi tulen tekemisen syystä tai toisesta. - Sinänsä mielenkiintoinen lisäpiirre, joka osaltaa todistaa Mormonin kirja aitoudesta. Jos kirja olisi vain Joseph Smithin omasta päästä syntynyt, niin tuskin siinä olisi tällaisia yksityiskohtia. Niitä on muuten erittäin paljon.

        Olen lukemassa Eterin kirjaa. Siinä on erittäin typistetyssä muodossa satojen ellei tuhansien vuosien tapahtumia. Eri nimisiä kuninkaita viliseen samalla sivulla kymmeniä, joista jotkut hallitsevat vanhurskaasti ja toiset kehnosti, kapinointia, Herralle uskollisia, sotia... Kirjan lukeminen on yksitoikkoista, koska se on luettelonomaista, mutta juuri sekin osoittaa sen aitoudesta. Moroni teki vain lyhennelmän alkuperäisistä, mutta ei ajatellut sen luettavuutta eikä tohtinut sivuuttaa ketään. Hänellä oli omien sanojansa mukaan hyvin vähän levytilaa eikä hän yksin oleesssaan voinut hankkia lisää.

        "Eri nimisiä kuninkaita viliseen samalla sivulla kymmeniä, joista jotkut hallitsevat vanhurskaasti ja toiset kehnosti, kapinointia, Herralle uskollisia, sotia... Kirjan lukeminen on yksitoikkoista, koska se on luettelonomaista, mutta juuri sekin osoittaa sen aitoudesta"

        Jos tuo osoittaa MK:n aitoutta, voisit mainita yhdenkin sellaisen kuninkaan tuosta listasta, jonka olemassaolon historiantutkijat ovat varmistaneet. Eikä sitten mitään Raamatusta kopioituja listoja, kiitos.

      • suomeksi
        Tapani1 kirjoitti:

        ja lue Mormonin kirjaa, niin Henki todistaa sinulle sen totuudesta ellet vastusta Herran Henkeä. Ilmaisen Mormonin kirja voi tilata kohdasta:
        http://www.mormonit.fi/index.php?itemid=22

        osoitteessa http://www.mormonismi.net ja valitse tippuvalikosta pyhät kirjat

        Ei tarvi antaa omia henkilötietojaan kenellekään

      • Pukkeli kirjoitti:

        "Eri nimisiä kuninkaita viliseen samalla sivulla kymmeniä, joista jotkut hallitsevat vanhurskaasti ja toiset kehnosti, kapinointia, Herralle uskollisia, sotia... Kirjan lukeminen on yksitoikkoista, koska se on luettelonomaista, mutta juuri sekin osoittaa sen aitoudesta"

        Jos tuo osoittaa MK:n aitoutta, voisit mainita yhdenkin sellaisen kuninkaan tuosta listasta, jonka olemassaolon historiantutkijat ovat varmistaneet. Eikä sitten mitään Raamatusta kopioituja listoja, kiitos.

        Amerikan mantereella, eikä heistä ole ainakaan toistaiseksi löydetty muita tietoja kuin Mormonin kirjan Eterin kirjassa olevat. Ajanjakso käsittää "tornilta" ehkä n. vuoteen 1000 eKr. Ei täällä vanhalla mantereellakaan ole tarkkoja tietoja hallitsijoista ja sodista tuolta ajalta.

      • utelias
        Tapani1 kirjoitti:

        ja lue Mormonin kirjaa, niin Henki todistaa sinulle sen totuudesta ellet vastusta Herran Henkeä. Ilmaisen Mormonin kirja voi tilata kohdasta:
        http://www.mormonit.fi/index.php?itemid=22

        edes noin yksinkertaisiin kysymyksiin? Minulla on paljon mielenkiintoista lukemista, joten en tuhlaa aikaani toisarvoisiin.

        Kerran aloin lukea puhelinluetteloa, mutta en jaksanut edes puoleen väliin, koska siinä oli niin paljon henkilöitä, etten pysynyt juonessa kärryillä. Sinähän annoit ymmärtää, että myös Mormonin kirjassa olisi paljon henkilöitä.

        Jos nyt ensin vastaisit kysymyksiini niin se saattaisi saada mielenkiintoni heräämän.

      • Joti
        Tapani1 kirjoitti:

        He kulkivat sellaisilla seuduílla, joissa oli vihamielisiä heimoja. Tämä ajatus on esitetty kirjassa "Lehi in the Wilderness".

        "He kulkivat sellaisilla seuduílla, joissa oli vihamielisiä heimoja. Tämä ajatus on esitetty kirjassa "Lehi in the Wilderness"."

        Koska tämä Lehin porukka on mielikuvitushenkilöitä, on täysin samantekevää, mitä heídän väitetään syöneen ja missä vaeltaneen.

      • Pukkeli
        Tapani1 kirjoitti:

        Amerikan mantereella, eikä heistä ole ainakaan toistaiseksi löydetty muita tietoja kuin Mormonin kirjan Eterin kirjassa olevat. Ajanjakso käsittää "tornilta" ehkä n. vuoteen 1000 eKr. Ei täällä vanhalla mantereellakaan ole tarkkoja tietoja hallitsijoista ja sodista tuolta ajalta.

        Niin - vanhalla mantereella tuskin yleisesti tunnettiin edes kirjoitustaitoa tuolloin, myöskään kehittynyttä yhteiskuntarakennetta ei vielä ollut. On pelkkää hämäystä taholtasi suorittaa vertailu tuon ajan Eurooppaan.
        VT:n aikaisista juutalaisista hallitsijoista on myös historiantutkimuksen tuomia todisteita.
        Mainitsemaasi "Eterin kirjaa" tulee verrata Raamatun VT:iin, EI Eurooppaan 1000-luvulla eKr.
        Mitä todisteiden puute kertoo MK:n luotettavuudesta?
        Mitään todisteita ei kyllä tulla löytämäänkään, koska nuo hallitsijat ovat olleet olemassa vain ja ainoastaan Joseph Smithin vilkkaassa mielikuvituksessa.

        että Eterin kirja käsittelee ajanjaksoa vain "tornilta" n. 1000 eKr. asti? Ei heillä ollut tietoa Israelin historiasta sinä aikana.
        Amerikan muinaishistoriaa tunnetaan vielä hyvin vähän, mutta uusia hämmästyttäviä löytöjä tehdään vähän väliä.

    • menevät samaan kategoriaan muiden vastaavien ainoan totuuden omaavien uskontojen kanssa. Ehdottomia totuuksia kyllä löytyy mutta ei perusteluja.

      On suorastaan naurettavaa väittää, että ihmiselle ja ihmisen ruoansulatusjärjestelmälle olisi jotenkin suotavaa syödä liha raakana. Alalla myöskin työskentelevänä ja hygienia- passin omaavana saa hyvät naurut tällaisesta jorinasta.

      • Tartar -pihvit epähygienisia? Noissa erämaaoloissa oli hygienia nyky-yhteiskunnan oloihin verrattuna huippuluokkaa.

      • ollessasi samassa tilanteessa?

        "On suorastaan naurettavaa väittää, että ihmiselle ja ihmisen ruoansulatusjärjestelmälle olisi jotenkin suotavaa syödä liha raakana."

        Ja kuitenkin, jos Jumala sinua käskisi, niin mukisematta söisit vaikka sammakoita. Niin tekivät nekin ihmiset, joille tämä käsky syödä raakaa lihaa, annettiin.

      • Turust
        Tapani1 kirjoitti:

        Tartar -pihvit epähygienisia? Noissa erämaaoloissa oli hygienia nyky-yhteiskunnan oloihin verrattuna huippuluokkaa.

        parhaat tartar-pihvit Varsovassa jossa aikanaan olen käynyt työmatkoilla kymmeniä kertoja. Suomalaisesta vanhasta lypsylehmän lihasta ei kylläkään saada kunnon pihviä, ei raakana eikä liioin kypsennettynä.

        Voin vakuuttaa ettei noin 10 henkisestä retkueestamme kukaan sairastunut kertaakaan noista erinomaisista raakapihveistä, pikemminkin päinvastoin.

        Luulisin ihmisen vatsantoiminnoille olevan hyväksi, ellei peräti tarpeellista syödä säännöllisesti raakaa lihaa, joka kiihdyttää vatsan entsyymitoimintoja, sekä lisää hyödyllisten bakteerien määrää.

        Turust

      • Turust

        käytettävistä elitarvikkeista näyttävät kovasti rajalliseilta. Kypsentäsit varmaan kaviaarin ja osteritkin ennen syömistä? Tartar pihveistä olet tuskin kuullutkaan?

        Turust

      • sanoisin
        ollessasi samassa tilanteessa? kirjoitti:

        "On suorastaan naurettavaa väittää, että ihmiselle ja ihmisen ruoansulatusjärjestelmälle olisi jotenkin suotavaa syödä liha raakana."

        Ja kuitenkin, jos Jumala sinua käskisi, niin mukisematta söisit vaikka sammakoita. Niin tekivät nekin ihmiset, joille tämä käsky syödä raakaa lihaa, annettiin.

        En taatusti söisi. Olen ollut kasvissyöjä vauvasta asti ja sammakon, broilerin makkaran tai muun tunkeminen suuhun on täysin samaa kuin yrittäisi syödä ulostetta. Olen kyllä yrittänyt (siis lihaa, en ulostetta), mutta ei mene alas. Ennemmin kuolisin nälkään, jos vaihtoehtoa ei olisi.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      237
      45139
    2. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      120
      25951
    3. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      321
      15629
    4. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      161
      10772
    5. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      122
      9697
    6. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9121
    7. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      82
      8451
    8. 238
      6808
    9. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      219
      6463
    10. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      6463
    Aihe