Miksi kys. tunne on olemassa? Onko se Saatanan voimaa/vaikutusta meissä vai onko "oikein" tuntea toisinaan suurta raivoa ja kuohuntaa? Tarkoitan tilanteita, joissa ketään ei tämän raivon takia satu.
Kärsin silloin tällöin hallitsemattomista raivon puuskista (esim. jos loukkaannun, jos joku tekee minua kohtaan väärin, jos joku asia (sen tekeminen) ei onnistu) ja olen rukoillut itseni puolesta päästäkseni ehkä jopa eroon raivostani. En riehu tai heitteli esim. tavaroita, mutta joskus pettymys ihmiseen tai tilanteeseen on niin suuri, että itken todella raivokkaasti ja sisällä tuntuu pahalta! En keksi tilanteisiin oikeita (HYVIÄ!) sanoja, vaan saatan suuttumukseni takia loukata toista sanoillani tai käytökselläni. Anteeksi toki pyydän aina, mutta miten kauan kukaan jaksaa samoista asioista anteeksi antaa? Sadannen kerran kuultu anteeksipyyntö tuskin on minkään arvoinen sille, jota sata kertaa olen loukannut. Sama se minulle, mitä toinen on tehnyt, kun vain itse saisin pidettyä viha sisälläni ja purettua sen muuhun kuin ihmisiin.
Tätä ei siis tapahdu jatkuvasti, mutta etenkin väsyneenä olen härkäpäinen. Teen väärin ihmisiä kohtaan, joita loukkaan tai ärsytän, mutta entäs Jumala tai minä itse? Tuskin jaksaa Isäkään enää kauaa menoani katsella. Kuullut on varmasti rukoukseni, mutta luottanee suurimman vastuun minulle itselleni asiassa. Minusta se raivo lähtee, minä sen voin rauhoittaa.
Stressi on päivän sana tässä yhteiskunnassa, auttaisiko siis pelkät kunnon yöunet edes kerran viikossa ja pieni hellitys? Taidan olla aika typerä...
Kärsin silloin tällöin hallitsemattomista raivon puuskista (esim. jos loukkaannun, jos joku tekee minua kohtaan väärin, jos joku asia (sen tekeminen) ei onnistu) ja olen rukoillut itseni puolesta päästäkseni ehkä jopa eroon raivostani. En riehu tai heitteli esim. tavaroita, mutta joskus pettymys ihmiseen tai tilanteeseen on niin suuri, että itken todella raivokkaasti ja sisällä tuntuu pahalta! En keksi tilanteisiin oikeita (HYVIÄ!) sanoja, vaan saatan suuttumukseni takia loukata toista sanoillani tai käytökselläni. Anteeksi toki pyydän aina, mutta miten kauan kukaan jaksaa samoista asioista anteeksi antaa? Sadannen kerran kuultu anteeksipyyntö tuskin on minkään arvoinen sille, jota sata kertaa olen loukannut. Sama se minulle, mitä toinen on tehnyt, kun vain itse saisin pidettyä viha sisälläni ja purettua sen muuhun kuin ihmisiin.
Tätä ei siis tapahdu jatkuvasti, mutta etenkin väsyneenä olen härkäpäinen. Teen väärin ihmisiä kohtaan, joita loukkaan tai ärsytän, mutta entäs Jumala tai minä itse? Tuskin jaksaa Isäkään enää kauaa menoani katsella. Kuullut on varmasti rukoukseni, mutta luottanee suurimman vastuun minulle itselleni asiassa. Minusta se raivo lähtee, minä sen voin rauhoittaa.
Stressi on päivän sana tässä yhteiskunnassa, auttaisiko siis pelkät kunnon yöunet edes kerran viikossa ja pieni hellitys? Taidan olla aika typerä...
Vastaukset 9
Vanhimmat
Niin kovin usein löytyy edestään sen mitä on paennut.. uskovaisten tapauksessa pimeät tunteet, viettelys syntiin, himo, kapina.. ovat asioita jotka suljetaan mielestä, kiellettyinä, kun viisas tutkisi niitä, oppisi hallitsemaan ja käyttämään niitä hyväkseen.
Viha on voimakas tunne, voimakkaampi kuin rakkaus.. sen potentiaali on ääretön, rakkaus puolestaan on kaukainen lupaus ja unelma, siksi sitä on niin helppo käsitellä ja julistaa.. lampaat pelkäävät haasteita.
Jos ärsyttää tyhmyyteni, anteeksi.
En valitettavasti nyt ihan pysynyt kärryllä. Jos mitenkään mahollista, selittäisitkö tarkemmin ed.? Kyse ei ole minun tapauksessani vihaamisesta vaan suuttumuksesta ja raivosta, joka purkaantuu silloin tällöin ulos. Rakkaus ei tälle tunteelle ole vastakohta, vihalle kylläkin. Rakastaa osaan ja käyttää siitä tulevia voimavaroja hyvän tekemiseen. Vainko kaukainen lupaus ja (toteutumaton) unelma? Ei kai... ?!
Ootko nainen? Mullakin on ollu tollasia oireita ja se oli tosi ahdistavaa, kunnes tajusin että siinä on kyse pahoista PMS-oireista. Sain niihin ensin gynekologilta masennuslääkettä, mutta siitä tuli vaan kummallinen olo. Lopetin ne ja aion nyt syksyllä käydä lääkärissä uudemman kerran, pyydän pahimmiksi päiviksi rauhottavia tms.
Aluksi en edes tajunnut että puhe naisten "pahoista päivistä" on totta, kunhan vain miehet ärsyttävät... mutta nyt kun tajusin sen, niin huomasin että ne pahimmat ahdistuspäivät olivat aina samat kierron päivät. On se toisille varmaan kamalaa olla aina varpaisillaan. Eipä se tosiaan itsellekään ole mukavaa kun pieninkin huomautus loukkaa sydänjuuria myöten.
Tottakai se on vieläkin yhtä paha, kun ei ole löytynyt sopivaa lääkitystä, mutta helpottaa ainakin tietää mistä se johtuu. Kuulemma myös ruokavalio ja liikunta auttavat, kannattaa lukea asiaa koskevaa kirjallisuutta.
Harmi että lääkärin ala on niin kauan ollut miesvoittoinen. Niinpä jos miehillä olisi PMS-oireita, niihin olisi keksitty jo kauan sitten lääke :)
Jos et ole nainen niin tämä ei päde sinuun (tai ei välttämättä päde vaikka olisitkin), mutta ajattelin että siitä voisi olla ainakin jollekin hyötyä.
Lisään tähän, että naisilla voi olla myös käsittelemättömiä ja purkamattomia tunnelukkoja (ei tarkoita että ne pitäisi purkaa viattomiin sivullisiin), jotka hormonitoiminta aktivoi enemmän "pintaan" tietyssä kierron vaiheessa.
Kiinnitin vain huomiota siihen, kun kerroit miesten kiukuttavan ja sinulla näyttää olevan jonkinlaista antipatiaa miehiä kohtaan, että sinulla ehkä olisi jotain miehiin liittyviä käsittelemättömiä juttuja. Ei se näin tarvitse olla mutta tuli vain mieleeni, koska minulla on ollut miehiin (isään ym. menneisyyden miehiin) aikamoiset viha- ja tuskalukot. Ja muutama päivä ennen kuukautisten alkamista tuntuu, että kaikki aktivoituu enemmän. Ne oireet ovat vähentyneet, kun olen käsitellyt ja purkanut asioita.
En mä kai ainakaa puhunu miehistä mitää... ai niin, se että kun ennen luulin, että ne puheet naisten "pahoista päivistä" oli vaan miesten panettelua... koska eihän ne voi olla naisten panettelua, koska naiset on kohteena. E mulla mitää erityistä miehiä vastaan, ne on ihan kivoja ;) oikeastaan tosi kivoja.
98%ihmiskunnasta ei edes siedä mua.
Mulle riittää se 2%
Ja olen onnellinen.
Jos lähellä oleva vihaa minua kestän sen kyllä.Halveksunta on paljon vaikeampaa hyväksyä.
Kiitos neuvoista. Arvostan todella. En voine tätä tilannetta ehkä ihan ONGELMAKSI kutsua, mutta toivon tämän edes jollain tavalla helpottavan VAIKEUKSISSANI. :)
Hassua, että voi puhua sekä vihasta, että Vihasta. Vihaaminen, eli se, ettet rakasta jotakuta edes lähimmäisenä, on toinen ja vihan tunteminen, eli oikeammin suuttumus ja raivo, on taas toinen puoli. Kai ne on silti negatiivisia molemmat, vai olenko väärässä?!