Kerronpa syntejä, joihin minä ja lähipiirini on syyllistynyt hiljattain.
Eilisaamuna minä ja poikaystäväni aloitimme syntiä rakastelemalla heti aamutuimaan. Ja emme ole edes rekisteröineet parisuhdettamme, tosin kaapista ulos tuleminen ei ollut mikään ongelma meille kummallekaan, itseasiassa minä luulen, että se jopa lähensi perhe- ja kaverisuhteitani. Yksikään sosiaalinen kontakti ei mennyt sen vuoksi poikki. Myös työpaikoillamme ollaan asiasta tietoisia, ei ole haitannut työkavereita eikä esimiehiä.
Tulin myöskin masturboineeksi viime viikolla, kun oma kultani oli poissa yhden päivän. Itsetyydytyskin taitaa olla syntiä.
Erään kaverini sisko teki abortin vuoden alussa. Syntiä taitaa olla sekin, solumöykyn poistattaminen kohdusta. Periaatteessa kaiketi mies masturboidessaan tappaa uskovaisten mukaan 200 miljoonaa ihmisenalkua. Tottakai lapsen pitää väksisin syntyä, oli toivottu tai ei.
Eräs vanha koulukaverini kävi 4 vuotta sitten Hollannissa, ja maistoi siellä kannabista. Sehän on tiemmä uskovaisten mielestä hirveä synti. Hän ei ole sitä sen koommin käyttänyt tosin.
Lisäksi henkilökohtaisesti olen erittäin syntisen asian, eutanasian (armokuoleman) kannalla. Mielestäni jokaisella on oikeus onnelliseen kuolemaan siinä missä onnelliseen elämään. Ei ole mitään järkeä pysyä elossa enää siinä vaiheessa, kun "eläminen" on biologista elossa olemista, eikä sisällöllistä elämistä pelkästään vuoteenomana maaten kipulääkkeitä suonet alinomaan pullottaen.
Huomatkaa, että mikään edellämainituista tehdyistä synneistä ei ole laitonta. Onko lait pahojen ihmisten säätämiä?
Olenko minä paha ihminen? Olenko minä yksi niistä yhteiskunnan turmelijoista ja syöpäläisistä?
En ole uskovainen, mutta olen toiminut elämässäni kunnian ja omantuntoni kautta. Eipä sillä, en omaa elämänkumppaniani hylkäisi, vaikka itse taivaanisä henkilökohtaisesti käskisi suoraan silmieni edessä.
Jos tosiaan joku korkeampi voima pitää minua pahana saastaisena syöpäläisenä, ja lähettää minut helvettiin, niin toivottavasti palan hyvin. Saan luultavasti kaikki ystäväni ja perheeni sinne seuraksi, koska heihinkään ei lukeudu ainuttakaan uskovaista.
Sotaa, nälänhätää, kulkutauteja, raiskaamista, murhaamista, ympäristökatastrofeja, kidutusta, itsemurhapommittajia ja terroristeja ovat nykypäivän sanomalehdet täynnä. Kristillinen ryhmä reagoi asioihin näin:
-Masturbointi on syntiä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Totta kuin kirkon rotta.
Näin ovat asiat nyky-yhteiskunnassa.
"Saan luultavasti kaikki ystäväni ja perheeni sinne seuraksi, koska heihinkään ei lukeudu ainuttakaan uskovaista."
SINÄPÄ sen sanoit ystäväni...
Kannattaisko yrittää parantaa sukusi pakanuudesta???