Syy Halosohjelman tutkintaan selvisi

Riitta Pihlajamäki tarkistaa Halosohjelman vain sen vuoksi, ettei ohjelmassa mainita jotain tiettyjä asioita Halosesta. Ohjelma on samanlainen kuin edellisetkin, mutta ohjelmasta sensuroidaan pois sellainen aineisto, jolla Halosen vastustajat pääsisivät iskemään. Ohjelmassa ei takuulla tulla mainitsemaan asiakirjojen salausta, DDR-yhteyksiä tai muita asioita, joilla Halosen suuri suosio voisi romahtaa. YLE on täysin puolueellinen. Pihlajamäki on Halosen vaalikirjan kirjoittaneen Hannu Lehtilän vaimo. YLE ON TÄYSIN PUOLUEELLINEN ja näistä presidentinvaaleista tuli farssi.

Mitä järkeä on pitää presidentinvaaleja kun yhtä ehdokasta SUOJELLAAN kaikin keinoin? Suomi on näinnäisdemokratia, miksi Halosta ei voida valita vaikka poikkeuslailla seuraavaksi 10 vuodeksi presidentiksi? Suomi on totaalisessa SDP:n vallassa.
7473
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Halosesta sen ovat päättäneet äänesti ketä tahansa äänet lasketaan niinkuin äiti venäjällä.

Äänestä

takaa demokraattista tiedonvälitystä. Olemmehan kaikki nähneet millaisia epäasiallisuuksia vapaa media meille useinkin silmille läjäyttää. Politiikka on joka suhteessa päämäärätietoista, tavoitteellinen toiminta sisältyy jo itse sanaan ja sen määritykseen.

Äänestä
  • Tää on mennyt samanlaiseksi kuin Kekkosen aikana!!
    Silloin vaan tilanne oli aivan toinen koska oli kyse sodan jälkeisestä ajasta, mutta tällä porukalla elämme todennäköisesti aikoja ennen sotaa!!

    Äänestä

  • Sossumafiaa.. kirjoitti:

    Tää on mennyt samanlaiseksi kuin Kekkosen aikana!!
    Silloin vaan tilanne oli aivan toinen koska oli kyse sodan jälkeisestä ajasta, mutta tällä porukalla elämme todennäköisesti aikoja ennen sotaa!!

    minustakin näyttää. Tämä ei voi johtaa kuin sotaan.

    Äänestä

Voiko olla edes totta?

Äänestä
  • Nyt sitten oli muka karanteenissa Lauantaiseurasta! Kyllä on kuulkaa mennyt tää politikointi todella pitkälle ylessä! Huomenna lähtee lupamaksut irtiottoon!!

    Äänestä

  • Joka uskoo vaalikirja takakannen tekstin, äänestää Halosta. Jotka tietävät sen olevan harhaanjohtavaa kusetusta, eivät äänestä Halosta missään olosuhteissa.

    Haloslandiassa pätee aivan uusi halosmoraali: siinä omatunto säädetään kulloiseenkin tilanteeseen sopivaksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


YLE on yksityistettävä kirjoitti:

Riitta Pihlajamäki tarkistaa Halosohjelman vain sen vuoksi, ettei ohjelmassa mainita jotain tiettyjä asioita Halosesta. Ohjelma on samanlainen kuin edellisetkin, mutta ohjelmasta sensuroidaan pois sellainen aineisto, jolla Halosen vastustajat pääsisivät iskemään. Ohjelmassa ei takuulla tulla mainitsemaan asiakirjojen salausta, DDR-yhteyksiä tai muita asioita, joilla Halosen suuri suosio voisi romahtaa. YLE on täysin puolueellinen. Pihlajamäki on Halosen vaalikirjan kirjoittaneen Hannu Lehtilän vaimo. YLE ON TÄYSIN PUOLUEELLINEN ja näistä presidentinvaaleista tuli farssi.

Mitä järkeä on pitää presidentinvaaleja kun yhtä ehdokasta SUOJELLAAN kaikin keinoin? Suomi on näinnäisdemokratia, miksi Halosta ei voida valita vaikka poikkeuslailla seuraavaksi 10 vuodeksi presidentiksi? Suomi on totaalisessa SDP:n vallassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu