Sanat ovat siitä ikäviä, että niitä voi jokainen käännellä ja väännellä mielensä mukaan. Tälläkin keskustelupalstalla tulee helposti sellainen tunne, että kaikki puhuvat hieman toistensa ohi.
Täällä on jo varmaan useasti viitattu siihen, että Jumala on jotakin sellaista, mitä sanat eivät pysty määrittelemään. Niinpä kannattaakin hylätä sanat (ainakin hetkeksi) ja keskittyä musiikkiin. Ainakin minulle on "viides evankelista" J. S. Bach onnistunut selvittämään paljon enemmän kristinuskon olemusta kuin Raamatun tekstit. Kun kuuntelen Bachia, ei minussa herää mitään tarvetta väittää vastaan, vaan voin sanoa kaikkeen että "juuri näin sen täytyy olla".
Hermann Hesseä vapaasti siteeraten: "Sanat pahoinpitelevät ajatuksia. Aina kun yritämme muotoilla jonkun ajatuksen sanoiksi, lopputulos on jotakin muuta kuin mitä halusimme. Lopputulos on hieman vääristynyt, hieman naurettava."
Ja kun nyt taiteen puolelle lähdin kuljeskelemaan, niin en voi olla mainitsematta myös Scorsesen ja Kazantsakisin elokuvaa "Kristuksen viimeinen kiusaus". Toisin kuin jotkut kiihkokristityt väittävät, elokuva on erinomaista mainosta kristinuskolle. Se esittää Jeesuksen ihmisenä (jota hän käsittääkseni on myös ev.lut teologian mukaan), mutta ei todellakaan minään tavallisena ihmisenä.
Elokuvan (ja Kazantsakisin romaanin) suurimpia oivalluksia on se, että Jeesus ei itsekään tiennyt sitä, mitä Jumala häneltä vaatii. Hän vain kuunteli sisäistä ääntään. Ja jossain vaiheessa tuo sisäinen ääni sanoi hänelle, että sinun on kuoltava, jotta muut voisivat pelastua. Hän ymmärsi, että kuolleena hän puhuu ihmisille tuhat kertaa voimallisemmin kuin elävänä...
Tämä teoria siitä, että Jeesus ei itsekään ollut tarkkaan selvillä tehtävästään maan päällä selittää myös erinomaisesti sen, miksi Jeesus tuntuu evankeliumien todistuksen mukaan antavan ristiriitaisia lausuntoja (tuon teille rauhan - tuon teille miekan jne.) Ja tämä selittää Jeesuksen arvoitukselliset sanat ristillä (Jumalani, jumalani, miksi hylkäsit minut?).
Joillekin kiihkokristityille ajatus siitä, että Jeesus olisi kaikkien ihmisten tavoin kärsinyt ajoittaista epätietoisuuden tuskaa, on liian iso pala nieltäväksi. Mutta jos näin ei olisi ollut, niin hänhän olisi ollut kuin robotti, ohjelmoitu tekemään tasan tarkkaan tietyt asiat?
Noh, kuten jo olen toisaalla maininnut, kiihkokristityt vahingoittavat kristinuskoa paljon enemmän kuin ateistit...
Täällä on jo varmaan useasti viitattu siihen, että Jumala on jotakin sellaista, mitä sanat eivät pysty määrittelemään. Niinpä kannattaakin hylätä sanat (ainakin hetkeksi) ja keskittyä musiikkiin. Ainakin minulle on "viides evankelista" J. S. Bach onnistunut selvittämään paljon enemmän kristinuskon olemusta kuin Raamatun tekstit. Kun kuuntelen Bachia, ei minussa herää mitään tarvetta väittää vastaan, vaan voin sanoa kaikkeen että "juuri näin sen täytyy olla".
Hermann Hesseä vapaasti siteeraten: "Sanat pahoinpitelevät ajatuksia. Aina kun yritämme muotoilla jonkun ajatuksen sanoiksi, lopputulos on jotakin muuta kuin mitä halusimme. Lopputulos on hieman vääristynyt, hieman naurettava."
Ja kun nyt taiteen puolelle lähdin kuljeskelemaan, niin en voi olla mainitsematta myös Scorsesen ja Kazantsakisin elokuvaa "Kristuksen viimeinen kiusaus". Toisin kuin jotkut kiihkokristityt väittävät, elokuva on erinomaista mainosta kristinuskolle. Se esittää Jeesuksen ihmisenä (jota hän käsittääkseni on myös ev.lut teologian mukaan), mutta ei todellakaan minään tavallisena ihmisenä.
Elokuvan (ja Kazantsakisin romaanin) suurimpia oivalluksia on se, että Jeesus ei itsekään tiennyt sitä, mitä Jumala häneltä vaatii. Hän vain kuunteli sisäistä ääntään. Ja jossain vaiheessa tuo sisäinen ääni sanoi hänelle, että sinun on kuoltava, jotta muut voisivat pelastua. Hän ymmärsi, että kuolleena hän puhuu ihmisille tuhat kertaa voimallisemmin kuin elävänä...
Tämä teoria siitä, että Jeesus ei itsekään ollut tarkkaan selvillä tehtävästään maan päällä selittää myös erinomaisesti sen, miksi Jeesus tuntuu evankeliumien todistuksen mukaan antavan ristiriitaisia lausuntoja (tuon teille rauhan - tuon teille miekan jne.) Ja tämä selittää Jeesuksen arvoitukselliset sanat ristillä (Jumalani, jumalani, miksi hylkäsit minut?).
Joillekin kiihkokristityille ajatus siitä, että Jeesus olisi kaikkien ihmisten tavoin kärsinyt ajoittaista epätietoisuuden tuskaa, on liian iso pala nieltäväksi. Mutta jos näin ei olisi ollut, niin hänhän olisi ollut kuin robotti, ohjelmoitu tekemään tasan tarkkaan tietyt asiat?
Noh, kuten jo olen toisaalla maininnut, kiihkokristityt vahingoittavat kristinuskoa paljon enemmän kuin ateistit...
Vastaukset 6
Vanhimmat
Pelottavaa!!! Ensimmäistä kertaa olen kanssasi samaa mieltä!
Tosin mielestäni ateistit eivät juurikaan vahingoita kristinuskoa, pikemminkin päinvastoin.
olet varmaan oikeassa siinä, että vain todellinen sanantaituri kykenee välittämään ajatuksensa kirjallisesti(epämusikaalisena en ymmärrä sen keinoin viestitettyä). Sekin monasti fiktion kautta.
Itselläni luultavasti mm. nuoruudessani lukemani Mika Waltarin Valtakunnan salaisuus jonkin verran vaikutti siihen, ettei minusta tullut ateistia, vaan agnostikko. Toinen vuoden takainen huikea lukukokemus oli Jose Saramagon Jeesuksen Kristuksen evankeliumi. Elokuvista: Kristuksen viimeinen kiusaus jäi näkemättä, täytyisi koettaa löytää videolla. Itselleni on jäänyt mieleen muutaman vuoden takainen kanadalainen elokuva, joka oli aivan huikea. Huono nimimuisti kun minulla on, niin en muista sen nimeä, enkä ohjaaja. Juonena siinä oli teatteriryhmä, joka pääsiäisenä esitti kärsimysnäytelmän kuvaelmana.
Ohjaus ja käsikirjoitus Denys Arcand.
Saramago on minulta vielä lukematta. Pari kertaa olen kirjastossa selaillut, mutta kun se on niin paksu kirja ja aikaa pitäisi riittää kaikenlaiseen muuhunkin *huokaus*
Toden totta, Montrealin Jeesushan oli leffan nimi. Kumma, etten muistanut, vaikka mietin, että kuvailma tapahtui Montrealin kaduilla.
Saramagosta: Itselleni kyseinen kirja oli vaikea laskea kädestä.
Tai mistä sitä tietää, mistä kukin tykkää. Tätäkin kirjaa on jossain piireissä tulkittu Jumalan pilkaksi, mitä se ei omasta mielestäni missään nimessä ole. Kieli on hengästyttävä, ei kappalejakoja, eikä dialogeja. Ja kuitenkin kaikki on kohdallaan. Ehkä eniten viehätti huumori. En ole ennen törmännyt kirjailijaan, joka näin suvereenisesti hallitsee sen kaikki lajit. Ja kuitenkin kirja kokonaisuudessaan on traaginen.
Ei ne niin arvoituksellisia sanoja ollu. Suoraan psalmista 22.
Ja Jeesushan nimeenomaan sanoi että hän ei tuo rauhaa vaan miekan. Ja niinhän tuo toi.
Ja sanoi myös, että hän ei tiedä koko suunnitelmaa, koska sen tietää vain Isä.
Ja joo, Jeesus todella on ev. lut. teorian mukaan tosi ihminen ja tosi jumala.
Mä alan tykätä sun jutuista :)
Hieno kirjoitus !
Mitenkäs sitten ateismin evankeliointi ?Ateismihan on periaatteessa vain ei-uskovaisuutta.
No aina 1700-luvulle astihan kaikki olivat uskovaisia, koska uskonto oli ainoa järkevä maailmanselitysmalli. Joten on ateismiakin elämänkatsomuksena täytynyt kehitellä. Tuli mieleen, että ehdokas ateismin viidenneksi (numero 5 symmetrian takia) evankeliumiksi voisi olla vaikka
Peter,Paul & Maryn
PUFF, THE MAGIC DRAGON
Lipton/Yarrow Cherry Lane Music Publishing Co., Inc. -ASCAP/WB Music Corp.-ASCAP
Puff, the magic dragon lived by the sea
And frolicked in the autumn mist in a land called Honah Lee,
Little Jackie Paper loved that rascal Puff,
and brought him strings and sealing wax and other fancy stuff. Oh
Puff, the magic dragon lived by the sea
And frolicked in the autumn mist in a land called Honah Lee,
Puff, the magic dragon lived by the sea
And frolicked in the autumn mist in a land called Honah Lee
Together they would travel on a boat with billowed sail
Jackie kept a lookout perched on Puff's gigantic tail,
Noble kings and princes would bow whene'er they came,
Pirate ships would lower their flag when Puff roared out his name. Oh!
Puff, the magic dragon lived by the sea
And frolicked in the autumn mist in a land called Honah Lee,
Puff, the magic dragon lived by the sea
And frolicked in the autumn mist in a land called Honah Lee.
A dragon lives forever but not so little boys
Painted wings and giant rings make way for other toys.
One grey night it happened, Jackie Paper came no more
And Puff that mighty dragon, he ceased his fearless roar.
His head was bent in sorrow, green scales fell like rain,
Puff no longer went to play along the cherry lane.
Without his life-long friend, Puff could not be brave,
So Puff that mighty dragon sadly slipped into his cave. Oh!
Puff, the magic dragon lived by the sea
And frolicked in the autumn mist in a land called Honah Lee,
Puff, the magic dragon lived by the sea
And frolicked in the autumn mist in a land called Honah Lee.
...........
Se on todella kaunis (Valvojan mielestä). Ja varsinkin kun sen kuuntelee useamman kerran. Laulun sanathan on tarkoitettu myös vertauskuvalliseksi uskontoon raamatun hengessä sillä ajatuksella että kasvaessamme pois lapsuudesta mielikuvitusolento lakkaa olemasta.
Liisa Lääverin suomennoksessa muuten on tarkoituksella hukattu tuo pointti, ja muutettu laulu puhtaaksi lastenlauluksi.
MUTTA mikähän siinä on, että kun uskonnon 5. Evankeliumista Bachista tulee ylevä, hyväntuulinen ja tasapainoinen olo, niin ateismin julistajan Puff raukan tarina tekee surulliseksi.